+21 artikla 13.

21 artikla 13.

Edellä 11 kohdassa tarkoitettu tehtävien siirto ei vaikuta säilytysyhteisön vastuuseen.

Sen estämättä mitä tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään, jos kolmannen osapuolen säilytettävänä 11 kohdan nojalla olevista rahoitusvälineistä aiheutuu tappioita, säilytysyhteisö voi vapautua vastuustaan, jos se pystyy osoittamaan, että

a) 

kaikki 11 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetut sen säilytystehtävien siirtämistä koskevat vaatimukset täyttyvät;

b) 

säilytysyhteisön ja kolmannen osapuolen välillä on tehty kirjallinen sopimus, jolla nimenomaisesti siirretään säilytysyhteisön vastuu kyseiselle kolmannelle osapuolelle ja jonka nojalla vaihtoehtoinen sijoitusrahasto tai tapauksen mukaan sen lukuun toimiva vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja voi esittää vaateen kolmatta osapuolta vastaan rahoitusvälineistä aiheutuvista tappioista tai säilytysyhteisö voi esittää tällaisen vaateen sen lukuun; ja

c) 

säilytysyhteisön ja vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen lukuun toimivan vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan välillä on tehty kirjallinen sopimus, jossa nimenomaisesti sallitaan säilytysyhteisön vapautuminen vastuusta ja jossa mainitaan objektiivinen peruste tällaiseen vastuusta vapautumiseen.

1. Yleiskatsaus

,
Otsikko Sääntely

1.1 Viittaukset

1.2 Tunnistetut vaatimukset

1.3 Liittyvät standardit

2. Tunnistetut vaatimukset

Vaatimukset
Lähde Vaatimus

3. Liittyvät standardit

Standardit
Lähde Vaatimus