+31 artikla Toimivaltaisille viranomaisille annettavat tiedot
---+31 artikla 1.
---+31 artikla 2.
---+31 artikla 3.
---+31 artikla 4.
---+31 artikla 5.
---+31 artikla 6.
---+31 artikla 7.
---+31 artikla 8.
|
31 artikla Toimivaltaisille viranomaisille annettavat tiedot
1. Yleiskatsaus
| Otsikko |
Sääntely |
|
31 artikla 1.
|
Keskusvastapuolen on ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselleen kaikista johdon vaihdoksista ja annettava sille kaikki tarpeelliset tiedot sen arvioimiseksi, noudatetaanko 27 artiklan 1 kohtaa ja 27 artiklan 2 kohdan toista alakohtaa. Jos hallituksen jäsenen käytös todennäköisesti haittaa keskusvastapuolen järkevää ja vakaata hoitoa, toimivaltaisen viranomaisen on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet, joihin voi kuulua kyseisen jäsenen erottaminen hallituksesta.
|
|
31 artikla 2.
|
Luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön taikka yhdessä toimivien tällaisten henkilöiden, jäljempänä ’hankkijaehdokas’, jotka ovat päättäneet hankkia suoraan tai välillisesti merkittävän omistusosuuden keskusvastapuolessa tai lisätä suoraan tai välillisesti merkittävää omistusosuuttaan keskusvastapuolessa siten, että hankkijaehdokkaan osuus äänistä tai osakepääomasta nousisi vähintään 10, 20, 30 tai 50 prosenttiin, tai siten, että keskusvastapuolesta tulisi hankkijaehdokkaan tytäryritys, jäljempänä ’ehdotettu hankinta’, on ensin ilmoitettava tästä kirjallisesti sen keskusvastapuolen toimivaltaiselle viranomaiselle, jossa ne pyrkivät hankkimaan merkittävän omistusosuuden tai lisäämään sitä, mainiten samalla suunnitellun omistusosuuden suuruuden ja antaen 32 artiklan 4 kohdassa tarkoitetut asianmukaiset tiedot. Luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön, joka on päättänyt luopua suoraan tai välillisesti merkittävästä omistusosuudestaan keskusvastapuolessa, jäljempänä ’myyjäehdokas’, on ensin kirjallisesti ilmoitettava tästä toimivaltaiselle viranomaiselle ja mainittava samalla tällaisen omistusosuuden suuruus. Tällaisen henkilön on ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle myös päätöksestään vähentää merkittävää omistusosuutta siten, että kyseisen henkilön osuus äänistä tai osakepääomasta laskisi alle 10, 20, 30 tai 50 prosenttiin, tai siten, että keskusvastapuoli lakkaisi olemasta kyseisen henkilön tytäryritys. Toimivaltaisen viranomaisen on kirjallisesti ilmoitettava hankkijaehdokkaalle tai myyjäehdokkaalle viipymättä ja joka tapauksessa kahden työpäivän kuluessa tässä kohdassa tarkoitetun ilmoituksen sekä tämän artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen tietojen vastaanottamisesta, että se on vastaanottanut ilmoituksen tai tiedot, ja jaettava tämä tieto arvopaperimarkkinaviranomaisen ja 18 artiklassa tarkoitetun kollegion kanssa. Toimivaltaisella viranomaisella on enintään 60 työpäivää aikaa ilmoituksen ja sellaisten asiakirjojen vastaanottamista koskevan kirjallisen ilmoituksen päiväyksestä, jotka on liitettävä ilmoitukseen 32 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun luettelon perusteella, jäljempänä ’arviointijakso’, suorittaa 32 artiklan 1 kohdassa säädetty arviointi, jäljempänä ’arviointi’, ellei aikaa ole tämän artiklan mukaisesti pidennetty. Arviointijakson aikana 18 artiklassa tarkoitettu kollegio antaa 19 artiklan nojalla ja arvopaperimarkkinaviranomainen 24 a artiklan 7 kohdan ensimmäisen alakohdan b c alakohdan nojalla lausunnon 17 b artiklan mukaista menettelyä noudattaen. Toimivaltaisen viranomaisen on vastaanottamista koskevan ilmoituksen antaessaan ilmoitettava hankkijaehdokkaalle tai myyjäehdokkaalle arviointijakson päättymispäivämäärä.
|
|
31 artikla 3.
|
►M18
Toimivaltaisen viranomaisen on omasta puolestaan ja, jos arvopaperimarkkinaviranomainen ja 18 artiklassa tarkoitettu kollegio sitä pyytävät, tarvittaessa ilman aiheetonta viivytystä arviointijakson aikana mutta kuitenkin viimeistään arviointijakson viidentenäkymmenentenä työpäivänä pyydettävä tällaisia lisätietoja, jotka ovat tarpeen arvioinnin suorittamiseksi. Pyyntö on esitettävä kirjallisesti, ja siinä on yksilöitävä tarvittavat lisätiedot. ◄
Arviointijakso on keskeytettävä niiden päivien väliseksi ajaksi, jolloin toimivaltainen viranomainen pyytää tietoja ja jolloin se vastaanottaa hankkijaehdokkaalta vastauksen mainittuun pyyntöön. Keskeytys ei saa olla pitempi kuin 20 työpäivää. Toimivaltainen viranomainen voi harkintansa mukaan pyytää vielä täydentämään tai tarkentamaan tietoja, mutta tämä ei saa enää keskeyttää arviointijaksoa.
|
|
31 artikla 4.
|
Toimivaltainen viranomainen voi pidentää 3 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettua keskeytystä enintään 30 työpäiväksi, jos hankkijaehdokas tai myyjäehdokas on joko:
a)
sijoittautunut unionin ulkopuolelle tai sitä säännellään unionin ulkopuolella;
b)
luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka ei ole tämän asetuksen tai direktiivin 73/239/ETY, muuta ensivakuutusta kuin henkivakuutusta koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 18 päivänä kesäkuuta 1992 annetun neuvoston direktiivin 92/49/ETY (
22
) tai direktiivien 2002/83/EY, 2003/41/EY, 2004/39/EY, 2005/68/EY, 2006/48/EY, 2009/65/EY tai 2011/61/EU mukaisen valvonnan alainen.
|
|
31 artikla 5.
|
Jos toimivaltainen viranomainen arvioinnin tehtyään päättää vastustaa ehdotettua hankintaa, sen on ilmoitettava tästä hankkijaehdokkaalle kirjallisesti kahden työpäivän kuluessa ylittämättä arviointijaksoa ja perusteltava päätöksensä. Toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava tästä 18 artiklassa tarkoitetulle kollegiolle. Jollei kansallisesta oikeudesta muuta johdu, asianmukainen selvitys päätöksen perusteluista voidaan julkistaa hankkijaehdokkaan pyynnöstä. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin antaa toimivaltaiselle viranomaiselle luvan julkistaa perustelut ilman hankkijaehdokkaan pyyntöä.
|
|
31 artikla 6.
|
Jos toimivaltainen viranomainen ei arviointijakson kuluessa vastusta ehdotettua hankintaa kirjallisesti, se katsotaan hyväksytyksi.
|
|
31 artikla 7.
|
Toimivaltainen viranomainen voi määrätä enimmäisajan, jonka kuluessa ehdotettu hankinta on saatettava päätökseen, ja tarvittaessa pidentää tätä määräaikaa.
|
|
31 artikla 8.
|
Jäsenvaltiot eivät saa asettaa vaatimuksia, jotka ovat tiukempia kuin tässä asetuksessa säädetyt, sen osalta, miten toimivaltaiselle viranomaiselle ilmoitetaan äänioikeuksien tai pääoman suorista tai välillisistä hankinnoista tai miten toimivaltainen viranomainen ne hyväksyy.
|
,
1.1 Viittaukset
1.2 Tunnistetut vaatimukset
1.3 Liittyvät standardit
2. Tunnistetut vaatimukset
Vaatimukset
| Lähde |
Vaatimus |
3. Liittyvät standardit
Standardit
| Lähde |
Vaatimus |
|