+33 artikla 1
|
33 artikla 1
1. Edellytyksen, jonka mukaan tarjotun tuen avulla voidaan kohtuullisella todennäköisyydellä poistaa rahoitustukea saavan konserniyhteisön, jäljempänä ’tukea saava yhteisö’, rahoitusvaikeudet, katsotaan täyttyvän, jos poistamistodennäköisyyttä tukevat seuraavat tekijät:
|
a)
|
tukea saavan yhteisön pääoma- ja maksuvalmiustarpeet, jotka yksilöidään kyseisen yhteisön pääoma- ja maksuvalmiustilanteen kuvauksella sekä sen pääoma- ja maksuvalmiustarpeita koskevalla ennusteella, katetaan riittävän pitkäksi ajaksi ottaen huomioon kaikki muut asiaankuuluvat rahoituslähteet, joista nämä tarpeet voidaan täyttää, sekä rahoitusvaikeuksien poistamiseen tarvittava aika ja tuen kesto;
|
|
b)
|
taloudellista tilannetta sekä rahoitusvaikeuksien sisäisiä ja ulkoisia syitä, erityisesti tukea saavan yhteisön liiketoimintamallia ja riskinhallintaa, sekä aiempia, nykyisiä ja odotettuja markkinaolosuhteita koskeva analyysi ei ole ristiriidassa rahoitusvaikeuksien poistamistodennäköisyyden kanssa;
|
|
c)
|
toimintasuunnitelma, jossa kuvataan toimenpiteet, joilla tukea saavan yhteisön taloudellinen tilanne korjataan, mukaan luettuna tarvittaessa sen liiketoimintamallin ja riskinhallinnan tarkistaminen;
|
|
d)
|
a, b ja c alakohdassa mainittujen kuvausten ja ennusteiden perusoletukset ovat johdonmukaisia ja uskottavia, ja niissä otetaan huomioon tukea saavan yhteisön stressitilanne, vallitsevat markkinaolosuhteet sekä mahdolliset epäsuotuisat kehityssuunnat.
|
1. Forbhreathnú
1.1 Tagairtí
1.2 Ceanglais aitheanta
1.3 Caighdeáin ghaolmhara
2. Ceanglais aitheanta
Ceanglais
| Foinse |
Ceanglas |
3. Caighdeáin ghaolmhara
Caighdeáin
| Foinse |
Ceanglas |
- Builddate: 08.07.2016 00:00:00 -Doknr: CELEX:32016R1075
- EULAW_FI -
EULAW_FI
|