|
+99 artikla 1. |
99 artikla 1.Jos säilytystoiminnot on siirretty kokonaan tai osittain kolmannelle osapuolelle, säilytysyhteisön on varmistettava, että kolmas osapuoli, jolle säilytystoiminnot siirretään direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 11 kohdan nojalla, toimii mainitun direktiivin 21 artiklan 11 kohdan d alakohdan iii alakohdassa säädetyn varojen erottelemista koskevan velvoitteen mukaisesti varmistamalla ja todentamalla, että kolmas osapuoli
a)
kirjaa asianmukaisesti kaikki yksilöidyt rahoitusvälineet rahoitusvälinetilille, joka on avattu kolmannen osapuolen kirjanpidossa rahoitusvälineiden säilyttämiseksi säilytysyhteisön asiakkaiden puolesta, ottamatta huomioon säilytysyhteisölle, kolmannelle osapuolelle ja kolmannen osapuolen muille asiakkaille kuuluvia rahoitusvälineitä, jotta säilytysyhteisö voi täsmätä niiden yksilöityjen rahoitusvälineiden määrän, jotka on kirjattu tileille, jotka on avattu säilytysyhteisön kirjanpitoon kunkin säilytysyhteisön asiakkaana olevan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen lukuun toimivan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hoitajan nimissä;
b)
huolehtii kaikesta tarvittavasta kirjanpidosta ja kaikista tarvittavista rahoitusvälinetileistä siten, että se voi milloin tahansa viipymättä erottaa säilytysyhteisön asiakkaiden varat kolmannen osapuolen omista varoista, kolmannen osapuolen muiden asiakkaiden varoista ja säilytysyhteisön omaan lukuunsa hallussa pitämistä varoista;
c)
hoitaa kirjanpitoa ja rahoitusvälinetilejä tavalla, joka varmistaa niiden oikeellisuuden ja erityisesti niiden vastaavuuden suhteessa varoihin, joita säilytetään säilytysyhteisön asiakkaina olevien vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen lukuun, ja säilytysyhteisö voi niiden perusteella milloin tahansa määrittää kyseisten varojen tarkan luonteen, sijainnin ja omistajuuden;
d)
toimittaa säilytysyhteisölle säännöllisesti ja aina, kun olosuhteissa tapahtuu jokin muutos, lausunnon, jossa annetaan yksityiskohtaiset tiedot säilytysyhteisön asiakkaina olevien vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen varoista;
e)
tekee niin usein kuin tarpeen täsmäytyksiä säilytysyhteisön rahoitusvälinetilien ja sisäisen kirjanpidon sekä sellaisen kolmannen osapuolen rahoitusvälinetilien ja sisäisen kirjanpidon välillä, jolle säilytysyhteisö on siirtänyt edelleen säilytystoimintoja direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 11 kohdan mukaisesti. Täsmäytysväli on määritettävä 89 artiklan 1 kohdan mukaisesti;
f)
ottaa käyttöön riittävät toimintajärjestelyt minimoidakseen riskin siitä, että rahoitusvälineet tai kyseisiin rahoitusvälineisiin liittyvät oikeudet häviävät tai vähenevät rahoitusvälineiden väärinkäytön, niihin liittyvän petoksen, huonon hallinnon, tietojen riittämättömän kirjaamisen ja säilyttämisen tai huolimattomuuden vuoksi;
g)
jos kolmas osapuoli on direktiivin 2006/73/EY 18 artiklan 1 kohdan a, b ja c alakohdassa tarkoitettu yhteisö, joka on sellaisen tehokkaan toiminnan vakautta koskevan säätelyn ja valvonnan alainen, joka vastaa vaikutuksiltaan unionin lainsäädäntöä ja jonka täytäntöönpanoa valvotaan tehokkaasti, säilytysyhteisön on toteutettava tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen, että vaihtoehtoisen sijoitusrahaston käteisvarat pidetään tilillä tai tileillä direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 7 kohdan mukaisesti. 1. Yleiskatsaus
1.1 Viittaukset1.2 Tunnistetut vaatimukset1.3 Liittyvät standardit2. Tunnistetut vaatimukset
3. Liittyvät standardit
|