2. Rajoittamatta 1 kohdassa tarkoitettujen vaatimusten yleistä soveltamista jäsenvaltioiden on varmistettava, että 1 kohdassa tarkoitettuja henkilöitä kielletään paljastamasta yhdellekään henkilölle tai viranomaiselle luottamuksellisia tietoja, jotka he ovat saaneet osana työnkuvaansa taikka valvonta- tai kriisinratkaisuviranomaiselta kyseisen viranomaisen tehtävien yhteydessä, paitsi seuraavissa tapauksissa:
|
a)
|
tietojen julkistaminen tapahtuu tämän direktiivin mukaisten tehtävien hoitamisen yhteydessä;
|
|
b)
|
tietojen julkistaminen tapahtuu sellaisen tiivistelmän tai koosteen muodossa, ettei niiden perusteella voi tunnistaa yksittäisiä 1 artiklan 1 kohdan a–e alakohdassa tarkoitettuja yhteisöjä;
|
|
c)
|
tietojen julkistaminen tapahtuu sen viranomaisen tai 1 artiklan 1 kohdan a–e alakohdassa tarkoitetun yhteisön nimenomaisella ja etukäteen antamalla luvalla.
|
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 1 kohdassa tarkoitetut henkilöt arvioivat ne vaikutukset, joita tietojen julkistamisella saattaisi olla finanssi-, raha- tai talouspolitiikkaa koskevaan yleiseen etuun sekä luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden kaupallisiin etuihin tarkastusten, tutkimusten ja tilintarkastusten yhteydessä.
Menettelyssä, jolla arvioidaan toisessa alakohdassa tarkoitetut vaikutukset, on erityisesti arvioitava 5, 7, 9, 10 ja 12 artiklassa tarkoitettujen ennakoivan elvytyksen suunnitelmien ja kriisinratkaisusuunnitelmien sisällön ja yksityiskohtien sekä 6, 8 ja 13 artiklan nojalla tehtyjen arviointien tulosten paljastamisen vaikutukset.
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 1 kohdassa tarkoitetut henkilöt tai yhteisöt ovat siviilioikeudellisessa vastuussa tämän artiklan rikkomisesta.