|
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI 97/9/EY, annettu 3 päivänä maaliskuuta 1997, sijoittajien korvausjärjestelmistä EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 57 artiklan 2 kohdan, ottavat huomioon komission ehdotuksen (1), ottavat huomioon talous- ja sosiaalikomitean lausunnon (2), ottavat huomioon Euroopan rahapoliittisen instituutin lausunnon (3), toimivat perustamissopimuksen 189 b artiklassa määrättyä menettelyä (4) noudattaen sovittelukomiteassa 18 päivänä joulukuuta 1996 hyväksytyn ehdotuksen pohjalta. sekä katsovat, että (1) neuvosto on antanut 10 päivänä toukokuuta 1993 direktiivin 93/22/ETY sijoituspalveluista arvopaperimarkkinoilla (5); tämä direktiivi on tärkeä väline toteutettaessa sisämarkkinoita sijoituspalveluyritysten alalla, (2) direktiivissä 93/22/ETY annetaan toiminnan vakautta koskevat säännöt, joita sijoituspalveluyritysten on jatkuvasti noudatettava, erityisesti säännöt, joilla pyritään suojaamaan mahdollisimman hyvin sijoittajien oikeudet heille kuuluviin varoihin ja rahoitusvälineisiin, (3) yksikään valvontajärjestelmä ei kuitenkaan pysty takaamaan täydellistä turvaa, varsinkaan jos on syyllistytty vilppiin, (4) sijoittajien suojaaminen ja luottamuksen säilyttäminen rahoitusjärjestelmään ovat tärkeitä tekijöitä sisämarkkinoiden toteutumisessa ja moitteettomassa toiminnassa kyseisellä alalla, ja tämän vuoksi on välttämätöntä, että jokaisella jäsenvaltiolla on käytettävissään sijoittajia koskeva korvausjärjestelmä, joka takaa ainakin piensijoittajille yhdenmukaisen vähimmäissuojatason, jos sijoituspalveluyritys ei pysty vastaamaan sitoumuksistaan asiakkainaan olevia sijoittajia kohtaan, (5) piensijoittajat voivat näin ollen hankkia sijoituspalveluja yhteisön alueella sijaitsevan sijoituspalveluyrityksen sivuliikkeiltä tai rajat ylittäviä palveluja tarjoavalta yritykseltä yhtä turvallisesti kuin jos kyseessä olisi kotimainen sijoituspalveluyritys tietäen, että he saavat yhdenmukaisen vähimmäissuojatason, jos sijoituspalveluyritys ei pysty suoriutumaan velvoitteistaan asiakkainaan olevia sijoittajia kohtaan, (6) tällaisen yhdenmukaisuuden vähimmäistason puuttuessa ja voidakseen suojata sijoittajia vastaanottavat jäsenvaltiot voivat katsoa voivansa perustellusti vaatia, että muiden jäsenvaltioiden sijoituspalveluyritykset, jotka toimivat sivuliikkeiden kautta tai tarjoamalla palveluita, liittyvät vastaanottavan jäsenvaltion korvausjärjestelmään, jos nämä eivät kuulu jonkin sijoittajia koskevan korvausjärjestelmän piiriin omassa kotijäsenvaltiossaan tai jos kyseisen korvausjärjestelmän ei katsota tarjoavan vastaavaa suojaa; tällainen vaatimus voisi olla haitaksi sisämarkkinoiden toiminnalle, (7) suurimmassa osassa jäsenvaltioita on tällä hetkellä sijoittajia koskevia korvausjärjestelmiä, mutta kaikki direktiivissä 93/22/ETY säädetyn yhteisen toimiluvan haltijana olevat sijoituspalveluyritykset eivät yleensä kuulu sen soveltamisalaan, (8) kaikilla jäsenvaltioilla olisi tämän vuoksi oltava yksi tai useampi sijoittajia koskeva korvausjärjestelmä, jossa kaikki kyseiset sijoituspalveluyritykset olisivat jäseninä; tämän järjestelmän on katettava varat tai rahoitusvälineet, jotka ovat sijoituspalveluyrityksen hallussa sijoittajan sijoitustoimien yhteydessä ja joita ei, jos sijoituspalveluyritys ei kykene täyttämään velvoitteitaan asiakkainaan olevia sijoittajia kohtaan, voida palauttaa sijoittajalle; edellä sanottu ei millään tavalla rajoita kussakin jäsenvaltiossa voimassa olevia sääntöjä ja menettelytapoja, joita sovelletaan sijoituspalveluyrityksen maksukyvyttömyys- tai selvitystilatapauksissa tehtäviin päätöksiin, (9) sijoituspalveluyrityksellä tarkoitetaan myös niitä luottolaitoksia, joilla on oikeus tarjota sijoituspalveluja; näiden luottolaitosten on myös kuuluttava sijoittajien korvausjärjestelmään sijoitustoimiensa osalta; ei ole kuitenkaan tarpeen säätää, että näiden luottolaitosten olisi liityttävä kahteen erilliseen järjestelmään silloin, kun yksi järjestelmä vastaa sekä tässä direktiivissä että talletusten vakuusjärjestelmistä 30 päivään toukokuuta 1994 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 94/19/EY (6) määriteltyjä vaatimuksia; sellaisten sijoituspalveluyritysten osalta, jotka ovat myös luottolaitoksia, voi kuitenkin olla joissakin tapauksissa vaikeaa tehdä ero direktiivissä 94/19/EY tarkoitettujen vakuuksien kattamien talletusten tai sijoitustoimien yhteydessä niiden hallussa olevien varojen välillä; jäsenvaltioille olisi annettava mahdollisuus päättää, kumpaa näistä kahdesta direktiivistä sovelletaan tällaisiin saataviin, (10) direktiivissä 94/19/EY annetaan jäsenvaltioille oikeus vapauttaa luottolaitos velvollisuudesta liittyä talletusten vakuusjärjestelmään silloin, kun kyseinen laitos kuuluu luottolaitosta itseään suojaavaan ja erityisesti sen maksukyvyn takaavaan järjestelmään; silloin kun tällaiseen järjestelmään kuuluva luottolaitos on samalla sijoituspalveluyritys, jäsenvaltioille pitäisi myös antaa oikeus tietyin edellytyksin vapauttaa yritys velvollisuudesta liittyä johonkin sijoittajia koskevaan korvausjärjestelmään, (11) yhdenmukaisen 20 000 ecun vähimmäistason sijoittajaa kohti pitäisi riittää suojaamaan piensijoittajan edut, jos sijoituspalveluyritys ei kykene suoriutumaan velvoitteistaan asiakkainaan olevia sijoittajia kohtaan; on siten kohtuullista vahvistaa yhdenmukainen vähimmäistaso 20 000 ecuksi; direktiivissä 94/19/EY tarkoitetun kaltaiset rajoitetut siirtymäsäännökset voisivat olla tarpeen, jotta korvausjärjestelmät pystyvät kattamaan kyseisen summan myös niissä jäsenvaltioissa, joissa tämän direktiivin antamishetkellä ei vielä ole tämänkaltaista korvausjärjestelmää, (12) mainittu summa on hyväksytty direktiivissä 94/19/EY, (13) sijoittajan kannustamiseksi huolellisuuteen sijoituspalveluyrityksen valinnassa on lisäksi järkevää antaa jäsenvaltioille oikeus vaatia sijoittajaa vastaamaan osasta tappiota; sijoittajan suojan on kuitenkin oltava vähintään 90 prosenttia niin kauan kuin on maksettu korvaus on alle yhteisön vähimmäistason, (14) tiettyjen jäsenvaltioiden järjestelmät tarjoavat suojatasoja, jotka ovat korkeampia kuin tässä direktiivissä tarkoitettu yhdenmukainen vähimmäissuojataso; ei kuitenkaan ole aiheellista vaatia näiden järjestelmien muuttamista tältä osin, (15) yhdenmukaisen vähimmäissuojatason ylittävien järjestelmien säilyttäminen yhteisön alueella voi aiheuttaa samalla alueella eroja korvauksen suuruudessa ja kilpailuedellytysten erilaisuutta kansallisten sijoituspalveluyritysten ja muista jäsenvaltioista olevien yritysten paikallisten sivuliikkeiden välillä; näiden epäkohtien poistamiseksi olisi sallittava sivuliikkeiden liittyminen vastaanottavan jäsenvaltion järjestelmään, jotta ne voisivat tarjota sijoittajilleen saman suojan kuin niiden sijoittautumismaan järjestelmä antaa; komission olisi tämän direktiivin soveltamista koskevassa kertomuksessaan kerrottava, missä määrin sivuliikkeet ovat käyttäneet tätä mahdollisuutta, sekä niistä mahdollisista vaikeuksista, joita näillä sivuliikkeillä tai sijoittajia koskevilla korvausjärjestelmillä on ollut näiden säännösten täytäntöönpanossa; kotijäsenvaltion järjestelmä voisi myös itse tarjota tällaisen lisäsuojan sekä määrätä tätä koskevat edellytykset, (16) markkinahäiriöitä voi aiheutua siitä, että eräät johonkin muuhun jäsenvaltioon kuin kotijäsenvaltioonsa sijoittautuneet sijoituspalveluyritysten sivuliikkeet tarjoavat korkeampaa suojaa kuin vastaanottavassa jäsenvaltiossa toimiluvan saaneet sijoituspalveluyritykset; korvausjärjestelmien tarjoaman suojan taso ja laajuus eivät saisi muodostua kilpailun välineiksi; sen vuoksi on tarpeen säätää ainakin aluksi, että jonkin kotijäsenvaltion korvausjärjestelmän tarjoaman suojan taso ja laajuus toisen jäsenvaltion alueella sijaitsevien sivuliikkeiden sijoittaja-asiakkaille ei saa ylittää vastaanottavan jäsenvaltion vastaavan järjestelmän tarjoaman suojan enimmäistasoa ja -laajuutta; mahdolliset markkinahäiriöt olisi tutkittava varhaisessa vaiheessa saatujen kokemusten perusteella ja rahoitusmarkkina-alan kehityksen mukaan, (17) jäsenvaltion arvioidessa, että tietyn tyyppiset ja erityisesti luetellut sijoitukset tai sijoittajat eivät tarvitse erityistä suojaa, nämä on voitava jättää sijoittajia koskevan korvausjärjestelmän tarjoaman suojan ulkopuolelle, (18) useissa jäsenvaltioissa on sijoittajien korvausjärjestelmiä, jotka ovat ammatillisten yhteenliittymien vastuulla; toisissa jäsenvaltioissa järjestelmiä on perustettu ja niitä säännellään lainsäädännön perusteella; tällaiset järjestelmien asemaa koskevat erot aiheuttavat ongelmia ainoastaan, kun on kyse pakollisesta liittymisestä järjestelmään tai siitä erottamisesta; näin ollen on aiheellista antaa säännöksiä, jotka rajoittavat järjestelmien valtaa tässä suhteessa, (19) sijoittajan on saatava korvaus ilman kohtuutonta viivettä heti kun hänen saatavansa on todettu oikeutetuksi; korvausjärjestelmän on itse pystyttävä määräämään kohtuullinen määräaika saatavien esittämiselle; myönnetyn määräajan päättymistä ei kuitenkaan voi käyttää syynä kieltäytyä maksamasta korvausta sijoittajalle, joka perustellusta syystä ei ole ajoissa voinut esittää saatavaansa, (20) ilmoittaminen sijoittajille korvausmenettelyä koskevista yksityiskohtaisista säännöistä on olennainen osa heidän suojaansa; direktiivin 93/22/ETY 12 artikla velvoittaa sijoituspalveluyritykset ilmoittamaan sijoittajille ennen liikesuhteeseen ryhtymistä, mitä korvausjärjestelmää mahdollisesti sovelletaan, ja sen vuoksi tässä direktiivissä olisi annettava säännöt siitä, miten mahdollisille sijoittajille on ilmoitettava heidän sijoitustoimensa kattavasta korvausjärjestelmästä, (21) korvausjärjestelmästä saatavien korvausten määrää ja laajuutta koskevien mainintojen sääntelemätön käyttö mainostarkoituksiin saattaa kuitenkin vahingoittaa rahoitusjärjestelmän vakautta tai heikentää sijoittajien luottamusta; jäsenvaltioiden olisi sen vuoksi annettava säännöt kyseisten mainintojen rajoittamiseksi, (22) tällä direktiivillä velvoitetaan periaatteessa kaikki sijoituspalveluyritykset liittymään johonkin sijoittajia koskevaan korvausjärjestelmään; direktiiveissä, joissa määrätään sellaisten sijoituspalveluyritysten, joiden kotipaikka on kolmannessa maassa, pääsystä yhteisön alueelle, ja erityisesti direktiivissä 93/22/ETY, annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus päättää, sallivatko ne ja millä edellytyksillä näiden sijoituspalveluyritysten sivuliikkeiden harjoittaa toimintaansa alueellaan; näitä sivuliikkeitä ei koske perustamissopimuksen 59 artiklan toisen kohdan nojalla taattava vapaus tarjota palveluja eikä myöskään oikeus sijoittautua vapaasti muihin jäsenvaltioihin kuin siihen, johon ne ovat sijoittautuneet; kyseisiä sivuliikkeitä alueelleen hyväksyvän jäsenvaltion on siis päätettävä, miten tämän direktiivin periaatteita sovelletaan näihin sivuliikkeisiin tavalla, joka on sopusoinnussa sekä direktiivin 93/22/ETY 5 artiklan kanssa että sijoittajien suojaamisen ja rahoitusjärjestelmän yhtenäisyyden tarpeen kanssa; on tärkeää, että näiden sivuliikkeiden palveluja käyttäville sijoittajille ilmoitetaan selvästi kaikesta heihin sovellettavasta korvauskäytännöstä, (23) tämän direktiivin puitteissa ei ole välttämätöntä yhdenmukaistaa sijoittajien korvausjärjestelmien rahoitusmuotoja yhtäältä sen vuoksi, että näiden järjestelmien rahoitusvastuun on periaatteessa kuuluttava sijoituspalveluyrityksille itselleen ja toisaalta sen vuoksi, että näiden järjestelmien rahoituskyvyn on oltava oikeassa suhteessa niiden sitoumuksiin; tämä ei kuitenkaan saa vaarantaa kyseisen jäsenvaltion rahoitusjärjestelmän vakautta, (24) tämän direktiivin nojalla jäsenvaltioita tai niiden toimivaltaisia viranomaisia ei voi asettaa vastuuseen sijoittajien saatavista silloin, kun ne ovat huolehtineet siitä, että on perustettu tai virallisesti hyväksytty yksi tai useampi tässä direktiivissä määriteltyjen ehtojen mukaisesti sijoittajien suojan tai heille maksettavan korvauksen takaava järjestelmä, ja (25) sisämarkkinoiden toteuttamiseksi sijoituspalveluyritysten osalta on saatava aikaan sijoittajia koskevan korvauskäytännön vähimmäisyhdenmukaisuus, koska sen avulla voidaan luoda sijoittajien ja kyseisten yritysten välille luottavaisemmat suhteet, erityisesti kun kyseessä ovat jostakin muusta jäsenvaltiosta peräisin olevat yritykset, sekä välttää ne vaikeudet, jotka syntyvät vastaanottavan jäsenvaltion soveltaessa sijoittajien suojan suhteen kansallisia sääntöjä, joita ei ole sovitettu yhteen yhteisön sääntöjen kanssa; velvoittava yhteisön direktiivi on ainoa tarkoituksenmukainen keino tavoitteena olevan päämäärän saavuttamiseksi, koska yleensä ei ole olemassa sellaista sijoittajia koskevaa korvauskäytäntöä, jonka soveltamisala vastaisi direktiivin 93/22/ETY soveltamisalaa; tällä direktiivillä toteutetaan ainoastaan vähimmäisvaatimuksena oleva yhdenmukaisuus; tämä direktiivi sallii jäsenvaltioiden niin halutessaan säätää laajemmasta tai paremmasta suojasta sekä antaa niille riittävän liikkumavaran järjestää ja rahoittaa sijoittajia koskevat korvausjärjestelmät haluamallaan tavalla, OVAT ANTANEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:
|