+48 c artikla 6.

48 c artikla 6.

Jäsenvaltiot voivat sallia, että yksi tai useampi tieto, joiden julkistamista muutoin edellytetään tämän artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti, voidaan jättää väliaikaisesti antamatta kertomuksessa, jos niiden julkistaminen voisi aiheuttaa vakavaa haittaa niiden yritysten kaupalliselle asemalle, joihin kertomus liittyy. Kertomuksessa on selkeästi ilmoitettava tällaisesta tietojen antamatta jättämisestä ja esitettävä perusteltu selitys sen syistä.

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikki ensimmäisen alakohdan nojalla antamatta jätetyt tiedot julkaistaan myöhemmässä tuloverotietoja koskevassa kertomuksessa viimeistään viiden vuoden kuluessa tietojen alkuperäisestä antamatta jättämisestä.

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että veroasioissa yhteistyöhaluttomia lainkäyttöalueita koskevasta tarkistetusta EU:n luettelosta annettujen neuvoston päätelmien liitteissä I ja II lueteltuihin verotuksellisiin lainkäyttöalueisiin liittyviä tämän artiklan 5 kohdassa tarkoitettuja tietoja ei saa koskaan jättää pois.

1. Yleiskatsaus

,
Otsikko Sääntely

1.1 Viittaukset

1.2 Tunnistetut vaatimukset

1.3 Liittyvät standardit

2. Tunnistetut vaatimukset

Vaatimukset
Lähde Vaatimus

3. Liittyvät standardit

Standardit
Lähde Vaatimus