|
LIITE 7 artiklassa tarkoitetut TOISSIJAISET SÄÄNNÖKSET Osa 1: Henkilöstöä edustavan elimen kokoonpano Edellä 1 artiklassa kuvatun tavoitteen saavuttamiseksi ja 7 artiklassa tarkoitetuissa tapauksissa on perustettava edustava elin seuraavien sääntöjen mukaisesti: a) Edustava elin muodostetaan SE:n sekä sen tytäryhtiöiden ja toimipaikkojen työntekijöistä, jotka henkilöstön edustajat tai, jollei edustajia ole, kaikki työntekijät valitsevat tai nimeävät keskuudestaan. b) Edustavan elimen jäsenet valitaan tai nimetään kansallisen lainsäädännön ja/tai käytännön mukaisesti. Jäsenvaltiot vahvistavat säännöt sen varmistamiseksi, että edustavan elimen jäsenten lukumäärä ja paikkojen jakautuminen edustavassa elimessä mukautetaan SE:ssä sekä sen tytäryhtiöissä ja toimipaikoissa tapahtuvien muutosten huomioon ottamiseksi. c) Jos edustavan elimen koko sitä edellyttää, se valitsee keskuudestaan rajoitetun komitean, jossa on enintään kolme jäsentä. d) Edustava elin vahvistaa työjärjestyksensä. e) Edustavan elimen jäsenet valitaan tai nimetään suhteessa osallistuvien yhtiöiden sekä asianomaisten tytäryhtiöiden ja toimipaikkojen kussakin jäsenvaltiossa olevan henkilöstön määrään siten, että kunkin jäsenvaltion osalta varataan yksi paikka kyseisessä jäsenvaltiossa työskentelevän henkilöstön kutakin sellaista osaa kohti, joka edustaa 10:tä prosenttia tai osaa siitä osallistuvien yhtiöiden sekä asianomaisten tytäryhtiöiden ja toimipaikkojen henkilöstön kokonaismäärästä, kaikki jäsenvaltiot yhteenlaskettuina. f) SE:n toimivaltaiselle elimelle on annettava tieto edustavan elimen kokoonpanosta. g) Neljän vuoden kuluttua perustamisestaan edustava elin tarkastelee, olisiko aloitettava neuvottelut 4 ja 7 artiklassa tarkoitetun sopimuksen tekemiseksi vai olisiko jatkettava tämän liitteen mukaisesti annettujen toissijaisten säännösten soveltamista. Jos päätetään neuvotella sopimus 4 artiklan mukaisesti, 3 artiklan 4-7 kohtaa ja 4-6 artiklaa sovelletaan soveltuvin osin ja ilmaisu "erityinen neuvotteluryhmä" korvataan ilmaisulla "edustava elin". Mikäli neuvottelujen päättymiselle asetettuun määräaikaan mennessä sopimusta ei ole tehty, jatketaan edelleen niiden järjestelyjen soveltamista, jotka alun perin hyväksyttiin toissijaisten säännösten mukaisesti. Osa 2: Tiedottamista ja kuulemista koskevat toissijaiset säännökset SE:hen perustetun edustavan elimen toimivaltaa ja valtuuksia koskevat seuraavat säännöt: a) Edustavan elimen toimivalta rajoittuu asioihin, jotka koskevat SE:ä itseään tai jotain sen toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevaa tytäryhtiötä tai toimipaikkaa, tai asioihin, joissa päätöksiä tekevät elimet yksittäisessä jäsenvaltiossa eivät ole toimivaltaisia. b) Edustavalla elimellä on SE:n toimivaltaisen elimen säännöllisesti laatimien kertomusten pohjalta oikeus saada tietoja ja tulla kuulluksi SE:n liiketoiminnan kehittymisestä ja sen tulevaisuudennäkymistä ja tätä varten tavata toimivaltainen elin ainakin kerran vuodessa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta c alakohdan nojalla pidettäviä kokouksia. Paikalliselle johdolle annetaan samat tiedot. SE:n toimivaltaisen elimen on toimitettava edustavalle elimelle hallituksen tai soveltuvin osin johtokunnan ja hallintoneuvoston kokousten esityslistat ja jäljennökset kaikista sen yhtiökokoukselle toimitetuista asiakirjoista. Kokouksessa käsitellään erityisesti seuraavia asioita: rakenne, taloudellinen tilanne ja rahoitustilanne, liiketoiminnan, tuotannon ja myynnin todennäköinen kehitys, työllisyystilanne ja siinä todennäköisesti tapahtuva kehitys, investoinnit ja merkittävät organisaatiomuutokset, uusien työmenetelmien tai tuotantoprosessien käyttöönotto, tuotannon siirrot, yritysten, toimipaikkojen tai niiden huomattavien osien sulautumiset, toiminnan supistamiset tai sulkemiset sekä joukkovähentämiset. c) Kun poikkeukselliset olosuhteet vaikuttavat huomattavasti henkilöstön etuihin, erityisesti jos toiminta sijoitetaan uudelleen tai siirretään, toimipaikkoja tai yrityksiä suljetaan tai joukkovähentämistapauksissa, edustavalla elimellä on oikeus saada tietoja asiasta. Edustavalla elimellä tai, jos edustava elin erityisesti kiireellisyyssyistä niin päättää, rajoitetulla komitealla on oikeus pyynnöstään tavata SE:n toimivaltainen elin tai muu SE:n asiassa tarkoituksenmukaisempi johtotaso, jolla on päätöksentekoa koskevaa toimivaltaa, saadakseen tietoja ja tullakseen kuulluksi sellaisten toimenpiteiden osalta, jotka vaikuttavat merkittävästi henkilöstön etuihin. Jos toimivaltainen elin päättää olla toimimatta edustavan elimen ilmaiseman kannan mukaisesti, edustavalla elimellä on oikeus lisäkokoukseen SE:n toimivaltaisen elimen kanssa yhteisymmärrykseen pääsemiseksi. Jos kokous järjestetään rajoitetun komitean kanssa, myös niillä edustavan elimen henkilöstöä edustavilla jäsenillä, joita kyseiset toimenpiteet välittömästi koskevat, on oikeus olla läsnä. Edellä tarkoitetut kokoukset eivät vaikuta toimivaltaisen elimen oikeuksiin. d) Jäsenvaltiot voivat vahvistaa säännöt tiedottamista ja kuulemista koskevien kokousten puheenjohtajuudesta. Ennen SE:n toimivaltaisen elimen kanssa pidettävää kokousta edustava elin tai rajoitettu komitea, jota tarvittaessa laajennetaan c alakohdan kolmannen alakohdan mukaisesti, voi kokoontua ilman, että yhtiön toimivaltaisen elimen edustajia on läsnä. e) Edustavan elimen jäsenet antavat SE:n sekä sen tytäryhtiöiden ja toimipaikkojen henkilöstön edustajille tietoja tiedottamis- ja kuulemismenettelyjen sisällöstä ja tuloksesta, tämän kuitenkaan rajoittamatta 8 artiklan säännöksiä. f) Edustavaa elintä tai rajoitettua komiteaa voivat avustaa sen valitsemat asiantuntijat. g) Edustavan elimen jäsenillä on oikeus koulutusvapaaseen ilman palkanmenetystä siinä määrin kuin tämä on tarpeen heidän tehtäviensä suorittamiseksi. h) Edustavan elimen kustannuksista vastaa SE, joka asettaa edustavan elimen jäsenten käyttöön sellaiset taloudelliset ja aineelliset resurssit, että jäsenet voivat hoitaa tehtävänsä asianmukaisesti. SE erityisesti vastaa kokousten järjestämisestä ja tulkkauksesta aiheutuvista kustannuksista sekä edustavan elimen ja rajoitetun komitean jäsenten matka- ja majoituskustannuksista, jollei asiasta ole toisin sovittu. Näiden periaatteiden mukaisesti jäsenvaltiot voivat vahvistaa edustavan elimen toimintabudjettia koskevat säännöt. Ne voivat erityisesti rajata rahoituksen koskemaan ainoastaan yhtä asiantuntijaa. Osa 3: Henkilöstön osallistumista koskevat toissijaiset säännökset Henkilöstön osallistuminen SE:ssä määräytyy seuraavien säännösten mukaisesti: a) Jos kyseessä on muuntamalla muodostettu SE ja henkilöstön osallistumista hallitukseen tai hallintoneuvostoon koskevia jäsenvaltion sääntöjä sovellettiin ennen rekisteröintiä, kaikkia henkilöstön osallistumista koskevia kohtia sovelletaan edelleen SE:hen. Jäljempänä olevaa b alakohtaa sovelletaan tähän tarpeellisin muutoksin. b) Muissa SE:n muodostamistapauksissa SE:n, sen tytäryhtiöiden ja toimipaikkojen henkilöstöllä ja/tai niitä edustavalla elimellä on oikeus valita tai nimetä SE:n hallitukseen tai hallintoneuvostoon se määrä taikka suositella tai vastustaa sitä määrää jäseniä, joka vastaa suurinta osallistuvissa yhtiöissä ennen SE:n rekisteröintiä sovellettua henkilöstöosallistumisen osuutta. Jos yhdessäkään osallistuvista yhtiöistä ei ennen SE:n rekisteröintiä sovellettu henkilöstön osallistumista koskevia sääntöjä, se ei ole velvollinen ottamaan käyttöön henkilöstön osallistumista koskevia järjestelyjä. Edustava elin päättää hallituksen tai hallintoneuvoston paikkojen jakautumisesta eri jäsenvaltioiden henkilöstöä edustavien jäsenten kesken tai siitä, miten SE:n työntekijät voivat suositella tai vastustaa kyseisten elimien jäseniä, suhteessa kussakin jäsenvaltiossa työskentelevän SE:n henkilöstön määrään. Jos yhden tai useamman jäsenvaltion työntekijät eivät kuulu suhteellisuusperusteen piiriin, edustava elin nimittää yhdestä tällaisesta jäsenvaltiosta yhden jäsenistä, ja erityisesti siitä jäsenvaltiosta, jossa on SE:n sääntömääräinen kotipaikka, jos tämä on asianmukaista. Kukin jäsenvaltio voi määrittää, miten sille osoitetut hallituksen tai hallintoneuvoston paikat jaetaan. Kaikki jäsenet, jotka edustava elin tai tapauksen mukaan henkilöstö on valinnut tai nimennyt tai joita se on suositellut SE:n hallitukseen tai hallintoneuvostoon, ovat kyseisen elimen täysivaltaisia jäseniä, joilla on samat oikeudet ja velvoitteet kuin osakkeenomistajia edustavilla jäsenillä, äänestysoikeus mukaan lukien.
|