|
+4 artikla 2. |
4 artikla 2.Keskinäistä etua koskevan hankkeen on täytettävä seuraavat yleiset kriteerit:
a)
hanke edistää merkittävästi 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja tavoitteita ja kolmannen maan tavoitteita, erityisesti siten, ettei se estä kolmatta maata luopumasta asteittain fossiilisten polttoaineiden tuotantorakenteista sen kotimaisessa kulutuksessa, sekä kestävyyttä, esimerkiksi edistämällä uusiutuvan energian integrointia verkkoon ja uusiutuvista lähteistä tuotetun energian siirtoa ja jakelua suuriin kulutuskeskuksiin ja varastointipaikkoihin;
b)
hankkeen mahdolliset unionin tason kokonaishyödyt, jotka on arvioitu 3 kohdassa säädettyjen asianomaisten erityisten kriteerien mukaisesti, ovat suuremmat kuin sen kustannukset unionissa, myös pidemmällä aikavälillä;
c)
hanke sijaitsee vähintään yhden jäsenvaltion ja vähintään yhden kolmannen maan alueella, ja sillä on liitteessä IV olevan 2 kohdan mukainen merkittävä rajatylittävä vaikutus;
d)
siltä osin kuin hanke sijaitsee jäsenvaltion alueella, hanke on direktiivien 2009/73/EY ja (EU) 2019/944 mukainen, kun se kuuluu tämän asetuksen liitteessä II olevissa 1 ja 3 kohdassa esitettyihin infrastruktuuriluokkiin;
e)
osoitetaan, että asianomaisen yhden tai useamman kolmannen maan toimintakehyksessä on toteutettu pitkälle menevä lähentyminen ja siihen sisältyy oikeudellisia täytäntöönpanomekanismeja unionin toimintapoliittisten tavoitteiden tukemiseksi, jotta voidaan erityisesti varmistaa
i)
toimivat energian sisämarkkinat;
ii)
toimitusvarmuus muun muassa monipuolisten lähteiden, yhteistyön ja yhteisvastuun perusteella;
iii)
energiajärjestelmä, mukaan lukien tuotanto, siirto ja jakelu, jossa edetään kohti ilmastoneutraaliuden tavoitetta, Pariisin sopimuksen ja vuoteen 2030 ulottuvien unionin energia- ja ilmastotavoitteiden ja sen vuotta 2050 koskevan ilmastoneutraaliustavoitteen mukaisesti, erityisesti hiilivuotoa välttäen;
f)
asianomainen yksi tai useampi kolmas maa tukee hankkeen 7 artiklan mukaista ensisijaista asemaa ja sitoutuu noudattamaan samankaltaista aikataulua nopeutetussa toteutuksessa ja muissa toimintapoliittisissa ja sääntelyyn liittyvissä tukitoimenpiteissä kuin se, jota sovelletaan yhteistä etua koskeviin hankkeisiin unionissa. Kun on kyse liitteessä II olevan 5 kohdan c alakohdassa esitettyyn energiainfrastruktuuriluokkaan kuuluvista hiilidioksidin varastointia koskevista hankkeista, hankkeen on oltava välttämätön hiilidioksidin rajatylittävän kuljetuksen ja varastoinnin kannalta ja kolmannella maalla, jossa hanke sijaitsee, ja sillä on oltava asianmukainen oikeudellinen kehys, joka perustuu toimiviksi osoitettuihin täytäntöönpanomekanismeihin, joilla varmistetaan, että hankkeeseen sovelletaan mahdollisten hiilivuotojen estämiseksi sekä ilmaston, ihmisten terveyden ja ekosysteemien suhteen hiilidioksidin pysyvän varastoinnin turvallisuuden ja tehokkuuden edistämiseksi vaatimuksia ja takeita, jotka ovat vähintään saman tasoiset kuin unionin lainsäädännössä säädetyt vaatimukset ja takeet. 1. Yleiskatsaus
1.1 Viittaukset1.2 Tunnistetut vaatimukset1.3 Liittyvät standardit2. Tunnistetut vaatimukset
3. Liittyvät standardit
|