|
Edellä olevien 22 ja 23 artiklan nojalla määrätyt taloudelliset seuraamukset ja uhkasakot ovat täytäntöönpanokelpoisia. Täytäntöönpanoon sovelletaan siinä jäsenvaltiossa voimassa olevia riita-asioiden käsittelyä koskevia menettelysäännöksiä, jonka alueella täytäntöönpano tapahtuu. Päätökseen määrätä taloudellisia seuraamuksia tai uhkasakkoja 22 ja 23 artiklan nojalla liitettävän täytäntöönpanomääräyksen antaa, ilman muita muodollisuuksia kuin päätöksen aitouden varmentaminen, viranomainen, jonka kunkin jäsenvaltion hallitus nimeää tähän tehtävään ja josta se ilmoittaa rahanpesuntorjuntaviranomaiselle ja Euroopan unionin tuomioistuimelle. Kun nämä muodollisuudet on asianomaisen osapuolen vaatimuksesta täytetty, kyseinen osapuoli voi hakea täytäntöönpanoa kansallisen lainsäädännön mukaisesti saattamalla asian suoraan toimivaltaisen elimen käsiteltäväksi. Täytäntöönpanoa voidaan lykätä vain Euroopan unionin tuomioistuimen päätöksellä. Asianomaisen jäsenvaltion tuomioistuinten toimivaltaan kuuluu kuitenkin tutkia virheellisestä täytäntöönpanosta tehdyt valitukset.
|