+7 artikla 5.

7 artikla 5.

Sen estämättä, mitä tämän artiklan 3 kohdassa säädetään, osallistuvat jäsenvaltiot voivat päättää, että kriisinratkaisuneuvosto käyttää kaikkia sille tällä asetuksella annettuja asiaankuuluvia toimivaltuuksia ja hoitaa kaikkia sille tällä asetuksella annettuja tehtäviä niiden alueelle sijoittautuneiden yhteisöjen ja konsernien osalta, tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja yhteisöjä ja konserneja lukuun ottamatta. Tällöin tämän artiklan 3 ja 4 kohtaa, 9 artiklaa, 12 artiklan 3 kohtaa ja 31 artiklan 1 kohtaa ei sovelleta. Jäsenvaltioiden, jotka aikovat käyttää tätä mahdollisuutta, on ilmoitettava asiasta kriisinratkaisuneuvostolle ja komissiolle. Ilmoitus tulee voimaan päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Kun tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu ilmoitus on tullut voimaan, osallistuvat jäsenvaltiot voivat päättää, että vastuu niiden alueelle sijoittautuneisiin muihin kuin 2 kohdassa tarkoitettuihin yhteisöihin ja konserneihin liittyvien tehtävien hoitamisesta palautetaan kansallisille kriisinratkaisuviranomaisille, jolloin tämän kohdan ensimmäistä alakohtaa ei enää sovelleta. Jäsenvaltioiden, jotka aikovat käyttää tätä mahdollisuutta, on ilmoitettava asiasta kriisinratkaisuneuvostolle ja komissiolle. Ilmoitus tulee voimaan päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

1. Yleiskatsaus

,
Otsikko Sääntely

1.1 Viittaukset

1.2 Tunnistetut vaatimukset

1.3 Liittyvät standardit

2. Tunnistetut vaatimukset

Vaatimukset
Lähde Vaatimus

3. Liittyvät standardit

Standardit
Lähde Vaatimus