+100 artikla Kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjen käyttöönottoa koskeva vaatimus
---+100 artikla 1.
---+100 artikla 2.
---+100 artikla 3.
---+100 artikla 4.
---+100 artikla 5.
---+100 artikla 6.

100 artikla Kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjen käyttöönottoa koskeva vaatimus

1. Yleiskatsaus

,
100 artikla 1.
Jäsenvaltioiden on otettava käyttöön yksi tai useampi rahoitusjärjestely, jotta voidaan varmistaa, että kriisinratkaisuviranomainen käyttää kriisinratkaisuvälineitä ja -valtuuksia tehokkaasti.

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kriisinratkaisuviranomainen tai viranomainen, jolle on annettu hallinnolliset valtuudet, voi käynnistää rahoitusjärjestelyjen käytön.

Rahoitusjärjestelyjä on käytettävä ainoastaan 31 ja 34 artiklassa esitettyjen kriisinratkaisutavoitteiden ja kriisinratkaisuperiaatteiden mukaisesti.
100 artikla 2.
Jäsenvaltiot voivat käyttää rahoitusjärjestelynsä hallintorakennetta talletussuojajärjestelmässään.
100 artikla 3.
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että rahoitusjärjestelyihin on käytettävissä riittävät rahoitusvarat.
100 artikla 4.

Edellä olevan 3 kohdan soveltamiseksi rahoitusjärjestelyissä on erityisesti voitava:

a) 

periä 103 artiklassa tarkoitettuja etukäteen suoritettavia rahoitusosuuksia 102 artiklassa tarkoitetun tavoitetason saavuttamiseksi;

b) 

periä 104 artiklassa tarkoitettuja ylimääräisiä jälkikäteen suoritettavia rahoitusosuuksia, jos a alakohdassa tarkoitetut rahoitusosuudet eivät riitä; ja

c) 

tehdä lainasopimuksia ja sopia 105 artiklassa tarkoitetuista muista tukimuodoista.
100 artikla 5.
Kunkin jäsenvaltion on perustettava 101 artiklan 1 kohdassa säädettyjä tarkoituksia varten kansallinen rahoitusjärjestelynsä sellaisen rahaston avulla, jonka käytön sen kriisinratkaisuviranomainen voi käynnistää, paitsi 6 kohdan nojalla sallituissa tapauksissa.
100 artikla 6.

Sen estämättä, mitä tämän artiklan 5 kohdassa säädetään, jäsenvaltio voi tämän artiklan 1 kohdan mukaiset velvoitteensa täyttääkseen perustaa kansallisen rahoitusjärjestelynsä alueellaan toimiluvan saaneiden laitosten sellaisten pakollisten rahoitusosuuksien kautta, jotka perustuvat 103 artiklan 7 kohdassa tarkoitettuihin seikkoihin ja joita ei ole suoritettu sen kriisinratkaisuviranomaisen määräysvallassa olevan rahaston kautta, edellyttäen, että kaikki seuraavat ehdot täyttyvät:

a) 

rahoitusosuuksina peritty määrä on vähintään yhtä suuri kuin 102 artiklan nojalla perittäväksi vaadittu määrä;

b) 

jäsenvaltion kriisinratkaisuviranomainen on oikeutettu määrään, joka on yhtä suuri kuin rahoitusosuuksien määrä ja jonka jäsenvaltio saattaa välittömästi tuon kriisinratkaisuviranomaisen käyttöön tämän pyynnöstä yksinomaan 101 artiklassa säädettyjä tarkoituksia varten; ja

c) 

jäsenvaltio ilmoittaa komissiolle päätöksestä käyttää harkintavaltaansa rahoitusjärjestelynsä järjestämiseen tämän kohdan mukaisesti;

d) 

jäsenvaltion on ilmoitettava b alakohdassa tarkoitettu määrä komissiolle vähintään kerran vuodessa;

e) 

jollei tässä direktiivissä nimenomaisesti toisin säädetä, rahoitusjärjestelyjen on noudatettava 99–102 artiklan, 103 artiklan 1–4 ja 6 kohdan sekä 104–109 artiklan vaatimuksia.

Sovellettaessa tätä kohtaa jäljempänä 102 artiklassa määritetyn tavoitetason saavuttamiseksi käytettävissä oleviin varoihin voidaan sisällyttää pakollisia rahoitusosuuksia mistä tahansa pakollisten rahoitusosuuksien järjestelmästä, jonka jäsenvaltio on perustanut 17 päivän kesäkuuta 2010 ja 2 päivän heinäkuuta 2014 välisenä aikana sen alueella sijaitsevilta laitoksilta saaduista rahoitusosuuksista laitosten järjestelmäriskiin, kaatumiseen ja kriisinratkaisuun liittyvien kustannusten kattamiseksi, edellyttäen, että jäsenvaltio noudattaa tämän osaston säännöksiä. Rahoitusosuuksia talletussuojajärjestelmiin ei oteta huomioon laskettaessa 102 artiklassa säädettyä kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjen tavoitetasoa.

1.1 Viittaukset

1.2 Tunnistetut vaatimukset

1.3 Liittyvät standardit

2. Tunnistetut vaatimukset

Vaatimukset

3. Liittyvät standardit

Standardit