+132 artikla Varovaisuusperiaate
---+132 artikla 1.
---+132 artikla 2.
---+132 artikla 3.
---+132 artikla 4.

132 artikla Varovaisuusperiaate

1. Yleiskatsaus

,
Otsikko Sääntely
132 artikla 1.
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset sijoittavat kaikki varansa 2, 3 ja 4 kohdan mukaisesti varovaisuusperiaatetta noudattaen.
132 artikla 2.

Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten on koko sijoitussalkussaan tehtävä sijoituksia ainoastaan sellaiseen omaisuuteen ja sellaisiin välineisiin, joihin liittyviä riskejä kyseinen yritys voi tunnistaa, mitata, seurata, hallita ja valvoa asianmukaisesti ja joihin liittyvistä riskeistä se voi raportoida asianmukaisesti, ja otettava arvioinnissa asianmukaisesti huomioon kokonaisvakavaraisuustarpeensa 45 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan a alakohdan mukaisesti.

Kaikki varat ja erityisesti ne, joilla katetaan vähimmäispääomavaatimus ja vakavaraisuuspääomavaatimus, on sijoitettava siten, että varmistetaan koko salkun varmuus, laatu, likviditeetti ja kannattavuus. Lisäksi varat on sijoitettava niin, että varmistetaan niiden saaminen käyttöön.

Myös vakuutusteknisen vastuuvelan kattamiseen tarkoitetut varat on sijoitettava vakuutus- ja jälleenvakuutusvelkojen luonteen ja keston kannalta asianmukaisella tavalla. Kyseiset varat on sijoitettava kaikkien vakuutuksenottajien ja edunsaajien edun mukaisesti ottaen huomioon kaikki julkistetut tavoitteet.

Kun on kyse eturistiriidasta, vakuutusyritysten tai niiden sijoitussalkkua hoitavan yksikön on varmistettava, että sijoitus tehdään vakuutuksenottajien ja edunsaajien edun mukaisesti.

132 artikla 3.

Sellaisiin henkivakuutussopimuksiin varattuihin varoihin, joissa vakuutuksenottajat kantavat sijoitusriskin, sovelletaan tämän kohdan toista, kolmatta ja neljättä alakohtaa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 2 kohdan soveltamista.

Kun vakuutussopimukseen perustuvat etuudet ovat välittömästi yhteydessä direktiivissä 85/611/ETY määritellyssä yhteissijoitusyrityksessä olevien osuuksien arvoon tai varoihin, jotka kuuluvat vakuutusyritysten sisäiseen rahastoon ja jotka yleensä on jaettu osuuksiin, etuuksia vastaava vakuutustekninen vastuuvelka on katettava mahdollisimman tarkasti kyseisillä osuuksilla tai, jos osuuksia ei ole määritetty, kyseisillä varoilla.

Kun vakuutussopimukseen perustuvat etuudet liittyvät välittömästi osakeindeksiin tai johonkin muuhun kuin toisessa alakohdassa tarkoitettuun vertailuarvoon, etuuksia koskeva vakuutustekninen vastuuvelka on katettava mahdollisimman tarkasti osuuksilla, jotka joko edustavat vertailuarvoa tai, kun osuuksia ei ole määritetty, niillä takauksen ja rahaksi muutettavilla varoilla, jotka vastaavat mahdollisimman tarkasti niitä varoja, joihin kyseinen vertailuarvo perustuu.

Kun toisessa ja kolmannessa alakohdassa tarkoitetut etuudet sisältävät sijoitustakuun tai muun taatun etuuden, vastaavan vakuutusteknisen vastuuvelan lisäykseen tarkoitettujen varojen osalta on noudatettava 4 kohdan säädöksiä.

132 artikla 4.

Muihin kuin 3 kohdan soveltamisalaan kuuluviin varoihin sovelletaan tämän kohdan toista, kolmatta, neljättä ja viidettä alakohtaa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 2 kohdan soveltamista.

Johdannaisinstrumenttien käytön on oltava mahdollista, jos ne auttavat pienentämään riskejä tai helpottavat sijoitussalkun tehokasta hoitoa.

Sijoitukset ja varat, joita ei saa käyttää kaupankäyntiin säännellyillä rahoitusmarkkinoilla, on pidettävä varovaisella tasolla.

Varat on hajautettava asianmukaisesti, jotta vältetään liiallinen riippuvuus tietyistä varoista, liikkeellelaskijasta tai yritysryhmästä taikka maantieteellisestä alueesta sekä riskin kasaantuminen koko vakuutuskannassa.

Saman liikkeellelaskijan tai samaan yritysryhmään kuuluvien liikkeellelaskijoiden liikkeelle laskemiin varoihin sijoittaminen ei saa asettaa vakuutusyrityksiä alttiiksi liialliselle riskin keskittymiselle.

1.1 Viittaukset

1.2 Tunnistetut vaatimukset

1.3 Liittyvät standardit

2. Tunnistetut vaatimukset

Vaatimukset
Lähde Vaatimus

3. Liittyvät standardit

Standardit
Lähde Vaatimus