+9 artikla 1.

9 artikla 1.

Sen estämättä, mitä 7 artiklassa säädetään alkupääomaa koskevista vaatimuksista, jäsenvaltioiden on vaadittava, että maksulaitoksilla, lukuun ottamatta ainoastaan liitteessä I olevassa 7 ja 8 kohdassa tai kummassakin tarkoitettuja palveluja tarjoavia maksulaitoksia, on aina omia varoja, jotka lasketaan toimivaltaisten viranomaisten kansallisen lainsäädännön mukaisesti antaman määräyksen mukaisesti jollakin seuraavista kolmesta menetelmästä:

Menetelmä A
Maksulaitoksen omien varojen määrän on oltava vähintään 10 prosenttia sen edellisen vuoden kiinteistä yleiskustannuksista. Toimivaltaiset viranomaiset voivat mukauttaa tätä vaatimusta maksulaitoksen edellisen vuoden jälkeen tapahtuneen liiketoiminnan merkittävän muutoksen perusteella. Jos maksulaitos on laskenta-ajankohtana harjoittanut liiketoimintaansa alle vuoden ajan, on vaadittava, että sen omat varat ovat suuruudeltaan vähintään 10 prosenttia sen liiketoimintasuunnitelman mukaisista kiinteistä yleiskustannuksista, jolleivät toimivaltaiset viranomaiset vaadi tuon suunnitelman mukauttamista.
Menetelmä B
Maksulaitoksen omien varojen määrän on oltava vähintään yhtä suuri kuin seuraavien erien summa kerrottuna 2 kohdassa määritellyllä porrastuskertoimella k, jolloin maksujen määrä (payment volume, PV) vastaa yhtä kahdestoistaosaa kyseisen maksulaitoksen edellisenä vuonna toteuttamien maksutapahtumien kokonaismäärästä:
a) 

4,0 prosenttia maksujen määrästä (PV) 5 miljoonaan euroon asti

sekä

b) 

2,5 prosenttia maksujen määrästä (PV), joka on yli 5 miljoonaa euroa mutta enintään 10 miljoonaa euroa

sekä

c) 

1 prosentti maksujen määrästä (PV), joka on yli 10 miljoonaa euroa mutta enintään 100 miljoonaa euroa

sekä

d) 

0,5 prosenttia maksujen määrästä (PV), joka on yli 100 miljoonaa euroa mutta enintään 250 miljoonaa euroa

sekä

e) 

0,25 prosenttia maksujen määrästä (PV), joka on yli 250 miljoonaa euroa.

Menetelmä C
Maksulaitoksen omien varojen määrän on oltava vähintään yhtä suuri kuin a alakohdassa määritelty merkitsevä indikaattori kerrottuna b alakohdassa määritellyllä kertoimella ja edelleen 2 kohdassa määritellyllä porrastuskertoimella k:
a) 

Merkitsevä indikaattori on seuraavien tekijöiden summa:

i) 

korkotuotot;

ii) 

korkokulut;

iii) 

saadut palkkiot ja palvelumaksut; ja

iv) 

muut varsinaisen toiminnan tuotot.

Kukin tekijä sisällytetään summaan positiivisena tai negatiivisena lukuna. Poikkeuksellisia ja satunnaisia tuottoja ei oteta huomioon merkitsevän indikaattorin laskennassa. Kolmansien osapuolten tarjoamien palvelujen ulkoistamisen aiheuttamat kulut voivat pienentää merkitsevää indikaattoria silloin, kun kulut aiheutuvat yrityksestä, joka kuuluu tämän direktiivin mukaisen valvonnan piiriin. Merkitsevä indikaattori lasketaan 12 kuukauden havainnointijakson perusteella edellisen tilikauden päättyessä. Merkitsevä indikaattori on laskettava edelliseltä tilikaudelta. Menetelmän C mukaisesti laskettujen omien varojen on kuitenkin oltava vähintään 80 prosenttia merkitsevän indikaattorin edeltäviltä kolmelta tilikaudelta lasketusta keskiarvosta. Jos tilintarkastettuja lukuja ei ole saatavilla, voidaan käyttää liiketoiminnallisia estimaatteja.

b) 

Kerroin on

i) 

10 prosenttia merkitsevän indikaattorin määrästä 2,5 miljoonaan euroon asti;

ii) 

8 prosenttia merkitsevän indikaattorin määrästä, joka on yli 2,5 miljoonaa euroa mutta enintään 5 miljoonaa euroa;

iii) 

6 prosenttia merkitsevän indikaattorin määrästä, joka on yli 5 miljoonaa euroa mutta enintään 25 miljoonaa euroa;

iv) 

3 prosenttia merkitsevän indikaattorin määrästä, joka on yli 25 miljoonaa euroa mutta enintään 50 miljoonaa euroa;

v) 

1,5 prosenttia, kun määrä on yli 50 miljoonaa euroa.

1. Yleiskatsaus

,

1.1 Viittaukset

1.2 Tunnistetut vaatimukset

1.3 Liittyvät standardit

2. Tunnistetut vaatimukset

Vaatimukset

3. Liittyvät standardit

Standardit