|
+LIITE III |
LIITE III
LIITE III 6 JA 10 ARTIKLASSA TARKOITETTUJEN KANSALLISTEN ILMANSUOJELUOHJELMIEN SISÄLTÖ 1 OSA Kansallisten ilmansuojeluohjelmien vähimmäissisältö 1. Tämän direktiivin 6 ja 10 artiklassa tarkoitettujen ensimmäisten kansallisten ilmansuojeluohjelmien on katettava ainakin seuraavat seikat:
a)
ilmanlaatua ja ympäristön pilaantumista koskeva kansallinen politiikkakehys, jonka puitteissa ohjelma on laadittu, erityisesti:
i)
politiikan painopisteet ja niiden suhde muiden asiaa koskevien politiikkojen, kuten ilmastonmuutospolitiikan ja tarpeen mukaan maatalouden, teollisuuden ja liikenteen, painopisteisiin;
ii)
kansallisten, alueellisten ja paikallisten viranomaisten vastuut;
iii)
nykyisillä toimintamalleilla ja toimenpiteillä päästöjen vähentämisessä ja ilmanlaadun parantamisessa saavutettu edistys sekä kansallisten ja unionin tason velvoitteiden noudattaminen;
iv)
odotettu kehitys, mikäli nyt jo sovellettuja toimintamalleja ja toimenpiteitä ei muuteta;
b)
toimintavaihtoehdot, joiden katsotaan olevan vuosia 2020–2029 sekä vuoden 2030 jälkeistä aikaa koskevien päästövähennysvelvoitteiden ja vuodelle 2025 määritettyjen, välivaiheen päästötasojen saavuttamisen mukaisia ja jotka edistävät ilmanlaadun parantamista, sekä niiden analyysi, myös analyysimenetelmät; päästövähennyksiin, ilmanlaatuun ja ympäristöön kohdistuvat toimintamallien ja toimenpiteiden yksittäiset tai yhdistetyt vaikutukset sekä asiaan liittyvät epävarmuustekijät, jos tiedot ovat käytettävissä;
c)
hyväksyttäviksi valitut toimenpiteet ja toimintamallit sekä niiden hyväksymistä, toteutusta ja uudelleentarkastelua koskeva aikataulu ja vastuussa olevat toimivaltaiset viranomaiset;
d)
tarvittaessa perustelut sille, miksi vuotta 2025 koskevia suuntaa-antavia päästötasoja ei voida saavuttaa ilman toimenpiteitä, joihin liittyy kohtuuttomia kustannuksia;
e)
tarvittaessa selvitys 5 artiklassa säädettyjen joustomahdollisuuksien käytöstä ja tällaisen käytön mahdollisista vaikutuksista ympäristöön;
f)
arvio siitä, kuinka varmistetaan, että valitut toimintamallit ja toimenpiteet sopivat yhteen muihin asiaa koskeviin politiikkoihin sisältyvien suunnitelmien ja ohjelmien kanssa. 2. Tämän direktiivin 6 ja 10 artiklassa tarkoitettuihin kansallisen ilmansuojeluohjelman ajan tasalle saattamisiin on sisällyttävä ainakin
a)
arvio ohjelman toteutuksessa, päästöjen vähentämisessä ja pitoisuuksien pienentämisessä tapahtuneesta edistyksestä;
b)
kaikki politiikan olosuhteita, arviointeja, ohjelmaa tai sen toteutusaikataulua koskevat merkittävät muutokset. 2 OSA 6 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetut päästöjen vähentämistoimenpiteet Jäsenvaltioiden on otettava huomioon asiaankuuluva ammoniakkiohjekirja ja hyödynnettävä direktiivin 2010/75/EU mukaisia parhaita käytettävissä olevia tekniikoita. A. Toimenpiteet ammoniakkipäästöjen vähentämiseksi 1. Jäsenvaltioiden on laadittava ammoniakkipäästöjen vähentämiseen liittyvästä hyvästä maatalouskäytännöstä vuonna 2014 annetut UNECEn ohjeet (Framework Code for Good Agricultural Practice for Reducing Ammonia Emissions) huomioon ottaen ammoniakkipäästöjen vähentämiseksi hyvää maatalouskäytäntöä koskevat kansalliset ohjeet, jotka kattavat ainakin seuraavat seikat:
a)
typen hallinta, ottaen huomioon koko typpikierto;
b)
kotieläinten ruokintastrategiat;
c)
vähäpäästöiset lannanlevitystekniikat;
d)
vähäpäästöiset lannanvarastointijärjestelmät;
e)
vähäpäästöiset eläinsuojajärjestelyt;
f)
mahdollisuudet rajoittaa kivennäislannoitteiden käytöstä johtuvia ammoniakkipäästöjä. 2. Jäsenvaltiot voivat laatia kansallisen typpitaseen seuratakseen muutoksia, joita tapahtuu maatalouden reaktiivisen typen kokonaishävikissä, mukaan luettuina ammoniakki, typpioksiduuli, ammoniumtyppi, nitraatit ja nitriitit UNECEn ohjekirjassa (UNECE Guidance Document on Nitrogen Budgets) ( 9 ) esitettyjen periaatteiden pohjalta. 3. Jäsenvaltioiden on kiellettävä ammoniumkarbonaattilannoitteiden käyttö, ja ne voivat vähentää epäorgaanisista lannoitteista vapautuvia ammoniakkipäästöjä seuraavilla tavoilla:
a)
ureapohjaisten lannoitteiden korvaaminen ammoniumnitraattipohjaisilla lannoitteilla;
b)
jos ureapohjaisten lannoitteiden käyttöä jatketaan, sellaisten menetelmien käyttäminen, joiden on osoitettu vähentävän ammoniakkipäästöjä vähintään 30 prosenttia ammoniakkia koskevassa ohjekirjassa ilmoitetun viitemenetelmän käyttöön verrattuna;
c)
epäorgaanisten lannoitteiden korvaamisen orgaanisilla lannoitteilla edistäminen ja jos epäorgaanisia lannoitteita edelleen levitetään, niiden levittäminen peltoviljelykasvin tai nurmen ennakoitavissa olevaa typpi- ja fosforitarvetta vastaavasti ottaen huomioon maaperässä olevat ja muiden lannoitteiden kautta tulevat ravinteet. 4. Jäsenvaltiot voivat vähentää karjanlannasta vapautuvia ammoniakkipäästöjä seuraavilla tavoilla:
a)
lietelannan ja kiinteän lannan levityksestä viljelymaalle ja nurmelle vapautuvien päästöjen vähentäminen käyttämällä menetelmiä, jotka vähentävät päästöjä vähintään 30 prosenttia ammoniakkia koskevassa ohjekirjassa kuvatulla viitemenetelmällä syntyviin päästöihin verrattuna, seuraavin edellytyksin:
i)
lantaa ja lietelantaa levitetään ainoastaan peltoviljelykasvin tai nurmen ennakoitavissa olevaa typpi- ja fosforitarvetta vastaavasti ottaen huomioon maaperässä olevat ja muiden lannoitteiden kautta tulevat ravinteet;
ii)
lantaa ja lietelantaa ei levitetä maahan, joka on veden kyllästämä, veden alla, jäätynyt tai lumen peittämä;
iii)
lietelanta levitetään nurmelle käyttäen levitysletkuilla tai levitysvantailla varustettua letkulevitintä tai sijoittamalla se matalalle tai syvään;
iv)
viljelymaalle levitetty lanta tai lietelanta sekoitetaan viljelymaahan neljän tunnin kuluessa levityksestä;
b)
eläinsuojien ulkopuolella sijaitsevista lantavarastoista vapautuvien päästöjen vähentäminen käyttämällä seuraavia menetelmiä:
i)
sellaisten vähäpäästöisten varastointijärjestelmien tai -tekniikoiden käyttäminen 1 päivän tammikuuta 2022 jälkeen rakennettujen lietelantavarastojen osalta, joiden on osoitettu vähentävän ammoniakkipäästöjä vähintään 60 prosenttia ammoniakkia koskevassa ohjekirjassa kuvatulla viitemenetelmällä syntyviin päästöihin verrattuna, ja olemassa olevien lietelantavarastojen osalta päästöjen on vähennyttävä vastaavasti vähintään 40 prosenttia;
ii)
kiinteän lannan varastojen kattaminen;
iii)
sen varmistaminen, että tiloilla on niin paljon lannanvarastointikapasiteettia, että ne voivat hoitaa koko lannanlevityksen kasvien kasvuun soveltuvana aikana;
c)
eläinsuojista vapautuvien päästöjen vähentäminen käyttäen järjestelmiä, joiden on osoitettu vähentävän ammoniakkipäästöjä vähintään 20 prosenttia ammoniakkia koskevassa ohjekirjassa kuvatulla viitemenetelmällä syntyviin päästöihin verrattuna;
d)
karjanlannasta vapautuvien päästöjen vähentäminen käyttäen vähäiseen proteiinin määrään perustuvia ruokintastrategioita, joiden on osoitettu vähentävän ammoniakkipäästöjä vähintään 10 prosenttia ammoniakkia koskevassa ohjekirjassa kuvatulla viitemenetelmällä syntyviin päästöihin verrattuna. B. Päästöjen vähentämistoimenpiteet pienhiukkaspäästöjen ja mustan hiilen päästöjen rajoittamiseksi 1. Jäsenvaltiot voivat kieltää maatalouden kasvijätteen ja metsäjätteen polttamisen ulkona, sanotun kuitenkaan rajoittamatta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013 ( 10 ) täydentäviä ehtoja koskevan liitteen II soveltamista. Jäsenvaltioiden on seurattava ja tehostettava ensimmäisen alakohdan mukaisesti täytäntöön pannun kiellon noudattamista. Mahdolliset poikkeukset kyseisestä kiellosta on rajoitettava ennalta ehkäiseviin ohjelmiin hallitsemattomien maastopalojen torjumiseksi, tuholaisten torjumiseksi ja luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi. 2. Jäsenvaltiot voivat laatia hyvää maatalouskäytäntöä koskevat kansalliset ohjeet kasvijätteiden asianmukaista käsittelyä varten seuraavien menettelytapojen pohjalta:
a)
maan rakenteen parantaminen lisäämällä kasvijätteet maahan;
b)
kasvijätteiden multaamiseen käytettävien tekniikoiden parantaminen;
c)
kasvijätteiden vaihtoehtoinen käyttö;
d)
ravinnetaseen ja maan rakenteen parantaminen kasvien optimaaliseen kasvuun tarvittavalla lannan lisäyksellä, jolloin lantaa (karjanlanta, olkikuivikkeet) ei tarvitse polttaa. C. Pieniin tiloihin kohdistuvien vaikutusten estäminen Toteuttaessaan A ja B kohdassa esitettyjä toimenpiteitä jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikki pien- ja mikrotiloihin kohdistuvat vaikutukset otetaan huomioon. Jäsenvaltiot voivat esimerkiksi vapauttaa pien- ja mikrotilat näistä toimenpiteistä, jos se on mahdollista ja tarkoituksenmukaista sovellettavien vähennysvelvoitteiden täyttämiseksi. 1. Yleiskatsaus
1.1 Viittaukset1.2 Tunnistetut vaatimukset1.3 Liittyvät standardit2. Tunnistetut vaatimukset
3. Liittyvät standardit
|