KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2016/1075, annettu 23 päivänä maaliskuuta 2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/59/EU täydentämisestä teknisillä sääntelystandardeilla, joissa määritellään elvytyssuunnitelmien, kriisinratkaisusuunnitelmien ja konsernien kriisinratkaisusuunnitelmien sisältö, vähimmäisperusteet, jotka toimivaltaisen viranomaisen on arvioitava elvytyssuunnitelmien ja konsernien elvytyssuunnitelmien osalta, konsernin rahoitustuen edellytykset, riippumattomia arvioijia koskevat vaatimukset, alaskirjaus- ja muuntamisvaltuuksien tunnustaminen sopimuksissa, ilmoitusvaatimuksiin ja keskeyttämisilmoitukseen liittyvät menettelyt ja sisältö ja kriisinratkaisukollegioiden operatiivinen toiminta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(1)

Tämän asetuksen säännökset liittyvät läheisesti toisiinsa, koska niissä käsitellään direktiivissä 2014/59/EU säädettyä kriisinratkaisukehystä laitoksen elvytyksen ja kriisinratkaisun suunnitteluvaiheesta alkaen, varhaisen tilanteeseen puuttumisen vaiheen kautta aina kriisinratkaisutoimen toteutushetkeen. Jotta varmistettaisiin, että nämä säännökset, joiden pitäisi tulla voimaan samaan aikaan, ovat linjassa keskenään ja jotta helpotettaisiin kriisinratkaisuprosessia, on tarpeen, että laitokset, viranomaiset ja markkinatoimijat, mukaan lukien sijoittajat, jotka ovat unionin ulkopuolisissa valtioissa asuvia henkilöitä, saavat velvollisuuksistaan ja oikeuksistaan kattavan käsityksen keskitetysti. Tämän vuoksi on suotavaa, että direktiivissä 2014/59/EU edellytetyt asianomaiset tekniset sääntelystandardit sisällytetään yhteen asetukseen.

(2)

Direktiivin 2014/59/EU määritelmien lisäksi tarvitaan eräitä erityisiä määritelmiä käytetyistä teknisistä käsitteistä.

(3)

Elvytyssuunnitelmiin sisällytettävistä vähimmäistiedoista annettavissa yhdenmukaisissa säännöissä olisi otettava rajoituksitta huomioon toimivaltaisten viranomaisten valtuudet asettaa tietyille laitoksille yksinkertaistettuja velvoitteita elvytyssuunnitelmien sisällön ja yksityiskohtien osalta direktiivin 2014/59/EU 4 artiklan mukaisesti.

(4)

Yhdenmukaisissa säännöissä olisi lisäksi täsmennettävä, mitä tietoja sisällytetään erilliseen elvytyssuunnitelmaan ja direktiivin 2014/59/EU 7 artiklan 5 ja 6 kohdan mukaisesti konsernin elvytyssuunnitelmaan, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mahdollisten direktiivin 4 artiklan mukaisesti asetettujen yksinkertaistettujen velvoitteiden soveltamista.

(5)

On tärkeää, että elvytyssuunnitelmiin sisällytetyt tiedot ovat riittävät ja että ne vastaavat tarkoin edellytyksiä, jotka määräytyvät sen mukaan, onko kyseessä elvytyssuunnitelma, jonka on laatinut laitos, joka ei kuulu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/36/EU (2) 111 ja 112 artiklan nojalla konsolidoidun valvonnan piiriin, vai onko kyseessä direktiivin 2014/59/EU 7 artiklan 2 kohdan mukainen erillinen elvytyssuunnitelma tai direktiivin 2014/59/EU 7 artiklan 5 ja 6 kohdan mukainen konsernin elvytyssuunnitelma.

(6)

Jotta elvytyssuunnitelmien rakenne olisi helpompi jäsentää, tietovaatimukset olisi ryhmiteltävä tiettyihin jaksoihin, joista osa olisi jaoteltava alajaksoihin, kuten tässä asetuksessa säädetään.

(7)

Jotta elvytyssuunnitelmat voidaan tarvittaessa panna täytäntöön tehokkaasti ja oikea-aikaisesti, on tärkeää, että kyseisten suunnitelmien perustana on moitteeton päätöksenteko-, ohjaus- ja valvontarakenne. Elvytyssuunnitelmissa olisi näin ollen oltava kuvaus kyseiseen tapaukseen liittyvästä päätöksenteko-, ohjaus- ja valvontajärjestelmästä. Suunnitelmassa olisi muun muassa selostettava, miten se kehitettiin, kuka sen hyväksyi ja miten se on sisällytetty laitoksen tai konsernin yleiseen päätöksenteko-, ohjaus- ja valvontajärjestelmään. Elvytyssuunnitelmassa olisi tapauksen mukaan selostettava, millä toimenpiteillä on varmistettu mahdollisen tytäryritystä koskevan erillisen elvytyssuunnitelman ja konsernin elvytyssuunnitelman välinen johdonmukaisuus.

(8)

Elvytyssuunnitelmat ovat ratkaisevan tärkeitä arvioitaessa elvytystoimintavaihtoehtojen toteutettavuutta. Näin ollen elvytyssuunnitelman olisi sisällettävä yksityiskohtaiset tiedot päätöksentekomenettelystä, jolla suunnitelma otetaan käyttöön päätöksenteko-, ohjaus- ja valvontarakenteen olennaisena osana ja pohjautuen eskalointimenettelyyn, jossa käytetään direktiivin 2014/59/EU 9 artiklassa tarkoitettuja indikaattoreita. Jokainen kriisi on erilainen, ja siksi yhden indikaattorin täyttyminen ei johda automaattisesti tiettyyn elvytystoimintavaihtoehtoon eikä yleensäkään aktivoi ratkaisukehystä, joka automaattisesti edellyttää tietyn elvytystoimintavaihtoehdon täytäntöönpanoa ennalta määritettyjen menettelyllisten vaatimusten mukaisesti. Indikaattoreita olisi käytettävä pikemminkin ilmaisemaan se, että olisi aloitettava eskalointimenettely, jossa arvioidaan, miten kriisitilanne olisi parasta ratkaista. Ennen kyseisten indikaattorien täyttymistä olisi hyödynnettävä myös tavanomaisessa riskinhallinnassa käytettyjä tietoja ja vertailuarvoja ja tiedotettava niiden perusteella laitokselle tai konsernille, että sen taloudellinen tilanne uhkaa heikentyä tai että indikaattorit saattavat laueta. Tällaiset varhaiset varoitussignaalit eivät ole direktiivissä 2014/59/EU tarkoitettuja indikaattoreita eivätkä osoituksia elvytysvaiheeseen siirtymisestä, eivätkä ne edellytä tavanomaisten menettelyjen lisäksi eskalointia, mutta niiden avulla voidaan varmistaa, että laitoksen tavanomainen riskinhallinta ja indikaattoreiden seuranta ovat keskenään johdonmukaisia. Elvytyssuunnitelman olisi siksi sisällettävä kuvaus siitä, miten laitoksen riskinhallinnan soveltuvat osat kytkeytyvät indikaattoreihin.

(9)

Strategisessa analyysissä olisi otettava huomioon elvytyssuunnitelmia koskevat kansainväliset standardit, kuten finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmän määrittämät finanssilaitosten kriisinratkaisujärjestelmien avaintekijät (”Key Attributes of Effective Resolution Regimes for Financial Institutions” -asiakirja). Avaintekijöitä koskevan asiakirjan mukaan strategisessa analyysissä olisi kartoitettava laitoksen keskeiset ja järjestelmän kannalta tärkeät toiminnot ja määritettävä tärkeimmät toimet, joiden avulla näitä toimintoja ylläpidetään eri elvytysskenaarioissa. Näin ollen strategisen analyysin olisi sisällettävä kaksi osaa. Strategisen analyysin ensimmäisessä osassa olisi kuvattava laitos tai konserni ja sen ydinliiketoiminta-alueet ja kriittiset toiminnot. Laitosta tai konsernia koskevassa kuvauksessa olisi annettava yleiskuvaus laitoksesta tai konsernista ja sen toiminnasta ja kuvattava yksityiskohtaisesti sen ydinliiketoiminta-alueet ja kriittiset toiminnot. Jotta elvytystoimintavaihtoehtoja (esimerkiksi liiketoiminta-alueista luopuminen tai niiden myynti) olisi helpompi arvioida, on tärkeää yksilöidä oikeushenkilöt, joihin ydinliiketoiminta-alueet ja kriittiset toiminnot sisältyvät, ja analysoida konserninsisäisiä sidoksia. Laitokset ovat direktiivin 2014/59/EU 6 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti velvolliset osoittamaan toimivaltaisten viranomaisten hyväksymällä tavalla, että elvytyssuunnitelma voitaisiin kohtuullisella todennäköisyydellä panna täytäntöön aiheuttamatta merkittävää haittaa rahoitusjärjestelmälle. Lisäksi direktiivin 2014/59/EU 6 artiklan 2 kohdassa edellytetään, että toimivaltaiset viranomaiset arvioivat, missä määrin elvytyssuunnitelma tai siinä esitetyt yksittäiset toimintavaihtoehdot voitaisiin panna täytäntöön aiheuttamatta merkittävää haittaa rahoitusjärjestelmälle. Elvytyssuunnitelmissa olisi sen vuoksi oltava kuvaus ulkoisista sidoksista.

(10)

Strategisen analyysin toisessa osassa olisi yksilöitävä ja arvioitava mahdollisia elvytystoimintavaihtoehtoja. Laitoksen tai konsernin käytettävissä olevat elvytystoimintavaihtoehdot olisi ensin kuvattava kytkemättä niitä mihinkään tiettyyn vaikean rahoitustilanteen skenaarioon. Ne ovat keinoja parantaa yleistä kriisivalmiutta ja auttaa laitosta tai konsernia reagoimaan kriisiin joustavasti. Sen jälkeen strategisessa analyysissä olisi selostettava, miten elvytystoimintavaihtoehtoja on testattu erilaisissa vaikean rahoitustilanteen skenaarioissa, jotta voidaan arvioida alustavasti, mitkä elvytystoimintavaihtoehdot olisivat tehokkaita kussakin skenaariossa, ja esittää siten käytännön testituloksia elvytystoimintavaihtoehtojen tehokkuudesta ja indikaattoreiden asianmukaisuudesta. Elvytystoimintavaihtoehdoissa olisi myös esitettävä toimet, jotka laitos voisi toteuttaa, jos direktiivin 2014/59/EU 27 artiklan mukaisen varhaisen tilanteeseen puuttumisen edellytykset täyttyvät.

(11)

Elvytyssuunnitelmasta tiedottaminen on ratkaisevan tärkeää, jotta on mahdollista panna suunnitelma täytäntöön tehokkaasti ja aiheuttamatta merkittävää haittaa rahoitusjärjestelmälle. Elvytyssuunnitelman olisi sen vuoksi sisällettävä myös viestintää ja julkistamista koskeva jakso, jossa käsitellään asianomaisille sisäisille elimille ja laitoksen tai konsernin henkilöstölle suunnattua sisäistä viestintää sekä ulkoista viestintää.

(12)

On mahdollista, että elvytyssuunnitelma aiheuttaa muutoksia laitoksen liiketoimintaorganisaatioon joko siksi, että helpotettaisiin suunnitelman päivittämistä ja sen tulevaa täytäntöönpanoa ja seurattaisiin indikaattoreita, tai siksi, että menettelyssä on havaittu elvytystoimintavaihtoehtojen toteutusta haittaavia esteitä. Elvytyssuunnitelmassa olisi kuvattava kyseiset organisaatiota koskevat valmistelu- ja seurantatoimet, jotka laitoksen olisi toteutettava, jotta olisi helpompi arvioida käytännössä, voidaanko suunnitelma kohtuullisella todennäköisyydellä panna täytäntöön, ja jotta laitoksen tai konsernin ja toimivaltaisten viranomaisten olisi helpompi seurata suunnitelman täytäntöönpanoa.

(13)

On tärkeää määritellä vähimmäisperusteet, jotka toimivaltaisen viranomaisen täytyy ottaa huomioon arvioidessaan laitosten laatimia elvytyssuunnitelmia direktiivin 2014/59/EU 6 artiklan 2 kohdassa ja 8 artiklan 1 kohdassa säädetyllä tavalla.

(14)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1093/2010 (3) 16 artiklassa annetaan Euroopan pankkiviranomaiselle, jäljempänä ’EPV’, valtuudet antaa ohjeita unionin oikeuden yhteisen, yhtenäisen ja johdonmukaisen soveltamisen varmistamiseksi ja edellytetään, että toimivaltaiset viranomaiset ja finanssilaitokset, joille kyseiset ohjeet ovat osoitettuja, pyrkivät kaikin tavoin noudattamaan ohjeita. Koska direktiivissä 2014/59/EU valtuutetaan EPV antamaan asetuksen (EU) N:o 1093/2010 16 artiklan mukaisesti ohjeita, joissa täsmennetään direktiivin tiettyjä näkökohtia, toimivaltaisen viranomaisten olisi mainitun artiklan mukaisesti otettava huomioon elvytyssuunnitteluun liittyviä skenaarioita ja elvytyssuunnitelmiin sisällytettäviä indikaattoreita käsittelevät EPV:n antamat ohjeet ja pyrittävä kaikin tavoin noudattamaan kyseisiä ohjeita asetuksen (EU) N:o 1093/2010 16 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

(15)

Kuten direktiivissä 2014/59/EU säädetään, elvytyssuunnittelun tavoitteena on yksilöidä toimintavaihtoehtoja, joilla säilytetään tai palautetaan ennalleen vakavaan ongelmatilanteeseen joutuneen laitoksen tai konsernin elinkelpoisuus ja rahoitusasema. Elvytyssuunnitelman arviointiperusteiden avulla olisi näin ollen pyrittävä varmistamaan, että suunnitelma on sen piiriin kuuluvien yhteisöjen kannalta tarkoituksenmukainen ja että suunnitelma ja siinä yksilöidyt toimintavaihtoehdot ovat toimivia ja että ne voidaan aikanaan toteuttaa. Täsmälliset seikat, jotka toimivaltaisen viranomaisen on arvioitava, riippuvat elvytyssuunnitelman sisällöstä ja laajuudesta. Olisi vahvistettava arvioitavia vähimmäisperusteita koskevat yhdenmukaiset säännöt, jotta otettaisiin huomioon toimivaltaisten viranomaisten mahdollisuudet määrätä tietyille laitoksille yksinkertaistettuja velvoitteita elvytyssuunnitelmien sisällön ja yksityiskohtien osalta direktiivin 2014/59/EU 4 artiklan mukaisesti.

(16)

Tarvittaessa olisi määritettävä lisäperusteita, joita sovelletaan konsernin elvytyssuunnitelmien arviointiin, jotta voidaan ottaa huomioon tällaisiin suunnitelmiin sovellettavat direktiivissä 2014/59/EU säädetyt lisävaatimukset.

(17)

Elvytyssuunnitelmien olisi oltava täydellisiä, ja niiden olisi sisällettävä kaikki direktiivissä 2014/59/EU edellytetyt tiedot, mukaan lukien tässä asetuksessa täsmennetyt tiedot. Suunnitelmien olisi myös oltava kattavia, ja niiden olisi sisällettävä tarpeeksi yksityiskohtaista tietoa ja riittävästi erilaisia toimintavaihtoehtoja ottaen huomioon suunnitelman piiriin kuuluvan yhden tai useamman yhteisön olosuhteet.

(18)

Kriisinratkaisusuunnitelmien sisältöä koskevissa vaatimuksissa olisi otettava huomioon meneillään oleva työ, jossa on tavoitteena koordinoida näitä näkökohtia maailmanlaajuisesti finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmän kautta.

(19)

Kriisinratkaisusuunnitelmien sisältöä ja purkamismahdollisuuksien arviointia koskevien standardien olisi oltava riittävän joustavia, jotta voidaan ottaa huomioon kyseessä olevan laitoksen tai konsernin olosuhteet ja jotta voidaan varmistaa, että suunnitelmat ovat kohdennettuja ja hyödyllisiä kriisinratkaisustrategian täytäntöönpanon kannalta.

(20)

Kriisinratkaisuviranomaisten olisi arvioitava, onko kriisinratkaisutavoitteet käytännössä mahdollista saavuttaa uskottavasti tavanomaisen maksukyvyttömyysmenettelyn mukaisessa likvidaatiossa. Tätä varten ne saattavat joutua hyödyntämään talletussuojajärjestelmien alaa koskevaa asiantuntemusta. Likvidaation käytännön toteutettavuuden ja uskottavuuden arviointi ei sulje pois tarvetta arvioida, saavutetaanko kriisinratkaisutavoitteet samassa laajuudessa kansallisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä, mukaan lukien tavoite, jonka mukaan olisi mahdollisimman vähän turvauduttava poikkeukselliseen rahoitustukeen.

(21)

Purkamismahdollisuuksien arviointi on iteratiivinen prosessi ja mahdollinen ainoastaan, jos sen perustana on yksilöity parhaiten soveltuva kriisinratkaisustrategia. On mahdollista, että kriisinratkaisuviranomaiset toteavat prosessin päätteeksi, että on parempi käyttää muutettua tai täysin erilaista strategiaa.

(22)

Olisi myös tarkasteltava parhaiten soveltuvan kriisinratkaisustrategian muunnoksia sellaisten olosuhteiden huomioon ottamiseksi, jotka estävät parhaiten soveltuvan kriisinratkaisustrategian täytäntöönpanon; esimerkiksi kun yhden kriisinratkaisuviranomaisen malliin perustuvaa strategiaa (”single point of entry strategy”), jossa käytetään velkakirjojen arvon alaskirjausta, ei enää pystytä toteuttamaan, jos tappiot ovat suuremmat kuin emoyhteisön liikkeeseen laskemat hyväksyttävät velat.

(23)

Konsernien kriisinratkaisusuunnitelmia ja purkamismahdollisuuksien arviointia koskevissa standardeissa olisi sallittava, että kriisinratkaisustrategia perustuu jompaankumpaan finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmän viimeistelemään ja direktiivin 2014/59/EU johdanto-osan 80 kappaleessa tarkoitettuun lähestymistapaan. Kriisinratkaisustrategiat voivat nimittäin olla puitteiltaan sellaiset, että yksi kriisinratkaisuviranomainen käyttää kriisinratkaisuvälineitä konsernin holdingyhtiön tai emoyrityksen tasolla (”single point of entry”, yhden kriisinratkaisuviranomaisen malli), tai sellaiset, että useampi kuin yksi kriisinratkaisuviranomainen käyttää kriisinratkaisuvälineitä useampaan kuin yhteen alueelliseen tai toiminnalliseen alakonserniin tai yhteisöön rajatylittävässä konsernissa (”multiple point of entry”, usean kriisinratkaisuviranomaisen malli), taikka niissä voi aineksia molemmista puitetyypeistä.

(24)

Kriisinratkaisun suunnittelussa ja purkamismahdollisuuksien arvioinnissa olisi joka tapauksessa otettava huomioon muilta kuin kriisinratkaisutoimen toteuttavilta kriisinratkaisuviranomaisilta edellytetyt mahdolliset tukitoimet, kuten tietojen toimittaminen ja kriittisten yhteisten palvelujen tarjonnan jatkaminen, tai päätökset pidättyä toteuttamasta kriisinratkaisutoimea ottaen huomioon, että muilla kriisinratkaisuviranomaisilla on oikeus toimia tarvittaessa omasta aloitteestaan kotimaan rahoitusvakauden saavuttamiseksi, jos johtavat kriisinratkaisuviranomaiset eivät toteuta tehokkaita toimia.

(25)

Direktiivin 2014/59/EU liitteessä olevassa C jaksossa eritellään useita seikkoja, jotka on otettava huomioon arvioitaessa laitoksen tai konsernin purkamismahdollisuuksia, mutta kyseisessä jaksossa oleva luettelo on puutteellinen ja vaatii täsmennyksiä.

(26)

Direktiivin 2014/59/EU 32 artiklan mukaan kriisinratkaisutoimi olisi toteutettava vain siinä tapauksessa, ettei laitoksen tai konsernin likvidaatio tavanomaisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä olisi yleisen edun mukaista, ja näin ollen purkamismahdollisuuksien arvioinnissa tällaista likvidaatiota olisi tarkasteltava kriisinratkaisutoimen vaihtoehtona.

(27)

Direktiivin 2014/59/EU 23 artiklan 1 kohdassa vahvistetaan useita edellytyksiä, joiden on täytyttävä, jotta emoyritys, unionissa emoyrityksenä toimiva laitos ja tietyt konserniin kuuluvat muut yhteisöt ja niiden muissa jäsenvaltioissa tai kolmansissa maissa sijaitsevat tytäryritykset, jotka ovat laitoksia tai rahoituslaitoksia, voivat kyseisen direktiivin III luvun mukaisen konsernin rahoitustukisopimuksen perusteella tarjota rahoitustukea, joka on muodoltaan lainaa, takauksien asettamista tai varojen tarjoamista käytettäväksi vakuutena toiselle konserniyhteisölle, joka täyttää varhaisen tilanteeseen puuttumisen edellytykset. Direktiivin 2014/59/EU 25 artiklan 2 kohdassa säädetään, että tukea tarjoavan konserniyhteisön toimivaltainen viranomainen voi kieltää rahoitustuen tarjoamisen tai rajoittaa sitä.

(28)

Ottaen huomioon tukea saavan yhteisön rahoitusvaikeudet sekä edellytys, jonka mukaan rahoitustuen avulla olisi pystyttävä kohtuullisella todennäköisyydellä poistamaan nämä vaikeudet, olisi analysoitava perusteellisesti tukea saavan yhteisön pääoma- ja maksuvalmiustarpeet ja analysoitava rahoitusvaikeuksien sisäiset ja ulkoiset syyt sekä aiemmat, nykyiset ja odotetut markkinaolosuhteet. Tämän analyysin olisi katettava suunnitellut toimenpiteet, joiden avulla on määrä puuttua tukea saavan yhteisön vaikeuksien syihin ja joilla voidaan tehokkaasti tukea sen taloudellisen tilanteen palauttamista ennalleen.

(29)

Eri edellytysten arvioinnista vastaavat kyseinen tukea tarjoava yhteisö, jäljempänä ’tukea tarjoava yhteisö’, sekä se toimivaltainen viranomainen, jonka vastuualueeseen tukea tarjoava laitos kuuluu. Arvioinnissa olisi otettava huomioon mahdollisten epäsuotuisien kehityssuuntien riski. Tehdäkseen kattavan arvioinnin tukea antavaan yhteisöön liittyvistä edellytyksistä toimivaltaisen viranomaisen, jonka vastuualueeseen tukea tarjoava yhteisö kuuluu, olisi lisäksi otettava huomioon sen toimivaltaisen viranomaisen toimittamat tiedot ja arvioinnit, jonka vastuualueeseen rahoitustukea saava konserniyhteisö kuuluu.

(30)

Tarkasteltaessa edellytystä, jonka mukaan sopimuksen ehtojen on oltava direktiivin 2014/59/EU 19 artiklan 7 kohdan mukaisia, olisi otettava huomioon tukea saavan yrityksen maksukyvyttömyysriski ja tukea tarjoavalle laitokselle tukea saavan yhteisön maksukyvyttömyystilanteessa aiheutuva tappio; tarkastelussa olisi verrattava tuen jälkeistä tilannetta tilanteeseen, jossa tukea ei myönnetä, ja siinä olisi käytettävä lähtökohtana kaikkia merkityksellisiä tietoja. Sopimuksen ehtojen olisi oltava tukea tarjoavan yhteisön omien etujen mukaiset, kuten 19 artiklan 7 kohdan b alakohdassa kuvataan; kyseisessä alakohdassa säädetään, että ehdoissa voidaan ottaa huomioon osapuolelle rahoitustuen tarjoamisesta koituva välitön tai välillinen hyöty. Tämän tarkastamiseksi olisi tehtävä perusteellinen analyysi kustannuksista ja hyödyistä, joita tukea tarjoavalle yhteisölle ja konsernille kokonaisuudessaan aiheutuu molemmissa skenaarioissa.

(31)

Rahoitustukisopimukset ja konsernin rahoitustuen tarjoaminen saattavat parantaa konsernin purkamismahdollisuuksia, esimerkiksi jos ne ovat linjassa kriisinratkaisustrategian sisältämän tappioiden kattamismekanismin kanssa. Toisaalta ne voivat myös heikentää valitun kriisinratkaisustrategian toteutettavuutta, esimerkiksi jos strategiassa edellytetään konsernin eri osien erottamista toisistaan. Purkamismahdollisuuksiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa olisi sen vuoksi käytettävä perustana purkamismahdollisuuksien arviointia, erillistä kriisinratkaisusuunnitelmaa ja tapauksen mukaan konsernin kriisinratkaisusuunnitelmaa, sellaisena kuin se on vahvistettu kriisinratkaisukollegioiden yhteisellä päätöksellä.

(32)

Sovellettaessa direktiivin 2014/59/EU 36 artiklaa sekä 49 artiklan 3 kohtaa ja 74 artiklaa on tärkeää varmistaa, etteivät riippumattomat arvioijat arvostustehtäviä suorittaessaan ole eikä niiden katsota olevan viranomaisten, mukaan lukien kriisinratkaisuviranomainen, tai mainitun direktiivin 1 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdassa tarkoitetun laitoksen tai yhteisön vaikutuksen alaisia.

(33)

Näin ollen olisi sovellettava yhdenmukaisia sääntöjä, kun määritetään, missä olosuhteissa henkilön katsotaan olevan riippumaton asianomaisista viranomaisista, mukaan lukien kriisinratkaisuviranomainen, ja direktiivin 2014/59/EU 1 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdassa tarkoitetusta laitoksesta tai yhteisöstä. Näiden sääntöjen olisi sisällettävä vaatimuksia, jotka koskevat kyseisen henkilön asiantuntemusta ja resursseja ja henkilön suhdetta asianomaisiin viranomaisiin, mukaan lukien kriisinratkaisuviranomainen, ja direktiivin 2014/59/EU 1 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdassa tarkoitettuun laitokseen tai yhteisöön.

(34)

Riippumattomuutta voidaan lujittaa asettamalla edellytyksiä, joilla varmistetaan riippumattoman arvioijan asiantuntemuksen ja resurssien riittävyys. Olisi ennen kaikkea varmistettava, että riippumattomalla arvioijalla on tarvittava pätevyys, tiedot ja asiantuntemus kaikilta asiaankuuluvilta osa-alueilta, erityisesti pankkialan arvonmäärityksen ja laskentatoimen alalta. Olisi myös varmistettava, että riippumattomalla arvioijalla tai riippumattoman arvioijan saatavilla on riittävät henkilö- ja tekniset resurssit arvostuksen suorittamista varten. Tätä varten on mahdollisesti tarkoituksenmukaista hankkia käyttöön riittävät henkilö- ja tekniset resurssit turvautumalla muiden arvonmääritysasiantuntijoiden tai asianajotoimistojen tai muiden tahojen henkilöstöön tai toimeksisaajiin arvostuksen suorittamisen yhteydessä. Jos avuksi palkataan henkilöstöä tai hankitaan toimeksisaajia, niiden eturistiriidattomuus on varmistettava, jotta riippumattomuus ei vaarannu. Riippumattoman arvioijan olisi kaikissa tapauksissa oltava vastuussa arvostuksen tuloksesta.

(35)

Lisäksi olisi varmistettava, että riippumaton arvioija kykenee suorittamaan arvostuksen tehokkaasti ja turvautumatta aiheettomasti mihinkään asianomaiseen viranomaiseen, kriisinratkaisuviranomainen mukaan luettuna, ja direktiivin 2014/59/EU 1 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdassa tarkoitettuun laitokseen tai yhteisöön. Arvostuksen suorittamisen tueksi tarvittavien ohjeiden tai neuvonnan antamista, esimerkiksi kun on kyse unionin lainsäädännön nojalla kriisinratkaisun arvostustarkoituksiin osoitetuista menetelmistä, ei kuitenkaan olisi pidettävä aiheettomana turvautumisena, jos tällaisten ohjeiden tai tällaisen neuvonnan katsotaan olevan tarpeen arvostuksen suorittamisen tukemiseksi. Avun tarjoamista, esimerkiksi kun kyseinen laitos tai yhteisö tarjoaa avuksi järjestelmiä, tilinpäätöksiä, sääntelyn edellyttämiä katsauksia, markkinatietoja, muita asiakirjoja tai muuta apua riippumattomalle arvioijalle, ei myöskään pitäisi estää, jos nimittävä viranomainen tai vastaava muu viranomainen, joka on mahdollisesti valtuutettu hoitamaan kyseistä tehtävää kyseisessä jäsenvaltiossa, arvioi, että sen katsotaan olevan tarpeen arvostuksen suorittamisen tukemiseksi. Ohjeiden, neuvonnan tai muuntyyppisen tuen antamisesta olisi sovittava tapauskohtaisesti tai tapausryhmittäin noudattaen kulloinkin käytössä olevia menettelyjä.

(36)

Kohtuullisen korvauksen maksamista ja kohtuullisten kulujen korvaamista arvostuksen yhteydessä ei pitäisi estää.

(37)

Riippumattomuus voi vaarantua, jos arvostuksen suorittaa henkilö, joka on minkä tahansa asianomaisen viranomaisen, kriisinratkaisuviranomainen mukaan luettuna, ja direktiivin 2014/59/EU 1 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdassa tarkoitetun laitoksen tai yhteisön palveluksessa tai sidoksissa niihin; riippumattomuus voi vaarantua siitäkin huolimatta, että on otettu käyttöön täysimääräinen rakenteellinen erottaminen esimerkiksi oman työn tarkastamisen, oman edun, asianajon, läheisyyden, luottamuksen tai painostuksen muodostamien uhkien välttämiseksi. Sen vuoksi on tarpeen huolehtia asianmukaisen oikeudellisen erottamisen varmistamisesta niin, ettei riippumaton arvioija ole minkään asianomaisen viranomaisen, kriisinratkaisuviranomainen mukaan luettuna, eikä direktiivin 2014/59/EU 1 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdassa tarkoitetun laitoksen tai yhteisön palveluksessa tai niiden toimeksisaaja tai konsernisuhteessa niihin.

(38)

On myös tarpeen varmistaa, ettei riippumattomalla arvioijalla ole olennaista etuyhteyttä tai eturistiriitaa mihinkään asianomaiseen viranomaiseen nähden, kriisinratkaisuviranomainen mukaan luettuna, eikä direktiivin 2014/59/EU 1 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdassa tarkoitettuun laitokseen tai yhteisöön nähden, mukaan lukien sen toimiva johto, määräysvaltaa käyttävät osakkeenomistajat, konserniyhteisöt ja merkittävät velkojat; tällainen tilanne voi syntyä, jos riippumaton arvioija on kyseisen laitoksen tai yhteisön merkittävä velkoja. Myös henkilökohtaiset suhteet voivat muodostaa olennaisen etuyhteyden.

(39)

Näin ollen nimittävän viranomaisen tai vastaavan muun viranomaisen, joka on mahdollisesti valtuutettu hoitamaan kyseistä tehtävää kyseisessä jäsenvaltiossa, olisi arvioitava mahdollisten olennaisten etuyhteyksien tai eturistiriitojen olemassaolo. Riippumattoman arvioijan olisi tämän arvioinnin yhteydessä ilmoitettava nimittävälle viranomaiselle tai vastaavalle muulle viranomaiselle, joka on mahdollisesti valtuutettu hoitamaan kyseistä tehtävää kyseisessä jäsenvaltiossa, kaikista todellisista tai mahdollisista eduista, joita voidaan kyseisen henkilön näkemyksen mukaan pitää olennaisina kyseisen viranomaisen arvioinnissa; samassa yhteydessä riippumattoman arvioijan olisi annettava kaikki tiedot, joita kyseinen viranomainen voi kohtuudella pyytää arvioinnin tueksi. Kun kyseessä on oikeushenkilö, riippumattomuutta olisi arvioitava suhteessa koko yhtiöön tai henkilöyhtiöön ottaen kuitenkin huomioon mahdollinen rakenteellinen erottaminen ja muut mahdolliset tehtävien erillään pitoon tarkoitetut järjestelyt arvostukseen mahdollisesti osallistuvien henkilöstön jäsenten ja muiden henkilöstön jäsenten välillä esimerkiksi oman työn tarkastamisen, oman edun, asianajon, läheisyyden, luottamuksen tai painostuksen muodostamien uhkien välttämiseksi. Jos nämä uhat ovat sovellettuihin suojatoimiin verrattuina niin merkittäviä, että henkilön riippumattomuus vaarantuu, kyseisen yhtiön tai henkilöyhtiön ei pitäisi olla riippumattomana arvioijana.

(40)

Sellaista lakisääteistä tilintarkastajaa, joka on suorittanut direktiivin 2014/59/EU 1 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdassa tarkoitetun laitoksen tai yhteisön tarkastuksen riippumattoman arvioijan kelpoisuusarviointia edeltävänä vuonna, ei pitäisi missään olosuhteissa katsoa riippumattomaksi. Myös muut tarkastus- ja arvonmäärityspalvelut, joita kyseiselle laitokselle tai yhteisölle on tarjottu vuosina, jotka välittömästi edeltävät päivää, jona riippumattomuus on määrä arvioida, olisi katsottava olennaiseksi etuyhteydeksi tai eturistiriidaksi, jollei nimittävän viranomaisen tai vastaavan muun viranomaisen, joka on mahdollisesti valtuutettu hoitamaan kyseistä tehtävää kyseisessä jäsenvaltiossa, hyväksymällä tavalla osoiteta, että tämä ei pidä paikkaansa, kun otetaan huomioon kaikki merkitykselliset olosuhteet, mukaan lukien mahdollinen rakenteellinen erottaminen tai muut käytössä olevat järjestelyt.

(41)

Nimittämisen jälkeen on ensiarvoisen tärkeää, että riippumaton arvioija soveltaa voimassa olevien eettisten sääntöjen ja ammatillisten normien mukaisia periaatteita ja menettelyjä havaitakseen todellisia tai mahdollisia etuja, jotka kyseisen arvioijan näkemyksen mukaan voivat muodostaa olennaisen etuyhteyden tai eturistiriidan. Nimittävälle viranomaiselle tai vastaavalle muulle kyseisen jäsenvaltion viranomaiselle olisi ilmoitettava viipymättä kaikista havaituista todellisista tai mahdollisista eduista, ja kyseisen viranomaisen olisi tarkasteltava, muodostavatko ne olennaisen edun, jolloin riippumattoman arvioijan nimitys olisi mitätöitävä ja tilalle olisi nimitettävä uusi arvioija.

(42)

Direktiivissä 2014/59/EU jäsenvaltiot velvoitetaan antamaan omille kriisinratkaisuviranomaisilleen useita eri valtuuksia, mukaan lukien mainitun direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 66 alakohdassa määritellyt alaskirjaus- ja muuntamisvaltuudet, joita voidaan käyttää erillään kriisinratkaisutoimesta tai yhdessä sen kanssa.

(43)

On tärkeää varmistaa, että alaskirjaus- ja muuntamisvaltuuksia voidaan soveltaa kaikkiin velkoihin, joita ei ole direktiivin 2014/59/EU 44 artiklan 2 kohdan nojalla rajattu soveltamisalan ulkopuolelle. Kun kyse on kolmannen maan lainsäädännön alaisista veloista, jotka ovat muita kuin ne, jotka kuuluvat niiden velkojen luetteloon, joihin sovelletaan direktiivin 2014/59/EU 55 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua soveltamisalan ulkopuolelle rajaamista, olisi otettava käyttöön sopimusehto, jolla tunnustetaan, että tällaisiin velkoihin voidaan soveltaa alaskirjaus- ja muuntamisvaltuuksia.

(44)

Direktiivin 2014/59/EU 55 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut sopimusehdot olisi sisällytettävä sopimuksiin, joissa syntyvään velkaan sovelletaan mainittua artiklaa ja jotka tehdään niiden säännösten soveltamispäivän jälkeen, jotka on hyväksytty direktiivin 2014/59/EU IV osaston IV luvussa olevan 5 jakson saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä.

(45)

Direktiivin 2014/59/EU 55 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sopimusehto olisi erityisesti sisällytettävä asianomaisiin sopimuksiin, jotka koskevat velkaa, joka ei ole syntyessään täysin vakuudellista tai joka on täysin vakuudellista mutta velkaa koskevat sopimusehdot eivät velvoita velallista asettamaan vakuutta, joka kattaisi velan täysimääräisesti ja jatkuvasti unionin lainsäädännössä tai kolmansien maiden vastaavaksi katsotussa lainsäädännössä vahvistettujen sääntelyä koskevien vaatimusten mukaisesti.

(46)

Jos asianomaiset sopimukset tehdään ennen niiden säännösten soveltamispäivää, jotka on hyväksytty direktiivin 2014/59/EU IV osaston IV luvussa olevan 5 jakson saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä, sopimusehto olisi sisällytettävä niihin, jos sopimuksen mukaiset velat syntyvät kansallisen lainsäädännön osaksi saattamispäivän jälkeen.

(47)

Lisäksi jos asianomaiset sopimukset tehdään ennen niiden säännösten soveltamispäivää, jotka on hyväksytty direktiivin 2014/59/EU IV osaston IV luvussa olevan 5 jakson saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä, sopimuksia koskevien olennaisten muutosten, jotka vaikuttavat sopimuksen osapuolen aineellisiin oikeuksiin ja velvoitteisiin, olisi käsitettävä direktiivin 2014/59/EU 55 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun sopimusehdon lisäämistä koskeva velvoite. Ei-olennaisten muutosten, jotka eivät vaikuta asianomaisen sopimuksen osapuolen aineellisiin oikeuksiin ja velvoitteisiin, ei pitäisi riittää laukaisemaan sopimusehdon sisällyttämistä koskevaa vaatimusta; kaikissa muissa tapauksissa sopimusehto olisi otettava käyttöön.

(48)

Jotta mahdollistettaisiin asianmukainen lähentymisen taso ja samalla varmistettaisiin, että kriisinratkaisuviranomaiset ja direktiivin 2014/59/EU 1 artiklan 1 kohdan b, c ja d alakohdassa tarkoitetut laitokset ja yhteisöt voivat ottaa huomioon oikeusjärjestelmien erot tai velan luonteesta tai muodosta johtuvat erot, on aiheellista säätää sopimusehdon pakollisesta sisällöstä.

(49)

Jotta saataisiin aikaan asianomaisten viranomaisten välistä koordinointia tehostava yhdenmukainen lähestymistapa kaikkialle unioniin ja jotta kriisinratkaisuviranomainen voisi tehdä kriisinratkaisupäätökset riittävin tiedoin ja ripeästi, tässä asetuksessa vahvistetaan direktiivin 2014/59/EU 81 artiklan 1, 2 ja 3 kohdassa säädettyjä ilmoituksia koskevat menettelyt ja ilmoitusten sisältö.

(50)

Ilmoitukset olisi tehtävä turvallisen sähköisen viestinnän avulla ottaen huomioon ilmoitettavan asian kiireellisyys ja tärkeys. Osapuolten välisen koordinoinnin tukemiseksi viestintäprosessissa on otettu huomioon myös ennalta annettava suullinen ilmoitus ja myöhemmin tapahtuva vastaanottovahvistus.

(51)

Ilmoituksissa olisi oltava riittävät tiedot, jotta vastaanottaja pystyy suorittamaan tehtävänsä viipymättä, ja siksi vahvistetaan tarkat sisältövaatimukset ilmoitukselle, joka direktiivin 2014/59/EU 1 artiklan 1 kohdan b, c ja d alakohdassa tarkoitetun laitoksen tai yhteisön ylimmän hallintoelimen on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle, kun kyseinen laitos tai yhteisö on lähellä kaatumista tai todennäköisesti kaatuu. Vastaavasti kun toimivaltainen viranomainen ilmoittaa tällaisesta ilmoituksesta kriisinratkaisuviranomaiselle, ilmoittamisen olisi sisällettävä kyseiset tiedot, jotta kriisinratkaisuviranomainen voi täyttää tehtävänsä. Lisäksi olisi asetettava erityiset sisältövaatimukset ilmoitukselle, joka koskee sen arviointia, että 1 artiklan 1 kohdan b, c ja d alakohdassa tarkoitettu laitos tai yhteisö on lähellä kaatumista tai todennäköisesti kaatuu, kun tällaisen arvioinnin vireillepanijana on toimivaltainen viranomainen tai kriisinratkaisuviranomainen. Tällaisessa tapauksessa ilmoituksessa olisi lisäksi täsmennettävä direktiivin 2014/59/EU 32 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa säädetyt asiaa koskevat edellytykset.

(52)

Jotta saataisiin aikaan koko unionin kattava yhdenmukaistettu lähestymistapa, jota noudattaen sidosryhmille tiedotetaan riittävästi kriisinratkaisutoimista, tässä asetuksessa vahvistetaan sen ilmoituksen tekomenettelyt ja sisältö, jossa esitetään tiivistetysti kriisinratkaisutoimen vaikutukset, mukaan lukien päätös tiettyjen oikeuksien käyttämisen keskeyttämisestä tai rajoittamisesta direktiivin 2014/59/EU 69, 70 ja 71 artiklan mukaisesti.

(53)

Tässä asetuksessa säädetään kyseisen ilmoituksen sisällöstä ottaen huomioon tietyt kriittiset tiedot, jotka on välitettävä vähittäisasiakkaille ja muille asiakkaille sekä velkojille; niiden seikkojen osalta, joita ei ole määritetty tässä asetuksessa, ilmoituksessa olisi noudatettava kriisinratkaisusuunnitelmaan kuuluvaa laajempaa viestintästrategiaa, jota käsitellään tämän asetuksen toisen luvun I ja II jaksossa. On tarpeen hyväksyä teknisiä sääntelystandardeja, joissa vahvistetaan yhdenmukaiset yksityiskohtaiset säännöt kriisinratkaisukollegioiden perustamisesta ja menettelyistä, joita niiden on noudatettava suorittaessaan direktiivin 2014/59/EU 88 artiklassa säädettyjä toimintoja ja tehtäviä, sillä konsernin kriisinratkaisun suunnittelulla ja konsernin kriisinratkaisulla voi olla suuria vaikutuksia useammassa kuin yhdessä jäsenvaltiossa.

(54)

Kriisinratkaisukollegiota perustettaessa on tarpeen välttää päällekkäisyyksiä konsolidointiryhmän valvojan ja valvontakollegion jo tekemän työn kanssa. On myös tärkeää mukauttaa työtä niin, että se vastaa kollegion toiminnasta johtuvia tarpeita. Erityisesti on aiheellista varmistaa, että konsernitason kriisinratkaisuviranomainen ottaa huomioon kaiken merkityksellisen työn, jota konsolidointiryhmän valvoja on tehnyt valvontakollegion yhteydessä, ja päivittää ja mukauttaa kyseistä työtä; tämä on aiheellista varsinkin yksilöitäessä asianomaisia konserniyhteisöjä ja vastaavasti viranomaisia, jotka olisi kutsuttava kollegioon jäseninä tai tarkkailijoina (”kuvaus”).

(55)

Direktiivin 2014/59/EU 88 artiklan 6 kohdassa oleva viittaus muihin ryhmiin tai kollegioihin, jotka hoitavat samoja tehtäviä ja toimintoja, olisi tulkittava niin, että se kattaa muun muassa kriisinhallintaryhmät, jotka perustetaan finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmässä ja G20-maiden kesken kehitettyjen yhteisten periaatteiden ja lähestymistapojen mukaisesti. Näin ollen on tärkeää säätää, että kun konsernitason kriisinratkaisuviranomaiset arvioivat velvollisuuttaan perustaa kriisinratkaisukollegio, ne arvioivat myös, toimivatko nämä muut ryhmät tai kollegiot tämän asetuksen säännösten mukaisesti.

(56)

Kolmannen maan kriisinratkaisuviranomaisten osallistumisesta kriisinratkaisukollegioon tarkkailijoina säädetään jo direktiivin 2014/59/EU 88 artiklan 3 kohdassa. Sen vuoksi on tarpeen säätää menettelystä, jonka mukaisesti järjestetään niiden osallistuminen kriisinratkaisukollegioon ja kollegion eri tehtäviin.

(57)

Kriisinratkaisusuunnittelun tehostamiseksi tarvitaan tehokasta ja oikea-aikaista vuorovaikutusta ja yhteistyötä kriisinratkaisukollegion ja pankkikonsernin välillä, varsinkin konsernitason kriisinratkaisuviranomaisen ja unionissa emoyrityksenä toimivan yrityksen välillä. Tämän vuoksi konsernitason kriisinratkaisuviranomaisen odotetaan tiedottavan unionissa emoyrityksenä toimivalle yritykselle kriisinratkaisukollegion perustamisesta, sen kokoonpanosta sekä kokoonpanossa tapahtuvista mahdollisista muutoksista. Tehokas ja oikea-aikainen vuorovaikutus ja yhteistyö konsernitason kriisinratkaisuviranomaisen ja unionissa emoyrityksenä toimivan yrityksen välillä ei saisi kuitenkaan tarkoittaa sitä, että tingitään rahoitusvakauden säilyttämisen edellyttämästä reagointinopeudesta tai että ohitetaan varautumiseen tai ennaltaehkäisyyn liittyvät näkökohdat ja kriisinratkaisusuunnittelun edellyttämä monitahoinen taloudellinen arviointi.

(58)

Kriisinratkaisukollegion kirjallisten järjestelyjen ja menettelyjen olisi sisällettävä tarvittavat organisatoriset määräykset, joilla varmistetaan tehokas ja toimiva päätöksenteko. Kriisinratkaisukollegion olisi ennen kaikkea tunnustettava tarve perustaa kollegion yhteyteen joustavia alarakenteita hoitamaan kollegion toimintoja sekä varmistettava, että jäsenet pystyvät osallistumaan asianmukaisesti kollegion kunkin toiminnon yhteydessä. Erityisesti silloin, kun katsotaan asianmukaiseksi, että muut kuin kollegion jäseniin kuuluvat viranomaiset osallistuvat kollegioon tarkkailijoina, on tarpeen, että konsernitason kriisinratkaisuviranomainen varmistaa, että osallistumisen ehdot ja edellytykset vahvistetaan kirjallisissa järjestelyissä ja etteivät ne ole suotuisampia kuin tässä asetuksessa säädetyt kollegion jäseniä koskevat ehdot ja edellytykset.

(59)

Kriisinratkaisukollegion kirjallisten järjestelyjen ja menettelyjen olisi sisällettävä myös tarvittavat operatiiviset määräykset sen varmistamiseksi, että kriisinratkaisuviranomaisilla on mahdollisuus koordinoida valvontakollegiolle antamiaan tietoja ja järjestää valvontakollegiolta saamiensa tietojen analysointi, tarkastelu ja arviointi. Siksi olisi hyvä, että kirjallisiin järjestelyihin kuuluisi viestintämenettely valvonta- ja kriisinratkaisukollegion välillä ja ennen kaikkea konsernitason kriisinratkaisuviranomaisen ja konsolidointiryhmän valvojan välillä. Kirjallisissa järjestelyissä olisi myös vahvistettava menettelyt, joita kriisinratkaisukollegioissa on noudatettava yhteisymmärrykseen pääsemiseksi kaikissa sellaisissa tapauksissa, jotka käytännössä edellyttävät koordinointia mutta joissa ei direktiivin 2014/59/EU mukaisesti vaadita yhteistä päätöstä.

(60)

Konsernitason kriisinratkaisuviranomaisen olisi voitava saada kaikki tiedot, joita se tarvitsee tehtäviensä ja vastuualueidensa hoitamiseen, ja sen olisi toimittava koordinaattorina kerättäessä ja jaettaessa miltä tahansa kollegion jäseneltä tai konserniyhteisöltä saatuja tietoja, joihin sovelletaan direktiivissä 2014/59/EU säädettyjä luottamuksellisuutta ja luottamuksellisten tietojen vaihtoa koskevia säännöksiä.

(61)

Varmistuakseen operatiivisten menettelyjen toimivuudesta kriisitilanteissa konsernitason kriisinratkaisuviranomaisen olisi testattava kriisinratkaisukollegion toimintaa, ja aiheellisiksi katsomissaan tapauksissa sillä olisi oltava mahdollisuus ottaa unionissa emoyrityksenä toimiva yritys mukaan tällaisten testien suorittamiseen.

(62)

On olennaista, että kaikki yhteisen päätöksen tekomenettelyt suunnitellaan ajoissa ja realistisesti. Jokaisen näihin menettelyihin osallistuvan kriisinratkaisuviranomaisen olisi toimitettava konsernitason kriisinratkaisuviranomaiselle oma osuutensa kyseiseen yhteiseen päätökseen oikea-aikaisesti, tehokkaasti ja kyseessä olevan yhteisen päätöksen aikataulun mukaisesti.

(63)

On tarpeen varmistaa, että yhteiset päätökset tehdään nopeasti ja oikea-aikaisesti. Tämä on erityisen tärkeää kriisinratkaisua koskevien päätösten kannalta, ja toisaalta olennaista myös kriisinratkaisun suunnittelun kannalta. Lisäksi olisi varmistettava, että kaikilla yhteisen päätöksen tekomenettelyyn osallistuvilla viranomaisilla on riittävästi aikaa esittää näkemyksensä. Jotta näiden kahden tavoitteen välillä löydettäisiin oikea tasapaino, konsernitason kriisinratkaisuviranomaiselle olisi annettava valtuudet toimittaa ehdotusluonnoksensa muille menettelyyn osallistuville viranomaisille ja asettaa samalla riittävä määräaika; jos viranomaiset eivät asetetun määräajan kuluessa ilmoita vastustavansa ehdotusta, niiden katsotaan hyväksyneen sen. Kyseistä määräaikaa asettaessaan konsernitason kriisinratkaisuviranomaisen olisi otettava asiaankuuluvasti huomioon päätöksentekomenettelyn varsinainen määräaika, josta on säädetty laissa tai jonka kollegio on itse aiemmin määrittänyt.

(64)

Jotta menettely olisi toimiva, konsernitason kriisinratkaisuviranomaisella olisi oltava viime kädessä vastuu noudatettavien vaiheiden järjestyksen määrittämisestä. Yhteisen päätöksen tekemisen vaiheet olisi määritettävä ottaen huomioon, että osa kyseisistä vaiheista voidaan toteuttaa samanaikaisesti ja osa peräkkäin.

(65)

Direktiivin 2014/59/EU 13 artiklan 3 kohdan mukaan konsernin kriisinratkaisusuunnitelmat olisi tarkistettava ja päivitettävä vähintään vuosittain. On kuitenkin tarpeen varmistaa, että konsernin kriisinratkaisusuunnitelmat tarkistetaan ja päivitetään myös tapauskohtaisesti, jos tällainen tarve syntyy joko valvontakollegion saamien tietojen vuoksi tai kriisinratkaisukollegion omasta aloitteesta.

(66)

Jotta parannettaisiin kriisinratkaisukollegioiden toiminnan avoimuutta, tässä asetuksessa olisi selkeästi vahvistettava yhdenmukaiset edellytykset, joiden mukaisesti yhteiset päätökset annetaan tiedoksi unionissa emoyrityksenä toimivalle yritykselle ja asianomaisen konsernin muille yhteisöille. Menettelyjen ja tulosten vertailukelpoisuuden varmistamisen vuoksi ja lähentymisen saavuttamiseksi on tarpeen esittää selkeästi yhdenmukaiset säännöt menettelystä ja asiakirjoista, joita kriisinratkaisukollegoissa tapahtuva yhteisten päätösten tekeminen edellyttää.

(67)

Olisi myös varmistettava konsernitason kriisinratkaisuviranomaisen ja tytäryritysten kriisinratkaisuviranomaisten yhteisen päätöksen puuttuessa tekemien yksittäisten päätösten koordinointi, jotta kriisinratkaisukollegio pystyy hoitamaan direktiivin 2014/59/EU 88 artiklan 1 kohdassa säädetyt tehtävänsä. Näin ollen on tarpeen määrittää kollegion toimintaa koskeva menettely kehykseksi konsernitason kriisinratkaisuviranomaiselle ja muille viranomaisille, kun pyritään tehokkaaseen ja toimivaan konsernin kriisinratkaisusuunnitteluun yhteisten päätösten puuttuessakin.

(68)

Konsernin kriisinratkaisun erityissuunnitelman tarvetta määritettäessä kriisinratkaisukollegioon osallistuvien asianomaisten kriisinratkaisuviranomaisten olisi direktiivin 2014/59/EU 91 ja 92 artiklan mukaisesti tarkasteltava, onko kyseisellä kriisinratkaisulla konserniulottuvuus. Tätä varten konsernitason kriisinratkaisuviranomaisen olisi pyrittävä tunnistamaan kaikki konsernin yhteisöt, joihin kohdistuu tai saattaa kohdistua vaikutuksia siinä tapauksessa, että konsernin jokin yhteisö tai unionissa emoyrityksenä toimiva yritys täyttää direktiivin 2014/59/EU 32 tai 33 artiklan mukaiset edellytykset.

(69)

Mahdollisimman hyvien kriisinratkaisuedellytysten varmistamiseksi on tarpeen toimia tehokkaasti ja vaikuttavasti lyhyessä ajassa. Sen vuoksi on tärkeää säätää, että konsernin kriisinratkaisun erityissuunnitelman tarvetta arvioidessaan kriisinratkaisukollegion olisi tarkasteltava myös kansallisten rahoitusjärjestelyjen vastavuoroisuuden tarvetta. Kriisinratkaisukollegion olisi erityisesti rahoitussuunnitelmien ja direktiivin 2014/59/EU soveltamisen osalta otettava huomioon se, onko kansallisten rahoitusjärjestelyjen vastavuoroisuus tarpeen. Vastavuoroisuuden puuttuessa rahoitussuunnitelmaa olisi muutettava vastaavasti sisällöltään ja menettelyltään. Toiminnan tehostamiseksi konsernitason kriisinratkaisuviranomaiselle olisi annettava mahdollisuus korvata konsernin kriisinratkaisun erityissuunnitelman tarvetta puoltava lopullinen arviointinsa kyseistä erityissuunnitelmaa koskevalla ehdotuksellaan.

(70)

Konsernin kriisinratkaisun erityissuunnitelmassa olisi siinä määrin kuin se on mahdollista ja asianmukaista otettava huomioon konsernin kriisinratkaisusuunnitelma ja noudatettava sitä, paitsi jos kriisinratkaisuviranomaiset arvioivat kulloistenkin olosuhteiden perusteella, että kriisinratkaisutavoitteet saavutetaan tehokkaammin toteuttamalla muita kuin kriisinratkaisusuunnitelman mukaisia toimia.

(71)

Kaikilla laitoksen kriisinratkaisun vaikutusten piiriin kuuluvilla olisi koordinointisyistä oltava kattava käsitys sellaisen kriisinratkaisuviranomaisen näkemyksistä ja toimista, joka vastustaa konsernin kriisinratkaisun erityissuunnitelmaa koskevaa yhteistä päätöstä. Mahdollisen vastustavan viranomaisen olisi sen vuoksi perusteltava vastustuksensa selkeästi konsernitason kriisinratkaisuviranomaiselle.

(72)

Tämä asetus perustuu teknisten sääntelystandardien luonnoksiin, jotka Euroopan pankkiviranomainen, jäljempänä ’EPV’, on toimittanut komissiolle.

(73)

EPV on kuullut Euroopan järjestelmäriskikomiteaa seuraavista asiakirjaluonnoksista: direktiivin 2014/59/EU 10 artiklan mukaiset tekniset sääntelystandardit sellaisten laitosten kriisinratkaisusuunnitelmien sisällöstä, jotka eivät kuulu direktiivin 2013/36/EU 111 ja 112 artiklan nojalla konsolidoidun valvonnan piiriin, ja mainitun direktiivin 13 artiklan mukaiset tekniset sääntelystandardit konsernien kriisinratkaisusuunnitelmien sisällöstä sekä direktiivin 2014/95/EU 15 artiklan 4 kohdan mukaiset tekniset sääntelystandardit laitosten purkamismahdollisuuksien arvioinnissa sovellettavista perusteista sekä vastaavat konserneja koskevat direktiivin 16 artiklan 2 kohdan mukaiset tekniset sääntelystandardit.

(74)

EPV on järjestänyt avoimet julkiset kuulemiset niistä teknisten sääntelystandardien luonnoksista, joihin tämä asetus perustuu, analysoinut niihin mahdollisesti liittyviä kustannuksia ja hyötyjä sekä pyytänyt lausunnon asetuksen (EU) N:o 1093/2010 37 artiklan mukaisesti perustetulta pankkialan osallisryhmältä,