41 artikla Vakuusvaatimukset

Keskusvastapuolen on luottoriskejään rajoittaakseen määrättävä ja vaadittava vakuuksia ja kerättävä niitä määritysosapuoliltaan ja tarvittaessa sellaisilta keskusvastapuolilta, joiden kanssa se on tehnyt yhteentoimivuusjärjestelyt. Vakuusvaatimusten on oltava riittäviä kattamaan mahdolliset riskit, joita keskusvastapuoli arvioi ilmenevän kyseisten positioiden realisointiin saakka. Niiden on myös oltava riittäviä kattamaan asianmukaisella aikavälillä tappiot, joita aiheuttaa vähintään 99 prosenttia riskimuutoksista, ja niiden avulla on varmistettava, että keskusvastapuoli kattaa vastuunsa vakuuksilla kaikkien määritysosapuoliensa osalta ja tarvittaessa sellaisten keskusvastapuolten osalta, joiden kanssa se on tehnyt yhteentoimivuusjärjestelyt, ainakin päiväkohtaisesti. Keskusvastapuolen on jatkuvasti seurattava ja korjattava vakuusvaatimustensa tasoa senhetkisen markkinatilanteen mukaan ottaen huomioon tällaisista korjauksista aiheutuvat mahdolliset myötäsykliset vaikutukset.

Vakuusvaatimuksia asettaessaan keskusvastapuolen on käytettävä malleja ja parametreja, jotka kuvaavat määritettävien tuotteiden riskiominaisuuksia ja joissa otetaan huomioon vakuuksien keräämisen aikaväli, markkinoiden likviditeetti sekä muutosten mahdollisuus transaktion aikana. Toimivaltaisen viranomaisen on validoitava kyseiset mallit ja parametrit, ja niistä on pyydettävä 17 b artiklassa säädettyä menettelyä noudattaen 18 artiklassa tarkoitetun kollegion lausunto 19 artiklan nojalla ja arvopaperimarkkinaviranomaisen lausunto 24 a artiklan 7 kohdan ensimmäisen alakohdan b c alakohdan nojalla.

Keskusvastapuolen on vaadittava ja kerättävä vakuudet päivän sisäisesti ainakin silloin, kun ylitetään ennalta määritellyt kynnysarvot. Näin tehdessään keskusvastapuolen on otettava mahdollisuuksien mukaan huomioon päivänsisäisten vakuuksien keräämisen ja maksujen mahdollinen vaikutus sen osallistujien likviditeettiasemaan ja keskusvastapuolen häiriönsietokykyyn. Keskusvastapuolella ei saa mahdollisuuksien mukaan olla päivänsisäisiä vaihtuvia vakuusmaksuja sen jälkeen, kun se on kerännyt kaikki tällaiset erääntyneet maksut.

Keskusvastapuolen on vaadittava ja kerättävä vakuudet, jotka riittävät kattamaan sellaisista positioista aiheutuvat riskit, jotka on rekisteröity kussakin tilissä, joita ylläpidetään 39 artiklan mukaisesti erityisten rahoitusvälineiden osalta. Keskusvastapuoli voi laskea vakuusvaatimukset rahoitusvälinesalkun osalta edellyttäen, että tässä käytetty menetelmä on järkevä ja vahva.

Jotta voidaan varmistaa tämän artiklan yhdenmukainen soveltaminen, arvopaperimarkkinaviranomainen laatii pankkiviranomaista ja EKPJ:tä kuultuaan luonnoksia teknisiksi sääntelystandardeiksi, joissa yksilöidään 1 kohdassa tarkoitetut asianmukaiset prosenttimäärät ja aikavälit realisointiaikaa ja historiallisen volatiliteetin laskentaa varten eri rahoitusvälinelajien osalta, ottaen huomioon tavoite vähentää myötäsyklisyyttä, ja ehdot, joiden mukaan 4 kohdassa tarkoitettuja salkun vakuusvaatimusten asettamiskäytäntöjä voidaan noudattaa.