+10 artikla 7.

10 artikla 7.

Vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen tarkistaa 4 ja 6 kohdassa tarkoitettuja määriä määräajoin Eurostatin julkaisemassa Euroopan kuluttajahintaindeksissä tapahtuneiden muutosten ottamiseksi huomioon. Ensimmäinen tarkistus tehdään viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2017 ja seuraavat tarkistukset tehdään sen jälkeen viiden vuoden välein.

Vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen laatii luonnokset teknisiksi sääntelystandardeiksi, joilla 4 ja 6 kohdassa tarkoitettua euromääräistä vähimmäismäärää tarkistetaan tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetussa indeksissä 1 päivän tammikuuta 2013 ja 31 päivän joulukuuta 2017 tai viimeisimmän tarkistuspäivän ja uuden tarkistuspäivän välisenä aikana tapahtuneen prosentuaalisen muutoksen verran ja pyöristämällä se ylöspäin lähimpään 10 euron kerrannaiseen.

Vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen toimittaa kyseiset teknisten sääntelystandardien luonnokset komissiolle viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2018 ja seuraavat teknisten sääntelystandardien luonnokset sen jälkeen viiden vuoden välein.

Siirretään komissiolle valta hyväksyä tämän kohdan toisessa ja kolmannessa alakohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetuksen (EU) N:o 1094/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

1. Yleiskatsaus

,
Otsikko Sääntely

1.1 Viittaukset

1.2 Tunnistetut vaatimukset

1.3 Liittyvät standardit

2. Tunnistetut vaatimukset

Vaatimukset
Lähde Vaatimus

3. Liittyvät standardit

Standardit
Lähde Vaatimus