+85 artikla 6.

85 artikla 6.

Arvopaperimarkkinaviranomainen antaa yhteistyössä EJRK:n kanssa ja 24 b artiklan 3 kohdan mukaisesti kaikki siinä kolmannen maan keskusvastapuolessa, jolle 25 artiklan 2 c kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettu täytäntöönpanosäädös on osoitettu, määritetyissä tai määritettävissä rahoitusvälineissä käytetyt unionin valuutat liikkeeseen laskevien keskuspankkien suostumuksella komissiolle kertomuksen kyseisen täytäntöönpanosäädöksen säännösten soveltamisesta, jossa arvioidaan erityisesti sitä, onko unionin tai sen yhden tai useamman jäsenvaltion rahoitusvakauteen kohdistuvaa riskiä vähennetty riittävästi. Arvopaperimarkkinaviranomainen antaa kertomuksensa komissiolle 12 kuukauden kuluessa 25 artiklan 2 c kohdan neljännen alakohdan b alakohdan mukaisesti määritetyn sopeutumisajan päättymisestä. Liikkeeseen laskevan keskuspankin antama hyväksyntä saa koskea vain sen liikkeelle laskemaa valuuttaa, ei selvitystä kokonaisuudessaan.

Komissio laatii 12 kuukauden kuluessa ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun kertomuksen toimittamisesta kertomuksen kyseisen täytäntöönpanosäädöksen säännösten soveltamisesta. Komissio antaa kertomuksensa ja mahdolliset ehdotuksensa Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

1. Yleiskatsaus

,
Otsikko Sääntely

1.1 Viittaukset

1.2 Tunnistetut vaatimukset

1.3 Liittyvät standardit

2. Tunnistetut vaatimukset

Vaatimukset
Lähde Vaatimus

3. Liittyvät standardit

Standardit
Lähde Vaatimus