|
+21 artikla 6. |
21 artikla 6.Kolmanteen maahan sijoittautuneen säilytysyhteisön nimeämiseen on jatkuvasti sovellettava seuraavia edellytyksiä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 3 kohdassa säädettyjen vaatimusten soveltamista:
a)
niiden jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset, joissa unionin ulkopuolelle sijoittautuneen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston osuuksia tai osakkeita aiotaan markkinoida, ja siltä osin kuin kyse on eri viranomaisista, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan kotijäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat tehneet yhteistyö- ja tietojenvaihtojärjestelyjä säilytysyhteisön toimivaltaisten viranomaisten kanssa;
b)
säilytysyhteisöt ovat sellaisen tehokkaan toiminnan vakautta koskevan säätelyn, vähimmäispääomavaatimukset mukaan luettuina, ja valvonnan alaisia, jotka vastaavat vaikutuksiltaan unionin lainsäädäntöä ja joiden täytäntöönpanoa valvotaan tehokkaasti;
c)
kolmatta maata, johon säilytysyhteisö on sijoittautunut, ei ole yksilöity Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/849 ( 22 ) 9 artiklan 2 kohdan mukaiseksi suuririskiseksi kolmanneksi maaksi;
d)
jäsenvaltiot, joissa unionin ulkopuolelle sijoittautuneen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston osuuksia tai osakkeita aiotaan markkinoida, ja vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan kotijäsenvaltio, joka ei kuulu edellä mainittuihin, ovat tehneet säilytysyhteisön sijoittautumismaana olevan kolmannen maan kanssa sopimuksen, joka vastaa täysin Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) tuloa ja varallisuutta koskevan malliverosopimuksen 26 artiklassa vahvistettuja vaatimuksia ja jolla varmistetaan tehokas tietojenvaihto veroasioissa, mukaan lukien mahdolliset monenväliset verosopimukset, ja kyseistä kolmatta maata ei mainita veroasioissa yhteistyöhaluttomia lainkäyttöalueita koskevaa tarkistettua EU:n luetteloa koskevien neuvoston päätelmien liitteessä I.
e)
säilytysyhteisön on oltava sopimuksen perusteella vastuussa vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle tai kyseisen rahaston sijoittajille 12 ja 13 kohdan mukaisesti ja nimenomaisesti sitouduttava noudattamaan 11 kohtaa. Poiketen siitä, mitä ensimmäisen alakohdan johdantokappaleessa säädetään, kyseisen alakohdan c ja d alakohdan edellytyksiä sovelletaan säilytysyhteisön nimeämisen ajankohtana. Jos säilytysyhteisön sijoittautumismaana oleva kolmas maa yksilöidään ensimmäisen alakohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla direktiivin (EU) 2015/849 9 artiklan 2 kohdan mukaisesti suuririskiseksi kolmanneksi maaksi tai lisätään ensimmäisen alakohdan d alakohdassa tarkoitetulla tavalla veroasioissa yhteistyöhaluttomia lainkäyttöalueita koskevaa tarkistettua EU:n luetteloa koskevien neuvoston päätelmien liitteeseen I, uusi säilytysyhteisö on nimettävä kohtuullisen ajan kuluessa sijoittajien edun asianmukaisesti huomioon ottaen. Tämä aika on enintään kaksi vuotta. Kun toisen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen on eri mieltä arviosta, jonka vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan kotijäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat tehneet ensimmäisen alakohdan a, c tai e alakohdan soveltamisesta, asianomaiset toimivaltaiset viranomaiset voivat siirtää asian käsittelyn arvopaperimarkkinaviranomaiselle, joka voi toimia sille asetuksen (EU) N:o 1095/2010 19 artiklan nojalla annettujen valtuuksien mukaisesti. Komissio hyväksyy 17 kohdan b alakohdassa vahvistettujen perusteiden mukaisesti täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa todetaan, että kolmannen maan toiminnan vakautta koskeva säätely ja valvonta vastaavat vaikutuksiltaan unionin lainsäädäntöä ja että niiden täytäntöönpanoa valvotaan tehokkaasti. Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 59 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen. 1. Yleiskatsaus
1.1 Viittaukset1.2 Tunnistetut vaatimukset1.3 Liittyvät standardit2. Tunnistetut vaatimukset
3. Liittyvät standardit
|