+72 b artikla 3.

72 b artikla 3.

►M17  Kriisinratkaisuviranomainen voi sallia, että hyväksyttävien velkojen instrumenteiksi katsotaan tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen velkojen lisäksi velat, joiden yhteenlaskettu määrä on enintään 3,5 prosenttia 92 artiklan 3 kohdan mukaisesti lasketusta vastuisiin sisältyvän kokonaisriskin määrästä, edellyttäen, että ◄

a) 

kaikki 2 kohdassa säädetyt edellytykset täyttyvät 2 kohdan ensimmäisen alakohdan d alakohdassa säädettyä edellytystä lukuun ottamatta;

b) 

veloilla on sama etuoikeusasema kuin niillä 72 a artiklan 2 kohdassa tarkoitetuilla poissuljetuilla veloilla, jotka ovat ensisijaisuusjärjestyksessä viimeisinä lukuun ottamatta tämän artiklan 2 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitettuja poissuljettuja velkoja, jotka ovat kansallisen maksukyvyttömyyslainsäädännön mukaan tavanomaisia vakuudettomia vaateita huonommassa etuoikeusasemassa; ja

c) 

kyseisten velkojen sisällyttäminen hyväksyttävien velkojen eriin ei aiheuttaisi olennaista riskiä menestyksekkäisiin oikeustoimiin ryhtymisestä tai pätevien korvausvaatimusten esittämisestä, minkä kriisinratkaisuviranomainen arvioi direktiivin 2014/59/EU 34 artiklan 1 kohdan g alakohdassa ja 75 artiklassa tarkoitetut periaatteet huomioon ottaen.

1. Yleiskatsaus

,
Otsikko Sääntely

1.1 Viittaukset

1.2 Tunnistetut vaatimukset

1.3 Liittyvät standardit

2. Tunnistetut vaatimukset

Vaatimukset
Lähde Vaatimus

3. Liittyvät standardit

Standardit
Lähde Vaatimus