|
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että säilytysyhteisö on vastuussa yhteissijoitusyritykselle ja yhteissijoitusyrityksen osuudenhaltijoille säilytysyhteisön tai sellaisen kolmannen osapuolen, jolle 22 artiklan 5 kohdan a alakohdan mukaisesti säilytettävänä olevien rahoitusvälineiden säilytys on siirretty, aiheuttamasta menetyksestä. Jos säilytettävänä oleva rahoitusväline menetetään, jäsenvaltioiden on varmistettava, että säilytysyhteisö palauttaa samantyyppisen rahoitusvälineen tai vastaavan määrän viipymättä yhteissijoitusyritykselle tai sen lukuun toimivalle rahastoyhtiölle. Säilytysyhteisö ei ole vastuussa, jos se pystyy osoittamaan, että menetys on seurausta ulkopuolisesta tapahtumasta, johon se ei ole kohtuudella voinut vaikuttaa ja jonka seuraukset eivät olisi olleet vältettävissä kaikista kohtuullisiksi katsottavista toimista huolimatta. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että säilytysyhteisö on myös vastuussa yhteissijoitusyritykselle ja yhteissijoitusyrityksen sijoittajille kaikista muista tappioista, joita niille aiheutuu säilytysyhteisön huolimattomuudesta tai sen tämän direktiivin mukaisten velvoitteiden tahallisesta laiminlyönnistä.
|