|
+75 artikla Uudelleentarkastelu |
75 artikla Uudelleentarkastelu75 artikla Uudelleentarkastelu Komissio tarkastelee uudelleen tätä asetusta ja laatii siitä yleiskertomuksen viimeistään 17 päivänä tammikuuta 2029. Komissio arvioi erityisesti
a)
74 artiklan 1 kohdan a–l alakohdassa tarkoitettuja seikkoja, määrittää, onko tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvien palvelujen osalta olemassa merkittäviä kilpailun esteitä, joihin ei ole puututtu riittävästi, ja arvioi mahdollisen tarpeen soveltaa lisätoimenpiteitä seuraavien tavoitteiden saavuttamiseksi:
i)
parannetaan toimitusten tehokkuutta;
ii)
rajoitetaan arvopaperikeskusten kaatumisen vaikutusta veronmaksajiin;
iii)
käsitellään mahdollisia ongelmia, joita sisäisellä toimituksella on havaittu olevan kilpailuun tai rahoitusvakauteen;
iv)
minimoidaan rajatylittävän toimituksen esteet;
v)
varmistetaan, että viranomaisilla on riittävät valtuudet ja tiedot riskien seuraamiseksi;
b)
unionin arvopaperikeskuksia ja erityisesti niitä arvopaperikeskuksia, joiden toiminta on merkittävää unionin arvopaperimarkkinoiden toiminnan ja sijoittajansuojan kannalta vähintään kahdessa vastaanottavassa jäsenvaltiossa, koskevan sääntely- ja valvontakehyksen toimintaa keskittyen erityisesti palvelujen rajatylittävään tarjoamiseen, arvopaperikeskusten asiakkaille ja osallistujille mahdollisesti aiheutuviin riskeihin, sijoittajansuojaan ja rahoitusvakauteen unionissa;
c)
sääntely- ja valvontakehyksen toimintaa ja soveltamisalaa suhteessa kolmansien maiden arvopaperikeskuksiin, erityisesti tällaisten arvopaperikeskusten valvonta niiden tarjotessa palveluja unionissa, mukaan lukien EAMV:n rooli. Komissio antaa kertomuksen ja mahdolliset ehdotuksensa Euroopan parlamentille ja neuvostolle. 1. Yleiskatsaus
1.1 Viittaukset1.2 Tunnistetut vaatimukset1.3 Liittyvät standardit2. Tunnistetut vaatimukset
3. Liittyvät standardit
|