+LIITE XXIII

LIITE XXIII




LIITE XXIII

LIITTEESSÄ XXII OLEVAN MATURITEETTITAULUKKOLOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET

I OSA: YLEISET OHJEET

II OSA: TIETTYJÄ RIVEJÄ KOSKEVAT OHJEET

I OSA: YLEISET OHJEET

1. Jotta liitteessä XXII olevassa lomakkeessa annettaisiin kuva laitoksen toiminnan maturiteettieroista (”maturiteettitaulukko”), laitosten on sovellettava tässä liitteessä esitettyjä ohjeita.

2. Maturiteettitaulukon seurantavälineen on katettava sopimukseen perustuvat virtaukset ja ehdolliset ulosvirtaukset. Oikeudellisesti sitoviin sopimuksiin perustuvat virtaukset ja jäljellä oleva maturiteetti raportointipäivästä alkaen raportoidaan kyseisten oikeudellisten sopimusten määräysten mukaisesti.

3. Laitokset eivät saa ottaa sisäänvirtauksia kahteen kertaan huomioon.

4. Sarakkeessa ”Alkusaldo” raportoidaan erien saldo raportointipäivänä.

5. Liitteessä XXII olevasta lomakkeesta täytetään ainoastaan tyhjät valkoiset solut.

6 Maturiteettitaulukkolomakkeen jakson ”Ulosvirtaukset ja sisäänvirtaukset” on katettava tulevat sopimukseen perustuvat rahavirrat kaikista tase-eristä ja taseen ulkopuolisista eristä. Ainoastaan raportointipäivänä voimassa oleviin sopimuksiin perustuvat ulos- ja sisäänvirtaukset raportoidaan. Kaikista taseeseen kuuluvista ja taseen ulkopuolisista muista instrumenteista kuin takauksista johtuvat korkojen ulosvirtaukset ja sisäänvirtaukset on sisällytettävä jaksojen ”Ulosvirtaukset” ja ”Sisäänvirtaukset” kaikkiin asianomaisiin eriin siinä aikaryhmässä, jossa ne erääntyvät. Viiden vuoden kuluttua raportoinnin viitepäivästä erääntyvien korkojen maksamisia ja vastaanottamisia ei oteta maturiteettitaulukossa huomioon.

7. Maturiteettitaulukkolomakkeen jaksoon ”Likviditeettireservi” on merkittävä sellaisten kiinnittämättömien varojen tai muiden varainhankintalähteiden saldo, jotka ovat raportointipäivänä laillisesti ja käytännössä laitoksen saatavilla mahdollisten sopimukseen perustuvien vajeiden kattamiseen. Ainoastaan raportointipäivänä voimassa oleviin sopimuksiin perustuvat ulos- ja sisäänvirtaukset raportoidaan.

8. Ulos lähtevät ja sisään tulevat rahavirrat raportoidaan jaksoissa ”Ulosvirtaukset” ja ”Sisäänvirtaukset” bruttomääräisinä ja plusmerkkisinä lukuina. Maksettaviksi kuuluvat määrät raportoidaan jaksossa ”Ulosvirtaukset” ja saatavat määrät jaksossa ”Sisäänvirtaukset”.

9. Maturiteettitaulukkolomakkeen jaksossa ”Likviditeettireservi” tiedot raportoidaan nettomääräisinä: sisäänvirtaukset plusmerkkisinä ja ulosvirtaukset miinusmerkkisinä lukuina. Rahavirtojen osalta raportoidaan maksettaviksi kuuluvat määrät. Arvopapereiden virrat raportoidaan markkina-arvoon. Limiitillisistä luottosopimuksista ja likviditeettilimiiteistä johtuvat virrat raportoidaan sopimukseen perustuvien saatavilla olevien määrien mukaan.

10. Sopimukseen perustuvat virrat on kohdennettava jäljellä olevan maturiteetin perusteella aikaryhmiin, joita on yhteensä 22; päivät viittaavat kalenteripäiviin.

11. Kaikki sopimukseen perustuvat virrat raportoidaan, myös kaikki rahoitustoimintaan kuulumattomat rahavirrat, kuten verot, bonukset, osingot ja vuokrat. Rahoitustoimintaan kuulumattomat rahavirrat on ilmoitettava siinä aikaryhmässä, jossa ne erääntyvät. Nämä rahavirrat on jätettävä maturiteettitaulukossa huomiotta, jos ne erääntyvät viiden vuoden kuluttua raportoinnin viitepäivästä.

12. Jotta laitokset noudattaisivat varovaista lähestymistapaa määrittäessään virtausten sopimukseen perustuvia maturiteetteja, niiden on varmistettava kaikki seuraavat seikat:

a) 

jos on olemassa optio lykätä maksun suorittamista tai saada ennakkomaksu, otaksutaan, että optio toteutetaan, jos se aikaistaisi ulosvirtauksia laitoksesta tai lykkäisi sisäänvirtauksia laitokseen;

b) 

jos optio ulosvirtausten aikaistamiseksi laitoksesta on yksinomaan laitoksen omassa harkinnassa, otaksutaan, että optio toteutetaan vain, jos markkinat odottavat, että laitos niin tekee. Otaksutaan, ettei optiota toteuteta, jos se aikaistaisi sisäänvirtauksia laitokseen tai lykkäisi ulosvirtauksia laitoksesta. Kaikki sellaiset ulos lähtevät rahavirrat, jotka tämä sisäänvirtaus sopimuksen mukaan laukaisisi (kuten pass through -rahoituksessa), raportoidaan käyttämällä kyseisen sisäänvirtauksen päivää;

c) 

talletukset, jotka erääntyvät yön yli, mukaan lukien avistatalletukset ja eräpäivättömät talletukset, raportoidaan sarakkeessa 0020. Lisäksi sellaiset transaktiot, joilla ei ole sopimuksessa määriteltyä maturiteettia, raportoidaan sarakkeessa 0025;

d) 

avoimien takaisinostosopimusten tai takaisinmyyntisopimusten ja vastaavien transaktioiden, jotka kumpi tahansa osapuoli voi päättää minä tahansa päivänä, on katsottava erääntyvän yön yli, paitsi jos irtisanomisaika on pidempi kuin yksi päivä, jolloin ne raportoidaan asianomaisessa aikaryhmässä irtisanomisajan mukaan;

e) 

määräaikaisten vähittäistalletusten, joissa on ennenaikaisen noston optio, on katsottava erääntyvän ajankohtana, jona talletuksen ennenaikainen nosto ei johtaisi delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 25 artiklan 4 kohdan b alakohdan mukaiseen sakkoon;

f) 

jos laitos ei voi vahvistaa sopimukseen perustuvaa vähimmäismaksuaikataulua jollekin erälle tai sen osalle tässä kohdassa vahvistettujen sääntöjen mukaisesti, sen on raportoitava erä tai sen osa sarakkeessa 0220 sellaisena, jonka maturiteetti on enemmän kuin 5 vuotta.

13. [tyhjä]

14. Erääntyvien valuutanvaihtosopimusten on vastattava koron- ja valuutanvaihtosopimusten, valuuttatermiinisopimusten ja selvittämättä olevien valuuttojen avistakauppojen erääntymispäivän laskennallista arvoa lomakkeen asianomaisessa aikaryhmässä.

15. Selvittämättömistä transaktioista johtuvat rahavirrat raportoidaan selvitystä edeltävällä lyhyellä aikajänteellä asianomaisilla riveillä ja asianomaisissa aikaryhmissä.

16. Jos laitoksella ei ole tiettyä erää koskevaa liiketoimintaa, esimerkiksi jos sillä ei ole tietyn luokan talletuksia, kyseinen kenttä jätetään tyhjäksi.

17. Viivästyneitä eriä sekä eriä, joiden suhteen laitoksella on syytä odottaa, että ne jätetään suorittamatta, ei raportoida.

18. Jos saatu vakuus on edelleenpantattu transaktiossa, joka erääntyy myöhemmin kuin se transaktio, jossa laitos sai vakuuden, arvopapereiden ulosvirtaus saadun vakuuden käyvän arvon suuruisena raportoidaan jaksossa ”Likviditeettireservi” asianomaisessa ryhmässä sen transaktion maturiteetin mukaan, joka johti vakuuden saamiseen.

19. Jos raportoivan luottolaitoksen keskuslaitoksessa säilyttämiä avistatalletuksia käsitellään delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 16 artiklan mukaisesti likvideinä varoina, avistatalletuksia olisi käsiteltävä maturiteettitaulukossa sopimukseen perustuvana pankkien välisenä sisäänvirtauksena.

20. Ryhmänsisäiset erät eivät saa vaikuttaa konsolidoinnin perusteella tehtävään raportointiin.

21. Sitä osaa keskuspankkivarannoista, joka ei ole nostettavissa, ei ilmoiteta missään kohdassa lomaketta.

II OSA: TIETTYJÄ RIVEJÄ KOSKEVAT OHJEET



Rivi

Lainsäädäntöviittaukset ja ohjeet

0010 – 0380

1 ULOSVIRTAUKSET

Ulos lähtevien rahavirtojen kokonaismäärä raportoidaan seuraavissa alaryhmissä:

0010

1.1 Liikkeeseen lasketuista arvopapereista johtuvat velat (jos niitä ei käsitellä vähittäistalletuksina)

Raportoivan laitoksen liikkeeseen laskemista vieraan pääoman ehtoisista arvopapereista

(eli omista liikkeeseenlaskuista) johtuvat ulos lähtevät rahavirrat.

0011

1.1.0.1 Joista: Ryhmän tai laitosten suojajärjestelmän sisäiset

Erän 1.1 ulosvirtausten määrä siltä osin kuin vastapuoli on laitoksen emoyritys tai tytäryritys tai saman emoyrityksen toinen tytäryritys tai kun vastapuoli on direktiivin 2013/34/EU 22 artiklan 7 kohdassa tarkoitetussa yhteydessä luottolaitokseen tai kuuluu samaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 113 artiklan 7 kohdassa tarkoitettuun laitosten suojajärjestelmään tai on asetuksen (EU) N:o 575/2013 10 artiklassa tarkoitettu keskuslaitos tai verkoston tai osuustoiminnallisen ryhmän jäsen.

0020

1.1.1 Velkana olevat vakuudettomat joukkolainat

Erässä 1.1 raportoidut liikkeeseen lasketuista arvopapereista aiheutuvat käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin kun kyseessä on vakuudeton velka, jonka raportoiva laitos on laskenut liikkeeseen kolmansille osapuolille.

0030

1.1.2 Säännellyt katetut joukkolainat

Erässä 1.1 raportoidut liikkeeseen lasketuista arvopapereista aiheutuvat käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin kyseessä ovat joukkolainat, joihin voidaan soveltaa asetuksen (EU) N:o 575/2013 129 artiklan 4 tai 5 kohdassa tai direktiivin 2009/65/EY 52 artiklan 4 kohdassa säädettyä käsittelyä.

0040

1.1.3 Erääntyneet arvopaperistamiset

Erässä 1.1 raportoidut liikkeeseen lasketuista arvopapereista aiheutuvat käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin kyseessä ovat asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 61 alakohdan mukaiset kolmansien osapuolten kanssa toteutetut arvopaperistamistransaktiot.

0050

1.1.4 Muut

Erässä 1.1 raportoidut liikkeeseen lasketuista arvopapereista aiheutuvat käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin niitä ei ole raportoitu edellä olevissa alaryhmissä.

0065

1.2 Vakuudellisesta luotonannosta ja pääomamarkkinalähtöisistä liiketoimista johtuvat velat, joiden vakuutena ovat seuraavat (vastapuoli on muu pankki kuin keskuspankki):

Kaikkien asetuksen (EU) N:o 575/2013 192 artiklassa määritellyistä sellaisista vakuudellisesta luotonannosta ja pääomamarkkinalähtöisistä liiketoimista johtuvien ulos lähtevien rahavirtojen kokonaismäärä, joissa vastapuolena ei ole keskuspankki.

Huom. Tässä kohdassa raportoidaan ainoastaan rahavirrat. Vakuudelliseen luotonantoon ja pääomamarkkinalähtöisiin liiketoimiin liittyvät arvopapereiden virrat raportoidaan jaksossa ”Likviditeettireservi”.

0066

1.2.0.1 Joista: Ryhmän tai laitosten suojajärjestelmän sisäiset

Erän 1.2 ulosvirtausten määrä siltä osin kuin vastapuoli on laitoksen emoyritys tai tytäryritys tai saman emoyrityksen toinen tytäryritys tai kun vastapuoli on direktiivin 2013/34/EU 22 artiklan 7 kohdassa tarkoitetussa yhteydessä luottolaitokseen tai kuuluu samaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 113 artiklan 7 kohdassa tarkoitettuun laitosten suojajärjestelmään tai on asetuksen (EU) N:o 575/2013 10 artiklassa tarkoitettu keskuslaitos tai verkoston tai osuustoiminnallisen ryhmän jäsen.

0075

1.2.1 Tason 1 varat, joilla käydään kauppaa

Erässä 1.2 raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on varoja, joilla käydään kauppaa ja jotka täyttäisivät delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 7, 8 ja 10 artiklan vaatimukset, jos ne eivät olisi asianomaisen transaktion suojana.

Delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 15 artiklan mukaiset yhteissijoitussijoitusyrityksissä olevat osakkeet tai osuudet, joita pidetään tason 1 varoina, raportoidaan jäljempänä olevissa alaryhmissä kohde-etuutena olevien omaisuuseriensä mukaisesti.

0085

1.2.1.1 Taso 1, lukuun ottamatta katettuja joukkolainoja

Erässä 1.2.1 raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on varoja, jotka eivät ole katettuja joukkolainoja.

0095

1.2.1.1.1 Tason 1 keskuspankit

Erässä 1.2.1.1 raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on varoja, jotka ovat saamisia keskuspankeilta tai niiden takaamia saamisia.

0105

1.2.1.1.2 Taso 1 (LL 1)

Erässä 1.2.1.1 raportoidut käteisen ulosvirtaukset, muut kuin erässä 1.2.1.1.1 raportoidut, siltä osin kuin vakuutena on varoja, jotka ovat saamisia liikkeeseenlaskijalta tai takaajalta, jonka valittu ulkoinen luottoluokituslaitos on luokitellut luottoluokkaan 1, tai niiden takaamia saamisia.

0115

1.2.1.1.3 Taso 1 (LL 2, LL 3)

Erässä 1.2.1.1 raportoidut käteisen ulosvirtaukset, muut kuin erässä 1.2.1.1.1 raportoidut, siltä osin kuin vakuutena on varoja, jotka ovat saamisia liikkeeseenlaskijalta tai takaajalta, jonka valittu ulkoinen luottoluokituslaitos on luokitellut luottoluokkaan 2 tai 3, tai niiden takaamia saamisia.

0125

1.2.1.1.4 Taso 1 (LL 4+)

Erässä 1.2.1.1 raportoidut käteisen ulosvirtaukset, muut kuin erässä 1.2.1.1.1 raportoidut, siltä osin kuin vakuutena on varoja, jotka ovat saamisia liikkeeseenlaskijalta tai takaajalta, jonka valittu ulkoinen luottoluokituslaitos on luokitellut luottoluokkaan 4 tai huonompaan luokkaan, tai niiden takaamia saamisia.

0135

1.2.1.2 Tason 1 katetut joukkolainat (LL 1)

Erässä 1.2.1 raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on varoja, jotka ovat katettuja joukkolainoja. Tässä yhteydessä on huomattava, että delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 10 artiklan 1 kohdan f alakohdan mukaisesti ainoastaan luottoluokan 1 katetut joukkolainat hyväksytään tason 1 varoiksi.

0145

1.2.2 Tason 2A varat, joilla käydään kauppaa

Erässä 1.2 raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on varoja, joilla käydään kauppaa ja jotka täyttäisivät delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 7, 8 ja 11 artiklan vaatimukset, jos ne eivät olisi asianomaisen transaktion suojana.

Delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 15 artiklan mukaiset yhteissijoitussijoitusyrityksissä olevat osakkeet tai osuudet, joita pidetään tason 2A varoina, raportoidaan jäljempänä olevissa alaryhmissä kohde-etuutena olevien omaisuuseriensä mukaisesti.

0155

1.2.2.1 Tason 2A yrityslainat (LL 1)

Erässä 1.2.2 raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on valitun ulkoisen luottoluokituslaitoksen luottoluokkaan 1 luokittelemia yrityslainoja.

0165

1.2.2.2 Tason 2A katetut joukkolainat (LL 1, LL 2)

Erässä 1.2.2 raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on valitun ulkoisen luottoluokituslaitoksen luottoluokkaan 1 tai 2 luokittelemia katettuja joukkolainoja.

0175

1.2.2.3 Tason 2A julkinen sektori (LL 1, LL 2)

Erässä 1.2.2 raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on varoja, jotka ovat saamisia valtionhallinnoilta, keskuspankeilta, aluehallinnoilta, paikallisviranomaisilta taikka julkisyhteisöiltä ja julkisoikeudellisilta laitoksilta, tai niiden takaamia saamisia. Tässä yhteydessä on huomattava, että delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 11 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdan mukaisesti kaikkien julkisen sektorin varojen, jotka voidaan hyväksyä tasoksi 2A, on oltava joko luottoluokkaa 1 tai luottoluokkaa 2.

0185

1.2.3 Tason 2B varat, joilla käydään kauppaa

Erässä 1.2 raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on varoja, joilla käydään kauppaa ja jotka täyttäisivät delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 7, 8 ja 12 tai 13 artiklan vaatimukset, jos ne eivät olisi asianomaisen transaktion suojana.

Delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 15 artiklan mukaiset yhteissijoitussijoitusyrityksissä olevat osakkeet tai osuudet, joita pidetään tason 2B varoina, raportoidaan jäljempänä olevissa alaryhmissä kohde-etuutena olevien omaisuuseriensä mukaisesti.

0195

1.2.3.1 Tason 2B varat, joissa vakuudet ovat omaisuusvakuudellisia arvopapereita (ABS) (LL 1)

Erässä 1.2.3 raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on omaisuusvakuudellisia arvopapereita, mukaan lukien asuntolainavakuudellisia arvopapereita. Tässä yhteydessä on huomattava, että delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 13 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti kaikilla omaisuusvakuudellisilla arvopapereilla, jotka voidaan hyväksyä tasoksi 2B, on oltava luottoluokka 1.

0205

1.2.3.2 Tason 2B katetut joukkolainat (LL 1–6)

Erässä 1.2.3 raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on katettuja joukkolainoja.

0215

1.2.3.3 Tason 2B yrityslainat (LL 1–3)

Erässä 1.2.3 raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on yritysten joukkolainoja.

0225

1.2.3.4 Tason 2B osakkeet

Erässä 1.2.3 raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on osakkeita.

0235

1.2.3.5 Tason 2B julkinen sektori (LL 3–5)

Erässä 1.2.3 raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on tason 2B varoja, joita ei ole raportoitu erissä 1.2.3.1–1.2.3.4.

0245

1.2.4 Muut varat, joilla käydään kauppaa

Erässä 1.2 raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on varoja, joilla käydään kauppaa mutta joita ei ole raportoitu erissä 1.2.1, 1.2.2 tai 1.2.3.

0251

1.2.5 Muut varat

Erässä 1.2 raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on varoja, joita ei ole raportoitu erissä 1.2.1, 1.2.2, 1.2.3 tai 1.2.4.

0252

1.2a Vakuudellisesta luotonannosta ja pääomamarkkinalähtöisistä liiketoimista johtuvat velat, joiden vakuutena ovat seuraavat (vastapuoli on keskuspankki):

Kaikkien asetuksen (EU) N:o 575/2013 192 artiklassa määritellyistä sellaisista vakuudellisesta luotonannosta ja pääomamarkkinalähtöisistä liiketoimista johtuvien ulos lähtevien rahavirtojen kokonaismäärä, joissa vastapuolena on keskuspankki.

Huom. Tässä kohdassa raportoidaan ainoastaan rahavirrat. Vakuudelliseen luotonantoon ja pääomamarkkinalähtöisiin liiketoimiin liittyvät arvopapereiden virrat raportoidaan jaksossa ”Likviditeettireservi”.

0253

1.2a.1 Tason 1 varat, joilla käydään kauppaa

Erässä 1.X raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on varoja, joilla käydään kauppaa ja jotka täyttäisivät delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 7, 8 ja 10 artiklan vaatimukset, jos ne eivät olisi asianomaisen transaktion suojana.

Delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 15 artiklan mukaiset yhteissijoitussijoitusyrityksissä olevat osakkeet tai osuudet, joita pidetään tason 1 varoina, raportoidaan jäljempänä olevissa alaryhmissä kohde-etuutena olevien omaisuuseriensä mukaisesti.

0254

1.2a.2 Tason 2A varat, joilla käydään kauppaa

Erässä 1.X raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on varoja, joilla käydään kauppaa ja jotka täyttäisivät delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 7, 8 ja 11 artiklan vaatimukset, jos ne eivät olisi asianomaisen transaktion suojana.

Delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 15 artiklan mukaiset yhteissijoitussijoitusyrityksissä olevat osakkeet tai osuudet, joita pidetään tason 2A varoina, raportoidaan jäljempänä olevissa alaryhmissä kohde-etuutena olevien omaisuuseriensä mukaisesti.

0255

1.2a.3 Tason 2B varat, joilla käydään kauppaa

Erässä 1.X raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on varoja, joilla käydään kauppaa ja jotka täyttäisivät delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 7, 8 ja 12 tai 13 artiklan vaatimukset, jos ne eivät olisi asianomaisen transaktion suojana.

Delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 15 artiklan mukaiset yhteissijoitussijoitusyrityksissä olevat osakkeet tai osuudet, joita pidetään tason 2B varoina, raportoidaan jäljempänä olevissa alaryhmissä kohde-etuutena olevien omaisuuseriensä mukaisesti.

0256

1.2a.4 Muut varat, joilla käydään kauppaa

Erässä 1.2a raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on varoja, joilla käydään kauppaa mutta joita ei ole raportoitu erissä 1.2a.1, 1.2a.2 tai 1.2a.3.

0257

1.2a.5 Muut varat

Erässä 1.X raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on varoja, joita ei ole raportoitu erissä 1.2a.1, 1.2a.2, 1.2a.3 tai 1.2a.4.

0260

1.3 Velat, joita ei ole raportoitu erässä 1.2 ja jotka johtuvat saaduista talletuksista (lukuun ottamatta vakuutena saatuja talletuksia)

Käteisen ulosvirtaukset, jotka johtuvat kaikista saaduista talletuksista, lukuun ottamatta erässä 1.2 raportoituja ulosvirtauksia ja vakuutena saatuja talletuksia. Johdannaistransaktioista johtuvat käteisen ulosvirtaukset raportoidaan kohdissa 1.4 tai 1.5.

Talletukset raportoidaan ensimmäisen mahdollisen sopimukseen perustuvan eräpäivän mukaan. Talletukset, jotka voidaan nostaa välittömästi ilman irtisanomisaikaa (”avistatalletukset”), ja eräpäivättömät talletukset raportoidaan ryhmässä ”Yön yli”.

0261

1.3.0.1 Joista: Ryhmän tai laitosten suojajärjestelmän sisäiset

Erän 1.3 ulosvirtausten määrä siltä osin kuin vastapuoli on laitoksen emoyritys tai tytäryritys tai saman emoyrityksen toinen tytäryritys tai kun vastapuoli on direktiivin 2013/34/EU 22 artiklan 7 kohdassa tarkoitetussa yhteydessä luottolaitokseen tai kuuluu samaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 113 artiklan 7 kohdassa tarkoitettuun laitosten suojajärjestelmään tai on asetuksen (EU) N:o 575/2013 10 artiklassa tarkoitettu keskuslaitos tai verkoston tai osuustoiminnallisen ryhmän jäsen.

0270

1.3.1 Stabiilit vähittäistalletukset

Erässä 1.3 raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin ne johtuvat vähittäistalletuksista asetuksen (EU) N:o 575/2013 411 artiklan 2 alakohdan ja delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 24 artiklan mukaisesti.

0280

1.3.2 Muut vähittäistalletukset

Erässä 1.3 raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin ne johtuvat asetuksen (EU) N:o 575/2013 411 artiklan 2 alakohdan mukaisista vähittäistalletuksista, muut kuin erässä 1.3.1 raportoidut.

0290

1.3.3 Toiminnalliset talletukset

Erässä 1.3 raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin ne johtuvat toiminnallisista talletuksista delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 27 artiklan mukaisesti.

0300

1.3.4 Luottolaitoksilta saadut ei-toiminnalliset talletukset

Erässä 1.3 raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin ne johtuvat luottolaitosten tekemistä talletuksista, muut kuin erässä 1.3.3 raportoidut.

0310

1.3.5 Muilta rahoitusalan asiakkailta saadut ei-toiminnalliset talletukset

Erässä 1.3 raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin ne ovat peräisin asetuksen (EU) N:o 575/2013 411 artiklan 1 alakohdan mukaisilta rahoitusalan asiakkailta, muut kuin erässä 1.3.3 ja 1.3.4 raportoidut.

0320

1.3.6 Keskuspankeilta saadut ei-toiminnalliset talletukset

Erässä 1.3 raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin ne johtuvat keskuspankkien tekemistä ei-toiminnallisista talletuksista.

0330

1.3.7 Rahoitusalan ulkopuolisilta yrityksiltä saadut ei-toiminnalliset talletukset

Erässä 1.3 raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin ne johtuvat rahoitusalan ulkopuolisten yritysten tekemistä ei-toiminnallisista talletuksista.

0340

1.3.8 Muilta vastapuolilta saadut ei-toiminnalliset talletukset

Erässä 1.3 raportoidut käteisen ulosvirtaukset siltä osin kuin ne johtuvat talletuksista, joita ei ole raportoitu erissä 1.3.1–1.3.7.

0350

1.4 Erääntyvät valuutanvaihtosopimukset

Ulos lähtevien rahavirtojen kokonaismäärä siltä osin kuin ulosvirtaukset johtuvat valuutanvaihtosopimuksia koskevien transaktioiden erääntymisestä, kuten pääomamäärien vaihtamisesta sopimuksen päättyessä.

0360

1.5 Johdannaisiin liittyvät maksettavat määrät, muut kuin erässä 1.4 raportoidut

Ulos lähtevien rahavirtojen kokonaismäärä siltä osin kuin ulosvirtaukset johtuvat asetuksen (EU) N:o 575/2013 liitteessä II luetelluista sopimuksista maksettavista johdannaispositioista, lukuun ottamatta erääntyvistä valuutanvaihtosopimuksista aiheutuvia ulosvirtauksia, jotka raportoidaan erässä 1.4.

Kokonaismäärän on vastattava selvittämismääriä, selvittämättömät vakuuksien muutospyynnöt mukaan luettuina, raportointipäivänä.

Kokonaismäärän on oltava jäljempänä olevien 1 ja 2 alakohdan summa eri aikaryhmät huomioon ottaen:

1.  Sellaisiin johdannaisiin liittyvät raha- ja arvopapereiden virrat, joita koskevissa voimassa olevissa vakuussopimuksissa edellytetään kattavien tai riittävien vakuuksien asettamista vastapuolen vastuille, on jätettävä huomiotta maturiteettitaulukkolomakkeissa; kaikki kyseisiin johdannaisiin liittyvät rahavirrat ja arvopapereiden, käteisvakuuksien ja arvopaperivakuuksien virrat on jätettävä raportoimatta lomakkeissa. Näitä huomiotta tai raportoimatta jättämisiä ei sovelleta seuraaviin:

a)  Likviditeettireserviin soveltuvat varat, jotka on jo saatu tai annettu vakuudellisten johdannaisten yhteydessä raportoinnin viitepäivänä (eli maturiteettitaulukon jakson 3 sarakkeessa ”Saldo”, jos ne ovat kiinnittämättömiä ja soveltuvat vakuuskäyttöön).

b)  Rahavirrat ja arvopapereiden virrat sellaisten vakuuksien muutospyyntöjen (käteis- tai arvopaperivakuuksien virrat) yhteydessä, jotka on maksettava myöhemmin mutta joita ei ole vielä selvitetty. Nämä on otettava huomioon erissä 1.5 (johdannaisten ulos lähtevät rahavirrat) ja 2.4 (johdannaisten sisään tulevat rahavirrat) käteisvakuuksien tapauksessa ja jaksossa 3 (likviditeettireservi) arvopaperivakuuksien tapauksessa.

c)  Johdannaiset, jotka toteutetaan luovuttamalla kohde-etuus (esim. kohde-etuus luovuttamalla toteutettava kultatermiini), kun kyseisillä johdannaisilla on kattavat tai riittävät vakuudet. Näiden johdannaisten osalta, a ja b alakohdan lisäksi, ilmoitetaan myös toteutusvirta lopullisessa toteuttamisessa (yleensä maturiteetin aikoihin). Odotettu rahavirta sisällytetään asianmukaiseen aikaryhmään erässä 1.5 (johdannaisten ulos lähtevät rahavirrat), jos kyseessä on ulos lähtevä rahavirta, ja erässä 2.4 (johdannaisten sisään tulevat rahavirrat), jos kyseessä on sisään tuleva rahavirta. Jos kohde-etuus luovuttamalla toteutettu omaisuuserä katsotaan likviditeettireserviksi jaksossa 3, kyseinen virta sisällytetään asianmukaiseen aikaryhmään ja asianmukaiselle riville tässä jaksossa. Määrän on oltava negatiivinen, jos kyseessä on ulosvirtaus, ja positiivinen, jos kyseessä on sisäänvirtaus.

2.  vakuussopimuksen puuttuessa (tai jos sopimuksessa edellytetään vain osittaisia vakuuksia) johdannaisiin liittyvät sisään tulevat ja ulos lähtevät rahavirrat ja arvopapereiden virrat erotellaan sen mukaan, onko kyseessä valinnaisuuden sisältävä sopimus vai muu sopimus:

a)  optionkaltaisiin johdannaisiin liittyvät virrat sisällytetään lomakkeeseen ainoastaan, jos toteutushinta on osto-optioissa pienempi tai myyntioptioissa suurempi kuin markkinahinta eli jos kyseessä ovat plus-optiot. Nämä virrat arvioidaan soveltamalla molempia seuraavista:

i)  sopimuksen markkina-arvo tai nettonykyarvo sisällytetään sisäänvirtauksena maturiteettitaulukon erään 2.4 (johdannaisten sisään tulevat rahavirrat) käyttämällä option viimeistä toteutuspäivää, jos pankilla on oikeus toteuttaa optio;

ii)  sopimuksen markkina-arvo tai nettonykyarvo sisällytetään ulosvirtauksena maturiteettitaulukon erään 1.5 (johdannaisten ulos lähtevät rahavirrat) käyttämällä option viimeistä toteutuspäivää, jos pankin vastapuolella on oikeus toteuttaa optio;

b)  muihin sopimuksiin kuin a alakohdassa tarkoitettuihin liittyvät virrat sisällytetään lomakkeeseen siten, että projisoidaan sopimukseen perustuvat bruttorahavirrat erissä 1.5 (johdannaisten ulos lähtevät rahavirrat) ja 2.4 (johdannaisten sisään tulevat rahavirrat) oleviin asianomaisiin aikaryhmiin ja likvidien arvopapereiden sopimukseen perustuvat virrat maturiteettitaulukon likviditeettireserviin käyttämällä raportointipäivänä sovellettavaa markkinoiden termiinikurssia, jos määrät eivät ole vielä vahvistettuja.

Edellä esitetyn mukaisesti:

Edellä 1 kohdassa tarkoitettujen johdannaisten osalta jo saadun tai maksetun vakuuden palauttamista ei raportoida maturiteettitaulukossa.

Edellä 2 kohdassa tarkoitettujen johdannaisten osalta jo saadun tai maksetun vakuuden palauttaminen raportoidaan maturiteettitaulukon jaksossa 3. Jo saadun (maksetun) vakuuden palauttaminen kirjataan negatiivisena (positiivisena) muutoksena johdannaisen maturiteettia vastaavaan aikaryhmään. Positiivinen muutos hyväksytään vain, jos se voidaan laskea palautuksen yhteydessä likviditeettireserviksi. Jos jo saadun (maksetun) vakuuden palauttaminen lasketaan käteisvakuudeksi, vakuuden palauttaminen ilmoitetaan erässä 1.6 muut ulosvirtaukset (erässä 2.6 muut sisäänvirtaukset) asianmukaisessa aikaluokassa.

Tämän erän osalta tilanteessa, jossa vastapuolen kanssa vaihdetut vakuudet eivät täysin vastaa johdannaisen arvon muutoksia, katsotaan edelleen olevan riittävät vakuudet, jos ero ei ylitä siirron vähimmäismäärää.

0370

1.6 Muut ulosvirtaukset

Kaikkien muiden eli erissä 1.1, 1.2, 1.3, 1.4 tai 1.5 raportoimattomien käteisen ulosvirtausten kokonaismäärä. Ehdollisia ulosvirtauksia ei raportoida tässä.

0380

1.7 Ulosvirtaukset yhteensä

Erissä 1.1, 1.2, 1.3, 1.4, 1.5 ja 1.6 raportoitujen ulosvirtausten summa.

0390 – 0700

2 SISÄÄNVIRTAUKSET

0390

2.1 Vakuudellisesta luotonannosta ja pääomamarkkinalähtöisistä liiketoimista johtuvat maksut, joiden vakuutena ovat seuraavat:

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 192 artiklassa määritellyistä vakuudellisesta luotonannosta ja pääomamarkkinalähtöisistä liiketoimista johtuvien sisään tulevien rahavirtojen kokonaismäärä.

Tässä kohdassa raportoidaan ainoastaan rahavirrat. Vakuudelliseen luotonantoon ja pääomamarkkinalähtöisiin liiketoimiin liittyvät arvopapereiden virrat raportoidaan jaksossa ”Likviditeettireservi”.

0391

2.1.0.1 Joista: Ryhmän tai laitosten suojajärjestelmän sisäiset

Erän 2.1 sisäänvirtausten määrä siltä osin kuin vastapuoli on laitoksen emoyritys tai tytäryritys tai saman emoyrityksen toinen tytäryritys tai kun vastapuoli on direktiivin 2013/34/EU 22 artiklan 7 kohdassa tarkoitetussa yhteydessä luottolaitokseen tai kuuluu samaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 113 artiklan 7 kohdassa tarkoitettuun laitosten suojajärjestelmään tai on asetuksen (EU) N:o 575/2013 10 artiklassa tarkoitettu keskuslaitos tai verkoston tai osuustoiminnallisen ryhmän jäsen.

0400

2.1.1 Tason 1 varat, joilla käydään kauppaa

Erässä 2.1 raportoidut käteisen sisäänvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on kaupankäynnin kohteena olevia varoja delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 7, 8 ja 10 artiklan mukaisesti.

Delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 15 artiklan mukaiset yhteissijoitussijoitusyrityksissä olevat osakkeet tai osuudet, joita pidetään tason 1 varoina, raportoidaan jäljempänä olevissa alaryhmissä kohde-etuutena olevien omaisuuseriensä mukaisesti.

0410

2.1.1.1 Taso 1, lukuun ottamatta katettuja joukkolainoja

Erässä 2.1.1 raportoidut käteisen sisäänvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on varoja, jotka eivät ole katettuja joukkolainoja.

0420

2.1.1.1.1 Tason 1 keskuspankit

Erässä 2.1.1.1 raportoidut käteisen sisäänvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on varoja, jotka ovat saamisia keskuspankeilta tai niiden takaamia saamisia.

0430

2.1.1.1.2 Taso 1 (LL 1)

Erässä 2.1.1.1 raportoidut käteisen sisäänvirtaukset, muut kuin erässä 2.1.1.1.1 raportoidut, siltä osin kuin vakuutena on varoja, jotka ovat saamisia liikkeeseenlaskijalta tai takaajalta, jonka valittu ulkoinen luottoluokituslaitos on luokitellut luottoluokkaan 1, tai niiden takaamia saamisia.

0440

2.1.1.1.3 Taso 1 (LL 2, LL 3)

Erässä 2.1.1.1 raportoidut käteisen sisäänvirtaukset, muut kuin erässä 2.1.1.1.1 raportoidut, siltä osin kuin vakuutena on varoja, jotka ovat saamisia liikkeeseenlaskijalta tai takaajalta, jonka valittu ulkoinen luottoluokituslaitos on luokitellut luottoluokkaan 2 tai 3, tai niiden takaamia saamisia.

0450

2.1.1.1.4 Taso 1 (LL 4+)

Erässä 2.1.1.1 raportoidut käteisen sisäänvirtaukset, muut kuin erässä 2.1.1.1.1 raportoidut, siltä osin kuin vakuutena on varoja, jotka ovat saamisia liikkeeseenlaskijalta tai takaajalta, jonka valittu ulkoinen luottoluokituslaitos on luokitellut luottoluokkaan 4 tai huonompaan luokkaan, tai niiden takaamia saamisia.

0460

2.1.1.2 Tason 1 katetut joukkolainat (LL 1)

Erässä 2.1.1 raportoidut käteisen sisäänvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on varoja, jotka ovat katettuja joukkolainoja. Tässä yhteydessä on huomattava, että delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 10 artiklan 1 kohdan f alakohdan mukaisesti ainoastaan luottoluokan 1 katetut joukkolainat hyväksytään tason 1 varoiksi.

0470

2.1.2 Tason 2A varat, joilla käydään kauppaa

Erässä 2.1 raportoidut käteisen sisäänvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on kaupankäynnin kohteena olevia varoja delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 7, 8 ja 11 artiklan mukaisesti.

Delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 15 artiklan mukaiset yhteissijoitussijoitusyrityksissä olevat osakkeet tai osuudet, joita pidetään tason 2A varoina, raportoidaan jäljempänä olevissa alaryhmissä kohde-etuutena olevien omaisuuseriensä mukaisesti.

0480

2.1.2.1 Tason 2A yrityslainat (LL 1)

Erässä 2.1.2 raportoidut käteisen sisäänvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on valitun ulkoisen luottoluokituslaitoksen luottoluokkaan 1 luokittelemia yrityslainoja.

0490

2.1.2.2 Tason 2A katetut joukkolainat (LL 1, LL 2)

Erässä 2.1.2 raportoidut käteisen sisäänvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on valitun ulkoisen luottoluokituslaitoksen luottoluokkaan 1 tai 2 luokittelemia katettuja joukkolainoja.

0500

2.1.2.3 Tason 2A julkinen sektori (LL 1, LL 2)

Erässä 2.1.2 raportoidut käteisen sisäänvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on varoja, jotka ovat saamisia valtionhallinnoilta, keskuspankeilta, aluehallinnoilta, paikallisviranomaisilta taikka julkisyhteisöiltä ja julkisoikeudellisilta laitoksilta, tai niiden takaamia saamisia. Tässä yhteydessä on huomattava, että delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 11 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdan mukaisesti kaikkien julkisen sektorin varojen, jotka voidaan hyväksyä tasoksi 2A, on oltava joko luottoluokkaa 1 tai luottoluokkaa 2.

0510

2.1.3 Tason 2B varat, joilla käydään kauppaa

Erässä 2.1 raportoidut käteisen sisäänvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on kaupankäynnin kohteena olevia varoja delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 7, 8 ja 12 tai 13 artiklan mukaisesti.

Delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 15 artiklan mukaiset yhteissijoitussijoitusyrityksissä olevat osakkeet tai osuudet, joita pidetään tason 2B varoina, raportoidaan jäljempänä olevissa alaryhmissä kohde-etuutena olevien omaisuuseriensä mukaisesti.

0520

2.1.3.1 Tason 2B omaisuusvakuudelliset arvopaperit (ABS) (LL 1)

Erässä 2.1.3 raportoidut käteisen sisäänvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on omaisuusvakuudellisia arvopapereita, mukaan lukien asuntolainavakuudellisia arvopapereita.

0530

2.1.3.2 Tason 2B katetut joukkolainat (LL 1–6)

Erässä 2.1.3 raportoidut käteisen sisäänvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on katettuja joukkolainoja.

0540

2.1.3.3 Tason 2B yrityslainat (LL 1–3)

Erässä 2.1.3 raportoidut käteisen sisäänvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on yritysten joukkolainoja.

0550

2.1.3.4 Tason 2B osakkeet

Erässä 2.1.3 raportoidut käteisen sisäänvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on osakkeita.

0560

2.1.3.5 Tason 2B julkinen sektori (LL 3–5)

Erässä 2.1.3 raportoidut käteisen sisäänvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on tason 2B varoja, joita ei ole raportoitu erissä 2.1.3.1–2.1.3.4.

0570

2.1.4 Muut varat, joilla käydään kauppaa

Erässä 2.1 raportoidut käteisen sisäänvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on varoja, joilla käydään kauppaa mutta joita ei ole raportoitu erissä 2.1.1, 2.1.2 tai 2.1.3.

0580

2.1.5 Muut varat

Erässä 2.1 raportoidut käteisen sisäänvirtaukset siltä osin kuin vakuutena on varoja, joita ei ole raportoitu erissä 2.1.1, 2.1.2, 2.1.3 tai 2.1.4.

0590

2.2 Maksut, joita ei ole raportoitu erässä 2.1 ja jotka johtuvat seuraaville myönnetyistä lainoista ja ennakkomaksuista:

Sisään tulevat rahavirrat lainoista ja ennakkomaksuista.

Sisään tulevat rahavirrat raportoidaan viimeisimmän sopimukseen perustuvan takaisinmaksupäivän mukaan. Uudistettavissa järjestelyissä oletetaan, että nykyinen laina uusitaan, ja mahdollisia jäljellä olevia saldoja on käsiteltävä sitovina järjestelyinä.

0600

2.2.1 Vähittäisasiakkaat

Erässä 2.2 raportoidut käteisen sisäänvirtaukset siltä osin kuin ne ovat peräisin luonnollisilta henkilöiltä tai pk-yrityksiltä delegoidun asetuksen (EU) N:o 575/2013 411 artiklan 2 alakohdan mukaisesti.

0610

2.2.2 Muut kuin rahoitusalan yritykset

Erässä 2.2 raportoidut käteisen sisäänvirtaukset siltä osin kuin ne ovat peräisin rahoitusalan ulkopuolisilta yrityksiltä.

0620

2.2.3 Luottolaitokset

Erässä 2.2 raportoidut käteisen sisäänvirtaukset siltä osin kuin ne ovat peräisin luottolaitoksilta.

0621

2.2.3.1 Joista: Ryhmän tai laitosten suojajärjestelmän sisäiset

Erän 2.2.3 sisäänvirtausten määrä siltä osin kuin vastapuoli on laitoksen emoyritys tai tytäryritys tai saman emoyrityksen toinen tytäryritys tai kun vastapuoli on direktiivin 2013/34/EU 22 artiklan 7 kohdassa tarkoitetussa yhteydessä luottolaitokseen tai kuuluu samaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 113 artiklan 7 kohdassa tarkoitettuun laitosten suojajärjestelmään tai on asetuksen (EU) N:o 575/2013 10 artiklassa tarkoitettu keskuslaitos tai verkoston tai osuustoiminnallisen ryhmän jäsen.

0630

2.2.4 Muut rahoitusalan asiakkaat

Erässä 2.2 raportoidut käteisen sisäänvirtaukset siltä osin kuin ne ovat peräisin asetuksen (EU) N:o 575/2013 411 artiklan 1 alakohdan mukaisilta rahoitusalan asiakkailta, muut kuin erässä 2.2.3 raportoidut.

0640

2.2.5 Keskuspankit

Erässä 2.2 raportoidut käteisen sisäänvirtaukset siltä osin kuin ne ovat peräisin keskuspankeista. Tähän erään ei sisällytetä erässä 3.2 raportoituja nostettavissa olevia käteisvaroja.

0650

2.2.6 Muut vastapuolet

Erässä 2.2 raportoidut käteisen sisäänvirtaukset siltä osin kuin ne ovat peräisin muilta vastapuolilta kuin erissä 2.2.1–2.2.5 tarkoitetuilta.

0660

2.3 Erääntyvät valuutanvaihtosopimukset

Sopimukseen perustuvien sisään tulevien rahavirtojen kokonaismäärä siltä osin kuin sisäänvirtaukset johtuvat valuutanvaihtosopimuksia koskevien transaktioiden erääntymisestä, kuten pääomamäärien vaihtamisesta sopimuksen päättyessä.

Tämä vastaa koron- ja valuutanvaihtosopimusten, valuuttojen avistakauppojen ja valuuttatermiinisopimusten erääntymispäivän laskennallista arvoa lomakkeen asianomaisessa aikaryhmässä.

0670

2.4 Johdannaisiin liittyvät saatavat määrät, muut kuin erässä 2.3 raportoidut

Sopimukseen perustuvien sisään tulevien rahavirtojen kokonaismäärä siltä osin kuin sisäänvirtaukset johtuvat asetuksen (EU) N:o 575/2013 liitteessä II luetelluista sopimuksista maksettavista johdannaispositioista, lukuun ottamatta erääntyvistä valuutanvaihtosopimuksista aiheutuvia sisäänvirtauksia, jotka raportoidaan erässä 2.3.

Kokonaismäärä sisältää selvittämismäärät, selvittämättömät vakuuksien muutospyynnöt mukaan luettuina, raportointipäivänä.

Kokonaismäärän on oltava jäljempänä olevien 1 ja 2 alakohdan summa eri aikaryhmät huomioon ottaen:

1.  Sellaisiin johdannaisiin liittyvät raha- ja arvopapereiden virrat, joita koskevissa voimassa olevissa vakuussopimuksissa edellytetään kattavien tai riittävien vakuuksien asettamista vastapuolen vastuille, on jätettävä maturiteettitaulukkolomakkeessa huomiotta, ja kaikki kyseisiin johdannaisiin liittyvät rahavirrat ja arvopapereiden, käteisvakuuksien ja arvopaperivakuuksien virrat on jätettävä raportoimatta kyseisessä lomakkeessa. Näitä huomiotta tai raportoimatta jättämisiä ei sovelleta seuraaviin:

a)  Likviditeettireserviin soveltuvat varat, jotka on jo saatu tai annettu vakuudellisten johdannaisten yhteydessä raportoinnin viitepäivänä (eli maturiteettitaulukon jakson 3 sarakkeessa ”Saldo”, jos ne ovat kiinnittämättömiä ja soveltuvat vakuuskäyttöön).

b)  Rahavirrat ja arvopapereiden virrat sellaisten vakuuksien muutospyyntöjen (käteis- tai arvopaperivakuuksien virrat) yhteydessä, jotka on maksettava myöhemmin mutta joita ei ole vielä selvitetty. Nämä on otettava huomioon erissä 1.5 (johdannaisten ulos lähtevät rahavirrat) ja 2.4 (johdannaisten sisään tulevat rahavirrat) käteisvakuuksien tapauksessa ja jaksossa 3 (likviditeettireservi) arvopaperivakuuksien tapauksessa.

c)  Johdannaiset, jotka toteutetaan luovuttamalla kohde-etuus (esim. kohde-etuus luovuttamalla toteutettava kultatermiini), kun kyseisillä johdannaisilla on kattavat tai riittävät vakuudet. Näiden johdannaisten osalta, a ja b alakohdan lisäksi, ilmoitetaan myös toteutusvirta lopullisessa toteuttamisessa (yleensä maturiteetin aikoihin). Odotettu rahavirta sisällytetään asianmukaiseen aikaryhmään erässä 1.5 (johdannaisten ulos lähtevät rahavirrat), jos kyseessä on ulos lähtevä rahavirta, ja erässä 2.4 (johdannaisten sisään tulevat rahavirrat), jos kyseessä on sisään tuleva rahavirta. Jos kohde-etuus luovuttamalla toteutettu omaisuuserä katsotaan likviditeettireserviksi jaksossa 3, kyseinen virta sisällytetään asianmukaiseen aikaryhmään ja asianmukaiselle riville tässä jaksossa. Määrän on oltava negatiivinen, jos kyseessä on ulosvirtaus, ja positiivinen, jos kyseessä on sisäänvirtaus.

2.  Vakuussopimuksen puuttuessa (tai jos sopimuksessa edellytetään vain osittaisia vakuuksia) johdannaisiin liittyvät sisään tulevat ja ulos lähtevät rahavirrat ja arvopapereiden virrat erotellaan sen mukaan, onko kyseessä valinnaisuuden sisältävä sopimus vai muu sopimus:

a)  optionkaltaisiin johdannaisiin liittyvät virrat sisällytetään lomakkeeseen ainoastaan, jos kyseessä ovat plus-optiot. Nämä virrat arvioidaan soveltamalla molempia seuraavista:

i)  sopimuksen markkina-arvo tai nettonykyarvo sisällytetään sisäänvirtauksena maturiteettitaulukon erään 2.4 (johdannaisten sisään tulevat rahavirrat) käyttämällä option viimeistä toteutuspäivää, jos pankilla on oikeus toteuttaa optio;

ii)  sopimuksen markkina-arvo tai nettonykyarvo sisällytetään ulosvirtauksena maturiteettitaulukon erään 1.5 (johdannaisten ulos lähtevät rahavirrat) käyttämällä option viimeistä toteutuspäivää, jos pankin vastapuolella on oikeus toteuttaa optio;

b)  muihin sopimuksiin kuin a alakohdassa tarkoitettuihin liittyvät virrat sisällytetään lomakkeeseen siten, että projisoidaan sopimukseen perustuvat bruttorahavirrat erissä 1.5 (johdannaisten ulos lähtevät rahavirrat) ja 2.4 (johdannaisten sisään tulevat rahavirrat) oleviin asianomaisiin aikaryhmiin ja arvopapereiden sopimukseen perustuvat virrat maturiteettitaulukon likviditeettireserviin käyttämällä raportointipäivänä sovellettavaa markkinoiden termiinikurssia, jos määrät eivät ole vielä vahvistettuja.

Edellä esitetyn mukaisesti:

Edellä 1 kohdassa tarkoitettujen johdannaisten osalta jo saadun tai maksetun vakuuden palauttamista ei raportoida maturiteettitaulukossa.

Edellä 2 kohdassa tarkoitettujen johdannaisten osalta jo saadun tai maksetun vakuuden palauttaminen raportoidaan maturiteettitaulukon jaksossa 3. Jo saadun (maksetun) vakuuden palauttaminen kirjataan negatiivisena (positiivisena) muutoksena johdannaisen maturiteettia vastaavaan aikaryhmään. Positiivinen muutos hyväksytään vain, jos se voidaan laskea palautuksen yhteydessä likviditeettireserviksi. Jos jo saadun (maksetun) vakuuden palauttaminen lasketaan käteisvakuudeksi, vakuuden palauttaminen ilmoitetaan erässä 1.6 muut ulosvirtaukset (erässä 2.6 muut sisäänvirtaukset) asianmukaisessa aikaluokassa.

Tämän erän osalta tilanteessa, jossa vastapuolen kanssa vaihdetut vakuudet eivät täysin vastaa johdannaisen arvon muutoksia, katsotaan edelleen olevan riittävät vakuudet, jos ero ei ylitä siirron vähimmäismäärää.

0680

2.5 Oman salkun erääntyvät arvopaperit

Sisäänvirtausten määrä joukkolainoihin tehdyistä omista erääntyvistä sijoituksista, raportoituna sisäänvirtausten sopimukseen perustuvan jäljellä olevan maturiteetin mukaisesti. Tämä erä sisältää erääntyvistä arvopapereista tulevat käteisen sisäänvirtaukset, jotka on raportoitu likviditeettireservissä. Sen vuoksi, kun arvopaperi erääntyy, se raportoidaan arvopapereiden ulosvirtauksena likviditeettireservissä ja näin ollen sisään tulevana rahavirtana tässä erässä.

0690

2.6 Muut sisäänvirtaukset

Kaikkien muiden eli erissä 2.1, 2.2, 2.3, 2.4 tai 2.5 raportoimattomien käteisen sisäänvirtausten kokonaismäärä. Ehdollisia sisäänvirtauksia ei raportoida tässä.

0691

2.6.1 Joista: Ryhmän tai laitosten suojajärjestelmän sisäiset

Erän 2.6 sisäänvirtausten määrä siltä osin kuin vastapuoli on laitoksen emoyritys tai tytäryritys tai saman emoyrityksen toinen tytäryritys tai kun vastapuoli on direktiivin 2013/34/EU 22 artiklan 7 kohdassa tarkoitetussa yhteydessä luottolaitokseen tai kuuluu samaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 113 artiklan 7 kohdassa tarkoitettuun laitosten suojajärjestelmään tai on asetuksen (EU) N:o 575/2013 10 artiklassa tarkoitettu keskuslaitos tai verkoston tai osuustoiminnallisen ryhmän jäsen.

0700

2.7 Sisäänvirtaukset yhteensä

Erissä 2.1, 2.2, 2.3, 2.4, 2.5 ja 2.6 raportoitujen sisäänvirtausten summa.

0710

2.8 Nettomääräinen sopimukseen perustuva vaje

Erässä 2.7 raportoitu sisäänvirtausten kokonaismäärä, josta on vähennetty erässä 1.7 raportoitu ulosvirtausten kokonaismäärä.

0720

2.9 Kumulatiivinen nettomääräinen sopimukseen perustuva vaje

Kumulatiivinen nettomääräinen sopimukseen perustuva vaje raportointipäivästä asianomaisen aikaryhmän ylärajaan.

0730–1080

3 LIKVIDITEETTIRESERVI

Maturiteettitaulukon jaksoon ”Likviditeettireservi” on sisällytettävä tiedot siitä, miten laitoksella likviditeetiltään vaihtelevissa omaisuuserissä, muun muassa kaupankäynnin kohteena olevissa varoissa ja keskuspankkikelpoisissa varoissa, olevat omistusosuudet kehittyvät, sekä tiedot laitokselle sopimuksen mukaan sidotuista järjestelyistä.

Jos tiedot keskuspankkikelpoisuudesta raportoidaan konsolidoidusti, perustana ovat jokaiseen konsolidoituun laitokseen lainkäyttöalueella, jolla laitos on perustettu, sovellettavat keskuspankkikelpoisuussäännöt.

Jos likviditeettireservi viittaa kaupankäynnin kohteena oleviin varoihin, laitosten

on raportoitava varat, joilla käydään kauppaa laajoilla, syvillä ja aktiivisilla repo- tai käteismarkkinoilla, joille on ominaista alhainen keskittymisaste.

Likviditeettireservin sarakkeissa raportoitaviin varoihin saa sisältyä ainoastaan kiinnittämättömiä varoja, jotka ovat laitoksen saatavilla siten, että ne voidaan milloin tahansa muuntaa käteiseksi sisään tulevien ja ulos lähtevien rahavirtojen välisten sopimukseen perustuvien vajeiden täyttämiseksi kyseisellä aikahorisontilla. Tässä tarkoituksessa sovelletaan komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 mukaista kiinnittämättömien varojen määritelmää. Varoja ei saa käyttää erillisenä takauksena strukturoiduissa transaktioissa tai toimintakustannusten, kuten vuokrien ja palkkojen, kattamiseen. Varoja on hallinnoitava siten, että ne on tarkoitettu selvästi ja yksinomaisesti käytettäviksi ehdollisten varojen lähteenä.

Likviditeettireserviin voidaan lukea varat, jotka laitos saa vakuutena takaisinmyyntisopimuksen ja arvopapereilla toteutettavien rahoitustoimien puitteissa, jos varat ovat laitoksen hallussa eikä niitä ole edelleenpantattu ja jos varat ovat lain ja sopimuksen perusteella laitoksen käytettävissä.

Jos laitos raportoi ennalta vakuudeksi asetettuja varoja erissä 3.1–3.7, se ei kaksinkertaisen huomioon ottamisen estämiseksi saa raportoida kyseisten järjestelyiden asiaan liittyvää kapasiteettia erässä 3.8.

Laitokset raportoivat varat, jos ne vastaavat rivin kuvausta ja ovat käytettävissä raportointipäivänä, alkusaldona sarakkeessa 0010.

Sarakkeiden 0020–0220 on sisällettävä likviditeettireservin sopimukseen perustuvat virrat. Jos laitoksella on takaisinostotransaktio, transaktiossa myyty omaisuuserä on kirjattava uudelleen arvopapereita koskevana sisäänvirtauksena siihen maturiteettiryhmään, jossa kyseinen takaisinostotransaktio erääntyy. Takaisinostotransaktion erääntyessä ulos lähtevä rahavirta raportoidaan vastaavasti erän 1.2 asianomaisessa ulosvirtausryhmässä. Jos laitos on ryhtynyt takaisinmyyntitransaktioon, transaktiossa ostettu omaisuuserä on kirjattava uudelleen arvopapereita koskevana ulosvirtauksena siihen maturiteettiryhmään, jossa kyseinen takaisinostotransaktio erääntyy. Takaisinostotransaktion erääntyessä sisään tuleva rahavirta raportoidaan vastaavasti erän 2.1 asianomaisessa sisäänvirtausryhmässä. Vakuudelliset vaihtosopimukset raportoidaan sopimukseen perustuvissa arvopapereiden sisään- ja ulosvirtauksissa jaksossa ”Likviditeettireservi” siinä asianomaisessa maturiteettiryhmässä, jossa nämä vaihtosopimukset erääntyvät.

Likviditeettireserviin soveltuvat varat, jotka on jo saatu tai annettu johdannaisten yhteydessä raportoinnin viitepäivänä (eli maturiteettitaulukon jakson 3 sarakkeessa ”Saldo”, jos ne ovat kiinnittämättömiä ja soveltuvat vakuuskäyttöön).

Niiden johdannaisten osalta, joilla on kattavat tai riittävät vakuudet, jo saadun tai maksetun vakuuden palauttamista ei raportoida maturiteettitaulukossa.

Niiden johdannaisten osalta, joilla on osittaiset vakuudet, jo saadun tai maksetun vakuuden palauttaminen raportoidaan maturiteettitaulukon jaksossa 3. Jo saadun (maksetun) vakuuden palauttaminen kirjataan negatiivisena (positiivisena) muutoksena johdannaisen maturiteettia vastaavaan aikaryhmään. Positiivinen muutos hyväksytään vain, jos se voidaan laskea palautuksen yhteydessä likviditeettireserviksi.

Erässä 3.8 raportoitua limiitillisten luottosopimusten ja likviditeettilimiittien sopimuksen perusteella käytettävissä olevaa määrää koskevat muutokset raportoidaan virtauksena asianomaisessa aikaryhmässä. Jos laitoksella on yön yli -talletus keskuspankissa, talletuksen määrä raportoidaan alkusaldona erässä 3.2.

Likviditeettireservin erääntyvät arvopaperit raportoidaan niiden sopimukseen perustuvan maturiteetin perusteella. Kun arvopaperi erääntyy, se on poistettava siitä omaisuuserien luokasta, jossa se on alun perin raportoitu, sitä on käsiteltävä kuten arvopapereiden ulosvirtausta, ja erääntymisen aiheuttama käteisvarojen sisäänvirtaus raportoidaan erässä 2.5.

Kaikki arvopapereiden arvot raportoidaan asianomaisessa aikaryhmässä markkina-arvon mukaan.

Erässä 3.8 raportoidaan ainoastaan sopimuksen perusteella käytettävissä olevat määrät.

Sisään tulevia rahavirtoja ei saa kaksinkertaisen laskemisen välttämiseksi ottaa huomioon likviditeettireservin erässä 3.1 tai 3.2.

Likviditeettireservin erät raportoidaan seuraavissa alaryhmissä:

0730

3.1 Kolikot ja setelit

Kolikkoina ja seteleinä olevien käteisvarojen kokonaismäärä.

0740

3.2 Nostettavissa olevat keskuspankkivarannot

Delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 10 artiklan 1 kohdan b alakohdan iii alakohdan mukaisten keskuspankeissa olevien viimeistään yön yli nostettavissa olevien varantojen kokonaismäärä.

Tässä kohdassa ei raportoida arvopapereita, joissa on kyse saamisista keskuspankeilta tai keskuspankkien takaamisista saamisista.

Tämä määrä raportoidaan ainoastaan Alkusaldo-sarakkeessa, eikä sitä raportoida erässä 2.2.5 sisäänvirtauksena keskuspankeista.

0750

3.3 Tason 1 varat, joilla käydään kauppaa

Kaupankäynnin kohteena olevien varojen markkina-arvo delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 7, 8 ja 10 artiklan mukaisesti.

Delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 15 artiklan mukaiset yhteissijoitussijoitusyrityksissä olevat osakkeet tai osuudet, joita pidetään tason 1 varoina, raportoidaan jäljempänä olevissa alaryhmissä kohde-etuutena olevien omaisuuseriensä mukaisesti.

0760

3.3.1 Taso 1, lukuun ottamatta katettuja joukkolainoja

Erässä 3.3 raportoitu määrä siltä osin kuin kyseessä eivät ole katetut joukkolainat.

0770

3.3.1.1 Tason 1 keskuspankit

Erässä 3.3.1 raportoitu määrä siltä osin kuin kyseessä ovat varat, jotka ovat saamisia keskuspankeilta tai niiden takaamia saamisia.

0780

3.3.1.2 Taso 1 (LL 1)

Erässä 3.3.1 raportoitu määrä, muu kuin erässä 3.3.1.1 raportoitu, siltä osin kuin kyseessä ovat varat, jotka ovat saamisia liikkeeseenlaskijalta tai takaajalta, jonka valittu ulkoinen luottoluokituslaitos on luokitellut luottoluokkaan 1, tai niiden takaamia saamisia.

0790

3.3.1.3 Taso 1 (LL 2, LL 3)

Erässä 3.3.1 raportoitu määrä, muu kuin erässä 3.3.1.1 raportoitu, siltä osin kuin kyseessä ovat varat, jotka ovat saamisia liikkeeseenlaskijalta tai takaajalta, jonka valittu ulkoinen luottoluokituslaitos on luokitellut luottoluokkaan 2 tai 3, tai niiden takaamia saamisia.

0800

3.3.1.4 Taso 1 (LL 4+)

Erässä 3.3.1 raportoitu määrä, muu kuin erässä 3.3.1.1 raportoitu, siltä osin kuin kyseessä ovat varat, jotka ovat saamisia liikkeeseenlaskijalta tai takaajalta, jonka valittu ulkoinen luottoluokituslaitos on luokitellut luottoluokkaan 4 tai huonompaan luokkaan, tai niiden takaamia saamisia.

0810

3.3.2 Tason 1 katetut joukkolainat (LL 1)

Erässä 3.3 raportoitu määrä siltä osin kuin kyseessä ovat katetut joukkolainat. Tässä yhteydessä on huomattava, että delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 10 artiklan 1 kohdan f alakohdan mukaisesti ainoastaan luottoluokan 1 katetut joukkolainat hyväksytään tason 1 varoiksi.

0820

3.4 Tason 2A varat, joilla käydään kauppaa

Kaupankäynnin kohteena olevien varojen markkina-arvo delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 7, 8 ja 11 artiklan mukaisesti.

Delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 15 artiklan mukaiset yhteissijoitussijoitusyrityksissä olevat osakkeet tai osuudet, joita pidetään tason 2A varoina, raportoidaan jäljempänä olevissa alaryhmissä kohde-etuutena olevien omaisuuseriensä mukaisesti.

0830

3.4.1 Tason 2A yrityslainat (LL 1)

Erässä 3.4 raportoitu määrä siltä osin kuin kyseessä ovat valitun ulkoisen luottoluokituslaitoksen luottoluokkaan 1 luokittelemat yrityslainat.

0840

3.4.3 Tason 2A katetut joukkolainat (LL 1, LL 2)

Erässä 3.4 raportoitu määrä siltä osin kuin kyseessä ovat valitun ulkoisen luottoluokituslaitoksen luottoluokkaan 1 tai 2 luokittelemat katetut joukkolainat.

0850

3.4.4 Tason 2A julkinen sektori (LL 1, LL 2)

Erässä 3.4 raportoitu määrä siltä osin kuin kyseessä ovat varat, jotka ovat saamisia valtionhallinnoilta, keskuspankeilta, aluehallinnoilta, paikallisviranomaisilta taikka julkisyhteisöiltä ja julkisoikeudellisilta laitoksilta, tai niiden takaamia saamisia. Tässä yhteydessä on huomattava, että delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 11 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdan mukaisesti kaikkien julkisen sektorin varojen, jotka voidaan hyväksyä tasoksi 2A, on oltava joko luottoluokkaa 1 tai luottoluokkaa 2.

0860

3.5 Tason 2B varat, joilla käydään kauppaa

Kaupankäynnin kohteena olevien varojen markkina-arvo delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 7 ja 8 sekä 12 tai 13 artiklan mukaisesti.

Delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 15 artiklan mukaiset yhteissijoitussijoitusyrityksissä olevat osakkeet tai osuudet, joita pidetään tason 2B varoina, raportoidaan jäljempänä olevissa alaryhmissä kohde-etuutena olevien omaisuuseriensä mukaisesti.

0870

3.5.1 Tason 2B omaisuusvakuudelliset arvopaperit (ABS) (LL 1)

Erässä 3.5 raportoitu määrä siltä osin kuin kyseessä ovat omaisuusvakuudelliset arvopaperit, mukaan lukien asuntolainavakuudelliset arvopaperit. Tässä yhteydessä on huomattava, että delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 13 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti kaikilla omaisuusvakuudellisilla arvopapereilla, jotka voidaan hyväksyä tasoksi 2B, on luottoluokka 1.

0880

3.5.2 Tason 2B katetut joukkolainat (LL 1–6)

Erässä 3.5 raportoitu määrä siltä osin kuin kyseessä ovat katetut joukkolainat.

0890

3.5.3 Tason 2B yrityslainat (LL 1–3)

Erässä 3.5 raportoitu määrä siltä osin kuin kyseessä ovat yritysten joukkolainat.

0900

3.5.4 Tason 2B osakkeet

Erässä 3.5 raportoitu määrä siltä osin kuin kyseessä ovat osakkeet.

0910

3.5.5 Tason 2B julkinen sektori (LL 3–5)

Erässä 3.5 raportoitu määrä siltä osin kuin kyseessä ovat tason 2B varat, joita ei ole raportoitu erissä 3.5.1–3.5.4.

0920

3.6 Muut varat, joilla käydään kauppaa

Kaupankäynnin kohteena olevien varojen markkina-arvo, kun kyseessä ovat muut kuin erissä 3.3, 3.4 ja 3.5 raportoidut varat.

Arvopapereita ja arvopapereiden virtoja, jotka ovat peräisin muista varoista, joilla käydään kauppaa, ryhmänsisäisten varojen muodossa, ei raportoida likviditeettireservissä. Tällaisista eristä tulevat rahavirrat on kuitenkin raportoitava lomakkeen 1 ja 2 jakson asianomaisessa osassa.

0930

3.6.1 Valtionhallinto (LL 1)

Erässä 3.6 raportoitu määrä siltä osin kuin kyseessä ovat varat, jotka ovat saamisia valtionhallinnolta, jonka valittu ulkoinen luottoluokituslaitos on luokitellut luottoluokkaan 1, tai sen takaamia saamisia.

0940

3.6.2 Valtionhallinto (LL 2–3)

Erässä 3.6 raportoitu määrä siltä osin kuin kyseessä ovat varat, jotka ovat saamisia valtionhallinnolta, jonka valittu ulkoinen luottoluokituslaitos on luokitellut luottoluokkaan 2 tai 3, tai sen takaamia saamisia.

0950

3.6.3 Osakkeet

Erässä 3.6 raportoitu määrä siltä osin kuin kyseessä ovat osakkeet.

0960

3.6.4 Katetut joukkovelkakirjalainat

Erässä 3.6 raportoitu määrä siltä osin kuin kyseessä ovat katetut joukkolainat.

0970

3.6.5 Omaisuusvakuudelliset arvopaperit (ABS)

Erässä 3.6 raportoitu määrä siltä osin kuin kyseessä ovat omaisuusvakuudelliset arvopaperit.

0980

3.6.6 Muut varat, joilla käydään kauppaa

Erässä 3.6 raportoitu määrä siltä osin kuin kyseessä ovat muut varat, joilla käydään kauppaa ja joita ei ole raportoitu erissä 3.6.1–3.6.5 ja 3.7a.

0990

3.7 Keskuspankkikelpoiset varat, joilla ei käydä kauppaa

Niiden varojen kirjanpitoarvo, joilla ei käydä kauppaa, jotka kelpaavat keskuspankin normaalien likviditeettioperaatioiden vakuudeksi ja joihin laitoksella on suora pääsy konsolidointitasollaan.

Kun kyseessä ovat niiden valuuttojen määräiset varat, jotka on sisällytetty komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/233 (1) liitteeseen valuuttoina, joilla on erittäin kapea keskuspankkikelpoisuus, laitosten on jätettävä tämä kenttä tyhjäksi. Arvopapereita ja arvopapereiden virtoja, jotka ovat peräisin muista varoista, joilla ei käydä kauppaa, ryhmänsisäisten varojen muodossa, ei raportoida likviditeettireservissä. Tällaisista eristä tulevat rahavirrat on kuitenkin raportoitava lomakkeen 1 ja 2 jakson asianomaisessa osassa.

0991

3.7a Keskuspankkikelpoiset omat liikkeeseenlaskut

Laitoksen liikkeeseen laskemat vakuudelliset vieraan pääoman ehtoiset instrumentit, jotka ovat keskuspankkikelpoisia, jotka säilytetään laitoksen taseessa ja joihin laitoksella on suora pääsy konsolidointitasollaan.

1000

3.8 Saadut käyttämättömät sitovat järjestelyt

Raportoivalle laitokselle myönnettyjen käyttämättömien sitovien järjestelyjen kokonaismäärä. Nämä sisältävät sopimuksen mukaan peruuttamattomasti tehdyt järjestelyt. Laitosten on raportoitava pienempi määrä, jos näiden järjestelyjen käyttämiselle asetetut vakuustarpeet ovat suuremmat kuin saatavilla oleva vakuus.

Jos raportoiva laitos on asettanut käyttämättä olevan luottojärjestelyn osalta ennalta varoja vakuudeksi ja se on jo raportoinut nämä varat erissä 3.1–3.7, näitä järjestelyjä ei kaksinkertaisen laskemisen välttämiseksi saa raportoida erässä 3.8. Sama koskee tapauksia, joissa raportoivan laitoksen on ehkä ennalta asetettava varoja vakuudeksi järjestelyn käyttämiseksi tässä kentässä raportoidulla tavalla.

1010

3.8.1 Tason 1 järjestelyt

Erässä 3.8 raportoitu määrä siltä osin kuin kyseessä on keskuspankin järjestely delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 19 artiklan 1 kohdan b mukaisesti.

1020

3.8.2 Tason 2B rajoitetusti käytettävät järjestelyt

Erässä 3.8 raportoitu määrä siltä osin kuin kyseessä ovat delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 14 artiklan mukaiset järjestelyt.

1030

3.8.3 Tason 2B laitosten suojajärjestelmät

Erässä 3.8 raportoitu määrä siltä osin kuin se on maksuvalmiusrahoitusta delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 16 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

1040

3.8.4 Muut järjestelyt

Erässä 3.8 raportoitu määrä, jota ei ole raportoitu erissä 3.8.1–3.8.3.

1050

3.8.4.1 Ryhmänsisäisiltä vastapuolilta

Erässä 3.8.4 raportoitu määrä siltä osin kuin vastapuoli on laitoksen emoyritys tai tytäryritys tai saman emoyrityksen toinen tytäryritys tai kun vastapuoli on direktiivin 2013/34/EU 22 artiklan 7 kohdassa tarkoitetussa yhteydessä luottolaitokseen tai kuuluu samaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 113 artiklan 7 kohdassa tarkoitettuun laitosten suojajärjestelmään tai on asetuksen (EU) N:o 575/2013 10 artiklassa tarkoitettu keskuslaitos tai verkoston tai osuustoiminnallisen ryhmän jäsen.

1060

3.8.4.2 Muilta vastapuolilta

Erässä 3.8.4 raportoitu määrä siltä osin kuin sitä ei ole raportoitu erässä 3.8.4.1.

1070

3.9 Likviditeettireservin nettomuutos

Tässä erässä raportoidaan erien 3.2, 3.3 ja 3.4 sekä 3.5, 3.6, 3.7 ja 3.8 vastuiden, jotka edustavat keskuspankkisaamisia, arvopapereiden virtoja sekä sitovia luottolimiittejä, nettomuutos asianmukaisessa aikaryhmässä.

1080

3.10 Kumulatiivinen likviditeettireservi

Kumulatiivinen likviditeettireservi raportointipäivästä asianomaisen aikaryhmän ylärajaan.

1090-1140

4 EHDOLLISET ERÄT

Maturiteettitaulukon jaksoon ”Ehdolliset erät” on sisällytettävä tiedot ehdollisista ulosvirtauksista.

1090

4.1 Ulosvirtaukset sitovista järjestelyistä

Sitovista järjestelyistä ulos lähtevät rahavirrat. Laitokset raportoivat ulosvirtauksena enimmäismäärän, joka on nostettavissa tiettynä ajanjaksona. Uudistettavien luottojärjestelyjen osalta raportoidaan ainoastaan nykyisen lainan ylittävä määrä.

1091

4.1.0.1 Joista: Ryhmän tai laitosten suojajärjestelmän sisäiset

Ehdollisten erien määrä erässä 4.1 siltä osin kuin vastapuoli on laitoksen emoyritys tai tytäryritys tai saman emoyrityksen toinen tytäryritys tai kun vastapuoli on direktiivin 2013/34/EU 22 artiklan 7 kohdassa tarkoitetussa yhteydessä luottolaitokseen tai kuuluu samaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 113 artiklan 7 kohdassa tarkoitettuun laitosten suojajärjestelmään tai on asetuksen (EU) N:o 575/2013 10 artiklassa tarkoitettu keskuslaitos tai verkoston tai osuustoiminnallisen ryhmän jäsen.

1100

4.1.1 Sitovat luottojärjestelyt

Erässä 4.1 raportoitu määrä siltä osin kuin se johtuu sitovista luottojärjestelyistä delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 31 artiklan mukaisesti.

1110

4.1.1.1 Saaja katsoo tasoksi 2B

Erässä 4.1.1 raportoitu määrä, joka katsotaan maksuvalmiusrahoitukseksi delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 16 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

1120

4.1.1.2 Muut

Erässä 4.1.1 raportoitu määrä siltä osin kuin sitä ei ole raportoitu erässä 4.1.1.1.

1130

4.1.2 Likviditeettisopimukset

Erässä 4.1 raportoitu määrä siltä osin kuin se johtuu likviditeettisopimuksista delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 31 artiklan mukaisesti.

1131

4.1a Ulosvirtaukset sitomattomista järjestelyistä

Sitomattomat luottojärjestelyt ja likviditeettisopimukset delegoidun asetuksen (EU) 2015/61 23 artiklan 1 kohdan a, b, d ja e alakohdan mukaisesti. Laitokset raportoivat ulosvirtauksena enimmäismäärän, joka on nostettavissa tiettynä ajanjaksona, aikaisinta mahdollista ajanjaksoa vastaavaan ryhmään. Takauksia ei ilmoiteta tällä rivillä.

1140

4.2 Luottoluokituksen heikentämisen käynnistävistä tekijöistä johtuvat ulosvirtaukset

Laitosten on raportoitava tässä laitoksen luottoluokan sellaisen olennaisen heikentymisen vaikutuksesta, joka vastaa laitoksen ulkoisen luottoluokituksen alenemista kolmella pykälällä.

Plusmerkkiset määrät edustavat ehdollisia ulosvirtauksia ja miinusmerkkiset määrät edustavat alkuperäisen vastuun alenemista.

Jos luottoluokituksen heikkenemisestä seuraa maksamattomien velkojen ennenaikainen takaisinmaksu, asianomaiset velat raportoidaan miinusmerkkisinä maturiteettiluokassa, jossa ne on raportoitu erässä 1, ja samanaikaisesti plusmerkkisinä maturiteettiluokassa, jossa velka erääntyy, jos luottoluokituksen heikkenemisen seuraukset tulevat voimaan raportointipäivänä.

Jos luottoluokituksen heikkenemisestä seuraa vakuuksien muutospyyntö, asetettavaksi vaaditun vakuuden markkina-arvo raportoidaan plusmerkkisenä maturiteettiluokassa, jossa vaatimus erääntyy, jos luottoluokituksen heikkenemisen seuraukset tulevat voimaan raportointipäivänä.

Jos luottoluokituksen heikkenemisestä seuraa muutos vastapuolilta vakuutena saatujen arvopapereiden edelleenpanttausoikeuksissa, niiden arvopapereiden markkina-arvo, joihin tämä vaikuttaa, raportoidaan plusmerkkisenä maturiteettiluokassa, jossa arvopaperit eivät ole enää raportoivan laitoksen käytettävissä, jos luottoluokituksen heikkenemisen seuraukset tulevat voimaan raportointipäivänä.

1150-1290

LISÄTIETOERÄT

1230

13 Keskuspankkikelpoiset laadukkaat likvidit varat (HQLA), joilla käydään kauppaa

Erissä 3.3, 3.4 ja 3.5 raportoitu määrä siltä osin kuin se kelpaa keskuspankin normaalien likviditeettioperaatioiden vakuudeksi ja laitoksella on siihen suora pääsy konsolidointitasollaan.

Kun kyseessä ovat niiden valuuttojen määräiset varat, jotka on sisällytetty asetuksen (EU) 2015/233 liitteeseen valuuttoina, joilla on erittäin kapea keskuspankkikelpoisuus, laitosten on jätettävä tämä kenttä tyhjäksi.

1241

14 Erässä 3.6 raportoidut varat, jotka ovat keskuspankkikelpoisia ei-laadukkaita likvidejä varoja (non-HQLA)

Erässä 3.6 raportoitujen määrien summa siltä osin kuin määrät kelpaavat keskuspankin normaalien likviditeettioperaatioiden vakuudeksi ja laitoksella on niihin suora pääsy konsolidointitasollaan.

Kun kyseessä ovat niiden valuuttojen määräiset varat, jotka on sisällytetty asetukseen (EU) 2015/233 valuuttoina, joilla on erittäin kapea keskuspankkikelpoisuus, laitosten on jätettävä tämä kenttä tyhjäksi.

1270

17 Käyttäytymisperusteiset ulosvirtaukset talletuksista

Erässä 1.3 raportoitu määrä jaoteltuna aikaryhmiin käyttäytymisperusteisen maturiteetin mukaisesti raportoivan laitoksen likviditeettiriskin hallintaa varten sillä oletuksella, että toiminta jatkuu ennallaan. Tässä kentässä ”toiminta jatkuu ennallaan” tarkoittaa tilannetta, jossa ei ole oletusta maksuvalmiusstressistä.

Jaottelun on ilmennettävä talletusten ”jähmeyttä”.

Liiketoimintasuunnitelmia koskevat oletukset eivät näy tässä erässä, eikä siihen sen vuoksi sisällytetä uuteen liiketoimintaan liittyviä tietoja.

Jaottelussa aikaryhmiin on noudatettava sisäisissä tarkoituksissa käytettyä tarkkuutta. Näin ollen kaikkia aikaryhmiä ei tarvitse täyttää.

1280

18 Käyttäytymisperusteiset sisäänvirtaukset lainoista ja ennakkomaksuista

Erässä 2.2 raportoitu määrä jaoteltuna aikaryhmiin käyttäytymisperusteisen maturiteetin mukaisesti raportoivan laitoksen likviditeettiriskin hallintaa varten sillä oletuksella, että toiminta jatkuu ennallaan. Tässä kentässä ”toiminta jatkuu ennallaan” tarkoittaa tilannetta, jossa ei ole oletusta maksuvalmiusstressistä.

Liiketoimintasuunnitelmia koskevat oletukset eivät näy tässä erässä, eikä siinä sen vuoksi oteta huomioon uutta liiketoimintaa.

Jaottelussa aikaryhmiin on noudatettava sisäisissä tarkoituksissa käytettyä tarkkuutta. Näin ollen kaikkia aikaryhmiä ei välttämättä tarvitse täyttää.

1290

19 Käyttäytymisperusteiset sitovien järjestelyjen nostot

Erässä 4.1 raportoitu määrä jaoteltuna aikaryhmiin nostojen ja niistä johtuvan likviditeetin käyttäytymisperusteisen tason mukaisesti raportoivan laitoksen likviditeettiriskin hallintaa varten sillä oletuksella, että toiminta jatkuu ennallaan. Tässä kentässä ”toiminta jatkuu ennallaan” tarkoittaa tilannetta, jossa ei ole oletusta maksuvalmiusstressistä.

Liiketoimintasuunnitelmia koskevat oletukset eivät näy tässä erässä, eikä siinä sen vuoksi oteta huomioon uutta liiketoimintaa.

Jaottelussa aikaryhmiin on noudatettava sisäisissä tarkoituksissa käytettyä tarkkuutta. Näin ollen kaikkia aikaryhmiä ei tarvitse täyttää.

(1)   

http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=CELEX%3A32015R0233

1. Yleiskatsaus

,
Otsikko Sääntely

1.1 Viittaukset

1.2 Tunnistetut vaatimukset

1.3 Liittyvät standardit

2. Tunnistetut vaatimukset

Vaatimukset
Lähde Vaatimus

3. Liittyvät standardit

Standardit
Lähde Vaatimus
  • Builddate: 01.09.2024 00:00:00 -Doknr: CELEX:32021R0451
  • EULAW_HR -

    EULAW_HR