LIITE II
RAHOITUSVÄLINE
A.
Kestävän energian hankkeiden rahoitusvälineen toteutus
1.
Rahoitusvälineen soveltamisala
Rahoitusvälinettä käytetään energian säästämisen, energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian alan hankkeiden kehittämiseksi ja sillä helpotetaan paikallisten, alueellisten ja asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa kansallisten viranomaisten kyseisiin aloihin liittyvien investointien rahoittamista. Rahoitusväline toteutetaan noudattaen varainhoitoasetuksessa ja sen soveltamissäännöissä vahvistettuja talousarvion toteuttamistehtävien siirtämistä koskevia säännöksiä.
Rahoitusvälinettä käytetään kestävän energian hankkeisiin erityisesti kaupunkiympäristöissä. Tähän sisältyvät erityisesti seuraavat hankkeet:
a) julkisia ja yksityisiä rakennuksia koskevat hankkeet, joissa toteutetaan energiatehokkuuteen ja/tai uusiutuvaan energiaan liittyviä ratkaisuja, mukaan lukien tieto- ja viestintäteknologian käyttöön perustuvat ratkaisut;
b) investoinnit erittäin energiatehokkaaseen ja varsinkin uusiutuvia energialähteitä käyttävään sähkön ja lämmön yhteistuotantoon, mukaan lukien mikroyhteistuotantoon, ja kaukolämpö- ja kaukojäähdytysverkkoihin;
c) paikallisympäristöihin sulautetut hajautetut uusiutuvan energian lähteet ja niiden integrointi sähköverkkoihin;
d) mikroyhteistuotanto uusiutuvista energialähteistä;
e) puhdas kaupunkiliikenne, jolla tuetaan energiatehokkuutta ja uusiutuvien energialähteiden hyödyntämistä ja joka painottuu julkiseen liikenteeseen, sähkö- ja vetyajoneuvoihin sekä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen;
f) paikallisinfrastruktuuri, mukaan lukien tehokas julkisen infrastruktuurin ulkovalaistus kuten katuvalaistus, sähkön varastointiratkaisut, älykkäät sähkönkulutuksen mittausmenetelmät ja älykäs sähköverkko, jossa hyödynnetään täysimääräisesti tieto- ja viestintäteknologiaa;
g) innovointi- ja taloudellisia mahdollisuuksia sisältävät ja parhaita saatavilla olevia menettelyitä hyödyntävät energiatehokkuutta ja uusiutuvaa energiaa koskevat teknologiat.
Rahoitusvälineellä voidaan luoda kannustimia ja antaa teknistä apua sekä lisätä paikallisten, alueellisten ja kansallisten viranomaisten tietoisuutta asiasta, jotta voidaan varmistaa rakenne- ja koheesiorahastojen optimaalinen käyttö erityisesti aloilla, joissa on kyse energiatehokkuudesta ja uusiutuvaan energiaan liittyvistä parannuksista asunnoissa ja muun tyyppisissä rakennuksissa. Välineellä tuetaan investointihankkeita, joiden taloudellinen ja rahoituksellinen toimivuus on osoitettu, rahoitusvälineestä rahoitettujen investointien takaisin saamiseksi ja julkisten ja yksityisten investointien houkuttelemiseksi. Rahoitusväline voi siten sisältää muun muassa varausten tekemisen ja pääoman kohdentamisen lainoja, takuita, omaa pääomaa ja muita rahoitustuotteita varten. Lisäksi enintään 15 prosentin osuus 21 a artiklassa tarkoitetusta rahoituksesta voidaan käyttää teknisen avun antamiseen paikallisille, alueellisille tai kansallisille viranomaisille energiatehokkuuteen ja uusiutuvaan energiaan liittyviä hankkeita koskevan teknologian valmistelemiseksi ja sen käyttöönottovaiheen toteuttamiseksi.
2.
Synergia
Päällekkäisyyksien välttämiseksi muiden rahoitusvälineiden kanssa on rahoituksellista tai teknistä apua myönnettäessä kiinnitettävä huomiota myös synergiaan muiden, rakenne- ja koheesiorahastojen ja teknisen avun välineen ELENA n kaltaisten jäsenvaltioissa saatavilla olevien rahoituslähteiden kanssa.
3.
Tuensaajat
Rahoitusvälineen tuensaajia ovat viranomaiset ensisijaisesti alue- ja paikallistasolla sekä viranomaisten puolesta toimivat julkiset tai yksityiset tahot.
B.
Yhteistyö rahoituksen välittäjien kanssa
1.
Valintamenettely ja yleiset vaatimukset, mukaan lukien kustannukset
Rahoitusväline perustetaan yhteistyössä yhden tai useamman rahoitusalan toimijan kanssa ja soveltuvat sijoittajat voivat osallistua siihen. Rahoituksen välittäjien valinta perustuu niiden osoitettuun kykyyn käyttää rahoitusta mahdollisimman tehokkaasti ja tuloksellisesti tässä liitteessä esitettyjen sääntöjen ja kriteerien mukaisesti.
Komissio varmistaa, että rahoitusvälineen luomisesta ja toteuttamisesta aiheutuneiden yleiskustannusten, mukaan lukien hallintokustannukset ja muut hyväksyttävät rahoituksen välittäjien laskuttamat kustannukset, kokonaismäärä pysyy mahdollisimman pienenä vastaavia välineitä koskevien parhaiden käytäntöjen mukaisesti ja siten, että rahoitusvälineeltä edellytetty laatu taataan.
Komissio toteuttaa rahoitusvälineen unionin osuuden varainhoitoasetuksen 53 ja 54 artiklassa vahvistettujen säännösten mukaisesti.
Rahoituksen välittäjän on noudatettava varainhoitoasetuksessa ja sen soveltamissäännöissä vahvistettuja talousarvion toteuttamistehtävien siirtämistä koskevia säännöksiä, erityisesti hankintojen, sisäisen valvonnan, kirjanpidon ja ulkopuolisten tilintarkastusten osalta. Välittäjille ei anneta muita varoja kuin ne, jotka liittyvät hallintokustannuksiin ja rahoitusvälineen luomisesta ja toteuttamisesta aiheutuviin kustannuksiin.
Rahoitusvälineen perustamista ja sen yleisiä periaatteita ja seurantaa ja valvontaa koskevat yksityiskohtaiset ehdot ja edellytykset vahvistetaan komission ja rahoituksen välittäjän välisessä yhdessä tai useammassa sopimuksessa.
2.
Tietojen saatavuus
Rahoitusväline asettaa sähköisesti saataville kaikki eri osapuolten tarvitsemat ohjelmien hallinnointia koskevat tiedot. Nämä tiedot koskevat erityisesti hakumenettelyjä ja parhaita käytäntöjä ja niihin sisältyy katsauksia hankkeisiin ja raportteihin.
C.
Rahoitusehdot sekä tukikelpoisuus- ja valintakriteerit
1.
Rahoituksen kohde
Rahoitusvälineellä rahoitetaan ainoastaan:
a) tämän liitteen mukaisia investointihankkeita, joilla on nopea, mitattavissa oleva ja merkittävä vaikutus EU: n talouden elpymiseen, energian toimitusvarmuuden parantumiseen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähenemiseen, ja
b) tämän liitteen mukaista, energiatehokkuuteen ja uusiutuvaan energiaan liittyviä hankkeita koskevaa teknistä apua.
2.
Huomioitavat tekijät
Hankkeiden valinnan yhteydessä on kiinnitettävä erityistä huomiota maantieteelliseen jakaumaan.
Investointihankkeiden rahoituksessa on kiinnitettävä asianmukaista huomiota siihen, että unionin rahoituksella on suuri vipuvaikutus kokonaisinvestointeihin, jotta unionissa saataisiin aikaan merkittävä määrä uusia investointeja. Yksittäisten investointihankkeiden vipuvaikutus voi kuitenkin vaihdella eri osatekijöiden, kuten hankkeen todellisen koon ja tyypin ja paikallisten olosuhteiden, kuten edunsaajan koon ja rahoitusvalmiuksien mukaan.
3.
Viranomaisten pääsyä rahoitukseen koskevat edellytykset
Investointihankkeille tai energiatehokkuuteen ja uusiutuvaan energiaan liittyviä hankkeita koskevalle tekniselle avulle rahoitusta hakevien viranomaisten on täytettävä seuraavat edellytykset:
a) ne ovat poliittisesti sitoutuneet tai ovat sitoutumassa poliittisesti ilmastonmuutoksen lieventämiseen ja ovat tarvittaessa asettaneet konkreettisia tavoitteita, jotka koskevat esimerkiksi energiatehokkuuden parantamista ja/tai uusiutuvista lähteistä saadun energian käyttöä;
b) ne ovat joko laatimassa ilmastonmuutoksen lieventämistä koskevia monivuotisia strategioita ja toteuttamassa tavoitteitaan, tai ne osallistuvat paikallisen, alueellisen tai kansallisen tason monivuotiseen strategiaan ilmastonmuutoksen lieventämiseksi;
c) ne hyväksyvät olevansa julkisesti vastuussa kokonaisstrategiansa edistymisestä.
4.
Rahoitusvälineellä rahoitettavien investointihankkeiden tukikelpoisuus- ja valintakriteerit
Rahoitusvälineellä rahoitettavien investointihankkeiden on täytettävä seuraavat tukikelpoisuus- ja valintakriteerit:
a) lähestymistavan järkevyys ja tekninen sopivuus;
b) rahoituksen varmuus ja kustannustehokkuus toimen koko investointivaiheen osalta;
c) kaikkien tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvien hankkeiden tasapuolinen maantieteellinen jakauma;
d) hankkeen kehitysaste, joka määritellään sen perusteella, onko hankkeen toteutuksessa päästy investointivaiheeseen ja syntyykö merkittäviä pääomakustannuksia mahdollisimman pian;
e) missä määrin toimen toteuttaminen viivästyy rahoituksen puutteen vuoksi;
f) missä määrin rahoitusvälineestä myönnetty rahoitus panee liikkeelle uutta julkista ja yksityistä rahoitusta;
g) määritetyt sosioekonomiset vaikutukset;
h) määritetyt ympäristövaikutukset.
5.
Uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen liittyviä hankkeita koskevan teknisen avun tukikelpoisuus- ja valintakriteerit
Rahoitusvälineestä rahoitettujen uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen liittyviä hankkeita koskevan teknisen avun on täytettävä edellä 4 kohdan a, c, e, f ja g alakohdassa tarkoitetut tukikelpoisuus- ja valintakriteerit.
▼B