+33 artikla 1

33 artikla 1

1.   Edellytyksen, jonka mukaan tarjotun tuen avulla voidaan kohtuullisella todennäköisyydellä poistaa rahoitustukea saavan konserniyhteisön, jäljempänä ’tukea saava yhteisö’, rahoitusvaikeudet, katsotaan täyttyvän, jos poistamistodennäköisyyttä tukevat seuraavat tekijät:

a)

tukea saavan yhteisön pääoma- ja maksuvalmiustarpeet, jotka yksilöidään kyseisen yhteisön pääoma- ja maksuvalmiustilanteen kuvauksella sekä sen pääoma- ja maksuvalmiustarpeita koskevalla ennusteella, katetaan riittävän pitkäksi ajaksi ottaen huomioon kaikki muut asiaankuuluvat rahoituslähteet, joista nämä tarpeet voidaan täyttää, sekä rahoitusvaikeuksien poistamiseen tarvittava aika ja tuen kesto;

b)

taloudellista tilannetta sekä rahoitusvaikeuksien sisäisiä ja ulkoisia syitä, erityisesti tukea saavan yhteisön liiketoimintamallia ja riskinhallintaa, sekä aiempia, nykyisiä ja odotettuja markkinaolosuhteita koskeva analyysi ei ole ristiriidassa rahoitusvaikeuksien poistamistodennäköisyyden kanssa;

c)

toimintasuunnitelma, jossa kuvataan toimenpiteet, joilla tukea saavan yhteisön taloudellinen tilanne korjataan, mukaan luettuna tarvittaessa sen liiketoimintamallin ja riskinhallinnan tarkistaminen;

d)

a, b ja c alakohdassa mainittujen kuvausten ja ennusteiden perusoletukset ovat johdonmukaisia ja uskottavia, ja niissä otetaan huomioon tukea saavan yhteisön stressitilanne, vallitsevat markkinaolosuhteet sekä mahdolliset epäsuotuisat kehityssuunnat.

1. Vue d’ensemble

,
Intitulé Réglementation

1.1 Références

1.2 Exigences identifiées

1.3 Normes associées

2. Exigences identifiées

Exigences
Source Exigence

3. Normes associées

Normes
Source Exigence
  • Builddate: 08.07.2016 00:00:00 -Doknr: CELEX:32016R1075
  • EULAW_FI -

    EULAW_FI