Preamble: 1

(1)

Maaperä on elintärkeä, rajallinen luonnonvara, ja sitä pidetään ihmisen aikahorisontissa uusiutumattomana ja korvaamattomana. Maaperä on ratkaisevan tärkeä talouden, ympäristön ja yhteiskunnan kannalta yleisesti.

(2)

Terve maaperä on maaperää, jonka kemiallinen, biologinen ja fysikaalinen kunto on hyvä ja joka pystyy sen vuoksi tuottamaan ihmisille ja ympäristölle elintärkeitä ekosysteemipalveluja, kuten turvallista, ravitsevaa ja riittävää ravintoa, biomassaa, puhdasta vettä, ravinteiden kiertoa, hiilen varastointia ja elinympäristön biodiversiteetille. Maaperä on myös olennaisen tärkeä elintarviketurvan varmistamiseksi. Kuitenkin arvioiden mukaan 60–70 prosenttia EU:n maaperistä on huonontunut ja heikkenee edelleen.

(3)

Lisäksi maaperä tuottaa muita palveluja esimerkiksi toimimalla fyysisenä alustana infrastruktuurille ja ihmisen toiminnalle, olemalla raaka-aineiden lähde ja olemalla geologisen, geomorfologisen ja arkeologisen perinnön säilyttäjä. Kyseisistä muista palveluista kaikki eivät edellytä toiminnallista ekosysteemiä. Tällaiset muut palvelut ovat usein maaperän yleisimpiä käyttötarkoituksia, ja ne aiheuttavat elintärkeiden ekosysteemipalvelujen merkittävää vähenemistä. Sen vuoksi on tärkeää löytää tasapaino näiden kahdenlaisten maaperän tarjoamien palvelujen välillä.

(4)

Maaperän huonontuminen vaikuttaa maaperän tuottamiin ekosysteemipalveluihin, ja sillä on kielteinen vaikutus ihmisten terveyteen ja ympäristöön. Maaperän huonontumiseen voi sisältyä fyysiseen huonontumiseen liittyviä näkökohtia, kuten maaperän sulkeminen ja maaperän voimakas muuttaminen yleisesti, maaperän eroosio, maaperän tiivistyminen ja maaperän vedenpidätyskyvyn ja vedenimeytymiskyvyn väheneminen, sekä kemialliseen tai biologiseen heikkenemiseen liittyvät näkökohdat, kuten liiallinen ravinnepitoisuus ja ravinteiden ehtyminen, happamoituminen, suolaantuminen ja maaperän pilaantuminen, sekä maaperän orgaanisen hiilen, maaperän biodiversiteetin ja maaperän biologisen aktiivisuuden vähentyminen.

(5)

Maaperän huonontuminen maksaa unionille vuosittain kymmeniä miljardeja euroja. Maaperän terveys vaikuttaa merkittävää taloudellista hyötyä tuottavien ekosysteemipalvelujen tarjontaan. Maaperän terveyden parantaminen on taloudellisesti järkevää, ja se voisi nostaa merkittävästi maan hintaa ja arvoa unionissa. Lisäksi voi kestää satoja vuosia tuottaa edes yksi senttimetri pintamaata, kun taas huonontumisprosessi ja maaperän kokonaan menettäminen voivat tapahtua nopeasti.

(6)

Komissio esitti 11 päivänä joulukuuta 2019 antamassaan tiedonannossa ”Euroopan vihreän kehityksen ohjelma” kunnianhimoisen etenemissuunnitelman unionin kehittämisestä oikeudenmukaiseksi ja vauraaksi yhteiskunnaksi, jonka talous on moderni, resurssitehokas ja kilpailukykyinen ja jonka tavoitteena on suojella, hoitaa ja lisätä unionin luonnonpääomaa sekä suojella unionin kansalaisten terveyttä ja hyvinvointia. Osana Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa komissio hyväksyi 20 päivänä toukokuuta 2020 antamassaan tiedonannossa ”Vuoteen 2030 ulottuva EU:n biodiversiteettistrategia – Luonto takaisin osaksi elämäämme” esitetyn vuoteen 2030 ulottuvan EU:n biodiversiteettistrategian, 20 päivänä toukokuuta 2020 antamassaan tiedonannossa ”Pellolta pöytään -strategia oikeudenmukaista, terveyttä edistävää ja ympäristöä säästävää elintarvikejärjestelmää varten” esitetyn Pellolta pöytään -strategian ja 12 päivänä toukokuuta 2021 antamassaan tiedonannossa ”Terve maapallo kaikille – EU:n toimintasuunnitelma: Kohti ilman, veden ja maaperän saasteettomuutta” esitetyn saasteettomuustoimintasuunnitelman, 24 päivänä helmikuuta 2021 antamassaan tiedonannossa ”Ilmastokestävä Eurooppa – Uusi EU:n strategia ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi” esitetyn EU:n strategian ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi ja 17 päivänä marraskuuta 2021 annetussa tiedonannossa ”Vuoteen 2030 ulottuva EU:n maaperästrategia – Terveestä maaperästä hyötyä ihmisille, elintarvikkeille, luonnolle ja ilmastolle” esitetyn vuoteen 2030 ulottuvan EU:n maaperästrategian.

(7)

Unioni on sitoutunut Yhdistyneiden kansakuntien kestävän kehityksen Agenda 2030 -toimintaohjelmaan ja sen kestävän kehityksen tavoitteisiin. Terve maaperä edistää suoraan useiden kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista, erityisesti tavoitetta 2 (ei nälkää), tavoitetta 3 (terveys ja hyvinvointi), tavoitetta 6 (puhdas vesi ja sanitaatio), tavoitetta 11 (kestävät kaupungit ja yhteisöt), tavoitetta 12 (vastuullinen kuluttaminen ja tuotanto), tavoitetta 13 (ilmastoteot) ja tavoitetta 15 (maanpäällinen elämä). Kestävän kehityksen tavoitteessa 15.3 pyritään torjumaan aavikoitumista, ennallistamaan huonontunut maa ja maaperä, mukaan lukien maa-alueet, jotka kärsivät aavikoitumisesta, kuivuudesta ja tulvista, ja saavuttamaan maaperän huonontumisen nollataso vuoteen 2030 mennessä.

(8)

Yhdistyneiden kansakuntien biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen (4), joka hyväksyttiin neuvoston päätöksellä 93/626/ETY (5), osapuolina unioni ja sen jäsenvaltiot hyväksyivät kyseisen yleissopimuksen osapuolten 15. konferenssissa jälkeisen Kunmingin-Montrealin maailmanlaajuisen luonnon monimuotoisuuskehyksen, joka sisältää useita maaperän terveyden kannalta merkityksellisiä toimintapainotteisia maailmanlaajuisia tavoitteita vuoteen 2030 mennessä. Kyseisen kehyksen mukaisesti luonnon ihmisille tarjoamat palvelut, kuten maaperän terveys, on tarpeen palauttaa ja niitä on tarpeen ylläpitää ja vahvistaa.

(9)

Aavikoitumisen estämiseksi vakavasta kuivuudesta ja/tai aavikoitumisesta kärsivissä maissa, erityisesti Afrikassa, tehdyn Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen (UNCCD) (6), joka hyväksyttiin neuvoston päätöksellä 98/216/EY (7), osapuolina unioni ja sen jäsenvaltiot ovat sitoutuneet torjumaan aavikoitumista ja lieventämään kuivuuden vaikutuksia niistä kärsivissä maissa. Neljätoista jäsenvaltiota eli Bulgaria, Kreikka, Espanja, Ranska, Kroatia, Italia, Kypros, Latvia, Unkari, Malta, Portugali, Romania, Slovenia ja Slovakia ovat ilmoittaneet olevansa aavikoitumisesta kärsiviä maita UNCCD:n mukaisesti.

(10)

Neuvoston päätöksellä 94/69/EY (8) hyväksytyssä ilmastonmuutosta koskevassa Yhdistyneiden kansakuntien puitesopimuksessa (UNFCCC) maata ja maaperää pidetään samanaikaisesti hiilen lähteenä ja hiilinieluna. Unioni ja sen jäsenvaltiot ovat UNFCCC:n osapuolina sitoutuneet edistämään hiilinielujen ja -varastojen kestävää hoitoa, suojelemista ja lisäämistä.

(11)

Vuoteen 2030 ulottuvassa EU:n biodiversiteettistrategiassa todetaan, että on olennaista tehostaa toimia, joilla suojellaan maaperän hedelmällisyyttä, vähennetään maaperän eroosiota ja lisätään maaperän orgaanista ainesta, ottamalla käyttöön kestäviä maaperänhoidon käytäntöjä. Lisäksi strategiassa todetaan, että mittavaa edistymistä olisi tapahduttava myös pilaantuneiden maa-alueiden tunnistamisessa, huonontuneen maaperän ennallistamisessa, maaperän hyvän ekologisen tilan edellytysten määrittelyssä, ennallistamistavoitteiden käyttöönotossa ja maaperän terveyden seurannan parantamisessa.

(12)

Vuoteen 2030 ulottuvassa EU:n maaperästrategiassa esitetään pitkän aikavälin visio siitä, että vuoteen 2050 mennessä kaikki unionin maaperän ekosysteemit ovat terveessä tilassa ja siten entistä kestokykyisempiä. Terve maaperä on keskeinen ratkaisu, joka auttaa saavuttamaan unionin tavoitteet, joita ovat ilmastoneutraaliuden ja ilmastokestävyyden saavuttaminen, puhtaan kiertotalouden kehittäminen, mukaan lukien puhdas kiertobiotalous, luontokadon kehityksen kääntäminen, ihmisten terveyden suojelu sekä aavikoitumisen ja maaperän huonontumisen kehityksen kääntäminen.

(13)

Maaperän tervehdyttämisen mahdollistaminen edellyttää olennaisesti rahoitusta. Neuvoston asetuksessa (EU, Euratom) 2020/2093 (9) vahvistettu monivuotinen rahoituskehys 2021–2027 tarjoaa useita rahoitusmahdollisuuksia maaperän suojelua, kestävää hoitoa ja uudistamista varten. ”Euroopan maaperäsopimus” on yksi viidestä EU:n missiosta, jotka kuuluvat Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2021/695 (10) perustettuun tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelmaan ”Horisontti Eurooppa”, ja sen tarkoituksena on erityisesti edistää maaperän terveyttä. EU:n missio ”Euroopan maaperäsopimus” on keskeinen väline tämän direktiivin täytäntöönpanossa, ja sen tavoitteena on ohjata siirtymistä kohti tervettä maaperää rahoittamalla kunnianhimoista tutkimus- ja innovointiohjelmaa, perustamalla sadan elävän laboratorion ja kärkihankkeen verkosto maaseutu- ja kaupunkialueille, edistämällä yhdenmukaistetun maaperän seurantakehyksen kehittämistä ja lisäämällä tietoisuutta maaperän merkityksestä. Muita unionin politiikkoja ja ohjelmia, joissa on maaperän terveyttä edistäviä tavoitteita, ovat yhteinen maatalouspolitiikka, koheesiopolitiikan rahastot, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2021/783 (11) perustettu ympäristön ja ilmastotoimien ohjelma (Life), Horisontti Eurooppa, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2021/240 (12) perustettu teknisen tuen väline, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2021/241 (13) perustettu elpymis- ja palautumistukiväline sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2021/523 (14) perustettu InvestEU-ohjelma. Koska tavoite unionin kaikkien maaperien hyvästä terveydestä on yhteisen edun mukainen, on tarpeen lisätä resurssien, myös yksityisen pääoman, käyttöönottoa ja tehostaa yhteistyötä asiaankuuluvien rahoituslaitosten, kuten Euroopan investointipankin, kanssa maaperän terveyden ja maaperän kestokyvyn tukemiseksi.

(14)

Komissio ilmoitti vuoteen 2030 ulottuvassa maaperästrategiassa esittävänsä maaperän terveyttä koskevan lainsäädäntöehdotuksen, jotta kyseisen strategian tavoitteet ja maaperän hyvä terveys voidaan saavuttaa kaikkialla unionissa vuoteen 2050 mennessä. Euroopan parlamentti korosti maaperän suojelusta 28 päivänä huhtikuuta 2021 antamassaan päätöslauselmassa maaperän suojelun ja terveen maaperän edistämisen merkitystä unionissa ja totesi, että maaperän huononeminen jatkuu huolimatta joissakin jäsenvaltioissa toteutetuista rajallisista ja epäyhtenäisistä toimista. Parlamentti kehotti komissiota laatimaan maaperän suojelua ja kestävää käyttöä koskevan unionin laajuisen yhteisen oikeudellisen kehyksen, jossa kunnioitetaan kaikilta osin toissijaisuusperiaatetta ja käsitellään kaikkia tärkeimpiä maaperään kohdistuvia uhkia. Euroopan parlamentti korosti erityisesti riskejä, joita aiheutuu tasapuolisten toimintaedellytysten puuttumisesta sisämarkkinoiden toiminnalle, ja painotti maaperää koskevan yhteisen oikeudellisen kehyksen vahvaa potentiaalia edistää reilua kilpailua yksityisellä sektorilla, kehittää innovatiivisia ratkaisuja ja taitotietoa sekä vahvistaa teknologioiden vientiä unionin ulkopuolelle.

(15)

Neuvosto tuki 23 päivänä lokakuuta 2020 antamissaan päätelmissä komissiota sen pyrkiessä tehostamaan toimia elintärkeänä uusiutumattomana luonnonvarana pidettävien maaperien ja niiden biodiversiteetin suojelemiseksi paremmin.

(16)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2021/1119 (15) asetetaan sitova tavoite ilmastoneutraaliudesta unionissa vuoteen 2050 mennessä ja negatiivisten päästöjen saavuttamisesta sen jälkeen; tavoite on määrä saavuttaa asettamalla etusijalle nopeat ja ennakoitavissa olevat päästövähennykset samalla kun lisätään luonnollisten nielujen aiheuttamia poistumia. Kestävä maaperänhoito lisää hiilen sitomista ja useimmissa tapauksissa myös tuottaa sivuhyötyjä ekosysteemeille ja biodiversiteetille. Komission 15 päivänä joulukuuta 2021 antamassa tiedonannossa ”Kestävä hiilen kierto” korostettiin tarvetta määrittää selkeästi ja läpinäkyvästi toimet, jotka yksiselitteisesti poistavat hiiltä ilmakehästä, kuten unionin sertifiointikehyksen kehittäminen luonnon ekosysteemeihin, myös maaperään, perustuvia hiilenpoistoja varten. Lisäksi Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2018/841 (16) maaperän hiili asetetaan keskeiselle sijalle pyrittäessä kohti ilmastoneutraalia Eurooppaa, minkä lisäksi jäsenvaltioita kehotetaan laatimaan maaperän hiilivarantojen seurantajärjestelmä, jossa hyödynnetään muun muassa maankäytön ja maanpeitteen tilastollisen pinta-alatutkimuksen (LUCAS) tietoja.

(17)

EU:n strategiassa ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi korostettiin, että luontopohjaisten ratkaisujen käyttö sisämaassa, mukaan lukien maaperän vedenimemiskyvyn palauttaminen, lisää puhtaan ja makean veden tarjontaa ja vähentää tulvien ja kuivuuden vaikutuksia. On tärkeää maksimoida maaperän kyky pidättää ja puhdistaa vettä ja vähentää pilaantumista.

(18)

Saasteettomuustoimintasuunnitelmassa esitetään vuodelle 2050 visio, jonka tavoitteena on vähentää ilman, veden ja maaperän pilaantuminen tasolle, jota ei enää pidetä haitallisena terveydelle eikä luonnon ekosysteemeille ja joka kunnioittaa planeettamme sietokyvyn rajoja, ja näin luoda myrkytön ympäristö.

(19)

Komission 23 päivänä maaliskuuta 2022 antamassa tiedonannossa elintarviketurvan varmistamisesta ja elintarvikejärjestelmien häiriönsietokyvyn vahvistamisesta korostettiin, että elintarvikkeiden kestävyys on elintärkeää elintarviketurvan kannalta. Terveet maaperät parantavat unionin elintarvikejärjestelmän häiriönsietokykyä tarjoamalla perustan ravitsevalle ja riittävälle ravinnolle.

(20)

On tarpeen vahvistaa toimenpiteitä, joilla unionin laajuisesti ja yhdenmukaisesti seurataan, arvioidaan ja tuetaan maaperän terveyttä ja maaperän kestokykyä sekä puututaan pilaantuneisiin alueisiin, jotta voidaan saavuttaa terve maaperä vuoteen 2050 mennessä, ylläpitää maaperän terveyttä, saavuttaa ilmastoa ja biodiversiteettiä koskevat unionin tavoitteet, ehkäistä kuivuutta ja luonnonkatastrofeja ja reagoida niihin, suojella ihmisten terveyttä sekä varmistaa elintarviketurva ja -turvallisuus.

(21)

Maaperän osuus koko maapallon biodiversiteetistä on yli 25 prosenttia, ja se on planeetan toiseksi suurin hiilivarasto. Terve maaperä edistää unionin ilmastonmuutostavoitteiden saavuttamista, koska se pystyy sitomaan ja varastoimaan hiiltä. Maaperän biodiversiteetti käsittää mikro-organismit, kuten bakteerit, sienet, alkueliöt ja sukkulamadot, sekä suuremmat organismit, kuten lierot ja hyönteiset, ja kasvien juuret, jotka yhdessä edistävät maaperän ekosysteemien ekologista ja toiminnallista monimuotoisuutta. Lisäksi terve maaperä tarjoaa suotuisan elinympäristön organismeille ja on keskeinen tekijä biodiversiteetin ja siihen liittyvien ekosysteemien vakauden lisäämisessä. Maanalainen ja maanpäällinen biodiversiteetti ovat tiiviisti kytköksissä toisiinsa ja vuorovaikutuksessa lajien välisten mutualististen suhteiden, kuten kasvien juuria yhdistävän sienen muodostaman sienijuuren avulla. Maaperän bakteereja ja sieniä koskevien tietojen keräämisen ja analysoinnin merkitys olisi sen vuoksi tunnustettava, ja sen olisi toimittava perustana biodiversiteetin seurannan mahdolliselle tulevalle laajentamiselle.

(22)

Maaperän orgaaninen aines on ratkaisevan tärkeä maaperän ekosysteemipalvelujen ja -toimintojen tuottamisen kannalta, sillä se hillitsee maaperän huonontumista, kuten eroosiota ja tiivistymistä, ja lisää samalla maaperän puskurointi-, vedensitomis-, vedenimeytymis- sekä kationinvaihtokykyä. Maaperän orgaaninen aines voi parantaa maaperän rakenteellisen tasapainon lisäksi myös biomassan kehittymistä, mukaan lukien satotasojen kasvu. Lisäksi maaperän orgaaninen aines vaikuttaa myönteisesti maaperän biodiversiteettiin ja voi lisätä hiilen sitoutumista maaperään ja siten maaperän orgaanisia hiilivarastoja, mikä edistää ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja siihen sopeutumista.

(23)

Tulvat, maastopalot ja äärimmäiset sääilmiöt ovat Euroopassa eniten huolta aiheuttavia luonnonkatastrofiriskejä. Huoli kuivuudesta ja veden niukkuudesta kasvaa nopeasti kaikkialla unionissa. Vuonna 2020 jäsenvaltioista 24 piti kuivuutta ja veden niukkuutta merkittävimpinä kehittymässä olevina tai ilmastoon liittyvinä katastrofiriskeinä, kun vuonna 2015 tätä mieltä oli vain 11 jäsenvaltiota. Terve maaperä on ratkaiseva tekijä kuivuuden ja luonnonkatastrofien kestokyvyn varmistamisessa. Käytännöt, jotka parantavat vedenpidätyskykyä ja ravinteiden saatavuutta maaperässä sekä maaperän rakennetta, biodiversiteettiä ja hiilen sitomista, parantavat ekosysteemien, kasvien ja viljelykasvien kykyä kestää kuivuutta, luonnonkatastrofeja, helleaaltoja ja äärimmäisiä sääilmiöitä, jotka yleistyvät tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen vuoksi, ja toipua niistä. Toisaalta ilman asianmukaista maaperänhoitoa kuivuus ja luonnonkatastrofit heikentävät maaperää ja tekevät siitä huonokuntoista. Maaperän terveyden parantaminen auttaa vähentämään ilmastoon liittyvien ääri-ilmiöiden aiheuttamia kuolemantapauksia ja taloudellisia tappioita. Vuosina 1980–2021 ne vaativat unionissa yli 182 000 ihmishenkeä sekä noin 560 miljardia euroa.

(24)

Maaperän terveys vaikuttaa suoraan ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Terve maaperä tuottaa turvallista ja ravitsevaa ravintoa ja kykenee suodattamaan epäpuhtauksia ja siten säilyttämään juomaveden laadun. Maaperän pilaantuminen voi vahingoittaa ihmisten terveyttä nielemisen, hengittämisen tai ihokosketuksen kautta. Ihmisen altistuminen terveen maaperän mikrobeille edistää immuunijärjestelmän kehittymistä ja vastustuskykyä tiettyjä sairauksia ja allergioita vastaan. Terve maaperä myös tukee puiden, kukkien ja ruohon kasvua ja luo vihreää infrastruktuuria, joka tarjoaa esteettistä arvoa, hyvinvointia ja parantaa elämänlaatua.

(25)

Maaperän huonontuminen vaikuttaa maaperän hedelmällisyyteen, satoihin, tuholaisresistenssiin ja elintarvikkeiden ravitsemukselliseen laatuun. Koska 95 prosenttia ravinnostamme tuotetaan suoraan tai välillisesti maaperässä ja koska maailman väestö kasvaa edelleen, on ratkaisevan tärkeää, että tämä rajallinen luonnonvara pysyy terveenä, jotta voidaan varmistaa elintarviketurva pitkällä aikavälillä ja turvata unionin maatalouden tuottavuus ja kannattavuus. On tärkeää ylläpitää tai parantaa maaperän terveyttä ja näin edistää elintarvikejärjestelmän kestävyyttä ja häiriönsietokykyä.

(26)

Tämän direktiivin pitkän aikavälin ei-sitovana tavoitteena on saavuttaa maaperän hyvä terveys vuoteen 2050 mennessä. Koska maaperän kunnosta ja maaperän terveyden palauttamiseksi tehtävien toimenpiteiden tehokkuudesta ja kustannuksista on vain vähän tietoa, tässä direktiivissä keskitytään maaperän seurantakehyksen luomiseen ja maaperien tilanteen arviointiin kaikkialla unionissa. Tähän direktiiviin sisältyy myös tuki maaperän terveydelle ja maaperän kestokyvylle sekä pilaantuneiden alueiden aiheuttamien riskien arvioinnille ja hallitsemiselle. Tässä direktiivissä jäsenvaltioita ei kuitenkaan velvoiteta saavuttamaan tervettä maaperää vuoteen 2050 mennessä eikä asettamaan välitavoitteita. Heti kun maaperän terveyttä koskevan ensimmäisen arvioinnin ja siihen liittyvän trendianalyysin tulokset ovat saatavilla, komission olisi arvioitava edistymistä tämän direktiivin tavoitteiden saavuttamisessa ja arvioitava, onko direktiiviä tarpeen muuttaa.

(27)

Maaperään kohdistuviin paineisiin puuttuminen ja maaperän terveyden ja maaperän kestokyvyn tukeminen edellyttävät, että huomioon otetaan tietyt ominaispiirteet eli erilaiset maaperätyypit, paikalliset erityisolot ja erityiset ilmasto-olosuhteet sekä maankäyttö tai maanpeite. Sen vuoksi on aiheellista, että jäsenvaltiot perustavat maaperäalueita ja maaperäyksiköitä. Maaperäalueiden olisi vastattava asianmukaisten hallintorakenteiden vastuulla olevia hallinnollisia alueita, ja niiden olisi katettava yksi tai useampi kokonainen maaperäyksikkö. Maaperäyksiköissä olisi taas otettava huomioon kyseisten ominaisuuksien tietynasteinen homogeenisuus, maaperän terveyden seurantaa ja arviointia varten jäsenvaltioiden koko alueella. Maaperäyksiköiden olisi oltava kyseisten hallintorakenteiden vastuulla, jotta jäsenvaltiot voivat varmistaa, että maaperän terveyden seuranta ja arviointi suoritetaan asianmukaisesti ja että maaperän terveyden ja maaperän kestokyvyn tukeminen on tämän direktiivin vaatimusten mukaista.

(28)

Suunnitellessaan näytteenottokartoitusta maaperän seurantaa varten jäsenvaltioiden on tarpeen ottaa huomioon maaperäalueensa ja maaperäyksikkönsä. Jotta voidaan varmistaa riittävä yhdenmukaistamisen taso jäsenvaltioiden välillä, unionin tasolla olisi vahvistettava maaperäyksiköiden määrittelyä koskevat vähimmäisvaatimukset, joissa otetaan huomioon ainakin maaperätyyppi ja maankäyttö. Tätä tarkoitusta varten voitaisiin käyttää Euroopan unionin ja sen naapurimaiden maaperäalueiden karttaa, jonka mittakaava on 1:5 000 000 ja jonka on julkaissut Saksan liittotasavallan geotieteiden ja luonnonvarojen instituutti (BGR) yhdessä yhteisen tutkimuskeskuksen (JRC) kanssa. Kyseinen kartta perustuu maaperätyyppeihin, jotka on määritelty Kansainvälisen maaperätieteiden liiton (International Union of Soil Sciences) koordinoimassa kansainvälisessä maalajien viitetietokannassa (World Reference Base for Soil Resources), sekä täysin vertailukelpoisiin ja yhdenmukaistettuihin maanosan tason perustietoihin, kuten tietoihin ilmastosta, topografiasta, pinnanmuodostuksesta, geologiasta ja kasvillisuudesta. Maankäytön osalta asetuksessa (EU) 2018/841 ja hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) ohjeissa määritellyt luokat muodostavat yhdenmukaistetun perustan maankäyttöä koskevalle raportoinnille. Sen vuoksi jäsenvaltioiden olisi maaperäyksiköiden rajaamista varten otettava huomioon vähintään maaperäalueet sekä maaperäalueet ja maankäyttöluokat. Maaperän ominaisuuksien ja maankäytön spatiaalisen vaihtelun vuoksi maaperäyksikkö voi koostua alueista, jotka eivät ole vierekkäisiä. Lisäksi maaperäyksiköiden rajaamisessa voidaan ottaa huomioon ilmasto- ja ympäristöolosuhteet. Unionin, kansallisella tai sitä alemmalla tasolla voitaisiin käyttää tarkempia tai ajantasaisempia tietoja, jos niitä on saatavilla. Perustaessaan maaperäyksiköitään jäsenvaltiot voivat hyödyntää saatavilla olevia lisätietoja ilmastosta, ympäristövyöhykkeistä tai vesistöalueista. Tässä yhteydessä tammikuussa 2012 julkaistu Alterran raportti 2281 ”Descriptions of the European Environmental Zones and Strata” on erityisen merkityksellinen, koska siinä esitetään Euroopan ympäristön osittamisen yleistä luokitusta koskevia tietoja, jotka on koottu ympäristövyöhykkeiksi ja joita jäsenvaltiot voivat hyödyntää maaperäyksiköiden perustamisessa.

(29)

Maaperää koskevan asianmukaisen hallinnoinnin varmistamiseksi jäsenvaltiot olisi velvoitettava nimeämään toimivaltaiset viranomaiset, jotka vastaavat asianmukaisella tasolla tässä direktiivissä säädettyjen velvoitteiden täyttämisestä, mukaan lukien yksi tai useampi toimivaltainen viranomainen kullekin maaperäalueelle. Jäsenvaltioiden olisi voitava nimetä myös muita toimivaltaisia viranomaisia asianmukaisella tasolla, myös kansallisella tai sitä alemmalla tasolla. On olennaisen tärkeää, että jäsenvaltiot toimittavat komissiolle ajantasaiset tiedot nimetyistä toimivaltaisista viranomaisista.

(30)

Jäsenvaltioilla olisi oltava mahdollisuus nimetä asianmukainen toimivaltainen viranomainen täyttämään tässä direktiivissä säädetyt velvoitteet sotilasalueilla. Sotilasalueita koskevia tietoja ei olisi ilmaistava, jos niiden ilmaiseminen vaikuttaisi haitallisesti yleiseen turvallisuuteen tai maanpuolustukseen. Sen vuoksi jäsenvaltioiden olisi voitava olla asettamatta yleisön saataville tietoja, joiden ilmaiseminen vaikuttaisi haitallisesti yleiseen turvallisuuteen tai maanpuolustukseen, myös komission ja Euroopan ympäristökeskuksen perustaman digitaalisen maaperän terveystietoportaalin tai jäsenvaltioiden perustaman mahdollisesti pilaantuneita alueita ja pilaantuneita alueita koskevan kansallisen rekisterin kautta, ja niiden olisi voitava olla raportoimatta tällaisia tietoja komissiolle ja Euroopan ympäristökeskukselle.

(31)

Jotta päästäisiin yhteisymmärrykseen siitä, millainen on terve maaperä, on tarpeen vahvistaa yhteiset mitattavissa olevat vähimmäiskriteerit, joiden noudattamatta jättäminen johtaisi siihen, että maaperän kyky toimia elämää ylläpitävänä järjestelmänä ja tuottaa ekosysteemipalveluja heikkenee kriittisesti. Tällaisten kriteerien olisi vastattava maaperätieteen nykyistä tietämystä ja perustuttava siihen.

(32)

Maaperän huonontumisen kuvaamiseksi on tarpeen vahvistaa yhteiset maaperäkuvaajat, joita voidaan mitata tai arvioida. Vaikka maaperätyypit, ilmasto-olosuhteet ja maankäyttö vaihtelevat huomattavasti, joillekin kyseisistä maaperäkuvaajista voidaan nykyisen tutkimustiedon perusteella vahvistaa unionin tason kriteerit. Jäsenvaltioiden olisi kuitenkin voitava mukauttaa joidenkin maaperäkuvaajien kriteerejä kansallisten tai paikallisten erityisolojen perusteella ja määritellä kriteerit sellaisille muille maaperäkuvaajille, joille ei tässä vaiheessa voida vahvistaa yhteisiä kriteerejä unionin tasolla. Tällaisten kriteerien mahdollista kehittämistä tulevaisuudessa helpottavat sellaisten maaperäkuvaajien seuranta ja arviointi, joille ei tässä vaiheessa voida määrittää selkeitä kriteerejä terveen ja huonokuntoisen maaperän tilan erottamiseksi toisistaan.

(33)

Maaperäkuvaajien terveen maaperän kriteerit olisi jaettava ei-sitoviin kestäviin tavoitearvoihin ja toiminnallisiin kynnysarvoihin. Ei-sitovien kestävien tavoitearvojen olisi vastattava tämän direktiivin pitkän aikavälin ei-sitovaa tavoitetta, eivätkä ne saisi luoda velvollisuutta toimia. Kyseisten ei-sitovien kestävien tavoitearvojen olisi vastattava nykyisen tieteellisen tiedon perusteella ihanteellista tilannetta, jossa maaperän kyky tuottaa ekosysteemipalveluja ei heikkene eikä ihmisten terveydelle tai ympäristölle aiheudu merkittävää haittaa. Kun kuitenkin otetaan huomioon tehokkuuden tarve ja käytettävissä olevien resurssien rajallisuus sekä paikalliset olosuhteet, tarvitaan jäsenvaltioiden asettamia toiminnallisia kynnysarvoja. Kyseisten toiminnallisten kynnysarvojen olisi aktivoitava tuki maaperän terveyden ja maaperän kestokyvyn saavuttamiseksi. Kullekin maaperän huonontumisen näkökohdalle olisi asetettava yksi tai useampi oikeasuhteinen ja toteuttamiskelpoinen toiminnallinen kynnysarvo. Kynnysarvojen asettamisella kansallisella tasolla varmistetaan, että paikalliset olosuhteet ja käytännöt, maaperän käyttö ja nykyiset politiikat voidaan ottaa kaikilta osin huomioon. Jäsenvaltiot voisivat päättää asettaa maaperän huonontumisen yhtä tai useampaa näkökohtaa koskevan toiminnallisen kynnysarvon samalle tasolle kuin kyseisiä maaperän huonontumisen näkökohtia koskevan ei-sitovan kestävän tavoitearvon. Komission olisi tuettava jäsenvaltioita ei-sitovien kestävien tavoitearvojen ja toiminnallisten kynnysarvojen asettamisessa.

(34)

Joillakin maaperillä on erityispiirteitä, koska ne ovat luonteeltaan epätyypillisiä ja muodostavat biodiversiteetin kannalta harvinaisen elinympäristön tai ainutlaatuisen maiseman tai koska ihminen on muokannut niitä voimakkaasti, ja ne saattavat sisältää konkreettisia jälkiä ihmiskunnan historiasta. Kyseiset erityispiirteet olisi otettava huomioon terveen maaperän määritelmässä ja terveen maaperän saavuttamista koskevissa vaatimuksissa.

(35)

Vastaavasti kun tämän direktiivin ei-sitovana pitkän aikavälin tavoitteena on saavuttaa terve maaperä vuoteen 2050 mennessä ja edistää vuoteen 2030 ulottuvan EU:n maaperästrategian tavoitteita ja erityisesti tavoitetta, jonka mukaan rakentamatonta maata ei enää oteta infrastruktuurin käyttöön, tällä direktiivillä pyritään myös omaksumaan vaiheittainen lähestymistapa maan käyttöönottoon. Kyseisen pitkän aikavälin tavoitteen edistämiseksi on tärkeää arvioida erilaisia maan käyttöönoton prosesseja sekä pyrkiä vähentämään ja lieventämään niiden vaikutusta maaperän terveyteen ja ekosysteemipalveluihin. Tällä direktiivillä pyritään näin ollen luomaan maaperän seurantakehys helpommin havaittaville maan käyttöönoton muodoille, kuten maaperän sulkemiselle ja maaperän poistamiselle, käyttäen välineitä, jotka ovat jo saatavilla unionin tasolla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2021/696 (17) perustetun unionin avaruusohjelman Copernicus-komponentin mukaisesti tarjottavien palvelujen avulla, jäljempänä ’Copernicus-palvelut’, ja joita voidaan valinnaisesti täydentää kansallisilla kaukokartoitustiedoilla ja kansallisilla inventaarioilla. Tavoitteena on saada yhteinen käsitys maaperän sulkemisesta ja maaperän poistamisesta ja käynnistää alustavat pohdinnat kansallisella tasolla luotettavien tietojen pohjalta.

(36)

Tämän direktiivin II luvun mukaisten maaperän terveyden seurantaa koskevien säännösten ei pitäisi katsoa aiheuttavan taloudellista rasitetta muille maanomistajille ja maankäyttäjille kuin jäsenvaltioille ja toimivaltaisille viranomaisille, sanotun kuitenkaan rajoittamatta jäsenvaltioiden toimivaltaa verotuksen alalla ja saastuttaja maksaa -periaatetta.

(37)

Maaperä on rajallinen luonnonvara, jonka käytöstä eri tarkoituksiin on yhä enemmän kilpailua. Maan käyttöönotto on prosessi, joka johtaa maankäytön ja maaperän ominaisuuksien muutokseen. Sitä voidaan pitää yleiskäsitteenä, joka voidaan jakaa useisiin näkökohtiin. Maan käyttöönoton näkökohtia ovat ensinnäkin luonnontilaisen ja osittain luonnontilaisen maan käyttöönoton muuttaminen rakennetuiksi maiksi. Toisena näkökohtana maan käyttöönotossa on maaperän ainesten ja ominaisuuksien pysyvästä muuttamisesta johtuva maaperän voimakas muuttaminen, jonka seurauksena maaperä menettää kykynsä tuottaa ekosysteemipalveluja. Maaperän voimakas muuttaminen voidaan jakaa edelleen kolmeen keskeiseen prosessiin, jotka ovat maaperän sulkeminen, maaperän poistaminen ja muut maaperän voimakkaan muuttamisen tyypit. Maaperän sulkeminen tarkoittaa maaperän peittämistä keinotekoisilla materiaaleilla, jotka ovat kokonaan tai osittain läpäisemättömiä. Rakennukset ovat esimerkki maaperän läpäisemättömästä sulkemisesta. Läpäisevistä materiaaleista rakennetut junaradat ovat eräänlaista maaperän osittain läpäisemätöntä sulkemista. Muina esimerkkeinä maaperän sulkemisesta voitaisiin pitää teitä, jätteiden käsittelypaikkoja ja kaatopaikkoja. Maaperän poistaminen tarkoittaa maaperän pintakerroksen ja joskus pohjamaan väliaikaista tai pitkäaikaista poistamista tietyllä alueella. Sitä tapahtuu esimerkiksi rakennustöiden, avokaivoslouhinnan tai muun louhinnan aikana. On muita, vähemmän näkyviä maaperän voimakkaan muuttamisen tyyppejä, kuten maaperän tarkoituksellinen stabilointi ja tiivistäminen, maakerrosten tai pohjamaakerrosten muuttaminen sisällyttämällä siihen keinotekoisia materiaaleja tai maaperän osittainen peittäminen komposiittimateriaaleilla. Näkyvimmät ja vaikuttavimmat maaperän voimakkaan muuttamisen alalajit, kuten maaperän sulkeminen ja maaperän poistaminen, ovat helpoimpia seurata erityisesti kaukokartoituksen ja koneoppimisen avulla. Sen vuoksi maaperän sulkemista ja poistamista olisi seurattava yhdessä niiden vaikutusten kanssa, jotka kohdistuvat maaperän kykyyn tuottaa ekosysteemipalveluja.

(38)

Maan käyttöönoton näkökohdista rakennettujen maiden kasvu on usein talouden kehitystarpeisiin perustuva prosessi, joka edellyttää maankäytön muuttamista luonnontilassa tai osittain luonnontilassa olevista alueista, joita ovat muun muassa suojellut metsät, luonnonniityt, turvemaat, maa- ja metsätalousmaat, puutarhat ja puistot, rakennetuksi maiksi, esimerkiksi osana kaupunkikehitystä. Asetuksessa (EU) 2018/841 kuvattuihin rakennettuihin maihin kuuluvat kaikki rakennetut maa-alueet eli kaikenkokoinen asuin-, liikenne-, kaupallinen ja tuotantoinfrastruktuuri, elleivät ne jo kuulu muihin maankäyttöluokkiin. Rakennettuihin maihin kuuluvat osana myös maaperä, monivuotinen ruohokasvillisuus, kuten nurmikkoruohot ja puutarhakasvit, sekä maaseudun asutusalueiden, kotipuutarhojen ja kaupunkialueiden puut. Maatalousmaan käyttöönotto asutusalueille vaikuttaa usein erityisesti maaperän ravinnon tuottamista koskevaan toimintaan. Tällaiset maankäytön muutokset edeltävät usein muita maan käyttöönoton näkökohtia, erityisesti maaperän sulkemista, ja tällaisia muutoksia on tärkeää seurata, jotta voidaan ennakoida ainakin osa maaperän sulkemisprosessista. On myös tärkeää huomata, että asutusalueiden maaperää ei aina ole täysin suljettu. Päinvastoin huomattavan monilla kaupunkialueilla on edelleen suuri määrä maaperää, jota ei ole suljettu, ja joillakin kaupunkialueilla osuus on yli 50 prosenttia niiden pinta-alasta. Pelkkä kyseinen maan käyttöönoton kyseiseen näkökulmaan liittyvä indikaattori ei näin ollen riitä maan käyttöönoton asiakokonaisuuden kattavaan seurantaan, koska siinä ei eroteta toisistaan suljettua ja sulkematonta maaperää ja koska rakennettujen maiden viheralueet saattavat tällöin jäädä piiloon, mikä vaikeuttaa niiden seurantaa ja kestävää hoitoa.

(39)

Rakennettujen maiden ja erityisesti tiheään asuttujen kaupunkialueiden maaperää, jota ei ole suljettu, on yhtä tärkeää seurata ja hoitaa kestävästi kuin mitä tahansa muuta maaperää, koska se tuottaa edelleen ekosysteemipalveluja, jotka ovat elintärkeitä hyvän elämänlaadun säilyttämiseksi kaupunkialueilla. Tiheään asutuilla kaupunkialueilla esiintyy ja niihin keskittyy monia erilaisia ympäristöongelmia verraten pienellä pinta-alalla. Kyseisiä ongelmia voisivat olla muun muassa aiemmasta teollisuustoiminnasta johtuva pilaantuneiden alueiden suurempi määrä, tulvariskin kasvu maaperän sulkemisen vuoksi, lämpösaarekkeiden yleisempi esiintyminen ja rajallisemmat mahdollisuudet päästä psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kannalta olennaisille viheralueille. Kaupunkialueiden terveen maaperän tuottamilla maaperän ekosysteemipalveluilla, joilla puututaan kyseisiin erityisongelmiin, voi olla erittäin voimakas myönteinen vaikutus suureen määrään ihmisiä eikä niiden merkitystä pitäisi vähätellä. Sekä julkiset että yksityiset kaupunkien viheralueet edistävät myös viher- ja siniverkostoa ja biodiversiteettiä ja ovat keskeinen osa muita ympäristöpolitiikkoja. Tämä on linjassa myös kaupunkiekosysteemien ennallistamista koskevan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2024/1991 (18) 8 artiklan kanssa, jonka mukaan jäsenvaltioiden on tarpeen ylläpitää ja lisätä kaupunkivihreän pinta-alaa.

(40)

Maaperän sulkeminen ja maaperän poistaminen eroavat asutusalueiden kasvusta maan käyttöönottoon liittyvänä maaperän voimakkaan muuttamisen näkökohtana, koska niissä ei välttämättä ole kyse maankäytön muutoksesta vaan pikemminkin konkreettisesta ja mitattavissa olevasta muutoksesta maanpeitteessä ja maaperän ominaisuuksissa. Maaperän sulkeminen ja maaperän poistaminen voivat johtaa siihen, että maaperän kyky tuottaa elintärkeitä ekosysteemipalveluja, joita ovat esimerkiksi ravinnon ja biomassan tuottaminen, veden ja ravinteiden kierto, biodiversiteetin mahdollistaminen tai hiilen varastointi, menetetään usein peruuttamattomasti. Lisäksi maaperän sulkeminen altistaa asutuskeskukset korkeammille tulvahuipuille ja voimakkaammille lämpösaarekevaikutuksille.

(41)

Uusiutuvan energian tuotantoalueilla jäsenvaltiot voivat rakennustyypistä riippuen luokitella maaperän suljetuksi, maaperäksi, joka sijaitsee poistetulla maa-alueella, tai maaperäksi, jota ei ole suljettu ja joka ei sijaitse poistetulla maa-alueella. Esimerkiksi aurinkopuistoja voitaisiin joko pitää maaperän sulkemisena tai ei, riippuen sen maaperän käsittelystä, jolle aurinkopaneelit on asennettu. Jos maaperä pystyy edelleen ylläpitämään ekosysteemiä riittävästi, aurinkopuistojen ei katsota olevan maaperän sulkemista. Arviointi olisi tehtävä maaperään kohdistuvien vaikutusten perusteella riippumatta asianomaisen rakennuksen tarkoituksesta tai ulkonäöstä. Inventaarit alueista, joilla on tällaisia rakennustyyppejä ja joista on saatavilla tietoa siitä, mitä tällaisten rakennustyyppien pohjalla olevalle maaperälle on tehty, voidaan ristiintarkastaa maaperän sulkemista koskevien kaukokartoituskarttojen kanssa, jotta kyseiset alueet voidaan luokitella maaperäksi, jota ei ole suljettu.

(42)

Lieventäminen on olennaisen tärkeää maaperän sulkemisen ja maaperän poistamisen vaikutuksen kannalta yleisesti. Sen vuoksi on aiheellista vahvistaa tietyt periaatteet, joilla lievennetään maaperän sulkemisesta ja maaperän poistamisesta aiheutuvaa vaikutusta, omaksumalla toimintaperusteinen lähestymistapa, jossa otetaan huomioon laaja joukko hyviä käytäntöjä, joilla pyritään minimoimaan ja hyvittämään maaperän ekosysteemipalvelujen tuottamiskapasiteetin menetys. Kyseisten periaatteiden olisi perustuttava vuoteen 2030 ulottuvan EU:n maaperästrategian maan käyttöönoton hierarkiaan ottaen huomioon jäsenvaltioiden erilaiset edellytykset sekä maantieteelliset ja hallinnolliset olosuhteet. Tämän direktiivin maan käyttöönottoa koskevat säännökset eivät edellytä uusia lupamenettelyjä eivätkä ne saisi estää toimien hyväksymistä, mukaan lukien erittäin tärkeän yleisen edun mukaiset hankkeet, eivätkä ne saisi vaikuttaa kansallisten, alueellisten tai paikallisten viranomaisten toimivaltaan kuuluviin aluesuunnittelua koskeviin päätöksiin. Kyseisten periaatteiden piiriin voisi kuulua monenlaisia käytäntöjä, joita ovat esimerkiksi maaperän sulkemisen minimointi, suljetun maaperän avaaminen ja aiemmin suljetun maaperän jälleenrakentaminen, kaupungistuneiden alueiden järkiperäinen tiivistäminen samalla, kun suojellaan luonnontilaisia alueita ja viheralueita, kaupunkien viheralueet mukaan lukien, ympäristövaurioalueiden elvyttäminen, määräaikaisen maan käyttöönoton suosiminen ja maaperän kunnostaminen maan käyttöönoton päätyttyä. Jotta maaperän sulkemisen ja maaperän poistamisen vaikutusta voitaisiin lieventää mahdollisimman kestävästi, hyvitystoimenpiteitä, jotka riippuvat hyvitettävästä ekosysteemipalvelusta, voisi olla syytä toteuttaa maantieteellisesti mahdollisimman lähellä ekosysteemipalvelun heikentymisen lähdettä. Yksi seuraus kyseisten periaatteiden virheellisestä soveltamisesta voikin olla, että vihreät ja arvokkaat ekosysteemialueet ja -palvelut siirretään etäälle alueista, joiden maaperä on suljettu, jolloin maaperän sulkeminen ja maaperän poistaminen keskittyvät kokonaan toimien kohteena oleville alueille.

(43)

Seurantaverkostoon perustuvan maaperän terveyden arvioinnin olisi oltava tarkkaa, mutta samalla seurannan kustannukset olisi pidettävä kohtuullisina. Sen vuoksi on aiheellista vahvistaa kriteerit näytteenottopaikoille, jotka edustavat maaperäyksiköitä ja joissa otetaan huomioon maaperän tilan tietynasteinen homogeenisuus eri maaperätyyppien, ilmasto-olojen ja maankäytön osalta. On myös aiheellista ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 349 artiklassa lueteltujen unionin syrjäisimpien alueiden erityistilanne, joka oikeuttaa säätämään erityistoimenpiteitä kyseisten alueiden tukemiseksi. Sen vuoksi jäsenvaltioiden olisi voitava tarvittaessa mukauttaa maaperän terveyden seurantaa ja arviointia koskevat velvoitteet syrjäisimpien alueidensa erityispiirteisiin. Näytteenottopaikkojen keskinäinen sijainti olisi määritettävä geotilastollisia menetelmiä käyttäen, niiden olisi perustuttava maaperäyksiköihin ja oltava riittävän tiheässä, jotta huonontuneen maaperän pinta-ala kaikkialla jäsenvaltioiden alueella voidaan estimoida maaperäyksikön tasolla siten, että virhemarginaali on enintään 5 prosenttia. Kyseisen arvon katsotaan yleisesti antavan tilastollisesti luotettavan arvion ja riittävän varmuuden siitä, että kyseinen tavoite on saavutettu. Maaperän seurantaa koskevan näytteenottokartoituksen suunnittelun olisi perustuttava parhaisiin saatavilla oleviin tietoihin maaperän ominaisuuksien jakautumisesta, kuten aiempien kansallisten tai sitä alemman tason kartoitusten tietoihin, maaperänhoitajien suorittamiin asiaankuuluviin mittauksiin sekä unionin oikeuden ja kansainvälisen oikeuden tai erityisohjelmien, kuten LUCAS Soil -kampanjan tai ilmansaasteiden metsävaikutusten arviointia ja seurantaa koskevan kansainvälisen yhteistyöohjelman (ICP Forests) mukaisesti tehtyihin mittauksiin. Pilaantuneiden alueiden näytteenottopaikoista maaperätutkimusten aikana saatuja tietoja voidaan käyttää tervettä maaperää koskevien kriteerien arviointiin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tässä direktiivissä säädettyjä pilaantuneiden alueiden käsittelyä koskevia velvoitteita.

(44)

Maaperäarkistoissa säilytetään edustava osajoukko maaperänäytteistä, minkä ansiosta yhtä näytettä voidaan käyttää eri tarkoituksiin, muun muassa tutkimukseen, mikä vähentää paikan päällä tapahtuvan seurannan pitkän aikavälin kustannuksia. Lisäksi maaperäarkistojen avulla voidaan arvioida uudelleen aiemmin otettuja maaperänäytteitä nykyhetken perusteella, jotta pystytään ymmärtämään paremmin maaperän pitkän aikavälin muutoksia. Niitä voidaan käyttää myös muihin tutkimustarkoituksiin, kuten lääketieteelliseen tutkimukseen. Komission, mukaan lukien yhteisen tutkimuskeskuksen kaltaiset yksiköt, ja jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että maaperänäytteiden edustava osajoukko säilytetään huolellisesti fyysisissä arkistoissa ja että se on käytettävissä jatkotutkimusta ja -innovointia varten. Jos jäsenvaltiot ottavat hoitaakseen tällaisen arkistoinnin, maaperänäytteiden edustavaa osajoukkoa olisi säilytettävä erityisissä maaperäarkistoissa vähintään kaksi seurantajaksoa. Jäsenvaltioiden olisi oltava mahdollista päättää siirtää edustavan osajoukon maaperänäytteistään komission erityiseen maaperäarkistoon.

(45)

Komission olisi avustettava ja tuettava jäsenvaltioita niiden pyynnöstä niiden maaperän terveyden seurannassa jatkamalla ja tehostamalla säännöllistä paikan päällä tapahtuvaa maaperänäytteiden ottoa ja siihen liittyviä maaperämittauksia (LUCAS Soil), jotka on toteutettu osana Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 223/2009 (19) mukaista LUCAS-tutkimusta. Tätä varten LUCAS-tutkimusta on jäsenvaltioiden suostumuksella parannettava ja ajantasaistettava, jotta se vastaisi kaikilta osin tämän direktiivin edellyttämiä erityisiä laatuvaatimuksia. Jäsenvaltioille aiheutuvan hallinnollisen ja taloudellisen taakan keventämiseksi jäsenvaltioille olisi annettava mahdollisuus ottaa huomioon LUCAS-tutkimuksen yhteydessä kerätyt maaperän terveystiedot. Kyseiset maaperän terveystiedot olisi asetettava jäsenvaltioiden saataville hyvissä ajoin. Kyseistä tukea saavien jäsenvaltioiden olisi toteutettava tarvittavat oikeudelliset järjestelyt sen varmistamiseksi, että komissio voi suorittaa maaperänäytteiden ottoa paikan päällä, myös yksityisellä maalla, sovellettavan unionin oikeuden tai kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

(46)

Komissio kehittää parhaillaan kaukokartoituspalveluja käyttäjälähtöisen, asetuksella (EU) 2021/696 perustetun Copernicus-ohjelman yhteydessä, ja tukee siten myös jäsenvaltioiden toimia. Maaperän terveyden seurannan ajantasaisuuden ja tehokkuuden lisäämiseksi jäsenvaltioiden olisi tarvittaessa käytettävä asiaankuuluvien maaperäkuvaajien sekä tapauksen mukaan maaperän sulkemista ja maaperän poistamista koskevien indikaattorien seurantaan ja maaperän terveyden arviointiin kaukokartoitustietoja, kuten Copernicus-palvelujen tuottamia tietoja. Komission ja Euroopan ympäristökeskuksen olisi tuettava maaperän kaukokartoitusratkaisuihin liittyvien mahdollisuuksien tutkimista ja niiden kehittämistä, jotta voidaan avustaa jäsenvaltioita asiaankuuluvien maaperäkuvaajien sekä maaperän sulkemista ja poistamista koskevien indikaattorien seurannassa.

(47)

Komission olisi kehitettävä ja ajantasaistettava nykyistä EU:n maaperän seurantakeskusta ja perustettava sen pohjalta digitaalinen maaperän terveystietoportaali, jonka olisi oltava yhteensopiva komission 19 päivänä helmikuuta 2020 antamassa tiedonannossa ”Euroopan datastrategia” esitetyn EU:n datastrategian sekä EU:n data-avaruuksien kanssa. Digitaalisen maaperän terveystietoportaalin olisi toimittava alustana, joka tarjoaa pääsyn eri lähteistä peräisin oleviin maaperätietoihin kootussa muodossa maaperäyksikön tasolla tai tarvittaessa yksityiskohtaisemmalla tasolla edellyttäen, että yksittäisiä arvoja tai taustalla olevien georeferoitujen näytteiden sijaintia ei ole mahdollista tunnistaa. Portaalin olisi ensisijaisesti sisällettävä kaikki jäsenvaltioiden ja komission tämän direktiivin nojalla keräämät tiedot. Kyseisten tietojen käsittelyssä ja mahdollisuudessa käyttää niitä muun muassa tieteellisiä tarkoituksia varten olisi noudatettava asiaankuuluvaa unionin oikeutta, kuten Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivejä 2003/4/EY (20), 2007/2/EY (21), (EU) 2019/1024 (22) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2023/2854 (23) ja asetusta (EY) N:o 223/2009. Lisäksi jäsenvaltioiden olisi voitava tarkastella maaperän terveystietoja ja pyytää mahdollisten virheiden korjaamista ennen kuin tällaiset tiedot julkistetaan digitaalisessa maaperän terveystietoportaalissa. Portaaliin olisi lisäksi voitava vapaaehtoisesti sisällyttää muita jäsenvaltioiden tai muiden osapuolten keräämiä asiaankuuluvia maaperätietoja sekä erityisesti Horisontti Eurooppa -puiteohjelman ja Euroopan maaperäsopimusta koskevan EU:n mission hankkeista saatuja tietoja edellyttäen, että nämä tiedot täyttävät tietyt muotoa ja eritelmiä koskevat vaatimukset. Komission olisi täsmennettävä näitä vaatimuksia täytäntöönpanosäädöksillä.

(48)

On myös tarpeen parantaa jäsenvaltioissa käytettävien maaperän seurantajärjestelmien yhdenmukaisuutta ja hyödyntää unionin ja kansallisten seurantajärjestelmien välisiä synergioita, jotta saadaan vertailukelpoisempia tietoja unionin eri osien välillä. On erittäin tärkeää varmistaa maaperämittausten laatu ja vertailukelpoisuus soveltamalla osallistuvien laboratorioiden laadunhallintakäytäntöjä. Laboratorioille aiheutuvan hallinnollisen taakan minimoimiseksi jäsenvaltio voisi päättää rajoittaa niiden tarvitsemien akkreditointien määrän vain yhteen kutakin sellaista menetelmää kohden, jolla määritetään maaperäkuvaajien arvot. Maaperämittauksia suorittavien laboratorioiden tai niiden alihankkijoiden olisi sovellettava laadunhallintakäytäntöjä EN ISO/IEC-17025 -standardin mukaisesti. Voitaisiin myös käyttää vastaavia unionin tai kansainvälisen tason laadunhallintastandardeja, ja tarvittaessa voitaisiin pyrkiä synergiaan ICP Forests -ohjelman laadunhallintajärjestelmän kanssa.

(49)

On tärkeää käyttää kansainvälisesti tunnustettujen elinten, kuten Kansainvälisen standardisoimisjärjestön (ISO) ja Euroopan standardointikomitean (CEN), sertifioimia ja maailmanlaajuisen tutkimusyhteisön tunnustamia maaperän testausmenetelmiä edellyttäen, että kyseiset menetelmät ovat käytettävissä. Maaperän testausta varten voidaan käyttää myös muita vastaavia menetelmiä eli analyysimenetelmiä, joilla määritetään sama parametri tai kuvaaja ja joiden on osoitettu tuottavan samat tulokset toistettavuuskertoimen (0,95) rajoissa. Mahdollisten vastaavien menetelmien olisi myös oltava kansainvälisesti tunnustettujen elinten, kuten ISO:n ja CENin, sertifioimia, ja tällaisten vastaavien menetelmien olisi oltava maailmanlaajuisen tutkimusyhteisön tunnustamia.

(50)

Jotta voidaan varmistaa maaperän suojeleminen sellaisten uusien aineiden aiheuttamalta pilaantumiselta, jotka voivat aiheuttaa merkittäviä riskejä ihmisten terveydelle ja pilata ympäröivän ilman, pintaveden, pohjaveden ja myöhemmin valtameret, olisi otettava käyttöön toimintapoliittisia mekanismeja tällaisten huolta aiheuttavien aineiden havaitsemiseksi ja arvioimiseksi. Tämän vuoksi olisi kehitettävä maaperän pilaantumista varten samanlainen lähestymistapa kuin jota käytetään pinta- ja pohjavesien osalta tällaisten aineiden tai aineryhmien seuraamiseksi ja analysoimiseksi ohjeellisen luettelon avulla. Tällaiseen ohjeelliseen luetteloon sisällytettäviin aineisiin tai aineryhmiin olisi lisättävä aineet, jotka aiheuttavat merkittävän riskin maaperän terveydelle ja maaperän kestokyvylle, ihmisten terveydelle tai ympäristölle, sekä aineet, joiden osalta saatavilla olevat tiedot osoittavat, että ne voisivat aiheuttaa maaperälle tai maaperän välityksellä merkittävän riskin ja joista ei ole saatavilla riittävästi seurantatietoja. Seurannassa ja analysoinnissa käytettävään maaperän epäpuhtauksien ohjeelliseen luetteloon sisällytettävien aineiden tai aineryhmien lukumäärälle ei olisi asetettava ylärajaa.

(51)

On tarpeen kerätä tietoja sellaisten maaperän epäpuhtauksien esiintymisestä, jotka voisivat aiheuttaa riskin ihmisten terveydelle ja ympäristölle, mukaan lukien torjunta-aineet, niiden aineenvaihduntatuotteet, per- ja polyfluoratut alkyyliyhdisteet (PFAS-aineet) ja muut epäpuhtaudet uusissa maaperän aineksissa. Tässä direktiivissä olisi sen vuoksi säädettävä kehyksestä kyseisten epäpuhtauksien sisällyttämiseksi ohjeelliseen luetteloon maaperän epäpuhtauksista, joiden osalta tarvitaan lisää maaperän seurantatietoja ihmisten terveydelle ja ympäristölle aiheutuvan riskin torjumiseksi. Seurantakustannusten rajoittamiseksi jäsenvaltioiden olisi voitava suorittaa kyseisiä epäpuhtauksia koskevia mittauksia rajallisessa määrässä näytteenottopaikkoja. Komissio voisi tukea jäsenvaltioita mittaamalla tiettyjä maaperän epäpuhtauksia LUCAS-ohjelman ohjeelliseen luetteloon sisältyvistä maaperän epäpuhtauksista.

(52)

Mikro- ja nanomuovit ovat aineita, jotka voivat aiheuttaa riskin maaperän terveydelle sekä maataloustuotannon kaltaisille keskeisille toiminnoille. Niiden esiintyminen maaperässä voi vaikuttaa maaperän hedelmällisyyteen ja vaarantaa siten viljelykasvien terveyden ja terveen kehityksen. Sen vuoksi on olennaisen tärkeää, että tässä direktiivissä sallitaan mikro- ja nanomuovien sisällyttäminen maaperän epäpuhtauksien seurantaan.

(53)

Jotta tämän direktiivin mukaisesti toteutetusta seurannasta saatuja maaperän terveystietoja voitaisiin hyödyntää mahdollisimman laajasti, jäsenvaltioita olisi vaadittava helpottamaan yleisön pääsyä kyseisiin tietoihin kootussa muodossa maaperäyksikön tasolla tai tarvittaessa yksityiskohtaisemmalla tasolla edellyttäen, että yksittäisiä arvoja tai taustalla olevien georeferoitujen näytteiden sijaintia ei ole mahdollista tunnistaa. Salassa pidettävät tiedot, joita komissio tai jäsenvaltiot keräävät Euroopan tilastojen laatimiseksi, olisi suojattava asetuksen (EY) N:o 223/2009 sääntöjen ja toimenpiteiden mukaisesti, jotta saavutetaan ja säilytetään kyseisten tietojen antamisesta vastuussa olevien osapuolien luottamus. Jos komissio tai jäsenvaltiot laativat maaperän terveyttä koskevia tilastoja, niiden olisi varmistettava, että salassa pidettävät tiedot ovat asetuksen (EY) N:o 223/2009 periaatteiden mukaisia. Lisäksi tietojen omistajuuden suojaamiseksi on tärkeää, että komissio, Euroopan ympäristökeskus tai jäsenvaltiot julkistavat tietoja ainoastaan tietojen omistajan suostumuksella. Tämän lisäksi jäsenvaltioiden olisi toimitettava maaperän terveystiedot ja maaperän terveysarviointien tulokset asiaankuuluville sidosryhmille, kuten viljelijöille, metsänhoitajille, maanomistajille ja paikallisviranomaisille. On tärkeää, että mahdolliset maanostajat ja -vuokraajat saavat kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja pyydettäessä maaperän terveystiedot ja maaperän terveysarviointien tulokset. Tämän direktiivin nojalla saataville asetettuja maaperän terveystietoja voidaan lisäksi tarvittaessa käyttää unionin muun oikeuden mukaisesti toteutettuun maaperään liittyvien näkökohtien seurantaan.

(54)

Tämän direktiivin nojalla suoritettujen maaperän terveysarviointien tuloksia hyödynnetään, kun määritetään kestävään maaperänhoitoon tarvittavat erityiskäytännöt ja siten tuki, jota jäsenvaltioiden olisi annettava maaperän terveyden ja kestokyvyn parantamiseen. Maaperän terveyden ja kestokyvyn tukemista koskevissa tämän direktiivin säännöksissä ei aseteta maanomistajille ja maankäyttäjille lisävelvoitteita, sanotun kuitenkaan rajoittamatta muusta unionin ja kansallisesta lainsäädännöstä johtuvia velvoitteita. Samalla maaperänhoitajien, maanomistajien, maankäyttäjien ja asiaankuuluvien viranomaisten olisi saatava tukea maaperän terveyden ja kestokyvyn parantamiseen. Kyseistä tukea olisi annettava muun muassa seuraavissa muodoissa: tiedotus ja neuvonta käytännöistä, joilla voidaan parantaa maaperän terveyttä ja kestokykyä ottaen huomioon paikalliset maaperäolosuhteet; valmiuksien kehittäminen; tietoisuuden lisääminen sellaisten käytäntöjen hyödyistä, joilla voidaan parantaa maaperän terveyttä ja kestokykyä; tutkimuksen ja innovoinnin edistäminen; teknisten ja rahoitustarpeiden arviointi; sekä rahoituksen saannin ja saatavilla olevan rahoituksen hyödyntämisen helpottaminen.

(55)

Taloudellisilla välineillä, kuten viljelijöitä tukevilla yhteisen maatalouspolitiikan välineillä, on ratkaiseva merkitys maaperän ja jossain määrin myös metsämaan terveyden ja kestokyvyn säilyttämisen ja parantamisen kannalta. Yhteisen maatalouspolitiikan puitteissa maaperän terveyttä pyritään tukemaan ehdollisuuden, ekojärjestelmien ja maaseudun kehittämistoimenpiteiden avulla. Myös yksityinen sektori voi tarjota taloudellista tukea viljelijöille ja metsänhoitajille, jotka soveltavat maaperän terveyttä ja kestokykyä parantavia käytäntöjä. Esimerkiksi yksityisten sidosryhmien kehittämissä elintarvike-, puu- ja energiateollisuuden sekä biopohjaisen teollisuuden vapaaehtoisissa kestävyysmerkinnöissä voidaan ottaa huomioon viljelijöiden ja metsänhoitajien toimet maaperän terveyden ja kestokyvyn parantamiseksi tämän direktiivin mukaisesti. Näin elintarvikkeiden, puun ja muun biomassan tuottajat, jotka noudattavat näitä käytäntöjä tuotannossaan, voisivat ottaa tällaiset merkinnät huomioon myös tuotteidensa hinnoissa. Lisäksi hiiliviljelyn kaltaisten ratkaisujen testaamista, demonstrointia ja laajempaa käyttöönottoa varten käytettävien kohdealueiden verkostolle myönnetään lisärahoitusta EU:n mission ”Euroopan maaperäsopimus” elävien laboratorioiden ja kärkihankkeiden kautta. Jäsenvaltioiden olisi tarjottava tukea ja neuvontaa maanomistajille, maanhoitajille ja maankäyttäjille, joihin tämän direktiivin nojalla toteutetut toimet vaikuttavat, ottaen huomioon erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten tarpeet ja rajalliset valmiudet, sanotun kuitenkaan rajoittamatta saastuttaja maksaa -periaatteen soveltamista.

(56)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2021/2115 (24) nojalla jäsenvaltioiden on kuvailtavayhteisen maatalouspolitiikan strategiasuunnitelmissaan tapa, jolla kyseisten suunnitelmien ympäristö- ja ilmastoarkkitehtuurin on tarkoitus edistää niiden pitkän aikavälin kansallisten tavoitteiden saavuttamista, jotka vahvistetaan kyseisen asetuksen liitteessä XIII luetelluissa säädöksissä tai johtuvat niistä, ja olla johdonmukainen kyseisten tavoitteiden suhteen.

(57)

Jäsenvaltioita olisi vaadittava seuraamaan tiiviisti maaperän terveyden ja kestokyvyn tuen vaikutuksia ottaen huomioon tutkimuksesta ja innovoinnista saatava uusi tietämys. Tältä osin odotetaan arvokkaita tuloksia EU:n missiosta ”Euroopan maaperäsopimus”, erityisesti sen elävistä laboratorioista sekä maaperän seurantaa, maaperään liittyvää koulutusta ja kansalaisten osallistumista koskevista toimista.

(58)

Maaperän uudistaminen palauttaa huonontuneen maaperän terveeseen tilaan. Maaperän uudistamisen yhteydessä voidaan ottaa huomioon maaperän terveysarviointien tulokset; lisäksi on aiheellista mukauttaa uudistamistoimenpiteet maaperän tilanteen, tyypin, käytön ja kunnon erityispiirteisiin sekä paikallisiin ilmasto- ja ympäristöolosuhteisiin. Alueilla, joilla maaperää on suljettu tai maata on poistettu, maaperän kyky tuottaa ekosysteemipalveluja voidaan palauttaa vain jälleenrakentamalla maaperä ensin, jotta maaperä voi toimia ja tarjota ekosysteemipalveluja tasolla, joka on mahdollisimman lähellä sen luonnollista toimintaa ja sen ekosysteemipalvelujen tarjonnan optimaalista tasoa.

(59)

Jotta voidaan varmistaa synergia muun unionin oikeuden nojalla hyväksyttyjen, maaperän terveyteen mahdollisesti vaikuttavien eri toimenpiteiden välillä, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että maaperän terveyttä ja maaperän kestokykyä tukevat toimet noudattavat seuraavia: asetuksen (EU) 2024/1991 mukaisesti laaditut kansalliset ennallistamissuunnitelmat; Yhdistyneiden kansakuntien biodiversiteettisopimuksen 6 artiklan mukaisesti laaditut kansalliset biodiversiteettistrategiat ja toimintasuunnitelmat; yhteisen maatalouspolitiikan strategiasuunnitelmat, jotka jäsenvaltioiden on laadittava asetuksen (EU) 2021/2115 mukaisesti; neuvoston direktiivin 91/676/ETY (25) mukaisesti hyväksytyt hyvän maatalouskäytännön ohjeet ja toimintaohjelmat määriteltyjä pilaantumisalttiita vyöhykkeitä varten; neuvoston direktiivin 92/43/ETY (26) mukaisesti Natura 2000 -alueita varten vahvistetut suojelutoimenpiteet ja hankkeiden toteuttamisjärjestyksen sisältävä toimintasuunnitelma; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/60/EY (27) mukaisesti laadittuihin vesipiirin hoitosuunnitelmiin sisältyvät toimenpiteet vesimuodostumien hyvän ekologisen tilan ja hyvän kemiallisen tilan saavuttamiseksi; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2007/60/EY (28) mukaisesti käyttöön otetut tulvariskien hallintatoimenpiteet; ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevassa EU:n strategiassa edistetyt kuivuudenhallintasuunnitelmat; UNCCD:n 10 artiklan mukaisesti laaditut kansalliset toimintasuunnitelmat; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksissa (EU) 2018/841 ja (EU) 2018/842 (29) vahvistetut tavoitteet; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/1999 (30) mukaisesti laaditut yhdennetyt kansalliset energia- ja ilmastosuunnitelmat; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/2284 (31) nojalla laaditut kansalliset ilmansuojeluohjelmat; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1313/2013/EY (32) mukaisesti laaditut riskinarvioinnit ja katastrofeihin liittyvät riskinhallintasuunnitelmat; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/128/EY (33) 4 artiklan mukaisesti hyväksytyt kansalliset toimintasuunnitelmat ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/92/EU (34) mukaisesti suoritetut ympäristövaikutusten arvioinnit. Maaperän terveyttä ja maaperän kestokykyä tukevat toimet olisi mahdollisuuksien mukaan sisällytettävä näihin ohjelmiin, käytäntöihin, toimintakehyksiin, tavoitteisiin, suunnitelmiin ja toimenpiteisiin siltä osin kuin ne edistävät niiden tavoitteiden saavuttamista. Näin ollen asiaankuuluvat indikaattorit ja tiedot, kuten asetuksen (EU) 2021/2115 mukaiset maaperään liittyvät tulosindikaattorit ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2022/2379 (35) mukaisesti raportoidut maatalouden tuotantopanoksia ja tuotoksia koskevat tilastotiedot, olisi asetettava toimivaltaisten viranomaisten saataville, jotta voidaan verrata näitä tietoja ja indikaattoreita ja siten saada mahdollisimman tarkka arvio valittujen toimenpiteiden tehokkuudesta.

(60)

Pilaantuneet alueet ovat usein seurausta vuosikymmeniä jatkuneista teollisen tai sotilaallisen toiminnan kaltaisista toiminnoista unionissa, ja ne voivat aiheuttaa riskejä ihmisten terveydelle ja ympäristölle nyt ja tulevaisuudessa. Sen vuoksi on ensin tunnistettava ja tutkittava mahdollisesti pilaantuneet alueet, ja jos pilaantuminen todetaan, arvioitava pilaantuneeseen alueeseen liittyvät riskit ja ryhdyttävä toimenpiteisiin kohtuuttomien riskien torjumiseksi. Tässä yhteydessä on olennaisen tärkeää tarkastella myös pilaantuneiden alueiden vaikutuksia muihin ympäristön väliaineisiin tai ympäristömatriiseihin kuin maaperään, kuten pohjaveteen tai pintaveteen. Osa näistä toiminnoista, kuten vaarallisten aineiden maanalainen varastointi, on saatettu toteuttaa kallioperässä tai pohjamaassa. Jos tällainen maanalainen varasto on vuotanut, kallioperään tai pohjamaahan on saattanut siirtyä epäpuhtauksia, mutta niitä ei todennäköisesti löydy maaperästä. Epäpuhtaudet saattavat kuitenkin levitä ja siten vaikuttaa ihmisten terveyteen tai ympäristöön. Sen vuoksi, jos tällaista toimintaa toteutetaan mahdollisesti pilaantuneilla alueilla, myös toiminnan läheisyydessä sijaitseva kallioperä tai pohjamaa on tutkittava myös sen todentamiseksi, onko toiminta aiheuttanut pilaantumista, jolla on vaikutusta ihmisten terveyteen tai ympäristöön.

(61)

Maaperätutkimuksessa on määritettävä, onko mahdollisesti pilaantunut alue tosiasiassa pilaantunut, ja aiheuttaako pilaantuminen riskin ihmisten terveydelle tai ympäristölle. Tässä direktiivissä ei edellytetä muiden maaperäkuvaajien kuin maaperän pilaantumisen analysointia osana maaperätutkimusta. Koska maankäyttö voi muuttua ajan mittaan, on tärkeää pitää pilaantumista koskevat tiedot yleisön saatavilla. Esimerkiksi silloin, kun on tehtävä päätös maankäytön muutoksesta, on tärkeää arvioida, voiko aiemmassa maaperätutkimuksessa havaittu pilaantuminen aiheuttaa riskin suunnitellulle uudelle maankäytölle. Näin ollen, jotta voidaan todeta, onko mahdollisesti pilaantunut alue tosiasiallisesti pilaantunut, on otettava huomioon myös ihmisten terveydelle tai ympäristölle aiheutuvat riskit, jotka liittyvät alueen herkkiin käyttötarkoituksiin. Alueiden herkkiä käyttötarkoituksia ovat muun muassa leikkikentät, koulut tai lastenhoitoon käytettävät alueet tai niiden läheisyydessä olevat alueet, asuinkäytössä olevat alueet tai muut haavoittuvien väestöryhmien käyttämät alueet. Jos maaperätutkimus osoittaa, että mahdollisesti pilaantunut alue ei tosiasiallisesti ole pilaantunut, jäsenvaltion ei pitäisi enää merkitä aluetta mahdollisesti pilaantuneeksi, ellei pilaantumista epäillä uuden näytön perusteella.

(62)

Koska mahdollisesti pilaantuneiden alueiden ja pilaantuneiden alueiden määrä voi olla hyvin suuri ja pilaantuneen alueen aiheuttama riskitaso voi vaihdella erittäin alhaisesta hyvin korkeaan, on asianmukaista noudattaa vaiheittaista riskiperusteista lähestymistapaa mahdollisesti pilaantuneiden alueiden tunnistamisessa ja tutkimisessa sekä pilaantuneiden alueiden käsittelemisessä. Tällä tavalla jäsenvaltiot voivat asettaa tietyt alueet etusijalle. Asettamalla tietyt alueet etusijalle jäsenvaltiot voivat ottaa huomioon riskin, jonka epäilty tai vahvistettu pilaantumistapaus aiheuttaa ihmisten terveydelle ja ympäristölle, sekä sosiaalisen tai taloudellisen tilanteen. Tällaiseen etusijalle asettamiseen liittyvän mahdollisen riskin arviointi on paljon yleisluontoisempi kuin pilaantuneelle alueelle tehtävä kohdekohtainen riskinarviointi.

(63)

Mahdollisesti pilaantuneiden alueiden tunnistamiseksi jäsenvaltioiden olisi kerättävä näyttöä muun muassa aiemmista tutkimuksista, joissa tarkastellaan tietoja teollisesta toiminnasta, teollisuuden onnettomuuksista ja vaaratilanteista vanhojen karttojen, arkistojen, lehtiartikkeleiden, ympäristölupien ja kansalaisten tai viranomaisten tekemien ilmoitusten sekä tutkimushankkeista saatujen ihmisten biomonitorointia tai ympäristönseurantaa koskevien tietojen pohjalta. Jäsenvaltioiden olisi vahvistettava maaperää mahdollisesti pilaavien toimintojen luettelo, ja niiden olisi voitava asettaa etusijalle tietyt mahdollisesti pilaantuneet alueet, jotka todennäköisimmin aiheuttavat mahdollisen riskin ihmisten terveydelle tai ympäristölle, toiminnan tyypin, mahdollisen pilaantumisen laajuuden, välittömän riskin olemassaolon osoittamisen tai muiden asiaankuuluvien tietojen perusteella. Koska mahdollisesti pilaantuneiden alueiden määrä voi muuttua ajan mittaan, tällaisten alueiden ensimmäinen tunnistaminen olisi saatettava tietyssä määräajassa päätökseen olemassa olevan näytön perusteella, kun taas tällaisten alueiden tunnistamisen jatkotoimissa olisi noudatettava järjestelmällistä lähestymistapaa.

(64)

Sen varmistamiseksi, että maaperätutkimukset mahdollisesti pilaantuneilla alueilla suoritetaan ajoissa ja tehokkaasti, jäsenvaltioiden olisi paitsi asetettava määräaika, johon mennessä tutkimukset olisi suoritettava, myös määriteltävä, millaisten tapahtumien seurauksena tällaisia tutkimuksia on tehtävä. Tällaisia tapahtumia voisivat olla esimerkiksi ympäristö- tai rakennusluvan tai unionin oikeuden tai kansallisen lainsäädännön nojalla vaaditun luvan hakeminen tai tarkistaminen, maankaivutoiminta, maankäytön muutokset tai maa- tai kiinteistökaupat. Maaperätutkimuksissa voisi olla eri vaiheita, kuten alustava asiakirjatutkimus, kohdekohtainen toimintahistorian selvitys tietojen keräämiseksi aiemmasta teollisesta toiminnasta, teollisuuden vaaratilanteista tai onnettomuuksista, käynti paikan päällä, alustava tai kartoittava tutkimus, yksityiskohtaisempi tai kuvaileva tutkimus sekä kenttä- ja laboratoriotutkimukset, ja niihin voisi kuulua kohdekohtainen arviointi pilaantumisen ihmisten terveydelle ja ympäristölle aiheuttamista riskeistä. Jos pilaantumista havaitaan, maaperätutkimuksen olisi toimittava pilaantumisen ja sen ympäristötilanteen luonnehdinnan perustana ja tarjottava perustiedot kohdekohtaista riskinarviointia ja mahdollisesti tarvittavien riskinvähentämistoimenpiteiden suunnittelua varten. Myös Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/75/EU (36) mukaisesti toteutettuja perustilaselvityksiä ja tarkkailutoimenpiteitä voitaisiin tietyissä tilanteissa pitää maaperätutkimuksina.

(65)

Mahdollisesti pilaantuneiden alueiden tunnistamisessa ja tutkimisessa ja pilaantuneiden alueiden käsittelyssä tarvitaan joustavuutta, jotta kustannukset, hyödyt ja paikalliset erityispiirteet voidaan ottaa huomioon. Sen vuoksi jäsenvaltioiden olisi ainakin otettava käyttöön mahdollisesti pilaantuneiden alueiden tunnistamista ja tutkimista ja pilaantuneiden alueiden hoitamista varten vaiheittainen riskiperusteinen lähestymistapa, jossa otetaan huomioon näiden kahden kategorian väliset erot ja siten mahdollistetaan resurssien kohdentaminen ottaen huomioon kulloinenkin ympäristöllinen, sosiaalinen ja taloudellinen konteksti. Päätökset, jotka koskevat pilaantuneiden alueiden käsittelyä, myös riskiperusteista ja vaiheittaista lähestymistapaa, olisi tehtävä ihmisten terveydelle mahdollisesti aiheutuvien riskien luonteen ja laajuuden perusteella, mukaan lukien haavoittuvien väestöryhmien, kuten raskaana olevien naisten, vammaisten henkilöiden, vanhusten ja lasten, altistuminen epäpuhtauksille, ympäristölle altistumisesta maaperän epäpuhtauksille tai pohjaveteen kulkeutuneille epäpuhtauksille johtuvien riskien luonteen ja laajuuden perusteella sekä mahdollisuuksien mukaan ihmisten terveyteen, maaperän ekosysteemeihin ja niihin liittyviin ekosysteemipalveluihin kohdistuvien kasaantuvien vaikutusten perusteella.

(66)

Riskinarvioinnissa olisi otettava huomioon luonnolliset ja ihmisen toiminnan aiheuttamat taustatasot, koska ne voivat myös auttaa asettamaan maaperän kunnostus- tai hoitotavoitteita.

(67)

Kohdekohtaisen riskinarvioinnin tai maaperän kunnostustöiden toteuttamisen kustannus-hyötyanalyysin tulosten olisi oltava positiiviset. Esimerkiksi pienten pilaantuneiden alueiden osalta yksityiskohtainen kohdekohtainen riskinarviointi voi tulla kalliimmaksi kuin maaperän välitön kunnostaminen, tai alue voi olla niin selvästi ja vakavasti pilaantunut, että yksityiskohtainen kohdekohtainen riskinarviointi ei ole tarpeen maaperän kunnostamista koskevan päätöksen tekemiseksi. Tällaisissa tapauksissa riskiperusteisen ja vaiheittaisen lähestymistavan vaiheiden määrää mahdollisesti pilaantuneiden alueiden tunnistamisessa ja tutkimisessa sekä pilaantuneiden alueiden hoidossa voidaan vähentää, koska yksityiskohtainen kohdekohtainen riskinarviointi tuo vain vähän lisäarvoa. Jäsenvaltioiden olisi vahvistettava erityiset menetelmät pilaantuneiden alueiden kohdekohtaisten riskien arvioimiseksi. Jäsenvaltioiden olisi myös määritettävä tutkimustiedon, ennalta varautumisen periaatteen, paikallisten erityispiirteiden sekä nykyisen ja suunnitellun maankäytön perusteella, millaiset pilaantuneesta alueesta aiheutuvat riskit ovat kohtuuttomia.

(68)

Jotta pilaantuneiden alueiden ihmisten terveydelle ja ympäristölle aiheuttamat riskit saataisiin laskemaan hyväksyttävälle tasolle, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että toteutetaan asianmukaisia riskinvähentämistoimenpiteitä, joihin sisältyy myös maaperän kunnostaminen. Optimaalisten riskinvähentämistoimenpiteiden olisi oltava kestäviä, ja ne olisi valittava päätöksentekoprosessissa, jossa otetaan tasapainoisesti huomioon ympäristöön liittyvät, sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset. Tekniikka tai toimenpide valitaan epäpuhtauksien luonteen, maaperän ominaisuuksien, pilaantumisen määrän, käytettävissä olevan ajan ja tilan, budjettirajoitusten, maaperän kunnostamistavoitteiden, nykyisen ja suunnitellun maankäytön sekä maaperän terveyden parantamismahdollisuuksien perusteella. Riskinvähentämistoimenpiteillä ei saisi olla kielteistä vaikutusta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2020/2184 (37) 8 artiklassa säädettyihin ihmisten käyttöön tarkoitetun veden vedenottopisteiden vedenmuodostumisalueiden riskinarviointiin ja riskinhallintaan. Koska maaperän kunnostamisessa keskitytään poistamaan riski, jonka maaperän pilaantuminen aiheuttaa ihmisten terveydelle tai ympäristölle, maaperän kunnostaminen ei välttämättä paranna muita maaperäkuvaajia. Tietyt maaperän kunnostustekniikat voivat myös vaikuttaa kielteisesti maaperän terveyteen. Sen vuoksi olisi otettava huomioon kaikki kunnostustekniikoiden edut ja haitat. Muun unionin oikeuden nojalla toteutetut toimenpiteet olisi voitava katsoa tämän direktiivin mukaisiksi riskinvähentämistoimenpiteiksi, jos kyseiset toimenpiteet vähentävät tehokkaasti pilaantuneista alueista aiheutuvia riskejä.

(69)

Mahdollisesti pilaantuneiden alueiden tutkimisessa ja pilaantuneiden alueiden käsittelyssä olisi noudatettava saastuttaja maksaa -periaatetta sekä ennalta varautumisen ja oikeasuhteisuuden periaatteita. Jäsenvaltioiden olisi pyrittävä tunnistamaan saastuttaja ja vahvistettava vastuunjaon hierarkia tai päätöksentekoketju sen luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön määrittämiseksi, jonka olisi vastattava maaperätutkimuksesta, riskinarvioinnista ja riskinvähentämistoimenpiteistä aiheutuvista kustannuksista. Jäsenvaltioiden olisi voitava päättää tehdä selvempi ero aikaisemmin ja hiljattain pilaantuneiden alueiden välillä ja suhtautua tiukemmin tietyn viitepäivämäärän jälkeen aiheutuneeseen pilaantumiseen. Kun on kyse pilaantuneista alueista, joiden pilaantumisesta vastuussa olevaa luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä ei voida tunnistaa, jäsenvaltioiden olisi voitava käyttää rahoitusvälineitä ja unionin rahoitusohjelmia täyttääkseen maaperätutkimusta ja maaperän kunnostamista koskevat velvollisuudet.

(70)

Maaperän pilaantumista säännellään jo unionin oikeudella, kuten Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiveillä 2010/75/EU ja 2004/35/EY (38). Tämän direktiivin säännökset eivät rajoita voimassa olevan asiaa koskevan unionin oikeuden mukaisten vaatimusten soveltamista.

(71)

Maaperätutkimukset, riskinarvioinnit tai riskinvähentämistoimenpiteet, joita on toteutettu mahdollisesti pilaantuneilla alueilla tai pilaantuneilla alueilla ennen 16 päivää joulukuuta 2025 ja jotka täyttävät tässä direktiivissä säädetyt vaatimukset, olisi katsottava asianmukaisiksi tässä direktiivissä vahvistettujen kyseisiä alueita koskevien vaatimusten täyttämiseksi.

(72)

Tämän direktiivin nojalla toteutettavissa toimenpiteissä olisi otettava huomioon myös muut unionin toimintapolitiikan tavoitteet, kuten Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2024/1252 (39) tavoitteet eli kriittisten raaka-aineiden turvatun ja kestävän saannin varmistaminen unionin teollisuudelle.

(73)

Avoimuus on olennainen osa maaperäpolitiikkaa, ja sillä varmistetaan julkinen vastuuvelvollisuus ja yleinen tietoisuus, oikeudenmukaiset markkinaolosuhteet sekä se, että edistymistä voidaan seurata. Sen vuoksi jäsenvaltioiden olisi perustettava kansallinen rekisteri mahdollisesti pilaantuneista alueista ja pilaantuneista alueista ja ylläpidettävä sitä. Kyseisten rekistereiden olisi sisällettävä kohdekohtaisia tietoja, ja ne olisi asetettava julkisesti saataville verkossa olevan georeferoidun paikkatietokannan muodossa. Jos rekistereitä perustetaan kansallista tasoa alemmalla tasolla, jäsenvaltioiden olisi perustettava koordinoitu kansallinen yhteyspiste kansallista tasoa alemmalla tasolla oleville eri rekistereille, esimerkiksi hyperlinkkejä sisältävän keskitetyn kansallisen verkkosivuston muodossa. Rekistereiden olisi sisällettävä tiedot, jotka ovat tarpeen, jotta yleisö voi saada tietoa mahdollisesti pilaantuneiden alueiden olemassaolosta ja pilaantuneiden alueiden käsittelystä. Koska maaperän pilaantumista mahdollisesti pilaantuneilla alueilla voidaan lähtökohtaisesti vain epäillä, mahdollisesti pilaantuneiden alueiden ja pilaantuneiden alueiden välisestä erosta olisi tiedotettava ja se olisi selitettävä selkeästi yleisölle, jotta vältetään herättämästä tarpeetonta huolta. Rekisterien, jotka ovat olemassa 16 päivänä joulukuuta 2025 ja jotka ovat tässä direktiivissä vahvistettujen vaatimusten mukaisia, olisi katsottava asianmukaisesti täyttävän tässä direktiivissä vahvistetut vaatimukset.

(74)

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 19 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä tarvittavista muutoksenhakukeinoista tehokkaan oikeussuojan takaamiseksi unionin oikeuteen kuuluvilla aloilla. Lisäksi tiedon saantia, yleisön osallistumisoikeutta päätöksentekoon sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta ympäristöasioissa koskevan yleissopimuksen (40), jäljempänä ’Århusin yleissopimus’, jonka Euroopan yhteisö hyväksyi 17 päivänä helmikuuta 2005 neuvoston päätöksellä 2005/370/EY (41), mukaisesti niillä yleisön jäsenillä, joita asia koskee, tulee olla muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus, joka on riittävä suojelemaan yksilön oikeutta elää terveytensä ja hyvinvointinsa kannalta riittävän laadukkaassa ympäristössä.

(75)

Kuten Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä (42) on selvennetty, jäsenvaltiot eivät saa rajoittaa viranomaisen päätöksen riitauttamisen edellyttämää asiavaltuutta ainoastaan yleisöön, jota asia koskee ja joka on osallistunut kyseisen päätöksen hyväksymiseen johtaneeseen päätöksentekomenettelyyn. Lisäksi mahdollisten uudelleentarkastelumenettelyjen olisi oltava oikeudenmukaisia, tasapuolisia ja nopeita eivätkä ne saisi olla niin kalliita, että se olisi esteenä menettelyyn osallistumiselle, ja niissä olisi säädettävä asianmukaisista oikeussuojakeinoista, mukaan lukien tarvittaessa kieltomääräykset. Lisäksi Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön (43) mukaisesti muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus on myönnettävä vähintään yleisölle, jota asia koskee.

(76)

Direktiivissä (EU) 2019/1024 velvoitetaan julkistamaan julkisen sektorin tiedot maksuttomassa ja avoimessa muodossa. Direktiivin (EU) 2019/1024 yleisenä tavoitteena on jatkaa unionin datatalouden vahvistamista lisäämällä sellaisen julkisen sektorin yhteentoimivan tiedon määrää, joka on saatavilla uudelleenkäyttöä varten, varmistamalla oikeudenmukainen kilpailu ja julkisen sektorin tiedon helppo saatavuus sekä parantamalla dataan perustuvaa rajat ylittävää innovointia. Kyseisen direktiivin pääperiaatteena on, että julkishallinnon tietojen olisi oletusarvoisesti oltava avoimesti saatavilla. Direktiivin 2003/4/EY tarkoituksena on taata oikeus saada ympäristötietoa jäsenvaltioissa Århusin yleissopimuksen mukaisesti. Århusin yleissopimus ja direktiivi 2003/4/EY sisältävät laajoja velvoitteita, jotka liittyvät sekä ympäristötietojen pyyntöön perustuvaan saatavuuteen että kyseisten tietojen aktiiviseen levittämiseen. Direktiivissä 2003/4/EY vahvistetaan rajoitettu luettelo ympäristötiedon levittämistä tai ilmaisemista koskevista poikkeuksista ottaen huomioon levittämisestä seuraava yleinen etu, jos tiedon levittäminen tai ilmaiseminen vaikuttaisi haitallisesti tiettyihin etuihin. Tällaisiin etuihin kuuluvat yleinen turvallisuus ja maanpuolustus; kaupallisten ja teollisten tietojen luottamuksellisuus, jos unionin oikeudessa tai kansallisessa lainsäädännössä säädetään tällaisesta salassapidosta oikeutetun taloudellisen edun suojelemiseksi, mukaan luettuna tilasto- ja verosalaisuuden säilyttämistä koskeva yleinen etu; ja henkilötietojen tai luonnollista henkilöä koskevien tiedostojen luottamuksellisuus, jos kyseinen henkilö ei ole antanut suostumustaan tiedon ilmaisemiseen ja jos tällaisesta salassapidosta säädetään unionin oikeudessa tai kansallisessa lainsäädännössä. Direktiivillä 2007/2/EY on myös laaja soveltamisala, joka kattaa paikkatietojen, kuten eri ympäristöaiheita koskevien tietokokonaisuuksien, jakamisen. On tärkeää, että tämän direktiivin säännökset, jotka liittyvät tietojen saantiin ja tiedonvaihtojärjestelyihin, täydentävät direktiivejä (EU) 2019/1024, 2003/4/EY ja 2007/2/EY eikä niillä luoda erillistä oikeudellista järjestelmää. Sen vuoksi tämän direktiivin säännökset, jotka koskevat tietojen antamista yleisölle sekä täytäntöönpanon seurantaa koskevia tietoja, eivät saisi rajoittaa kyseisten direktiivien soveltamista.

(77)

Lisäksi on tärkeää, että tiedonvaihtojärjestelyjä koskevat tämän direktiivin säännökset antavat jäsenvaltioille mahdollisuuden käyttää uudelleen direktiivien (EU) 2019/1024 ja 2007/2/EY mukaisesti perustettuja olemassa olevia datainfrastruktuureja varmistaakseen tehokkaan ja oikea-aikaisen tietojenvaihdon. Tätä varten jäsenvaltiot ja komissio voisivat hyödyntää Euroopan ympäristökeskuksen hallinnoiman REPORTNETin kaltaisia välineitä. Tässä lähestymistavassa noudatetaan yhden kerran periaatetta ja vältetään aiheuttamasta jäsenvaltioille lisärasitetta erityisen datainfrastruktuurin perustamisesta tämän direktiivin mukaisesti.

(78)

Jotta voidaan varmistaa maaperän terveyden seurantaa ja pilaantuneiden alueiden käsittelyä koskevien sääntöjen mukauttaminen tarvittaessa, komissiolle olisi Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti siirrettävä valta hyväksyä säädösvallan siirron nojalla annettavia delegoituja säädöksiä, jotta tätä direktiiviä voidaan mukauttaa tieteen ja tekniikan kehitykseen maaperän terveyden seurantamenetelmien, riskinvähentämistoimenpiteiden ohjeellisen luettelon ja kohdekohtaisen riskinarvioinnin vaiheiden ja periaatteiden osalta. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla, ja että kyseiset kuulemiset toteutetaan paremmasta lainsäädännöstä 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa (44) vahvistettujen periaatteiden mukaisesti. Jotta voitaisiin erityisesti varmistaa tasavertainen osallistuminen delegoitujen säädösten valmisteluun, Euroopan parlamentille ja neuvostolle on toimitettava kaikki asiakirjat samaan aikaan kuin jäsenvaltioiden asiantuntijoille, ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asiantuntijoilla on järjestelmällisesti oltava oikeus osallistua komission asiantuntijaryhmien kokouksiin, joissa valmistellaan delegoituja säädöksiä.

(79)

Jotta voidaan varmistaa tämän direktiivin yhdenmukainen täytäntöönpano, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovaltaa, jotta se voi vahvistaa muodot tai menetelmät maaperän terveystietojen jakamiseksi tai keräämiseksi ja niiden sisällyttämiseksi digitaaliseen maaperän terveystietoportaaliin sekä vahvistaa komissiolle sähköisesti toimitettavien tietojen muodon ja rakenteen sekä niiden toimittamista koskevat yksityiskohtaiset järjestelyt. Tätä valtaa olisi käytettävä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011 (45) mukaisesti.

(80)

Tukeakseen jäsenvaltioita niiden hoitaessa tämän direktiivin mukaisia velvollisuuksiaan komission olisi tarvittaessa yhteistyössä jäsenvaltioiden ja muiden sidosryhmien kanssa laadittava asiakirjoja ja kehitettävä tieteellisiä välineitä, mukaan lukien mahdolliset menetelmät ja menettelyt, joita voitaisiin soveltaa. Kyseiset asiakirjat ja tieteelliset välineet tarjoaisivat jäsenvaltioille hyvissä ajoin olennaista tietoa ja varmistaisivat samalla, että jo käytössä olevia menetelmiä ja menettelyjä voidaan hyödyntää. Kyseisiä asiakirjoja ja tieteellisiä välineitä olisi täydennettävä tarvittavalla tuella ja valmiuksien kehittämisellä. Komission olisi tarjottava jäsenvaltioille tarvittavaa valmiuksien kehittämistä ja neuvontaa sekä tuettava menetelmien monenvälistä yhdenmukaistamista ja korjattava siten olemassa olevat tietopuutteet ja työnkulun pullonkaulat jakamalla asiantuntemusta. Tätä varten komission olisi hyödynnettävä olemassa olevia unionin ja kansainvälisen tason mekanismeja, mukaan lukien Soil BON -aloite, maailmanlaajuinen maaperäkumppanuus (Global Soil Partnership), SOILveR, NICOLE, EUROSOLAN, EU:n mission ”Euroopan maaperäsopimus” vastaavat ryhmät ja EIONET. Komission olisi tuettava jäsenvaltioiden välistä rajatylittävää yhteistyötä sen varmistamiseksi, että maaperän seuranta on yhdenmukaista ja että vierekkäisten maaperäalueiden toimintaedellytykset ovat tasapuoliset.

(81)

Komission olisi asiakirjojen laatimisen ja tieteellisten välineiden kehittämisen lisäksi järjestettävä säännöllistä tämän direktiivin soveltamista koskevien tietojen, kokemusten ja parhaiden käytäntöjen vaihtoa jäsenvaltioiden ja tapauksen mukaan muiden sidosryhmien välillä. Tällainen tietojenvaihto voisi lisäksi tarjota tilaisuuden keskustella seuraavista aiheista: maaperän terveysarviointien tuloksista tiedottaminen yleisölle; maaperän kestokykyä parantavat käytännöt; muu pilaantuminen kuin ihmisen toiminnan aiheuttama pistekuormitus; sellaisen vastuunjaon hierarkian soveltaminen, jossa määritetään pilaantuneiden alueiden käsittelystä vastaava yksi tai useampi osapuoli; isännättömien maa-alueiden hoito; pilaantuneiden alueiden maaperän kunnostustekniikat; luonnollisten ja ihmisten toiminnasta aiheutuneiden taustatasojen tunnistaminen ja arviointi; tavat tunnistaa alueet, joilla yksittäiset terveen maaperän kriteerit eivät täyty; laboratorioiden laadunhallintajärjestelmiä koskevat käytännöt sekä maan käyttöönottoon liittyvät lieventämisperiaatteet.

(82)

Komission olisi tehtävä viimeistään 17 päivänä kesäkuuta 2033 näyttöön perustuva arviointi ja tarvittaessa tarkistettava tätä direktiiviä maaperän terveysarviointien tulosten perusteella. Arvioinnissa olisi tarkasteltava erityisesti tarvetta asettaa täsmällisempiä vaatimuksia sen varmistamiseksi, että tämän direktiivin tavoitteet saavutetaan. Arvioinnissa olisi myös pohdittava tarvetta mukauttaa terveen maaperän määritelmää tieteen ja tekniikan kehityksen myötä lisäämällä direktiiviin säännöksiä tietyistä maaperäkuvaajista tai terveen maaperän kriteereistä, jotka perustuvat maaperän suojelua koskevaan uuteen tieteelliseen näyttöön tai uusista ympäristö- tai ilmasto-olosuhteista johtuviin jäsenvaltiokohtaisiin ongelmiin. Paremmasta lainsäädännöstä 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyn toimielinten välisen sopimuksen 22 kohdan mukaisesti tällaisen arvioinnin tulee perustua tehokkuutta, tuloksellisuutta, merkityksellisyyttä, johdonmukaisuutta ja saatavaa lisäarvoa koskeviin kriteereihin, ja sen olisi tarjottava perusta jatkotoimia koskevien vaihtoehtojen vaikutusten arvioinnille.

(83)

Kaikkien jäsenvaltioiden on toteutettava koordinoituja toimenpiteitä, jotta tervettä maaperää koskeva visio voidaan saavuttaa vuoteen 2050 mennessä ja varmistaa, että maaperä kykenee tuottamaan ekosysteemipalveluja pitkällä aikavälillä kaikkialla unionissa. Jäsenvaltioiden yksittäiset toimet ovat osoittautuneet riittämättömiksi, koska maaperän huonontuminen jatkuu ja jopa lisääntyy. Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitteita, vaan ne voidaan toiminnan laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen kyseisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

(84)

Euroopan tietosuojavaltuutettua on kuultu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/1725 (46) 42 artiklan 1 kohdan mukaisesti, ja hän on antanut lausunnon 11 päivänä joulukuuta 2023.

(85)

Jäsenvaltiot ovat selittävistä asiakirjoista 28 päivänä syyskuuta 2011 annetun jäsenvaltioiden ja komission yhteisen poliittisen lausuman (47) mukaisesti sitoutuneet perustelluissa tapauksissa liittämään ilmoitukseen toimenpiteistä, jotka koskevat direktiivin saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä, yhden tai useamman asiakirjan, joista käy ilmi direktiivin osien ja kansallisen lainsäädännön osaksi saattamiseen tarkoitettujen välineiden vastaavien osien suhde. Tämän direktiivin osalta lainsäätäjä pitää tällaisten asiakirjojen toimittamista perusteltuna,