Preamble: 1

(1)

Vakuutusyritysten vaikeuksilla voi olla merkittäviä seurauksia jäsenvaltioiden taloudelle ja hyvinvointijärjestelmälle, jos tällaiset vaikeudet johtavat vakuutuksenottajien, edunsaajien tai vahingon kärsineiden osapuolten vakuutussuojan keskeytymiseen. Jälleenvakuutusyritysten asema taloudessa, niiden sidokset ensivakuutusyrityksiin ja rahoitusmarkkinoihin yleisemmin sekä se, että jälleenvakuutusmarkkinat ovat suhteellisen keskittyneet, edellyttävät asianmukaista kehystä, jonka avulla niiden vaikeudet tai kaatuminen voidaan hoitaa hallitusti. Sen vuoksi on tarpeen käsitellä sekä ensi- että jälleenvakuutusyritysten elvytystä ja kriisinratkaisua niiden erityispiirteet huomioon ottaen.

(2)

Vuoden 2008 maailmanlaajuinen finanssikriisi paljasti rahoitusalan haavoittuvuudet ja alan sisäiset sidokset. Vaikeuksien ja kaatumisten syyt näyttivät olevan yhteydessä muun muassa rahoitusmarkkinoiden kehitykseen ja vakuutus- tai jälleenvakuutustoiminnan luonteeseen. Tässä yhteydessä vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten merkittävimpinä huolenaiheina pidetään usein vakuutusriskejä eli riittämättömiä varauksia korvausten kattamiseksi, väärinhinnoittelua eli alimitoitettuja vakuutusmaksuja, varojen ja velkojen hallinnoinnissa tehtyjä virheitä ja sijoitustappioita. Veronmaksajien varoja on tässä yhteydessä käytetty useiden vakuutusyritysten taloudellisen aseman palauttamiseksi ennalleen. Vaikka Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/138/EY (3) pyrittiin vahvistamaan unionin rahoitusjärjestelmää ja parantamaan vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten häiriönsietokykyä, se ei ole täysin poistanut tällaisten vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten kaatumisen mahdollisuutta. Markkinoiden suuri epävakaus ja pitkään alhaisena pysyvä korkotaso voivat olla erityisen haitallisia vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten kannattavuuden ja vakavaraisuusaseman kannalta. Sen vuoksi vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten herkkyys markkinoiden ja talouden kehitykselle edellyttää erityistä varovaisuutta ja riittävää kehystä, jonka avulla tällaisten yritysten taloudellisen aseman mahdollinen heikkeneminen voidaan hoitaa ja siihen voidaan varautua. Muutamat viimeaikaiset tosiasialliset ja uhkaavat kaatumistapaukset, erityisesti rajatylittävissä tilanteissa, ovat tuoneet esiin nykyisen kehyksen heikkouksia, joihin on puututtava, jotta vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten hallittu poistuminen markkinoilta voidaan toteuttaa asianmukaisesti.

(3)

Vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten toiminta, palvelut tai toiminnot, joita ei voida helposti korvata kohtuullisessa ajassa tai kohtuullisin kustannuksin vakuutuksenottajille, edunsaajille tai vahingon kärsineille osapuolille, on katsottava kriittisiksi toiminnoiksi, joiden jatkuminen on tarpeen. Tällainen toiminta ja tällaiset palvelut ja toiminnot voivat olla kriittisiä unionin tasolla tai kansallisella tai alueellisella tasolla. Vakuutus- tai jälleenvakuutussuojan jatkuminen on usein parempi vaihtoehto kuin lähellä kaatumista olevan yrityksen likvidointi, koska suojan jatkuminen takaa vakuutuksenottajien, edunsaajien tai vahingon kärsineiden osapuolten kannalta parhaan mahdollisen lopputuloksen. Sen vuoksi on ratkaisevan tärkeää, että käytettävissä on riittävät välineet kaatumisten estämiseksi ja – silloin kun yritys kaatuu – haitallisten vaikutusten minimoimiseksi varmistamalla kyseisten kriittisten toimintojen jatkuvuus.

(4)

Lähellä kaatumista olevien vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten tehokkaan kriisinratkaisun varmistaminen unionissa on olennainen osa sisämarkkinoiden toteuttamista. Tällaisten yritysten kaatuminen vaikuttaa vakuutuksenottajien lisäksi mahdollisesti myös reaalitalouteen ja niiden markkinoiden rahoitusvakauteen, joilla kyseiset vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset suoraan toimivat, mutta lisäksi niiden kaatuminen vaikuttaa myös luottamukseen vakuutusalan sisämarkkinoita kohtaan. Rahoituspalvelujen sisämarkkinoiden toteutus on lisännyt kansallisten finanssijärjestelmien keskinäistä vuorovaikutusta. Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset toimivat aktiivisesti rahoitusmarkkinoilla hoitaakseen sijoitussalkkujaan ja hallitakseen toimintaansa liittyviä riskejä. Tässä yhteydessä rahoitusmarkkinoiden vakaus ja sen myötä myös rahoituspalvelujen sisämarkkinat voivat vaarantua, jos jäsenvaltiot eivät kykene puuttumaan vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten kaatumiseen ja ratkaisemaan kaatumistapauksia ennakoitavasti ja yhdenmukaisesti siten, että samalla estetään tehokkaasti koko järjestelmälle aiheutuva laajempi vahinko.

(5)

Vuoden 2008 maailmanlaajuinen finanssikriisi toi esiin tarpeen laatia vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksille asianmukainen elvytys- ja kriisinratkaisukehys. Kansainvälisellä tasolla finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmä julkaisi lokakuussa 2011 ja päivitti lokakuussa 2014 asiakirjan finanssilaitosten kriisinratkaisujärjestelmien avaintekijöistä (”Key Attributes of Effective Resolution Regimes for Financial Institutions”), joka kattaa kriisinratkaisunäkökohtia kaikkien sellaisten vakuutusyritysten osalta, jotka voisivat kaatuessaan olla järjestelmän kannalta merkittäviä tai kriittisiä. Kesäkuussa 2016 finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmä julkaisi lisäohjeita tehokkaiden kriisinratkaisustrategioiden ja -suunnitelmien laatimisesta järjestelmän kannalta merkittäville vakuutuksenantajille. Samanaikaisesti kansainvälinen vakuutusvalvojien järjestö hyväksyi marraskuussa 2019 kaikkia vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiä koskevat vakuutustoiminnan perusperiaatteet sekä kansainvälisesti toimivia vakuutusyritysryhmiä koskevan yhteisen kehyksen, jossa esitetään yksityiskohtaiset standardit ennakoivan elvytyksen suunnittelua varten, ja toimet, joita viranomaisten tulisi toteuttaa markkinoilta poistuvan ja kriisinratkaisuun asetettavan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen suhteen. Kyseinen kehitys olisi otettava huomioon säädettäessä lähellä kaatumista olevien vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten elvytys- ja kriisinratkaisukehyksestä.

(6)

Useat vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset toimivat yli kansallisten rajojen. Jos viranomaiset eivät toimi koordinoidusti eivätkä tee yhteistyötä varautuakseen yli rajojen toimivien vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten vaikeuksiin tai kaatumiseen tai hoitaakseen tällaiset tilanteet, tämä heikentää jäsenvaltioiden keskinäistä luottamusta, johtaa vakuutuksenottajien, edunsaajien ja vahingon kärsineiden osapuolten kannalta huonompaan lopputulokseen ja vaikuttaa vakuutusalan sisämarkkinoiden uskottavuuteen.

(7)

Tällä hetkellä unionin tasolla ei ole yhdenmukaistettuja menettelyjä, joilla vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten kriisinratkaisu voitaisiin hoitaa koordinoidusti. Sen sijaan vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten kaatumista sääntelevissä eri jäsenvaltioiden laeissa, asetuksissa ja hallinnollisissa määräyksissä on huomattavia sisällöllisiä ja menettelyllisiä eroja. Yritysten maksukyvyttömyysmenettelyt eivät myöskään sovellu aina vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksille, sillä kyseisten menettelyjen avulla ei välttämättä aina voida taata vakuutuksenottajien, edunsaajien ja vahingon kärsineiden osapuolten, reaalitalouden tai koko rahoitusvakauden kannalta kriittisten toimintojen jatkumista.

(8)

Lähellä kaatumista olevien tai todennäköisesti kaatuvien vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten kriittisten toimintojen jatkuvuus on varmistettava, ja samalla on minimoitava vaikutukset, joita tällaisten yritysten kaatuminen voi aiheuttaa taloudelle tai rahoitusjärjestelmälle. Sen vuoksi on vahvistettava kehys, joka antaa viranomaisille uskottavat välineet puuttua riittävän varhain ja nopeasti lähellä kaatumista olevan tai todennäköisesti kaatuvan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen tilanteeseen. Tällaisella kehyksellä olisi varmistettava, että ensin osakkeenomistajat ja niiden jälkeen velkojat kantavat tappioita, edellyttäen, ettei yhdellekään velkojalle aiheudu suurempia tappioita kuin sille olisi aiheutunut, jos vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys olisi likvidoitu tavanomaisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä, sen periaatteen mukaisesti, että velkojat eivät saisi jäädä huonompaan asemaan kuin tavanomaisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä, jäljempänä ’velkojat eivät saa jäädä huonompaan asemaan – periaate’. Sen varmistamiseksi, että otetaan asianmukaisesti huomioon kohtelu, jonka asianomaiset osakkeenomistajat, vakuutuksenottajat, edunsaajat, korvauksenhakijat ja muut velkojat olisivat saaneet, jos kriisinratkaisun kohteena oleva yritys olisi asetettu tavanomaiseen maksukyvyttömyysmenettelyyn, olisi tuotava esiin kaikki merkitykselliset tapahtumat, jotka toteutuisivat joko tavanomaisen maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisen yhteydessä tai ennen sitä, sekä kaikki merkitykselliset tapahtumat, jotka liittyvät tällaisen menettelyn aloittamiseen, mukaan lukien tapahtumat, jotka liittyvät Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/103/EY (4) mukaiseen vahingon kärsineiden suojaan onnettomuuksista aiheutuvissa vahingoissa vakuutusyrityksen maksukyvyttömyystilanteessa.

(9)

Käyttäen perustana direktiiviä 2009/138/EY, luotavan kehyksen olisi mahdollistettava se, että viranomaiset voivat varmistaa vakuutuksenottajien, edunsaajien ja vahingon kärsineiden osapuolten vakuutussuojan jatkumisen, siirtää tarvittaessa vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen elinkelpoisia toimintoja ja vakuutuskantoja sekä jakaa tappiot oikeudenmukaisesti ja ennakoitavasti. Kyseisten tavoitteiden pitäisi auttaa välttämään vakuutuksenottajille, edunsaajille ja vahingon kärsineille osapuolille koituvia turhia tappioita ja sosiaalisia vastoinkäymisiä, lieventämään reaalitalouteen kohdistuvia haitallisia vaikutuksia sekä minimoimaan rahoitusmarkkinoihin kohdistuvat kielteiset vaikutukset ja veronmaksajille aiheutuvat kustannukset.

(10)

Direktiivin 2009/138/EY uudelleentarkastelun ja erityisesti riskiherkempien pääomavaatimusten käyttöönoton, tehostetun valvonnan, likviditeetin tehostetun seurannan sekä makrotalouden vakauden valvontavälineiden parantamisen pitäisi vähentää entisestään vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten kaatumisen todennäköisyyttä sekä parantaa niiden kykyä sietää talouden häiriöitä, johtuivatpa häiriöt sitten järjestelmähäiriöistä tai yksittäisiä yrityksiä koskevista tapahtumista. Luotettavasta ja vankasta vakavaraisuuskehyksestä huolimatta taloudellisia vaikeuksia ei kuitenkaan voida sulkea kokonaan pois. Sen vuoksi jäsenvaltioiden olisi varauduttava niihin ja niillä olisi oltava käytössään riittävät elvytys- ja kriisinratkaisuvälineet tällaisten tilanteiden hoitamiseksi, olipa sitten kyse järjestelmäkriisistä tai yksittäisen yrityksen kaatumisesta. Tällaisiin välineisiin olisi myös kuuluttava mekanismeja, joiden avulla viranomaiset voivat hoitaa tehokkaasti lähellä kaatumista olevien tai todennäköisesti kaatuvien yritysten tilanteet. Tällaisten välineiden ja valtuuksien käytössä olisi otettava huomioon olosuhteet, joissa kaatuminen tapahtuu.

(11)

Jotkin jäsenvaltiot ovat jo ottaneet käyttöön ennakoivan elvytyksen suunnittelua koskevia vaatimuksia sekä mekanismeja lähellä kaatumista olevien vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten kriisinratkaisua varten. Vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten elvytystä ja kriisinratkaisua koskevien unionin yhteisten edellytysten, valtuuksien ja prosessien puuttuminen on kuitenkin omiaan luomaan esteitä sisämarkkinoiden moitteettomalle toiminnalle ja kansallisten viranomaisten väliselle yhteistyölle näiden puuttuessa vaikeuksissa tai lähellä kaatumista olevien rajatylittävien yritysryhmien tilanteisiin. Näin on erityisesti silloin, kun kansallisilla viranomaisilla ei erilaisten lähestymistapojen vuoksi ole saman asteista valvontamahdollisuutta tai samoja mahdollisuuksia purkaa vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksiä. Tällaiset erot elvytys- ja kriisinratkaisujärjestelmissä voivat vaikuttaa tasapuolisiin toimintaedellytyksiin ja mahdollisesti vääristää yritysten välistä kilpailua. Kyseinen este olisi poistettava ja olisi hyväksyttävä säännöt, joilla varmistetaan, ettei sisämarkkinoiden toiminta häiriinny. Tätä varten vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten ennakoivan elvytyksen ja kriisinratkaisun periaatteista olisi annettava yhteiset säännöt, joilla taataan yhdenmukaistamisen vähimmäistaso. Jotta voidaan varmistaa yhdenmukaisuus vakuutuspalvelujen alalla voimassa olevan unionin lainsäädännön kanssa, ennakoivan elvytyksen järjestelmää ja kriisinratkaisujärjestelmää olisi sovellettava niihin vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiin, joihin sovelletaan direktiivissä 2009/138/EY säädettyjä vakavaraisuusvaatimuksia.

(12)

Ryhmään kuuluvan yhteisön kaatuminen voi vaikuttaa nopeasti koko ryhmän vakavaraisuuteen ja toimintoihin. Sen vuoksi on tärkeää, että käytössä on koko ryhmän ennakoivan elvytyksen suunnittelua ja kriisinratkaisun suunnittelua koskevat vaatimukset. Lisäksi viranomaisilla pitäisi olla tehokkaat toimintakeinot kyseisten yhteisöjen suhteen, jotta viranomaiset voivat määrätä korjaavia toimia, joissa otetaan huomioon kaikkien ryhmään kuuluvien yhteisöjen vakavaraisuus, sekä puuttua purkamismahdollisuuksien esteisiin ryhmän tasolla ja laatia yhtenäisen kriisinratkaisusuunnitelman koko ryhmälle, erityisesti rajatylittävissä tapauksissa. Näin ollen ennakoivan elvytyksen suunnittelua ja kriisinratkaisun suunnittelua, purkamista koskevia vaatimuksia ja kriisinratkaisujärjestelmää olisi sovellettava myös emoyrityksiin, holdingyhtiöihin ja muihin ryhmään kuuluviin yhteisöihin, mukaan lukien unionin ulkopuolelle sijoittautuneet vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten sivukonttorit.

(13)

Sen varmistamiseksi, että sellaisten vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten, jotka kuuluvat finanssiryhmittymiin, tai sellaisten vakuutusyritysryhmien, jotka ovat itse finanssiryhmittymiä tai kuuluvat finanssiryhmittymiin, elvytyksen ja kriisinratkaisun suunnittelu ja tosiasiallinen kriisinratkaisu voivat toteutua sujuvasti, ja jotta voidaan vähentää hallinnollista rasitetta, olisi vahvistettava velvoitteet tietojen jakamiseksi vakuutus- ja pankkialan kriisinratkaisu- ja valvontaviranomaisten välillä ja pankkialan kriisinratkaisuviranomaiselle olisi myönnettävä tarkkailijan asema vakuutusalan kriisinratkaisukollegiossa tai sellaisessa vakuutusyritysryhmässä, joka on Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/87/EY (5) mukainen finanssiryhmittymä tai finanssiryhmittymän osa, ja päinvastoin.

(14)

Tällä direktiivillä käyttöön otettujen uusien sääntöjen myötä vakuutus- ja jälleenvakuutusalan kriisinratkaisuviranomaisilla ja pankkialan kriisinratkaisuviranomaisilla on kummallakin omat kriisinratkaisukehyksensä, jotka on mukautettu sekä vakuutus- ja jälleenvakuutusalan että pankkialan erityispiirteisiin. Kriisinratkaisun aikataulu vakuutus- ja jälleenvakuutusalalla poikkeaa pankkialan kriisinratkaisun aikataulusta. Talletuspaon estämiseksi yhteisen kriisinratkaisuneuvoston ja kansallisten pankkialan kriisinratkaisuviranomaisten on yleensä toimittava nopeasti. Vakuutus- ja jälleenvakuutusalan kriisinratkaisuviranomaisilla on toisaalta usein enemmän aikaa löytää asianmukaiset ratkaisut, joista on eniten hyötyä vakuutuksenottajille. Vakuutus- ja jälleenvakuutusalalla on epätodennäköisempää, että talletuspaon kaltainen tapahtuma toteutuisi, ja tällaisen tapahtuman seuraukset olisivat erilaiset kuin pankkialalla.

(15)

Molemmat alakohtaiset lainsäädäntökehykset ovat antaneet asianomaisille viranomaisille riippumattomia päätöksentekovaltuuksia. Sen vuoksi vakuutus- ja jälleenvakuutusalan sekä pankkialan kriisinratkaisuviranomaisten olisi toimittava tasavertaiselta pohjalta. Kriisinratkaisutehtävien suorittamiseksi on ensiarvoisen tärkeää, että vakuutus- ja jälleenvakuutusalan ja pankkialan kriisinratkaisuviranomaiset tiedottavat toisilleen ja tekevät yhteistyötä vilpittömässä mielessä. Tässä direktiivissä säädetyillä tietojen vaihtamista koskevilla vaatimuksilla olisi helpotettava kyseistä yhteistyötä. Sen vuoksi vakuutus- ja jälleenvakuutusalan ja pankkialan kriisinratkaisuviranomaisten sekä vastaavien vakuutus- ja jälleenvakuutusalan ja pankkialan valvontaviranomaisten olisi vaihdettava viipymättä tietoja, joita ne pitävät tarpeellisina tehtäviensä suorittamiseksi.

(16)

Vakuutus- ja jälleenvakuutusalan sekä pankkialan kriisinratkaisuviranomaiset olisi kutsuttava tarkkailijoiksi toistensa kriisinratkaisukollegioihin sen varmistamiseksi, että kriisinratkaisuviranomaiset pidetään ajan tasalla ja niitä kuullaan riittävän varhaisessa vaiheessa prosessia ja jäsennellysti, jotta ne voivat hoitaa tehtävänsä tietoon perustuvalla ja johdonmukaisella tavalla. Tämä on erityisen tärkeää ennakoivan elvytyksen suunnittelun ja kriisinratkaisun suunnittelun yhteydessä sekä sen arvioimisessa, täyttyvätkö kriisinratkaisun edellytykset, ja lopulta kriisinratkaisutoimien toteuttamisessa yhden tai useamman finanssiryhmittymiin kuuluvan yhteisön osalta. Komission olisi saatujen kokemusten pohjalta tarkasteltava uudelleen tämän direktiivin asiaankuuluvia säännöksiä viimeistään viiden vuoden kuluttua sen voimaantulosta.

(17)

On tarpeen varmistaa, että elvytys- ja kriisinratkaisukehys on tarkoituksenmukainen ja tehokas, mutta samalla on pyrittävä välttämään se, että yrityksille ja viranomaisille koituu liiallista hallinnollista rasitetta ja kohtuuttomia kustannuksia. Näin ollen elvytys- ja kriisinratkaisukehyksen täytäntöönpanon olisi oltava oikeassa suhteessa asianomaisen yrityksen sekä sen toimintojen ja palvelujen luonteeseen, laajuuteen ja monimutkaisuuteen. Lisäksi olisi otettava huomioon toisaalta elvytyksen ja toisaalta kriisinratkaisun väliset erot. Elvytyksen ja kriisinratkaisun suunnittelua koskevien vaatimusten soveltamisalan osalta viranomaisten olisi määritettävä riskiperusteisten kriteerien perusteella, mihin yrityksiin sovelletaan täysimittaisia tai yksinkertaistettuja suunnitteluvaatimuksia. Luottamuksen lisäämiseksi vakuutus- ja jälleenvakuutusalan sisämarkkinoilla ja tasapuolisten toimintaedellytysten edistämiseksi varautuminen olisi saatettava tietylle vähimmäistasolle määrittämällä, kuinka suureen osaan henki- ja jälleenvakuutusmarkkinoista sekä vahinkovakuutus- ja jälleenvakuutusmarkkinoista vaatimuksia on vähintään sovellettava. Kriisinratkaisun suunnittelua koskevien vaatimusten soveltamisalan osalta viranomaisten olisi määritettävä, mille yrityksille on todennäköisempää niiden toimivaltaan kuuluviin muihin yrityksiin verrattuna, että niiden kaatuessa kriisinratkaisutoimien toteuttaminen on yleisen edun mukaista, tai mitkä yritykset hoitavat kriittisiä toimintoja.

(18)

Samasta syystä viranomaisten olisi tarvittaessa sovellettava yrityskohtaisesti erilaisia tai kevennettyjä ennakoivan elvytyksen suunnittelua ja kriisinratkaisun suunnittelua koskevia vaatimuksia ja tiedonantovaatimuksia ja vaadittava suunnitelmien päivittämistä harvemmin. Soveltaessaan tällaisia yksinkertaistettuja velvoitteita viranomaisten olisi otettava huomioon yrityksen liiketoiminnan luonne, koko, monimutkaisuus ja korvattavuus sekä yrityksen osakkeenomistusrakenne, oikeudellinen muoto, riskiprofiili ja sidokset muihin säänneltyihin yrityksiin tai yleensä rahoitusjärjestelmään. Lisäksi viranomaisten olisi otettava huomioon, olisiko vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kaatumisella ja sitä seuraavalla, tavanomaisen maksukyvyttömyysmenettelyn mukaisella likvidaatiolla todennäköisesti merkittäviä haitallisia vaikutuksia vakuutuksenottajiin, rahoitusmarkkinoihin, muihin yrityksiin tai talouteen laajemminkin. Viranomaisten olisi raportoitava vuosittain Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1094/2010 (6) perustetulle Euroopan valvontaviranomaiselle (Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen, jäljempänä ’vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen’) tällaisten yksinkertaistettujen velvoitteiden soveltamisesta.

(19)

Jotta kriisinratkaisuprosessi olisi hallittu ja jotta vältetään eturistiriidat, jäsenvaltioiden olisi nimettävä hallintoviranomaiset tai viranomaiset, joille on annettu hallinnolliset valtuudet, huolehtimaan elvytys- ja kriisinratkaisukehykseen liittyvistä toiminnoista ja tehtävistä. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että kyseisille kriisinratkaisuviranomaisille osoitetaan riittävät resurssit. Jos jäsenvaltio nimeää kriisinratkaisuviranomaiseksi viranomaisen, joka vastaa myös muista tehtävistä, olisi otettava käyttöön asianmukaiset rakenteelliset järjestelyt kyseisten tehtävien ja kriisinratkaisuun liittyvien tehtävien erottamiseksi toisistaan ja toiminnallisen riippumattomuuden varmistamiseksi. Tällaisen tehtävien eriyttämisen ei tulisi estää kriisinratkaisuyksikköä saamasta käyttöönsä tietoja, joita se tarvitsee hoitaakseen elvytys- ja kriisinratkaisukehyksen mukaisia tehtäviään tai tehdäkseen yhteistyötä elvytys- ja kriisinratkaisukehyksen soveltamiseen osallistuvien eri viranomaisten kanssa.

(20)

Koska vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kaatuminen saattaisi vaikuttaa vakuutuksenottajiin, rahoitusjärjestelmään ja jäsenvaltion talouteen ja koska se voisi edellyttää julkisten varojen käyttöä, jäsenvaltioiden valtiovarainministeriöiden tai muiden asiaankuuluvien ministeriöiden olisi jo varhaisvaiheessa osallistuttava tiiviisti kriisinhallinta- ja kriisinratkaisuprosessiin.

(21)

On olennaisen tärkeää, että ryhmät tai tapauksen mukaan yksittäiset yritykset laativat ennakoivan elvytyksen suunnitelmia, joissa esitetään toimet, jotka kyseisten ryhmien tai yritysten on toteutettava taloudellisen asemansa palauttamiseksi silloin, kun se on merkittävästi heikentynyt ja uhkaa niiden elinkelpoisuutta, ja että ne päivittävät kyseisiä suunnitelmia säännöllisesti. Tätä varten vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten olisi määritettävä määrälliset ja laadulliset indikaattorit, jotka käynnistäisivät tällaisissa ennakoivan elvytyksen suunnitelmissa esitetyt korjaavat toimet. Tällaisten indikaattoreiden tarkoituksena on auttaa vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiä toteuttamaan yritysten riskinhallintajärjestelmien mukaisia korjaavia toimia vakuutuksenottajiensa edun mukaisesti, eivätkä ne saisi johtaa uusiin lakisääteisiin vakavaraisuusvaatimuksiin. Sen vuoksi tällä direktiivillä ei saisi estää yrityksiä sisällyttämästä ennakoivan elvytyksen suunnitelmiinsa eikä vaatia yrityksiä sisällyttämään ennakoivan elvytyksen suunnitelmiinsa sellaisia pääomaposition heikkenemistä koskevia seikkoja, jotka edeltäisivät direktiivin 2009/138/EY I osaston VI luvun 4 jaksossa säädetyn vakavaraisuuspääomavaatimuksen noudattamatta jättämistä. Ennakoivan elvytyksen suunnitelmien, jotka kattavat kaikki ryhmään kuuluvat olennaiset oikeushenkilöt, tulisi olla yksityiskohtaisia ja perustua realistisiin oletuksiin, joita voidaan soveltaa erilaisissa vankoissa ja äärimmäisissä skenaarioissa. Kyseisten ennakoivan elvytyksen suunnitelmien tulisi olla erottamaton osa yritysten hallintojärjestelmää. Tällaisien ennakoivan elvytyksen suunnitelmien laatimisessa voidaan huomioida olemassa olevia välineitä, myös yritysten omia riski- ja vakavaraisuusarvioita, varautumissuunnitelmia tai likviditeettiriskin hallintasuunnitelmia. Ennakoivan elvytyksen suunnitelman laatimista koskevaa vaatimusta olisi kuitenkin sovellettava oikeasuhteisesti, eikä se saisi vaikuttaa direktiivin 2009/138/EY 138 artiklan 2 kohdassa säädettyyn vaatimukseen, joka koskee toteuttamiskelpoisen elvytyssuunnitelman laatimista ja toimittamista. Ennakoivan elvytyksen suunnitelman sisältöä voitaisiin soveltuvin osin hyödyntää tai käyttää pohjana direktiivin 2009/138/EY 138 artiklan 2 kohdassa edellytetyn elvytyssuunnitelman laadinnassa.

(22)

On välttämätöntä varmistaa, että kriisitilanteisiin varaudutaan riittävästi. Tästä syystä perimmäisiä emoyrityksiä ja yksittäisiä vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksiä olisi vaadittava toimittamaan ennakoivan elvytyksen suunnitelmansa valvontaviranomaisille perusteellista arviointia varten, jossa selvitetään muun muassa, ovatko suunnitelmat kattavia ja voidaanko yrityksen tai ryhmän elinkelpoisuus palauttaa käytännössä niiden avulla kohtuuajassa myös erittäin vaikeassa rahoitustilanteessa. Jos yrityksen esittämä ennakoivan elvytyksen suunnitelma ei ole riittävä, valvontaviranomaisilla olisi oltava valtuudet vaatia kyseistä yritystä toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet suunnitelman olennaisten puutteiden korjaamiseksi.

(23)

Kriisinratkaisun suunnittelu on keskeinen osa tehokasta kriisinratkaisuprosessia. Sen vuoksi kriisinratkaisuviranomaisilla olisi oltava kaikki tarvittavat tiedot, jotta ne voivat määrittää kriittiset toiminnot ja varmistaa niiden jatkuvuuden. Koska vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksillä on luottamuksellista tietoa omasta toiminnastaan ja siihen mahdollisesti liittyvistä ongelmista, kriisinratkaisuviranomaisten olisi laadittava kriisinratkaisusuunnitelmat muun muassa asianomaisten yritysten toimittamien tietojen perusteella. Tarpeettoman hallinnollisen rasitteen välttämiseksi kriisinratkaisuviranomaisten olisi ensisijaisesti pyrittävä hankkimaan tarvittavat tiedot valvontaviranomaisilta.

(24)

Pieniä ja ei-monimutkaisia yrityksiä ei tulisi velvoittaa laatimaan erillisiä ennakoivan elvytyksen suunnitelmia, eikä niiden tulisi kuulua kriisinratkaisun suunnittelun piiriin, paitsi jos tällainen yritys muodostaa erityisen riskin kansallisella tai alueellisella tasolla.

(25)

Korjaavien ja kriisinratkaisutoimenpiteiden mahdollisen vuorovaikutuksen ennakoimiseksi sekä ryhmien kriisivalmiuden ja purkamismahdollisuuksien parantamiseksi ryhmäkohtaisen ennakoivan elvytyksen suunnittelun ja kriisinratkaisun suunnittelun olisi koskettava kaikkia ryhmävalvonnan alaisia ryhmään kuuluvia yhteisöjä. Ennakoivan elvytyksen suunnitelmissa ja kriisinratkaisusuunnitelmissa olisi otettava huomioon asianomaisen ryhmän rahoitusrakenne, tekninen rakenne ja liiketoimintarakenne sekä sen sisäisten sidosten laajuus.

(26)

Ryhmän ennakoivan elvytyksen suunnitelma ja kriisinratkaisusuunnitelma olisi laadittava koko ryhmälle, ja siinä olisi määriteltävä sekä perimmäisen emoyrityksen että kaikkien ryhmään kuuluvien yksittäisten tytäryritysten suhteen toteutettavat toimenpiteet. Tytäryritysten roolin ryhmien ennakoivan elvytyksen suunnitelmissa ja kriisinratkaisusuunnitelmissa olisi kuitenkin oltava oikeassa suhteessa siihen, kuinka merkittäviä ne ovat ryhmän sekä vakuutuksenottajien, reaalitalouden ja rahoitusjärjestelmän kannalta niissä jäsenvaltioissa, joissa ne toimivat. Niiden jäsenvaltioiden kriisinratkaisuviranomaiset, joissa ryhmällä on tytäryrityksiä, olisi otettava mukaan kriisinratkaisusuunnitelmien laadintaan. Asianomaisten viranomaisten olisi tehtävä valvonta- tai kriisinratkaisukollegioissa kaikki voitavansa saadakseen aikaan yhteisen päätöksen suunnitelmien arvioinnista ja hyväksymisestä. Riittävä kriisivalmius olisi kuitenkin varmistettava, vaikka valvonta- tai kriisinratkaisukollegio ei saisi aikaan yhteistä päätöstä. Tällaisessa tapauksessa jokaisen tytäryrityksestä vastaavan valvontaviranomaisen olisi voitava vaatia lainkäyttöalueellaan sijaitsevilta tytäryrityksiltä ennakoivan elvytyksen suunnitelma ja laatia oma arvionsa kyseisestä suunnitelmasta. Samasta syystä kunkin tytäryrityksestä vastaavan kriisinratkaisuviranomaisen olisi laadittava kriisinratkaisusuunnitelma lainkäyttöalueellaan sijaitsevia tytäryrityksiä varten ja päivitettävä sitä. Ryhmään kuuluvalle yritykselle tulisi edelleenkin laatia yksilöllinen ennakoivan elvytyksen suunnitelma ja kriisinratkaisusuunnitelma vain poikkeuksellisissa ja asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa, ja tällaisen suunnitelman laadinnassa olisi sovellettava samoja vaatimuksia, joita sovelletaan vastaaviin yrityksiin asianomaisessa jäsenvaltiossa. Mikäli ryhmään kuuluvalle yritykselle laaditaan yksilöllinen ennakoivan elvytyksen suunnitelma tai kriisinratkaisusuunnitelma, asianomaisten viranomaisten olisi pyrittävä mahdollisuuksien mukaan varmistamaan niiden yhdenmukaisuus ryhmän muiden osien ennakoivan elvytyksen suunnitelmien ja kriisinratkaisusuunnitelmien kanssa.

(27)

Kriisinratkaisuviranomaiset, jotka eivät ole eri mieltä yhteisestä päätöksestä, voivat tehdä keskenään yhteisen päätöksen ryhmän kriisinratkaisusuunnitelmasta sekä olennaisten esteiden tunnistamisesta ja tarvittaessa sellaisten toimenpiteiden arvioinnista, joita perimmäinen emoyritys ehdottaa ja viranomaiset vaativat esteiden käsittelemiseksi tai poistamiseksi.

(28)

Jotta kaikki asianomaiset viranomaiset olisivat jatkuvasti ajan tasalla, valvontaviranomaisten olisi toimitettava ennakoivan elvytyksen suunnitelmat ja kaikki niihin tehdyt muutokset asianomaisille kriisinratkaisuviranomaisille, joiden olisi puolestaan toimitettava kriisinratkaisusuunnitelmat ja kaikki niihin tehdyt muutokset asianomaisille valvontaviranomaisille.

(29)

Kriisinratkaisuviranomaisilla olisi vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen purkamismahdollisuuksien arvioinnin perusteella oltava valtuudet vaatia joko suoraan tai välillisesti valvontaviranomaisten kautta, että vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys muuttaa rakennettaan tai organisaatiotaan. Kriisinratkaisuviranomaisten olisi myös voitava toteuttaa tarvittavia ja oikeasuhteisia toimenpiteitä poistaakseen kriisinratkaisuvälineiden käytön mahdolliset olennaiset esteet tai vähentääkseen niitä ja varmistaakseen asianomaisten yhteisöjen purkamismahdollisuuden. Kriisinratkaisuviranomaisten olisi arvioitava vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten purkamismahdollisuuksia niiden yritysten tasolla, joissa kriisinratkaisutoimet ryhmän kriisinratkaisusuunnitelman mukaan oletettavasti toteutettaisiin. Kriisinratkaisuviranomaisten tulisi voida vaatia muutoksia vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten rakenteeseen ja organisaatioon tai toteuttaa toimenpiteitä kriisinratkaisuvälineiden käytön mahdollisten olennaisten esteiden poistamiseksi tai niiden vähentämiseksi ja asianomaisten yritysten purkamismahdollisuuksien varmistamiseksi vain siinä määrin kuin on tarpeen asianomaisen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen rakenteen ja toiminnan yksinkertaistamiseksi, jotta voidaan parantaa kyseisen yrityksen purkamismahdollisuuksia.

(30)

Ennakoivan elvytyksen suunnitelmassa tai kriisinratkaisusuunnitelmassa esitettyjen toimien täytäntöönpano saattaa vaikuttaa vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten henkilöstöön. Sen vuoksi kyseisten suunnitelmien olisi sisällettävä menettelyjä, joilla työntekijöiden edustajille annetaan tietoja ja heitä kuullaan koko elvytys- ja kriisinratkaisuprosessien ajan, kun se on tarpeen. Kyseisten menettelyjen osalta olisi noudatettava työehtosopimuksia, muita työmarkkinaosapuolten vahvistamia järjestelyjä sekä kansallisia ja unionin säännöksiä ammattiliittojen ja työntekijöiden edustajien osallistumisesta yrityksen uudelleenjärjestelyprosesseihin.

(31)

Unionin laajuista toimintaa harjoittavien vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten tai ryhmään kuuluvien yhteisöjen tehokas elvytys ja kriisinratkaisu edellyttää valvonta- ja kriisinratkaisuviranomaisten välistä yhteistyötä valvonta- ja kriisinratkaisukollegioissa prosessin kaikissa vaiheissa ennakoivan elvytyksen suunnitelmien ja kriisinratkaisusuunnitelmien valmistelusta aina varsinaiseen yrityksen kriisinratkaisuun saakka. Jos viranomaiset ovat eri mieltä ryhmiä ja yrityksiä koskevista päätöksistä, vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen olisi viimeisenä keinona toimittava sovittelijana.

(32)

Elvytys- ja ehkäisyvaiheissa osakkeenomistajilla olisi edelleen oltava täysi vastuu vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksestä ja täysi määräysvalta siinä. Niillä ei enää pitäisi olla tällaista vastuuta, kun yritys on asetettu kriisinratkaisuun. Tästä syystä kriisinratkaisukehyksessä olisi säädettävä, että kriisinratkaisu käynnistetään oikea-aikaisesti, toisin sanoen ennen kuin vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys on taseen tai kassavirran perusteella maksukyvytön, ennen kuin kaikki oma pääoma on huvennut tai ennen tilannetta, jossa vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys ei enää pysty noudattamaan maksuvelvoitteitaan niiden erääntyessä. Kriisinratkaisu olisi käynnistettävä, kun valvontaviranomainen kriisinratkaisuviranomaista kuultuaan tai kriisinratkaisuviranomainen valvontaviranomaista kuultuaan toteaa, että vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys on lähellä kaatumista tai todennäköisesti kaatuu eivätkä vaihtoehtoiset toimenpiteet estäisi kaatumista kohtuullisessa ajassa. Vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen olisi katsottava olevan lähellä kaatumista tai todennäköisesti kaatuvan, jos se on jossakin seuraavista tilanteista: i) yritys rikkoo tai se tulee todennäköisesti rikkomaan direktiivin 2009/138/EY I osaston VI luvun 5 jaksossa säädettyä vähimmäispääomavaatimusta, eikä voida kohtuudella odottaa, että se alkaisi noudattaa jälleen kyseistä vaatimusta, ii) yritys ei enää täytä toimiluvalle asetettuja edellytyksiä, tai se selkeästi laiminlyö sitä koskevien lakien ja asetusten mukaisten lakisääteisten velvoitteidensa noudattamisen tai todennäköisesti laiminlyö selkeästi niiden noudattamisen lähitulevaisuudessa siten, että toimiluvan peruuttaminen on perusteltua, iii) vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen varat ovat tai niiden voidaan objektiivisten tosiseikkojen perusteella todeta lähitulevaisuudessa olevan pienemmät kuin sen velat, iv) vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys ei kykene tai ei todennäköisesti lähitulevaisuudessa kykene maksamaan velkojaan tai muita vastuitaan niiden erääntyessä, mukaan lukien vakuutuksenottajille tai edunsaajille suoritettavat maksut, tai v) vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys tarvitsee poikkeuksellista julkista rahoitustukea.

(33)

Jotta valvonta- ja kriisinratkaisuviranomaisten vastuualueet voitaisiin rajata selkeästi, olisi täsmennettävä, että kun kriisinratkaisuviranomainen on toteuttanut kriisinratkaisutoimen, kriisinratkaisuviranomainen on viime kädessä vastuussa tällaisen kriisinratkaisutoimen tehokkaasta täytäntöönpanosta. Valvontaviranomaisen olisi sen vuoksi kyseisestä hetkestä alkaen pidättäydyttävä hyväksymästä kriisinratkaisun kohteena olevaa yritystä koskevia toimenpiteitä ilman kriisinratkaisuviranomaisen etukäteissuostumusta. Vastaavasti kriisinratkaisuviranomaisella olisi oltava valtuudet lopettaa kriisinratkaisutoimen yhteydessä mitkä tahansa valvontaviranomaisen toteuttamat toimenpiteet, jos kyseisten toimenpiteiden jatkaminen estäisi kriisinratkaisuvälineiden käytön.

(34)

Kriisinratkaisuvälineiden ja -valtuuksien käyttö saattaa keskeyttää vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen osakkeenomistajien ja velkojien oikeudet. Erityisesti kriisinratkaisuviranomaisten valtuudet siirtää vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen osakkeet tai sen varat kokonaan tai osittain yksityiselle ostajalle ilman osakkeenomistajien suostumusta vaikuttavat osakkeenomistajien omistusoikeuteen. Lisäksi valtuudet päättää siitä, mitkä velat siirretään lähellä kaatumista olevasta yrityksestä palvelujen jatkuvuuden varmistamiseksi ja vakuutuksenottajiin, edunsaajiin ja vahingon kärsineisiin osapuoliin, reaalitalouteen tai laajemmin rahoitusvakauteen kohdistuvien haittavaikutusten välttämiseksi, saattavat vaikuttaa velkojien yhdenvertaiseen kohteluun. Sen vuoksi kriisinratkaisuvälineitä olisi käytettävä vain sellaisiin vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksiin, jotka ovat lähellä kaatumista tai todennäköisesti kaatuvat, ja ainoastaan silloin, kun tämä on välttämätöntä ja oikeasuhteista kriisinratkaisutavoitteiden vuoksi yleisen edun nimissä ja ottaen asianmukaisesti huomioon tavoite suojata vakuutuksenottajien, edunsaajien ja korvauksenhakijoiden yhteiset edut. Tietyn henkilön tai ryhmän yksilöllinen etu ei saisi olla etusijalla asianomaisen yrityksen vakuutuksenottajien, korvauksenhakijoiden ja kantajien yhteisten etujen kokonaistasapainoon nähden.

(35)

Tämä tarkoittaa erityisesti sitä, että kriisinratkaisuvälineitä olisi käytettävä ainoastaan silloin, kun vakuutus- tai jälleenvakuutusyritystä ei voida likvidoida tavanomaisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä vaikuttamatta kohtuuttomasti vakuutuksenottajien, edunsaajien ja korvauksenhakijoiden suojaan, vaarantamatta rahoitusjärjestelmän vakaus tai estämättä kriittisten toimintojen nopea siirtäminen ja niiden jatkaminen, ja silloin, kun tilanteessa ei voida kohtuudella turvautua mihinkään vaihtoehtoiseen yksityisen sektorin ratkaisuun, kuten nykyisiltä osakkeenomistajilta tai joltakin kolmannelta osapuolelta saatavaan pääomankorotukseen, joka riittäisi palauttamaan yhteisön täyden elinkelpoisuuden vaikuttamatta vakuutus- tai jälleenvakuutussaataviin. Vakuutustakuujärjestelmät, joita sovelletaan maksukyvyttömyysmenettelyn tai kriisinratkaisun edellytykset täyttävään yritykseen, olisi otettava huomioon määritettäessä, onko kriisinratkaisuvälineiden käyttö tarpeen yleisen edun vuoksi. Kaiken kriisinratkaisutoimista johtuvan osakkeenomistajien ja velkojien oikeuksiin puuttumisen olisi oltava sopusoinnussa Euroopan unionin perusoikeuskirjan, jäljempänä ’perusoikeuskirja’, kanssa. Erityisesti silloin, kun samaan luokkaan kuuluvia velkojia kohdellaan eri tavoin kriisinratkaisutoimen yhteydessä, tällaisen erilaisen kohtelun olisi oltava yleisen edun kannalta perusteltua ja oikeasuhteista kyseessä oleviin riskeihin nähden eikä se saisi olla suoraan eikä välillisesti kansalaisuuden perusteella syrjivää.

(36)

Kriisinratkaisuviranomaisilla olisi oltava jonkin verran joustovaraa kriisinratkaisutavoitteiden tasapainottamiseksi ottaen soveltuvin osin huomioon kunkin tapauksen luonne ja olosuhteet.

(37)

Kriisinratkaisuviranomaisten olisi kriisinratkaisutavoitteisiin pyrkiessään arvioitava asianmukaisin tapa minimoida kriisinratkaisun kustannukset. Poikkeukselliseen julkiseen rahoitustukeen turvautumisen minimoiminen on yksi kriisinratkaisutavoite, mutta tällaisen tuen käyttö myös aiheuttaa kriisinratkaisun kustannuksia. Kustannusten minimointia ei kuitenkaan pitäisi pitää erillisenä kriisinratkaisutavoitteena vaan pikemminkin periaatteena, jonka olisi ohjattava kriisinratkaisuviranomaisia päätettäessä, miten kriisinratkaisutavoitteet voidaan parhaiten saavuttaa.

(38)

Soveltaessaan kriisinratkaisuvälineitä ja käyttäessään kriisinratkaisuvaltuuksia kriisinratkaisuviranomaisten olisi kaikin asianmukaisin toimenpitein varmistettava, että kriisinratkaisutoimi toteutetaan sen periaatteen mukaisesti, että se vaikuttaa vakuutus- ja jälleenvakuutussaataviin vasta sen jälkeen, kun osakkeenomistajat ja muut velkojat ovat kantaneet oman osuutensa tappioista. Kriisinratkaisuviranomaisten olisi myös varmistettava, että vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kriisinratkaisun kustannukset jäävät mahdollisimman pieniksi ja että samaan luokkaan kuuluvia velkojia kohdellaan yhtäläisesti.

(39)

Pääomainstrumenttien, velkainstrumenttien ja muiden hyväksyttävien velkojen arvonalentamista tai muuntamista tulisi käyttää sisäisenä tappioiden kattamismekanismina. Kyseisellä mekanismilla sekä siirroilla, joiden tarkoituksena on varmistaa vakuutusturvan jatkuvuus vakuutuksenottajien, edunsaajien ja vahingon kärsineiden osapuolten hyväksi, pitäisi olla mahdollista saavuttaa kriisinratkaisutavoitteet ja rajoittaa suurelta osin vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kaatumisen vaikutusta vakuutuksenottajiin. Äärimmäisissä tapauksissa vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kriisinratkaisu voisi edellyttää erityisten kansallisten järjestelmien, erityisesti vakuutustakuujärjestelmän tai kriisinratkaisurahaston, käyttöä täydentämään tappioiden kattamiseen ja uudelleenjärjestelyihin käytettäviä resursseja, tai viimeisenä keinona voitaisiin tarvita poikkeuksellista julkista rahoitustukea. Velkojien suojaamiseksi tarvittavien suojatoimien yhteydessä olisi otettava huomioon myös tällaiset erityiset kansalliset järjestelmät, joiden on puolestaan oltava unionin valtiontukikehyksen mukaisia. Arvonalennus- tai muuntamisvälineeseen olisi turvauduttava ennen poikkeuksellisen julkisen rahoitustuen käyttöä.

(40)

Puuttuminen omistusoikeuteen ei saisi olla suhteetonta. Näin ollen vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten osakkeenomistajat, vakuutuksenottajat, edunsaajat, korvauksenhakijat ja muut velkojat, joihin tilanne vaikuttaa, eivät saisi kärsiä suurempia tappioita kuin niille olisi aiheutunut, jos vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys olisi likvidoitu kriisinratkaisupäätöksen tekemisen ajankohtana. Kyseinen ”velkojat eivät saa jäädä huonompaan asemaan” -periaate ilmentää perusoikeuskirjan 17 artiklassa suojattua perusoikeutta omaisuudensuojaan. Kyseinen oikeus olisi suojattava hallinnollisessa kriisinratkaisumenettelyssä varmistamalla, että asianomaiset osakkeenomistajat, vakuutuksenottajat, edunsaajat, korvauksenhakijat tai muut velkojat eivät joudu huonompaan asemaan kuin tavanomaisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä. Sen kohtelun arvostukseen, jonka vakuutuksenottajat, edunsaajat ja vahingon kärsineet olisivat saaneet tällaisessa tapauksessa, olisi sisällytettävä kaikki maksut, jotka vakuutuksenottajat, edunsaajat ja vahingon kärsineet olisivat saaneet tapauksen mukaan vakuutustakuujärjestelmistä ja direktiivin 2009/103/EY mukaisilta korvauselimiltä. Siinä tapauksessa, että osa kriisinratkaisun kohteena olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen varoista ja veloista siirretään yksityiselle ostajalle tai omaisuudenhoitoyhtiölle, jäljelle jäävä osa kriisinratkaisun kohteena olevasta yrityksestä olisi likvidoitava tavanomaisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä. Vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen likvidaatiomenettelyyn jäävillä osakkeenomistajilla ja velkojilla olisi oltava oikeus saada suorituksina tai korvauksina saamisistaan likvidaatiomenettelyssä vähintään se, minkä he arvion mukaan olisivat saaneet, jos koko vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys olisi likvidoitu tavanomaisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä.

(41)

Osakkeenomistajien ja velkojien, mukaan lukien vakuutuksenottajat, edunsaajat ja korvauksenhakijat, oikeuksien suojaamiseksi on tarpeen vahvistaa selkeät velvoitteet kriisinratkaisun kohteena olevan yrityksen varojen ja velkojen arvostusta varten sekä sellaisen kohtelun arvostusta varten, jonka osakkeenomistajat ja velkojat, mukaan lukien vakuutuksenottajat, edunsaajat ja korvauksenhakijat, olisivat saaneet, jos yritys olisi likvidoitu tavanomaisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä. Sen vuoksi on tarpeen säätää, että ennen kriisinratkaisutoimien toteuttamista suoritetaan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen varojen ja velkojen oikeudenmukainen ja realistinen arvostus. Tällaiseen arvostukseen olisi voitava hakea muutosta. Kriisinratkaisutoimen luonteen sekä sen ja arvostuksen läheisen yhteyden vuoksi tällaisen muutoksenhaun olisi kuitenkin oltava mahdollista vain, jos se kohdistetaan samanaikaisesti kriisinratkaisupäätökseen. Lisäksi on tarpeen säätää, että kriisinratkaisuvälineiden soveltamisen jälkeen osakkeenomistajien ja velkojien, mukaan lukien vakuutuksenottajat, edunsaajat ja korvauksenhakijat, tosiasiallisesti saamaa kohtelua verrataan kohteluun, jonka ne olisivat saaneet tavanomaisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä. Kyseisestä jälkikäteen tehdystä vertailusta olisi voitava valittaa erillään kriisinratkaisupäätöksestä. Osakkeenomistajilla ja velkojilla, jotka ovat saaneet vähemmän saamisistaan kuin ne olisivat saaneet tavanomaisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä, olisi oltava oikeus saada erotus maksuna.

(42)

Kun kriisinratkaisutoimia toteutetaan, vakuutuksenottajat voisivat säilyttää jotkin tai kaikki sopimuksissaan määrätyt etuudet, eikä heidän tarvitse välttämättä tehdä uutta vakuutussopimusta. Jos yritys likvidoidaan tavanomaisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä, sopimuksen vaihtamisesta voi aiheutua vakuutuksenottajille jälleenhankintakustannuksia. Erityisesti pitkäaikaisten vakuutussopimusten osalta markkinaolosuhteet ja vakuutuksenottajien omat ominaisuudet sekä lisäkustannukset, kuten välitys- ja sulkemispalkkiot, voivat aiheuttaa merkittäviä kustannuksia vakuutuksenottajille, jotka joutuvat korvaamaan sopimuksensa. Kun tällaisia jälleenhankintakustannuksia arvioidaan velkojat eivät saa jäädä huonompaan asemaan -periaatteen yhteydessä, on oletettava, että uusi vakuutussopimus, jonka vakuutussuoja on verrattavissa markkinoilla vallitseviin markkinahintoihin, tehdään kohtuullisen ajan kuluessa siitä päivästä, jona kriisinratkaisutoimi on toteutettu.

(43)

On tärkeää, että tappiot kirjataan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kaaduttua. Lähellä kaatumista olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen varojen ja velkojen arvostuksen olisi perustuttava oikeudenmukaisiin, varovaisiin ja realistisiin oletuksiin hetkellä, jolloin kriisinratkaisuvälineet otetaan käyttöön. Vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen taloudellinen tila ei kuitenkaan saisi arvostuksessa vaikuttaa velkojen arvoon. Kriisinratkaisutoimien valinnan ja suunnittelun tueksi tehtävien arvostusten olisi oltava yhdenmukaisia sovellettavan vakavaraisuussäännöstön kanssa, mutta kriisinratkaisun yhteydessä voitaisiin tehdä kohdennettuja muutoksia tämän säännöstön perustana oleviin periaatteisiin erityisesti silloin, kun oletus siitä, että yritys jatkaa keskeytyksettä toimintaansa, ei täyty. Poikkeuksellisen kiireellisissä tapauksissa kriisinratkaisuviranomaisten olisi voitava suorittaa lähellä kaatumista olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen varojen ja velkojen arvostus pikaisesti. Kyseisen arvostuksen olisi oltava tilapäinen, ja sitä olisi käytettävä siihen saakka, kunnes on tehty riippumaton arvostus. Vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen olisi laadittava periaatteellinen kehys, jota käytetään tällaisia arvostuksia tehtäessä, ja sallittava, että kriisinratkaisuviranomaiset ja riippumattomat arvostajat käyttävät tarvittaessa erilaisia erityismenetelmiä.

(44)

Kriisinratkaisuviranomaisten olisi kriisinratkaisutoimia toteuttaessaan otettava huomioon kriisinratkaisusuunnitelmien mukaiset toimet ja noudatettava niitä, paitsi jos kriisinratkaisuviranomaiset arvioivat kulloistenkin olosuhteiden perusteella, että kriisinratkaisutavoitteet saavutetaan tehokkaammin toteuttamalla muita kuin kriisinratkaisusuunnitelman mukaisia toimia.

(45)

Kriisinratkaisuvälineet olisi suunniteltava toimimaan asianmukaisesti hyvin monenlaisissa eri skenaarioissa, jotka suureksi osaksi eivät ole ennakoitavissa, ja niiden suunnittelussa olisi otettava huomioon, että yksittäisen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kriisi ja laajempi koko järjestelmää koskeva kriisi voivat erota toisistaan. Sen vuoksi kriisinratkaisuvälineiden olisi katettava kaikki kyseiset skenaariot, mukaan lukien kriisinratkaisun kohteena olevan maksukykyisen yrityksen asettaminen run-off-tilaan sen lakkauttamiseen saakka, kriisinratkaisun kohteena olevan yrityksen liiketoiminnan tai osakkeiden myynti, omaisuudenhoitoyhtiön perustaminen, varojen ja velkojen erottelu lähellä kaatumista olevan yrityksen arvoltaan alentuneista tai heikkotuottoisista salkuista sekä lähellä kaatumista olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen pääomainstrumenttien ja muiden hyväksyttävien velkojen arvonalentaminen tai muuntaminen.

(46)

Erityistapauksissa, joissa tietyt ryhmään kuuluvat yhteisöt tarjoavat kriisinratkaisun kohteena olevalle yritykselle palveluja, jotka ovat olennaisia vakuutusturvan jatkuvuuden varmistamiseksi, kriisinratkaisuviranomaisella olisi oltava valtuudet varmistaa, että tällaisen keskeisen palveluntarjoajan tarjoamia tavaroita ja palveluja tarjotaan edelleen, jos sen taloudellinen tilanne heikkenee samaan ryhmään kuuluvan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kaatumisen vuoksi ja tällaisten valtuuksien käyttö on tarpeen muiden ryhmään kuuluvien yhteisöjen tarjoaman vakuutusturvan jatkuvuuden säilyttämiseksi. Kyseisiin valtuuksiin voisi kuulua kriisinratkaisuvaltuuksien käyttö ja kriisinratkaisuvälineiden soveltaminen keskeiseen palveluntarjoajaan.

(47)

Mikäli kriisinratkaisuvälineitä on käytetty vakuutuskantojen siirtämiseen terveelle yhteisölle, esimerkiksi yksityisen sektorin ostajalle tai omaisuudenhoitoyhtiölle, yrityksen jäljelle jäävä osa olisi likvidoitava asianmukaisessa määräajassa. Kyseisen määräajan pituus olisi määritettävä sen perusteella, onko lähellä kaatumista olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen tarjottava palveluja tai tukea yksityisen sektorin ostajalle tai omaisuudenhoitoyhtiölle, jotta tämä pystyy suorittamaan toiminnot tai tarjoamaan palvelut, jotka se on kyseisen siirron yhteydessä hankkinut.

(48)

Kussakin jäsenvaltiossa olisi otettava käyttöön rahoitusjärjestelyjä, joilla maksetaan kyseisessä jäsenvaltiossa toimiluvan saaneiden vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten vakuutuksenottajille, edunsaajille ja korvauksenhakijoille kuuluvia korvauksia. Rahoitusjärjestelyjen olisi oltava käytettävissä muiden velkojien ja osakkeenomistajien saamisten kattamiseksi noudattaen velkojat eivät saa jäädä huonompaan asemaan -periaatetta, jos se on tarpeen julkisiin varoihin turvautumisen välttämiseksi. Kyseiset saamiset tulisi laskea tavanomaisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä sovellettavan velkojien hierarkian mukaisesti sen estämiseksi, että osakkeenomistajat tai muut velkojat saavat korvauksen ennen kuin vakuutuksenottajat, edunsaajat tai korvauksenhakijatsaavat täyden korvauksen. Samalla kun olisi vältettävä kattamasta suoraan vakuutusyrityksen tappioita, tällaisia rahoitusjärjestelyjä olisi voitava käyttää viimeisenä keinona kriisinratkaisuvälineiden käyttöön liittyvien muiden kustannusten rahoittamiseen siinä määrin kuin se on tarpeen kriisinratkaisutavoitteiden saavuttamiseksi ja edellyttäen, että kriisinratkaisuperiaatteita noudatetaan kaikilta osin. Jäsenvaltioiden olisi voitava päättää, että rahoitusjärjestelyjä voitaisiin käyttää vakuutuksenottajien, edunsaajien ja korvauksenhakijoiden tappioiden kattamiseen. Tällaisessa tapauksessa lähellä kaatumista oleva yritys poistuisi markkinoilta ja kaikki vakuutussopimuksista koostuvat salkut tai osa niistä siirrettäisiin osana liiketoiminnan myyntiä tai omaisuudenhoitoyhtiölle tai niitä ylläpidettäisiin kriisinratkaisun kohteena olevassa yrityksessä, jos se asetetaan maksukykyisen yrityksen run-off-tilaan. Osakkeenomistajat olisi joka tapauksessa pitänyt kirjata alas ennen kuin kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjä voitaisiin käyttää tappioiden kattamiseen. Vakuutusmarkkinoiden moninaisuus huomioon ottaen jäsenvaltioille olisi annettava jonkin verran joustovaraa ulkoisen rahoituksen täsmällisten järjestelyjen suhteen, kunhan varmistetaan riittävä likviditeetti sen takaamiseksi, että korvaukset maksetaan kohtuullisessa ajassa. Jäsenvaltioiden olisi asetettava rahoitusosuuksien maksamista koskeva velvoite ainoastaan kyseisessä jäsenvaltiossa toimiluvan saaneille vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksille ja sen alueelle sijoittautuneille kolmannen maan yrityksen unionissa toimiville sivukonttoreille.

(49)

Turvautuessaan liiketoiminnan myyntiin kriisinratkaisuviranomaisilla olisi oltava mahdollisuus toteuttaa vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen tai sen liiketoiminnan osien myynti yhdelle tai useammalle ostajalle ilman osakkeenomistajien suostumusta. Liiketoiminnan myynnin yhteydessä viranomaisten olisi tehtävä järjestelyjä markkinoidakseen kyseistä vakuutus- tai jälleenvakuutusyritystä tai sen liiketoiminnan osia avoimella, läpinäkyvällä ja syrjimättömällä tavalla pyrkien mahdollisuuksien mukaan maksimoimaan myyntihinnan. Jos tällainen menettely ei ole mahdollinen asian kiireellisyyden vuoksi, viranomaisten olisi toteutettava toimenpiteitä kilpailuun ja sisämarkkinoihin kohdistuvien haitallisten vaikutusten torjumiseksi.

(50)

Kriisinratkaisun kohteena olevan yrityksen varojen tai velkojen siirrosta liiketoimintaa myytäessä mahdollisesti saatava nettotuotto olisi kohdennettava likvidaatiomenettelyyn jäävän yrityksen hyödyksi. Kriisinratkaisun kohteena olevan yrityksen liikkeeseen laskemien osakkeiden tai muiden omistusinstrumenttien siirrosta liiketoimintaa myytäessä mahdollisesti saatava nettotuotto olisi kohdennettava kyseisten osakkeiden tai muiden omistusinstrumenttien omistajien hyödyksi, edellyttäen, että vakuutuksenottajille ja muille velkojille maksetaan ensin korvauksia siltä osin kuin niiden saamisten arvo on alentunut, mutta niitä ei ole täysimääräisesti kompensoitu. Tuottoa laskettaessa siitä olisi vähennettävä vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kaatumisesta ja kriisinratkaisuprosessista aiheutuneet kustannukset.

(51)

Lähellä kaatumista olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen markkinointia ja mahdollisten ostajien kanssa ennen liiketoiminnan myyntiä käytäviä neuvotteluja koskevat tiedot ovat todennäköisesti arkaluonteisia ja saattavat heikentää luottamusta vakuutusmarkkinoihin. Sen vuoksi on tärkeää varmistaa, että tällaisten tietojen julkistamista yleisölle, mitä edellytetään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 596/2014 (7), voidaan lykätä asianomaisen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kriisinratkaisun suunnitteluun ja jäsentelyyn tarvittavan ajan.

(52)

Omaisuudenhoitoyhtiö on yhden tai useamman viranomaisen kokonaan tai osittain omistama tai kriisinratkaisuviranomaisen määräysvallassa oleva vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys. Omaisuudenhoitoyhtiön päätarkoituksena on varmistaa kriittisten toimintojen tarjoamisen jatkuminen lähellä kaatumista olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen vakuutuksenottajille. Näin ollen omaisuudenhoitoyhtiötä olisi johdettava elinkelpoisena toimintaansa keskeytyksettä jatkavana yrityksenä, ja se olisi palautettava markkinoille heti, kun olosuhteet ovat asianmukaiset, tai likvidoitava, jollei se ole elinkelpoinen.

(53)

Varojen ja velkojen erottelun avulla viranomaisten olisi pystyttävä siirtämään kriisinratkaisun kohteena olevan yrityksen varat, oikeudet tai velat erilliseen yhtiöön niiden erottamiseksi, hallinnoimiseksi ja likvidoimiseksi. Jotta lähellä kaatumista olevalle vakuutus- tai jälleenvakuutusyritykselle ei koituisi aiheetonta kilpailuetua, varojen ja velkojen erottelua, jonka päätarkoituksena on helpottaa vakuutuskantojen siirtämistä, olisi käytettävä ainoastaan yhdessä muiden välineiden kanssa.

(54)

Jotta kriisinratkaisujärjestelmä olisi tuloksellinen, sillä olisi voitava varmistaa, että vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kriisi voidaan ratkaista siten, että yrityksen kaatumisesta vakuutuksenottajille, veronmaksajille, reaalitaloudelle ja rahoitusvakaudelle aiheutuvat kielteiset vaikutukset ovat mahdollisimman vähäisiä. Arvonalentamisella tai muuntamisella olisi varmistettava, että ennen kuin vakuutus- ja jälleenvakuutussaataviin kohdistuu vaikutuksia, lähellä kaatumista olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen osakkeenomistajat ja velkojat kärsivät ensin tappiot ja kantavat asianmukaisen osan kustannuksista, joita vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kaatumisesta aiheutuu, heti kun kriisinratkaisuvaltuuksia käytetään. Arvonalennus- tai muuntamisväline kannustaa näin ollen tehokkaammin vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten osakkeenomistajia ja velkojia – ja tietyssä määrin myös vakuutuksenottajia – seuraamaan vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten kuntoa normaaliolosuhteissa.

(55)

On tärkeää varmistaa, että kriisinratkaisuviranomaiset voivat toimia erilaisissa olosuhteissa riittävän joustavasti asettaakseen kriisinratkaisun kohteena olevan maksukykyisen yrityksen run-off-tilaan, siirtääkseen sen varat, oikeudet ja velat vakuutuksenottajien kannalta parhain ehdoin sekä kohdentaakseen jäljelle jäävät tappiot. Sen vuoksi on aiheellista säätää, että kriisinratkaisuviranomaisten olisi voitava soveltaa arvonalennus- tai muuntamisvälinettä sekä silloin, kun tavoitteena on ratkaista lähellä kaatumista olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kriisi asettamalla se maksukykyisenä run-off-tilaan, että silloin, kun kriittiset vakuutuspalvelut siirretään pois vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksestä ja sen jäljelle jäävä osa lopettaa toimintansa ja likvidoidaan. Tässä yhteydessä vakuutusvelkojen uudelleenjärjestely saattaa olla perusteltua, jos tämän katsotaan olevan vakuutuksenottajien edun mukaista, jotta varmistetaan vakuutusturvan jatkuminen olennaisilta osin.

(56)

Jos on olemassa realistinen mahdollisuus, että yrityksen elinkelpoisuus voidaan palauttaa eikä vakuutuksenottajille koidu tappioita kriisinratkaisuprosessissa, arvonalennus- tai muuntamisvälinettä voidaan käyttää kriisinratkaisun kohteena olevan yrityksen elinkelpoisuuden palauttamiseksi. Tällaisessa tapauksessa arvonalennuksella tai muuntamisella toteutetun kriisinratkaisun yhteydessä myös yrityksen johto olisi vaihdettava, paitsi jos sen säilyttäminen ennallaan on asianmukaista ja tarpeen kriisinratkaisutavoitteiden saavuttamiseksi.

(57)

Arvonalennus- tai muuntamisvälinettä ei ole asianmukaista soveltaa saamisiin niiltä osin kuin niiden vakuudeksi on annettu pantti tai kiinnitys tai ne ovat muulla tavoin vakuudellisia, koska tällöin tällainen arvonalentaminen tai muuntaminen voi olla tuloksetonta tai sillä voi olla haitallisia vaikutuksia rahoitusvakauteen. Sen varmistamiseksi, että arvonalennus- tai muuntamisväline saavuttaa tehokkaasti tavoitteensa, on kuitenkin suotavaa, että sitä voidaan käyttää mahdollisimman laajalti lähellä kaatumista olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen vakuudettomiin velkoihin. Siitä huolimatta on asianmukaista rajata tietynlaiset vakuudettomat velat arvonalennus- tai muuntamisvälineen soveltamisalan ulkopuolelle. Kriittisten toimintojen jatkuvuuden varmistamiseksi velkojen arvonalentamista ei tästä syystä pitäisi soveltaa tiettyihin lähellä kaatumista olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen henkilöstön saamisiin eikä kaupallisiin saamisiin, jotka liittyvät vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen päivittäisen toiminnan kannalta kriittisiin hyödykkeisiin ja palveluihin. Jotta ei kajottaisi eläkeoikeuksiin ja eläkesäätiöiden ja eläkkeiden edunvalvojien omistamiin ja niiden valvomiin eläkemääriin, arvonalentamista ja muuntamista ei pitäisi soveltaa lähellä kaatumista olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen velkoihin, joiden edunsaajana on eläkejärjestelmä. Järjestelmäriskin pienentämiseksi arvonalentamista tai muuntamista ei myöskään pitäisi soveltaa maksujärjestelmiin osallistumisesta johtuviin velkoihin, joiden jäljellä oleva maturiteetti on alle seitsemän päivää, eikä velkoihin, joiden edunsaajana on vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys, luottolaitos tai sijoituspalveluyritys, samaan ryhmään kuuluvia yhteisöjä lukuun ottamatta, ja joiden alkuperäinen maturiteetti on alle seitsemän päivää.

(58)

Vakuutuksenottajien, edunsaajien ja korvauksenhakijoiden yhteisten etujen suojaaminen on yksi kriisinratkaisun päätavoitteista. Sen vuoksi arvonalennus- tai muuntamisvälinettä olisi sovellettava vakuutus- ja jälleenvakuutussaataviin vasta viimeisenä keinona, ja kriisinratkaisuviranomaisten olisi huolellisesti pohdittava, millaisia seurauksia luonnollisten henkilöiden, mikroyritysten tai pienten ja keskisuurten yritysten vakuutussopimuksista johtuvien vakuutussaatavien mahdollisella arvonalentamisella voisi olla.

(59)

Kriisinratkaisuviranomaisten olisi voitava rajata velat kokonaan tai osittain arvonalentamisen ja muuntamisen soveltamisen ulkopuolelle joukossa tapauksia, joissa tällaisten velkojen arvonalennusta tai muuntamista ei ole mahdollista suorittaa kohtuullisessa ajassa, ulkopuolelle rajaaminen on ehdottoman välttämätöntä ja oikeasuhteista kriisinratkaisutavoitteiden saavuttamiseksi tai arvonalennus- tai muuntamisvälineen soveltaminen velkoihin johtaisi tällaisten velkojen arvon sellaiseen alentumiseen, että siitä muille velkojille koituvat tappiot olisivat suuremmat kuin jos kyseisiä velkoja ei rajattaisi arvonalentamisen ulkopuolelle. Jos kyseisiä ulkopuolelle rajaamisia sovelletaan, muiden hyväksyttävien velkojen arvonalennuksen tai muuntamisen tasoa voidaan korottaa tällaisten ulkopuolelle rajaamisten ottamiseksi huomioon edellyttäen, että noudatetaan velkojat eivät saa jäädä huonompaan asemaan -periaatetta. Jäsenvaltioita ei myöskään pitäisi vaatia rahoittamaan kriisinratkaisua yleisestä talousarviostaan.

(60)

Kun kriisinratkaisuviranomaiset soveltavat arvonalennus- tai muuntamisvälinettä vakuutussopimuksiin, niiden olisi otettava huomioon, että sovellettavan lainsäädännön mukaiset pakolliset vähimmäistasot täyttyvät sopimuksen uudelleenjärjestelyn jälkeen. Tämä ei saisi estää kriisinratkaisuviranomaista soveltamasta arvonalennus- tai muuntamisvälinettä vakuutussaataviin, jotka ovat syntyneet ennen kriisinratkaisutoimen päivämäärää.

(61)

Kriisinratkaisuviranomaisten olisi käytettävä arvonalennus- tai muuntamisvälinettä yleisesti ottaen niin, että säilytetään velkojien tasavertainen kohtelu ja lakisääteinen maksunsaantijärjestys sovellettavan maksukyvyttömyyslainsäädännön mukaisesti. Näin ollen tappiot olisi ensin katettava säännellyillä pääomainstrumenteilla ja kohdennettava osakkeenomistajiin joko osakkeiden mitätöimisen tai siirron tai voimakkaan laimentamisen avulla. Jos tämä ei riitä, olisi muuntamista tai arvonalentamista sovellettava etuoikeudeltaan huonompiin velkoihin. Muuntamista tai arvonalentamista olisi sovellettava ylimmän etuoikeusluokan velkoihin vasta sen jälkeen, kun etuoikeudeltaan huonommat velat on muunnettu tai niiden arvo on alennettu kokonaisuudessaan. Arvonalennus- tai muuntamisvaltuuksien käyttämisestä johtuvan instrumentin tai velan pääomamäärän alentamisen tai muuntamisen riitauttamisen olisi oltava mahdollista ainoastaan arvonalennus- tai muuntamisvaltuuksia käyttäneen kriisinratkaisuviranomaisen jäsenvaltion lainsäädännön nojalla.

(62)

Velkoihin sovellettavia poikkeuksia, jotka koskevat esimerkiksi maksu- ja selvitysjärjestelmiä, työntekijä- tai kaupallisia velkojia tai etuoikeusasemaa, olisi sovellettava samalla tavalla sekä unionissa että kolmansissa maissa. Jotta varmistetaan, että velkojen arvo voidaan alentaa tai velat voidaan muuntaa kolmansissa maissa, on tarpeen säätää, että kyseinen mahdollisuus mainitaan sopimusmääräyksissä, joihin sovelletaan kolmansien maiden lainsäädäntöä. Tällaista sopimusehtoa ei tulisi vaatia, kun on kyse veloista, joihin ei sovelleta arvonalennus- tai muuntamisvälinettä, tai kun kolmannen maan lainsäädännössä tai kyseisen kolmannen maan kanssa tehdyssä sitovassa sopimuksessa sallitaan se, että jäsenvaltion kriisinratkaisuviranomainen käyttää arvonalennus- tai muuntamisvälinettä.

(63)

Osakkeenomistajien ja velkojien olisi osallistuttava lähellä kaatumista olevan yrityksen tappionjakomekanismiin tarpeen mukaan. Näin ollen jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että tappiot voidaan kattaa täysimääräisesti ensisijaisen pääoman (T1), toissijaisen pääoman (T2) ja kolmassijaisen pääoman (T3) instrumenttien avulla liikkeeseen laskevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen elinkelvottomaksi toteamisen ajankohtana. Sen vuoksi olisi edellytettävä, että kriisinratkaisuviranomaiset soveltavat arvonalentamista kyseisiin instrumentteihin täysimääräisesti tai muuntavat ne soveltuvissa tapauksissa ensisijaisen pääoman (T1) instrumenteiksi, kun yritys todetaan elinkelvottomaksi ja ennen kuin toteutetaan kriisinratkaisutoimia. Tässä yhteydessä elinkelvottomaksi toteamisen hetkellä olisi tarkoitettava hetkeä, jolloin asianomainen kriisinratkaisuviranomainen katsoo vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen täyttävän kriisinratkaisuedellytykset tai jolloin kyseinen viranomainen päättää, että vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys lakkaisi olemasta elinkelpoinen ilman kyseisten pääomainstrumenttien arvonalentamista tai muuntamista. Kyseiset vaatimukset olisi mainittava kutakin instrumenttia sääntelevissä ehdoissa ja mahdollisissa esitteissä tai tarjousasiakirjoissa, jotka julkaistaan tai joita tarjotaan instrumenttien yhteydessä.

(64)

Kriisinratkaisuviranomaisilla olisi oltava kaikki tarvittavat lakisääteiset valtuudet, joita voidaan käyttää eri yhdistelminä kriisinratkaisuvälineiden yhteydessä, sen varmistamiseksi, että kriisinratkaisu voidaan toteuttaa tehokkaasti. Kyseisiin lakisääteisiin valtuuksiin olisi kuuluttava valtuudet siirtää lähellä kaatumista olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen osakkeita tai varoja, oikeuksia tai velkoja toiselle yhteisölle, myös toiselle yritykselle tai omaisuudenhoitoyhtiölle, valtuudet alentaa osakkeiden arvoa tai mitätöidä osakkeita taikka soveltaa arvonalentamista tai muuntamista lähellä kaatumista olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen velkoihin, valtuudet vaihtaa johto ja valtuudet määrätä keskeyttämään väliaikaisesti saamisten maksaminen. Lisäksi tarvitaan liitännäisvaltuuksia, kuten valtuuksia vaatia ryhmän muita osia jatkamaan olennaisia palveluja.

(65)

Ei ole tarpeen säätää yksityiskohtaisesti keinoista, joilla kriisinratkaisuviranomaisten olisi puututtava lähellä kaatumista olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen tilanteeseen. Kriisinratkaisuviranomaisilla olisi oltava mahdollisuus valita, ottavatko ne määräysvallan puuttumalla suoraan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen toimintaan vaiko täytäntöönpanomääräyksen avulla. Viranomaisten olisi tehtävä päätöksensä tapauksen mukaan.

(66)

On tarpeen vahvistaa menettelylliset vaatimukset, joilla varmistetaan, että kriisinratkaisutoimet annetaan asianmukaisesti tiedoksi ja julkistetaan. Kriisinratkaisuviranomaisten ja niiden ammatillisten neuvonantajien kriisinratkaisuprosessin aikana haltuunsa saamat tiedot ovat kuitenkin todennäköisesti arkaluonteisia, ja siksi tietoihin olisi ennen kriisinratkaisupäätöksen julkistamista sovellettava tehokkaita salassapitojärjestelyjä. Kaikilla tiedoilla, joita päätöksestä annetaan ennen sen tekemistä, koskivatpa ne kriisinratkaisun edellytysten täyttymistä, tietyn välineen soveltamista tai mahdollista menettelyn aikaista toimea, on oletettava olevan vaikutuksia yleisiin ja yksityisiin etuihin, joihin kyseinen toimi liittyy. Siksi on varmistettava, että käytössä on asianmukaiset menettelyt tietojen luottamuksellisuuden säilyttämiseksi, kun ne koskevat esimerkiksi elvytys- ja kriisinratkaisusuunnitelmien sisältöä ja yksityiskohtia tai tässä yhteydessä suoritettujen arviointien tuloksia.

(67)

Kriisinratkaisuviranomaisten ja veroviranomaisten välistä tietojenvaihtoa ei pitäisi estää. Tällainen tietojenvaihto olisi toteutettava kansallisen lainsäädännön mukaisesti, ja jos tiedot ovat peräisin toisesta jäsenvaltiosta, niitä olisi vaihdettava ainoastaan sen asiaankuuluvan viranomaisen nimenomaisella suostumuksella, jolta tiedot ovat peräisin.

(68)

Kriisinratkaisuviranomaisilla olisi oltava liitännäisvaltuudet, joilla varmistetaan, että osakkeiden tai velkainstrumenttien sekä varojen, oikeuksien ja velkojen siirto ostajana olevalle kolmannelle osapuolelle tai omaisuudenhoitoyhtiölle toteutetaan tuloksellisesti. Erityisesti olisi säilytettävä jälleenvakuutussopimuksista johtuvat taloudelliset edut, jotta vakuutus- tai jälleenvakuutussaatavat voidaan siirtää ilman, että tämä vaikuttaa niihin liittyvän vakuutuskannan ja vakuutuskantaa koskevan vakuutusteknisen vastuuvelan ja pääomavaatimusten yleiseen riskiprofiiliin. Sen vuoksi kriisinratkaisuviranomaisilla olisi oltava mahdollisuus siirtää vakuutus- tai jälleenvakuutussaatavia yhdessä niihin liittyvien jälleenvakuutusoikeuksien kanssa. Tähän olisi myös sisällytettävä valtuudet riisua kolmansien osapuolten oikeudet siirrettävistä instrumenteista tai varoista, valtuudet panna täytäntöön sopimuksia ja valtuudet huolehtia siitä, että siirrettyjen varojen ja osakkeiden saaja jatkaa järjestelyjä. Osapuolen oikeutta purkaa kriisinratkaisun kohteena olevan yrityksen tai sen ryhmään kuuluvan yhteisön kanssa tehty sopimus muista syistä kuin lähellä kaatumista olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kriisinratkaisun vuoksi ei myöskään pitäisi rajoittaa jatkossakaan. Kriisinratkaisuviranomaisilla olisi niin ikään oltava liitännäisvaltuudet edellyttää, että vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen jäljelle jäävä osa, joka likvidoidaan tavanomaisen maksukyvyttömyysmenettelyn mukaisesti, tarjoaa palveluja, jotka ovat välttämättömiä sen yrityksen liiketoiminnan harjoittamiseksi, jolle varat tai osakkeet on siirretty liiketoiminnan myynnin tai omaisuudenhoitoyhtiön käytön nojalla.

(69)

Perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaan jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa. Sen vuoksi kriisinratkaisuviranomaisten tekemiin päätöksiin olisi voitava hakea muutosta.

(70)

Kriisinratkaisuviranomaisten toteuttamat kriisinhallintatoimet saattavat vaatia monimutkaisia taloudellisia arviointeja ja laajaa harkintavallan käyttöä. Nimenomaan kriisinratkaisuviranomaisilla on tarvittava asiantuntemus tehdä tällaisia arviointeja ja päättää harkintavallan asianmukaisesta käytöstä. Sen vuoksi on tärkeää varmistaa, että kansalliset tuomioistuimet käyttävät kriisinratkaisuviranomaisten tässä yhteydessä tekemiä monimutkaisia taloudellisia arviointeja perustana tarkastellessaan kriisinhallintatoimia kussakin tapauksessa. Kyseisten arviointien monimutkainen luonne ei kuitenkaan saisi estää kansallisia tuomioistuimia tutkimasta sitä, onko kriisinratkaisuviranomaisten käyttämä näyttö asiallisesti tarkkaa, luotettavaa ja yhdenmukaista, sisältääkö kyseinen näyttö kaiken merkityksellisen tiedon, joka olisi otettava huomioon monimutkaisen tilanteen arvioimiseksi, ja voidaanko kyseisen näytön avulla osoittaa oikeiksi siitä tehdyt johtopäätökset.

(71)

Kiireellisten tapausten varalta on tarpeen edellyttää, että muutoksenhaku ei automaattisesti keskeytä riitautetun päätöksen oikeusvaikutuksia ja että kriisinratkaisuviranomaisen päätös on välittömästi täytäntöönpanokelpoinen, koska oletetaan, että sen täytäntöönpanon keskeyttäminen olisi yleisen edun vastaista.

(72)

On tarpeen suojata kolmansia osapuolia, jotka ovat vilpittömässä mielessä hankkineet kriisinratkaisun kohteena olevan yrityksen varoja, oikeuksia ja velkoja viranomaisten käyttämien kriisinratkaisuvaltuuksien myötä. Samoin on tarpeen varmistaa rahoitusmarkkinoiden vakaus. Sen vuoksi oikeus hakea muutosta kriisinratkaisupäätökseen ei saisi vaikuttaa mahdolliseen myöhempään mitätöidyn päätöksen nojalla toteutettuun hallinnolliseen toimeen tai transaktioon. Tällaisissa tapauksissa laittoman päätöksen hyvitystoimet olisi rajoitettava korvauksen maksamiseen niiden henkilöiden kärsimästä vahingosta, joihin päätös vaikuttaa.

(73)

Kriisinhallintatoimia voidaan joutua toteuttamaan kiireellisesti asianomaisten jäsenvaltioiden ja unionin rahoitusvakauteen kohdistuvien vakavien riskien vuoksi. Sen vuoksi kansallisen lainsäädännön mukainen hakumenettely tuomioistuimen ennakkohyväksynnän saamiseksi kriisinhallintatoimelle ja tällaisen hakemuksen tarkastelu tuomioistuimessa olisi hoidettava kiireellisinä. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että asianomainen viranomainen voi tehdä päätöksensä viipymättä sen jälkeen, kun tuomioistuin on antanut hyväksyntänsä. Tämä ei saisi vaikuttaa asianomaisten osapuolten oikeuteen pyytää tuomioistuinta kumoamaan päätös. Tämän tulisi kuitenkin olla mahdollista vain rajoitetun ajan kuluessa siitä, kun kriisinratkaisuviranomainen on toteuttanut kriisinhallintatoimen, jotta kriisinratkaisupäätöksen soveltaminen ei viivästyisi aiheettomasti.

(74)

Kriisinratkaisun tehokkuuden vuoksi ja toimivaltaristiriitojen välttämiseksi lähellä kaatumista olevassa vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksessä ei saa aloittaa tai jatkaa tavanomaista maksukyvyttömyysmenettelyä niin kauan kuin kriisinratkaisuviranomainen käyttää kriisinratkaisuvaltuuksiaan tai soveltaa kriisinratkaisuvälineitä, paitsi kriisinratkaisuviranomaisen aloitteesta tai suostumuksella. Sen vuoksi on tarpeen säätää, että tiettyjen sopimusvelvoitteiden voimassaolo voidaan keskeyttää rajalliseksi ajaksi, jotta kriisinratkaisuviranomaisella on aikaa käyttää kriisinratkaisuvälineitä. Tätä ei kuitenkaan pitäisi soveltaa velvoitteisiin, jotka liittyvät Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 98/26/EY (8) tarkoitettuihin jäsenvaltion nimeämiin järjestelmiin, mukaan lukien keskusvastapuolet. Direktiivillä 98/26/EY vähennetään riskiä, joka liittyy maksujärjestelmiin ja arvopapereiden selvitysjärjestelmiin osallistumiseen, erityisesti vähentämällä häiriöitä tällaiseen järjestelmään osallistujan maksukyvyttömyyden tapauksessa. On tarpeen varmistaa, että kyseisiä suojatoimia sovelletaan myös kriisitilanteessa ja että maksujärjestelmien ja arvopapereiden selvitysjärjestelmien ylläpitäjien ja muiden markkinatoimijoiden asianmukaista varmuutta ylläpidetään. Näin ollen pelkkää kriisinehkäisy- tai kriisinhallintatoimea ei olisi yksinään pidettävä direktiivissä 98/26/EY tarkoitettuna maksukyvyttömyysmenettelynä, edellyttäen, että asianomaisten sopimusten mukaiset merkittävät velvoitteet täytetään edelleen.

(75)

On tarpeen varmistaa, että kriisinratkaisuviranomaisilla on varoja ja velkoja yksityisen sektorin ostajalle tai omaisuudenhoitoyhtiölle siirtäessään riittävästi aikaa yksilöidä siirrettävät sopimukset. Sen vuoksi kriisinratkaisuviranomaisilla olisi oltava mahdollisuus rajoittaa vastapuolten oikeuksia sulkea, nopeuttaa tai muulla tavoin purkaa rahoitussopimuksia ennen siirron suorittamista. Tällaisten rajoitusten avulla viranomaisten pitäisi pystyä saamaan totuudenmukainen kuva lähellä kaatumista olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen taseesta ilman niitä arvon ja kokoluokan muutoksia, joita laajamittainen sopimusten purkamisoikeuksien käyttö aiheuttaisi, ja niiden pitäisi auttaa välttämään epävakauden syntymistä markkinoilla. Vastapuolten sopimusperusteisiin oikeuksiin puuttuminen olisi kuitenkin rajoitettava vain välttämättömimpään. Näin ollen kriisinratkaisuviranomaisten määräämiä purkamisoikeuksien rajoituksia olisi käytettävä yksinomaan kriisinhallintatoimien tai tällaisten toimien soveltamiseen suoraan liittyvien tapahtumien yhteydessä. Sen vuoksi oikeudet purkaa sopimus muiden laiminlyöntien, kuten maksun laiminlyönnin tai marginaalin realisoinnin perusteella olisi säilytettävä ennallaan.

(76)

Kun lähellä kaatumista olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen varoista, oikeuksista ja veloista vain osa siirretään, on tarpeen säilyttää perustellut pääomamarkkinajärjestelyt. Sen vuoksi on aiheellista säätää suojatoimista, joilla estetään toisiinsa liittyvien velkojen tai toisiinsa liittyvien oikeuksien tai sopimusten pilkkominen, mukaan lukien saman vastapuolen kanssa tehdyt sopimukset, jotka on katettu vakuusjärjestelyin, omistusoikeuden siirtävin rahoitusvakuusjärjestelyin, kuittausjärjestelyin, sulkeutuvaan nettoutukseen perustuvin järjestelyin ja strukturoiduin rahoitusjärjestelyin. Kun sovelletaan tällaista suojatoimea, kriisinratkaisuviranomaisilla olisi oltava velvollisuus siirtää kaikki suojattuun järjestelyyn kuuluvat toisiinsa liittyvät sopimukset tai jätettävä ne kaikki osaksi jäljelle jäävää lähellä kaatumista olevaa vakuutus- tai jälleenvakuutusyritystä. Suojatoimenpiteillä olisi varmistettava, etteivät vaikutukset kohdistu direktiivissä 2009/138/EY tarkoitettuun nettoutussopimuksen soveltamisalaan kuuluvien pääomariskien käsittelyyn.

(77)

Vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen taloudellisen vakauden turvaamiseksi olisi otettava käyttöön mahdollisuus keskeyttää vakuutuksenottajien takaisinosto-oikeudet. Tällaisen oikeuksien keskeyttämisen ja sen avulla asianomaisen yritykselle turvatun rahoitusvakauden pitäisi antaa kriisinratkaisuviranomaisille riittävästi aikaa suorittaa yrityksen arvostus ja päättää, mitä kriisinratkaisuvälineitä tapauksessa olisi sovellettava. Tällaisella oikeuksien keskeyttämisellä pitäisi myös taata vakuutuksenottajien yhdenvertainen kohtelu ja välttää siten mahdolliset kielteiset taloudelliset vaikutukset niihin vakuutuksenottajiin, jotka eivät ensimmäisinä pyrkisi irtisanomaan vakuutustaan. Koska yksi kriisinratkaisun tavoitteista on vakuutusturvan jatkaminen, vakuutuksenottajien olisi edelleen suoritettava kaikki vakuutus- ja jälleenvakuutussopimustensa mukaiset pakolliset maksut, myös elinkoron osalta.

(78)

Varmistamalla, että kriisinratkaisuviranomaisilla on käytettävissään samat välineet ja valtuudet, helpotetaan toimien koordinointia rajatylittävää toimintaa harjoittavien ryhmien kaatuessa. Yhteistyön edistämiseksi ja kansallisten toimintatapojen hajanaisuuden ehkäisemiseksi tarvitaan kuitenkin vielä lisää toimia. Kriisinratkaisuviranomaisia olisikin vaadittava kuulemaan toisiaan ja tekemään yhteistyötä kriisinratkaisukollegioissa, jotta voidaan sopia koko ryhmän kattavista kriisinratkaisun erityissuunnitelmista ryhmään kuuluvien yhteisöjen kriisejä ratkaistaessa. Keskustelufoorumin tarjoamiseksi ja ryhmän kriisinratkaisun erityissuunnitelmista sopimiseksi nykyisten valvontakollegioiden ympärille olisi perustettava kriisinratkaisukollegioita, joihin olisi otettava mukaan kriisinratkaisuviranomaisia ja joihin osallistuisivat toimivaltaiset ministeriöt, vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen ja tarvittaessa vakuutustakuujärjestelmistä vastaavat viranomaiset. Kriisinratkaisukollegioiden ei pitäisi olla päätöksentekoelimiä vaan kansallisten viranomaisten päätöksentekoa helpottavia foorumeja; yhteisten päätösten tekemisestä vastaisivat asianomaiset kansalliset viranomaiset.

(79)

Maailmanlaajuisen finanssikriisin johdosta tapahtuneen sääntelyn kehityksen, kyseisen kriisin jälkeen saatujen kokemusten ja tämän direktiivin soveltamisen perusteella komission olisi vakuutus- ja lisäeläkeviranomaista kuultuaan annettava Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomus, jossa arvioidaan vakuutustakuujärjestelmiä koskevien yhteisten vähimmäisvaatimusten asianmukaisuutta unionissa. Kyseisessä kertomuksessa olisi ainakin arvioitava vakuutustakuujärjestelmien tilannetta jäsenvaltioissa (soveltamisen taso, katettujen vakuutusten tyypit, käyttöönoton edellytykset); tarkasteltava toimintavaihtoehtoja, mukaan lukien erilaiset toimintavaihtoehdot, kuten vakuutustakuujärjestelmien käyttö vakuutusten jatkamiseen tai niiden realisointiin, ottaen samalla asianmukaisesti huomioon vakuutustuotteiden erot eri jäsenvaltioissa; sekä arvioitava tarvetta ottaa käyttöön vähimmäistaso vakuutustakuujärjestelmille kaikkialla unionissa ja tarvittaessa esitettävä tarvittavat toimet sen käyttöönottamiseksi. Kertomukseen olisi liitettävä tarvittaessa säädösehdotus.

(80)

Rajatylittävää toimintaa harjoittavien ryhmien kriisinratkaisussa olisi löydettävä sopiva tasapaino siten, että voidaan yhtäältä huolehtia menettelyistä, joissa otetaan huomioon tilanteen kriittisyys ja mahdollistetaan tehokkaat, oikeudenmukaiset ja nopeat ratkaisut koko ryhmälle, ja toisaalta tarve suojata vakuutuksenottajia, reaalitaloutta ja rahoitusvakautta kaikissa jäsenvaltioissa, joissa ryhmä toimii. Tätä varten eri kriisinratkaisuviranomaisten olisi tuotava näkemyksensä esiin kriisinratkaisukollegiossa, ja ryhmätason kriisinratkaisuviranomaisen ehdottamat kriisinratkaisutoimet olisi valmisteltava ja niistä olisi keskusteltava eri kriisinratkaisuviranomaisten kesken ryhmien kriisinratkaisusuunnitelmien yhteydessä. Kriisinratkaisukollegioissa olisi myös otettava huomioon kaikkien niiden jäsenvaltioiden kriisinratkaisuviranomaisten näkemykset, joissa ryhmä toimii, jotta voidaan mahdollisuuksien mukaan helpottaa nopeiden ja yhteisten päätösten tekoa.

(81)

Ryhmätason kriisinratkaisuviranomaisen kriisinratkaisutoimissa olisi aina otettava huomioon niiden vaikutus vakuutuksenottajiin, reaalitalouteen ja rahoitusvakauteen niissä jäsenvaltioissa, joissa ryhmä toimii. Tämän vuoksi sen jäsenvaltion kriisinratkaisuviranomaisten, johon tytäryritys on sijoittautunut, olisi voitava vastustaa – viimeisenä keinona ja asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa – ryhmätason kriisinratkaisuviranomaisen päätöksiä, jos ne katsovat, että kriisinratkaisutoimet eivät ole asianmukaisia, ja perustella tätä joko tarpeella suojata vakuutuksenottajia, reaalitaloutta ja rahoitusvakautta kyseisessä jäsenvaltiossa tai velvoitteilla, joita jäsenvaltiossa sovelletaan muihin vastaaviin yrityksiin.

(82)

Koko ryhmän kattavan kriisinratkaisun erityissuunnitelmalla olisi helpotettava kriisinratkaisun koordinointia, jolla todennäköisesti saadaan aikaan parhaat tulokset ryhmän kaikkien yritysten kannalta. Tätä varten ryhmätason kriisinratkaisuviranomaisen olisi esitettävä ryhmän kriisinratkaisun erityissuunnitelma ja toimitettava se kriisinratkaisukollegiolle. Kriisinratkaisuviranomaisten, jotka vastustavat ryhmän kriisinratkaisun erityissuunnitelmaa tai jotka päättävät toteuttaa itsenäisen kriisinratkaisutoimen, olisi perusteltava, miksi ne vastustavat sitä, ja ilmoitettava kyseiset perustelut sekä suunnittelemansa itsenäisen kriisinratkaisutoimen yksityiskohdat ryhmätason kriisinratkaisuviranomaiselle ja muille ryhmän kriisinratkaisun erityissuunnitelman piiriin kuuluville kriisinratkaisuviranomaisille. Kriisinratkaisuviranomaisen, joka päättää poiketa ryhmän kriisinratkaisun erityissuunnitelmasta, olisi otettava asianmukaisesti huomioon, miten tämä mahdollisesti vaikuttaa vakuutuksenottajiin, reaalitalouteen ja rahoitusvakauteen jäsenvaltioissa, joissa toiset kriisinratkaisuviranomaiset sijaitsevat, sekä ryhmän muihin osiin.

(83)

Sen varmistamiseksi, että toimia toteutetaan koordinoidusti koko ryhmän tasolla, kriisinratkaisuviranomaisia olisi kehotettava soveltamaan ryhmän kriisinratkaisun erityissuunnitelmassa samaa välinettä kriisinratkaisuedellytykset täyttäviin ryhmään kuuluviin yhteisöihin. Näin ollen ryhmätason kriisinratkaisuviranomaisilla olisi oltava valtuudet käyttää omaisuudenhoitoyhtiötä ryhmän tasolla koko ryhmän vakauttamiseksi sekä siirtää tytäryrityksiä omaisuudenhoitoyhtiön omistukseen, jotta ne voidaan myydä eteenpäin joko yhdessä tai yksittäin, kun markkinaolosuhteet ovat asianmukaiset. Lisäksi ryhmätason kriisinratkaisuviranomaisilla olisi oltava valtuudet käyttää arvonalennus- tai muuntamisvälinettä emoyrityksen tasolla.

(84)

Kansainvälisesti toimivien vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten ja -ryhmien tehokas kriisinratkaisu edellyttää yhteistyötä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden kriisinratkaisuviranomaisten välillä. Tätä varten vakuutus- ja lisäeläkeviranomaiselle olisi annettava valtuudet laatia ja tehdä yhteistyötä koskevia ei-sitovia kehysjärjestelyjä kolmansien maiden viranomaisten kanssa asetuksen (EU) N:o 1094/2010 33 artiklan mukaisesti, kun tilanne sitä vaatii. Samasta syystä kansallisille viranomaisille olisi annettava lupa tehdä kolmansien maiden viranomaisten kanssa kahdenvälisiä järjestelyjä, joissa noudatetaan yhteistyötä koskevia vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen kehysjärjestelyjä. Tällaisten yhteistyöjärjestelyjen kehittämisellä pitäisi varmistaa tehokas suunnittelu, päätöksenteko ja koordinointi tällaisten kansainvälisesti toimivien vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten tapauksessa. Tasapuolisten toimintaedellytysten luomiseksi tällaisten kahdenvälisten järjestelyjen olisi oltava vastavuoroisia eli kriisinratkaisuviranomaisten olisi tunnustettava ja pantava täytäntöön toistensa menettelyt, paitsi jos on kyseessä poikkeus, jonka perusteella voidaan kieltäytyä tunnustamasta kolmannen maan kriisinratkaisumenettelyjä.

(85)

Kriisinratkaisuviranomaisten välisen yhteistyön olisi koskettava sekä unionin tai kolmansien maiden ryhmien tytäryrityksiä että unionin tai kolmansien maiden vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten sivukonttoreita. Kolmansien maiden ryhmien tytäryritykset ovat unioniin sijoittautuneita yrityksiä, minkä vuoksi niihin sovelletaan täysimittaisesti unionin oikeutta, myös mahdollisia kriisinratkaisuvälineitä. On kuitenkin tarpeen, että jäsenvaltioilla pysyy oikeus ulottaa toimensa sellaisten vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten sivukonttoreihin, joiden kotipaikka on kolmannessa maassa, jos sivukonttoriin liittyvien kolmannen maan kriisinratkaisumenettelyjen tunnustaminen ja soveltaminen vaarantaisivat unionin reaalitalouden tai rahoitusvakauden tai jos unionin vakuutuksenottajat eivät saisi tasapuolista kohtelua verrattuna kolmannen maan vakuutuksenottajiin. Näissä olosuhteissa jäsenvaltioilla olisi oltava oikeus kriisinratkaisuviranomaisiaan kuultuaan kieltäytyä tunnustamasta kolmansien maiden kriisinratkaisumenettelyjä.

(86)

Tämän direktiivin täytäntöönpano ei saisi estää kansallisten vakuutustakuujärjestelmien rinnakkaisuutta elvytys- ja kriisinratkaisukehyksen kanssa riippumatta kansallisten vakuutustakuujärjestelmien rahoituslähteestä. Kriisinratkaisuvälineiden ja -valtuuksien käyttö vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen osalta ei saisi estää vakuutuksenottajia, edunsaajia ja muita korvauksenhakijoita saamasta korvauksia kyseisten kansallisten vakuutustakuujärjestelmien kautta.

(87)

Vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen olisi edistettävä kriisinratkaisuviranomaisten käytäntöjen lähentämistä asetuksen (EU) N:o 1094/2010 16 artiklan mukaisesti annetuilla ohjeilla. Vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen olisi täsmennettävä erityisesti kaikki seuraavat seikat: a) lisätiedot kriteereistä, jotka koskevat yksinkertaistettujen velvoitteiden soveltamista tiettyihin yrityksiin, b) erilaiset skenaariot ennakoivan elvytyksen suunnitelmia varten ja vähimmäisluettelo laadullisista ja määrällisistä indikaattoreista, c) perusteet kriittisten toimintojen määrittämiseksi, d) purkamismahdollisuuksien arvioinnissa huomioitavat muut asiat ja siinä käytettävät perusteet, e) yksityiskohtaiset tiedot toimenpiteistä, joilla puututaan purkamismahdollisuuksien esteisiin tai poistetaan ne, ja olosuhteet, joissa kutakin toimenpidettä voidaan soveltaa, sekä f) se, miten tiedot olisi toimitettava tiivistelmänä tai koosteena, jotta voidaan noudattaa salassapitovelvollisuutta koskevia vaatimuksia.

(88)

Rahoituspalveluja koskevilla teknisillä standardeilla olisi edistettävä jatkuvaa yhdenmukaistamista sekä vakuutuksenottajien, sijoittajien ja kuluttajien riittävää suojaa kaikkialla unionissa. Koska vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisella on pitkälle menevää erityisasiantuntemusta, olisi tehokasta ja asianmukaista antaa sen tehtäväksi laatia komissiolle toimitettavat luonnokset teknisiksi sääntelystandardeiksi ja teknisiksi täytäntöönpanostandardeiksi, joihin ei liity toimintapoliittisia valintoja.

(89)

Komission olisi hyväksyttävä tässä direktiivissä määritellyissä tapauksissa SEUT 290 artiklan mukaisilla delegoiduilla säädöksillä asetuksen (EU) N:o 1094/2010 10–14 artiklan mukaisesti vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen laatimat teknisten sääntelystandardien luonnokset, joissa määritetään seuraavat seikat: a) perusteet, joiden mukaisesti yritykseen sovelletaan ennakoivan elvytyksen suunnittelua, menetelmät, joita käytetään määritettäessä markkinaosuuksia elvytyssuunnittelua varten, sekä ennakoivan elvytyksen suunnitelmiin sisällytettävät tiedot, b) kriisinratkaisusuunnitelmien sekä ryhmien kriisinratkaisusuunnitelmien sisältö, c) erilaiset arvostukseen liittyvät kysymykset, mukaan lukien olosuhteet, joissa henkilön katsotaan olevan riippumaton arvostuksen suorittamista varten, menetelmät varojen ja velkojen arvon arvioimiseksi kriisinratkaisun yhteydessä, eri arvostusten pitäminen erillään, menetelmät, joita käytetään laskettaessa tilapäiseen arvostukseen sisällytettävä puskuri lisätappioiden varalta, johdannaisista syntyvien velkojen arvostusta koskevat menetelmät ja periaatteet sekä menetelmät kohtelun erojen arvostuksen suorittamiseksi, d) kolmannen maan lainsäädännön alaisiin rahoitussopimuksiin sisällytettävien sopimusehtojen sisältö, e) kriisinratkaisukollegioiden operatiivinen toiminta. Komission olisi hyväksyttävä tässä direktiivissä määritellyissä tapauksissa SEUT 291 artiklan mukaisilla täytäntöönpanosäädöksillä asetuksen (EU) N:o 1094/2010 15 artiklan mukaisesti vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen laatimat teknisten täytäntöönpanostandardien luonnokset, joissa määritetään menettelyt, sisältövaatimukset ja vähintään tietyt vakiomuotoiset lomakkeet ja mallit, jotta vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys voi toimittaa tietoja kriisinratkaisusuunnitelmia varten ja tehdä yhteistyötä.

(90)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/25/EY (9), Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/36/EY (10) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2017/1132 (11) sisältävät sääntöjä sellaisten yritysten osakkeenomistajien ja velkojien suojaamiseksi, joihin kyseisiä direktiivejä sovelletaan. Tilanteissa, joissa kriisinratkaisuviranomaisten on toimittava nopeasti, kyseiset säännöt saattaisivat estää kriisinratkaisuviranomaisia toteuttamasta tehokkaita kriisinratkaisutoimia, soveltamasta kriisinratkaisuvälineitä ja käyttämästä kriisinratkaisuvaltuuksia. Sen vuoksi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2014/59/EU (12) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2021/23 (13) säädetyt poikkeukset olisi ulotettava koskemaan vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten kriisinratkaisun yhteydessä toteutettavia toimia. Sidosryhmien mahdollisimman suuren oikeusvarmuuden takaamiseksi tällaiset poikkeukset olisi määriteltävä selkeästi, niiden olisi oltava rajoitettuja, ja niitä olisi käytettävä ainoastaan yleisen edun nimissä, kun kriisinratkaisun käynnistämisen edellytykset täyttyvät.

(91)

Jotta kaikille asiaankuuluville viranomaisille jaettaisiin riittävästi tietoja ja jotta niillä olisi pääsy tietoihin, on tarpeen varmistaa, että kriisinratkaisuviranomaiset ovat edustettuina kaikilla asiaankuuluvilla foorumeilla ja että vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisella on käytössään tarvittava asiantuntemus vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten elvytykseen ja kriisinratkaisuun liittyvien tehtävien hoitamiseksi. Tätä varten asetusta (EU) N:o 1094/2010 olisi muutettava siten, että kriisinratkaisuviranomaiset määritetään kyseisessä asetuksessa tarkoitetuiksi toimivaltaisiksi viranomaisiksi. Kriisinratkaisuviranomaisten sisällyttäminen toimivaltaisiin viranomaisiin vastaa vakuutus- ja lisäeläkeviranomaiselle asetuksen (EU) N:o 1094/2010 25 artiklan nojalla annettuja tehtäviä myötävaikuttaa ja osallistua aktiivisesti elvytys- ja kriisinratkaisusuunnitelmien kehittämiseen.

(92)

On tarpeen varmistaa, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset, henkilöt, joilla on tosiasiallinen määräysvalta niiden liiketoiminnassa, sekä niiden hallinto-, johto- tai valvontaelimet noudattavat yrityksen kriisinratkaisuun liittyviä velvoitteitaan. Samoin on tarpeen varmistaa, että kyseisiä yrityksiä, henkilöitä, joilla on tosiasiallinen määräysvalta niiden liiketoiminnassa, sekä niiden hallinto-, johto- tai valvontaelimiä kohdellaan samalla tavoin kaikkialla unionissa. Sen vuoksi jäsenvaltiot olisi velvoitettava säätämään hallinnollisista seuraamuksista ja muista hallinnollisista toimenpiteistä, jotka ovat tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. Tällaisten hallinnollisten seuraamusten ja muiden hallinnollisten toimenpiteiden olisi täytettävä tietyt keskeiset vaatimukset, jotka koskevat hallinnollisten seuraamusten ja muiden toimenpiteiden kohdetta, niiden soveltamisessa huomioon otettavia kriteerejä ja niiden julkistamista sekä keskeisiä seuraamusvaltuuksia ja hallinnollisten maksujen suuruutta. Vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen olisi ehdotonta salassapitovelvollisuutta noudattaen pidettävä yllä keskustietokantaa kaikista hallinnollisista seuraamuksista tai muista hallinnollisista toimenpiteistä sekä tiedoista, jotka koskevat valvonta- ja kriisinratkaisuviranomaisten sille ilmoittamia muutoksenhakutapauksia.

(93)

Jäsenvaltioita ei pitäisi vaatia antamaan hallinnollisia seuraamuksia tai muita hallinnollisia toimenpiteitä koskevia sääntöjä sellaisten tähän direktiiviin kohdistuvien rikkomisten osalta, joihin sovelletaan kansallista rikosoikeutta. Rikkomisista aiheutuvien rikosoikeudellisten seuraamusten säilyttäminen hallinnollisten seuraamusten tai muiden hallinnollisten toimenpiteiden sijasta ei saisi kuitenkaan vähentää kriisinratkaisu- ja valvontaviranomaisten mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä, tutustua tietoihin ja vaihtaa tietoja oikea-aikaisesti muiden jäsenvaltioiden kriisinratkaisu- ja valvontaviranomaisten kanssa eikä muullakaan tavoin vaikuttaa kyseisiin mahdollisuuksiin, myöskään sen jälkeen, kun asianomaiset rikkomiset on saatettu toimivaltaisten oikeusviranomaisten käsiteltäviksi syytetoimia varten.

(94)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitetta eli vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten kriisinratkaisua koskevien sääntöjen ja menettelyjen yhdenmukaistamista, koska yhdenkin yrityksen kaatumisen vaikutukset tuntuvat koko unionissa, vaan se voidaan saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Kyseisessä artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi.

(95)

Tehdessään päätöksiä tai toteuttaessaan toimia tämän direktiivin nojalla valvonta- ja kriisinratkaisuviranomaisten olisi aina otettava asianmukaisesti huomioon päätöstensä ja toimiensa vaikutus muiden jäsenvaltioiden vakuutuksenottajiin, reaalitalouteen ja rahoitusvakauteen ja pohdittava mahdollisten tytäryritysten tai rajatylittävän toiminnan merkittävyyttä sen jäsenvaltion vakuutuksenottajien, rahoitusalan ja talouden kannalta, johon tällainen tytäryritys on sijoittautunut tai jossa tällaista toimintaa harjoitetaan, jopa silloin, kun asianomaisella tytäryrityksellä tai toiminnalla on vähäisempi merkitys ryhmälle.

(96)

Viimeistään viiden vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta komission olisi saatujen kokemusten perusteella ja vakuutus- ja lisäeläkeviranomaista kuultuaan laadittava arviointi ja annettava Euroopan parlamentille ja neuvostolle yksityiskohtaisempi kertomus, jossa keskitytään tiettyihin tämän direktiivin soveltamista koskeviin näkökohtiin,