+104. Toimivaltaisten viranomaisten olisi kiinnitettävä erityistä huomiota suuriin kasvutasoihin ja …

104. Toimivaltaisten viranomaisten olisi kiinnitettävä erityistä huomiota suuriin kasvutasoihin ja …

Toimivaltaisten viranomaisten olisi kiinnitettävä erityistä huomiota suuriin kasvutasoihin ja niihin liittyviin riskioletuksiin, myös toimilupaa hakevan luottolaitoksen täytäntöönpano- ja riskinhallintavalmiuksien riittävyyden osalta, joilla tuetaan kohdennettujen suunnitelmien saavuttamista, 92 kohdan mukaisesti tehtyä analyysiä seuraten. Taustalla olevien oletusten uskottavuuden arvioinnissa tulisi ottaa huomioon eri tekijöitä, muun muassa yleinen liiketoimintastrategia, tuotteiden hinnoittelu, liiketoimintaympäristö, rahoitusstrategia, riskinsietokyky ja riskinottohalu, vakaan ja järkevän hoidon varmistamiseen tähtäävien käytäntöjen olemassaolo jne. Liiketoimintamallin kestävyyden osalta toimivaltaisten viranomaisten tulisi saada perusteellinen näkemys kustannusrakenteesta ja asiaankuuluvista indikaattoreista, esimerkiksi kustannusten ja tavoitetulojen suhteen kehityksestä (absoluuttinen tai suhteessa vertaislaitoksiin) ennakoidun liiketoimintasuunnitelman jakson lopussa ja stressitilanteissa.

1. Yleiskatsaus

,
Otsikko Sääntely

1.1 Viittaukset

1.2 Tunnistetut vaatimukset

1.3 Liittyvät standardit

2. Tunnistetut vaatimukset

Vaatimukset
Lähde Vaatimus

3. Liittyvät standardit

Standardit
Lähde Vaatimus
  • EBA - Published by the European Banking Authority at https://www.eba.europa.eu/