|
+15 artikla 2. |
15 artikla 2.Komissio antaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle kuuden kuukauden kuluessa kustakin Pariisin sopimuksen 14 artiklan nojalla hyväksytystä maailmanlaajuisesta tilannekatsauksesta kertomuksen tämän asetuksen toiminnasta, mukaan lukien vuotuisten päästökiintiöiden tarjonnan ja kysynnän välinen tasapaino, sekä tämän asetuksen liitteeseen I sisältyvien, kasvihuonekaasupäästöjen kansallisten vähennystavoitteiden soveltuvuudesta siltä osin kuin niiden avulla edistetään asetuksen (EU) 2021/1119 mukaisia unionin ilmastotavoitteita ja Pariisin sopimuksen tavoitteita. Kyseiseen kertomukseen on erityisesti sisällyttävä arvio uusien unionin politiikkojen ja toimenpiteiden tarpeesta pitäen silmällä tarvittavia kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksiä unionissa ja sen jäsenvaltioissa vuoden 2030 jälkeen. Siihen on myös sisällyttävä arvio tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvien kasvihuonekaasupäästöjen vähennyspolusta, joka on yhteensopiva ilmastoneutraaliuden saavuttamista viimeistään vuoteen 2050 mennessä koskevan tavoitteen kanssa, ottaen huomioon asetuksen (EU) 2021/1119 4 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu ennustettu ohjeellinen unionin kasvihuonekaasubudjetti ja se, että on tärkeää edistää sekä oikeudenmukaisuutta että yhteisvastuuta jäsenvaltioiden kesken ja kustannustehokkuutta tämän tavoitteen saavuttamisessa. Kyseiseen kertomukseen voidaan tarvittaessa liittää säädösehdotuksia. Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetussa kertomuksessa on otettava huomioon jäsenvaltioiden asetuksen (EU) 2018/1999 15 artiklan 1 kohdan mukaisesti laatimat ja toimittamat pitkän aikavälin strategiat ja komission mainitun asetuksen 15 artiklan 9 kohdan mukaisesti niistä tekemä arviointi. Tieteellinen neuvonta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 401/2009 ( 3 ) 10 a artiklalla perustettu ilmastonmuutosta käsittelevä eurooppalainen tieteellinen neuvottelukunta, jäljempänä ”neuvottelukunta”, voi omasta aloitteestaan antaa tieteellistä neuvontaa tai laatia raportteja tämän asetuksen mukaisista unionin toimenpiteistä, ilmastotavoitteista, vuotuisista päästötasoista ja joustomahdollisuuksista. Komissio tarkastelee neuvottelukunnan asiaan kuuluvaa neuvontaa ja raportteja, erityisesti siltä osin kuin ne koskevat tulevia toimenpiteitä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi entisestään tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvilla aloilla. 1. Yleiskatsaus
1.1 Viittaukset1.2 Tunnistetut vaatimukset1.3 Liittyvät standardit2. Tunnistetut vaatimukset
3. Liittyvät standardit
|