+45 artikla 2.

45 artikla 2.

Arvioidessaan tietosuojan riittävyyttä komissio ottaa huomioon etenkin seuraavat seikat:

a) 

oikeusvaltioperiaate, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioitus, sekä yleinen että alakohtainen asiaankuuluva lainsäädäntö, joka koskee muun muassa yleistä turvallisuutta, puolustusta, kansallista turvallisuutta ja rikosoikeutta sekä viranomaisten pääsyä henkilötietoihin, sekä tällaisen lainsäädännön täytäntöönpano, tietosuojaa koskevat säännöt, ammatilliset säännöt ja turvatoimet, mukaan lukien asianomaisessa kolmannessa maassa tai kansainvälisessä järjestössä noudatettavat säännöt henkilötietojen siirtämisestä edelleen muuhun kolmanteen maahan tai muulle kansainväliselle järjestölle, oikeuskäytäntö sekä rekisteröidyille kuuluvat vaikuttavat ja täytäntöönpanokelpoiset oikeudet ja tehokkaat hallinnolliset ja oikeudelliset muutoksenhakukeinot niitä rekisteröityjä varten, joiden henkilötietoja siirretään;

b) 

se, onko kyseisessä kolmannessa maassa tai siinä kolmannessa maassa, jonka alaisuuteen kansainvälinen järjestö kuuluu, vähintään yksi tehokkaasti toimiva riippumaton valvontaviranomainen, joka vastaa tietosuojasääntöjen noudattamisen varmistamisesta ja täytäntöönpanosta, kuten riittävistä valvontavaltuuksista, oikeuksien käyttämistä koskevan avun ja neuvojen tarjoamisesta rekisteröidyille sekä yhteistyön tekemisestä jäsenvaltioiden valvontaviranomaisten kanssa;

c) 

asianosaisen kolmannen maan tai kansainvälisen järjestön tekemät kansainväliset sitoumukset tai muut oikeudellisesti sitovista yleissopimuksista tai säädöksistä taikka monenvälisiin tai alueellisiin järjestelmiin osallistumisesta johtuvat velvoitteet, jotka koskevat erityisesti henkilötietojen suojaamista.

1. Yleiskatsaus

,
Otsikko Sääntely

1.1 Viittaukset

1.2 Tunnistetut vaatimukset

1.3 Liittyvät standardit

2. Tunnistetut vaatimukset

Vaatimukset
Lähde Vaatimus

3. Liittyvät standardit

Standardit
Lähde Vaatimus