+37 artikla 11.

37 artikla 11.

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan liiketoiminnan jatkokehittäminen unionissa ei vaikuta viitejäsenvaltion määrittämiseen. Jos vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja kuitenkin muuttaa markkinointistrategiaansa kahden vuoden kuluessa alkuperäisen toimiluvan myöntämisestä ja kyseinen muutos olisi vaikuttanut viitejäsenvaltion määrittämiseen, jos muutettu markkinointistrategia olisi ollut alkuperäinen markkinointistrategia, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on ilmoitettava alkuperäisen viitejäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille kyseisestä muutoksesta ennen sen toteutumista ja ilmoitettava viitejäsenvaltionsa 4 kohdassa säädettyjen edellytysten mukaisesti ja uuden strategian perusteella. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja perustelee arvionsa julkistamalla uuden markkinointistrategiansa alkuperäiselle viitejäsenvaltiolleen. Samalla vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja antaa tiedot laillisesta edustajastaan, mukaan lukien sen nimi ja sijoittautumispaikka. Laillisen edustajan on oltava sijoittautunut uuteen viitejäsenvaltioon.

Alkuperäisen viitejäsenvaltion on arvioitava, onko vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan ensimmäisen alakohdan mukaisesti tekemä määritys oikea, ja ilmoitettava arviostaan arvopaperimarkkinaviranomaiselle. Arvopaperimarkkinaviranomainen antaa lausunnon toimivaltaisten viranomaisten tekemästä arviosta. Toimivaltaisten viranomaisten on Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaiselle tekemässään ilmoituksessa toimitettava perustelut, jotka hoitaja on esittänyt viitejäsenvaltiota koskevalle arviolleen, ja tiedot hoitajan uudesta markkinointistrategiasta.

Arvopaperimarkkinaviranomainen antaa kuukauden kuluessa toisessa alakohdassa tarkoitetun ilmoituksen vastaanottamisesta asianomaisille toimivaltaisille viranomaisille lausunnon niiden arviosta. Arvopaperimarkkinaviranomainen voi antaa kielteisen lausunnon vain, jos se katsoo, ettei 4 kohdan perusteita ole noudatettu.

Alkuperäisen viitejäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on saatuaan arvopaperimarkkinaviranomaisen lausunnon kolmannen alakohdan mukaisesti ilmoitettava päätöksestään unionin ulkopuolelle sijoittautuneelle vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalle, sen alkuperäiselle lailliselle edustajalle ja Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaiselle.

Jos alkuperäisen viitejäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat samaa mieltä vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan tekemästä arviosta, niiden on ilmoitettava muutoksesta myös uuden viitejäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille. Alkuperäisen viitejäsenvaltion on viipymättä toimitettava uudelle viitejäsenvaltiolle vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan toimilupaa ja valvontaa koskevien asiakirjojen jäljennös. Uuden viitejäsenvaltion toimivaltaisilla viranomaisilla on toimilupaa ja valvontaa koskevien asiakirjojen toimittamisesta alkaen toimivalta soveltaa toimiluvan myöntämistä koskevaa menettelyä ja valvoa hoitajaa.

Jos toimivaltaisten viranomaisten lopullinen arvio kolmannessa alakohdassa tarkoitetun arvopaperimarkkinaviranomaisen lausunnon vastainen,

a) 

toimivaltaisten viranomaisten on ilmoitettava asiasta arvopaperimarkkinaviranomaiselle ja perusteltava päätöksensä. Arvopaperimarkkinaviranomainen julkistaa tiedon siitä, etteivät toimivaltaiset viranomaiset noudata tai aio noudattaa sen lausuntoa. Arvopaperimarkkinaviranomainen voi myös tapauskohtaisesti päättää julkaista toimivaltaisen viranomaisen perustelut sille, ettei se noudata lausuntoa. Asianomaisille toimivaltaisille viranomaisille on ilmoitettava etukäteen perustelujen julkaisemisesta;

b) 

jos vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hoitaja markkinoi hoitamiensa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen osuuksia tai osakkeita muissa jäsenvaltioissa kuin alkuperäisessä viitejäsenvaltiossa, alkuperäisen viitejäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on ilmoitettava asiasta myös kyseisten jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille ja perusteltava päätöksensä. Viitejäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on soveltuvin osin ilmoitettava asiasta myös vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan hoitamien sellaisten rahastojen kotijäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille ja perusteltava päätöksensä.

1. Yleiskatsaus

,
Otsikko Sääntely

1.1 Viittaukset

1.2 Tunnistetut vaatimukset

1.3 Liittyvät standardit

2. Tunnistetut vaatimukset

Vaatimukset
Lähde Vaatimus

3. Liittyvät standardit

Standardit
Lähde Vaatimus