|
+30 artikla 1. |
30 artikla 1.Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että sijoituspalveluyritykset noudattavat laatiessaan ja soveltaessaan palkitsemisjärjestelmää, joka koskee henkilöstöryhmiä, joihin kuuluvat toimiva johto, riskinottoa edellyttävissä tehtävissä toimivat henkilöt, valvontatoiminnoissa työskentelevät henkilöt sekä kaikki henkilöstön jäsenet, joiden palkitsemisen kokonaismäärä on vähintään yhtä suuri kuin toimivan johdon tai riskinottoa edellyttävissä tehtävissä toimivien henkilöiden pienimmän palkitsemisen määrä, ja joiden ammatillisella toiminnalla on olennainen vaikutus sijoituspalveluyrityksen riskiprofiiliin tai sen hoitamiin varoihin, seuraavia periaatteita:
a)
palkitsemisjärjestelmä on selkeästi dokumentoitu ja oikeassa suhteessa sijoituspalveluyrityksen kokoon, sisäiseen organisaatioon ja luonteeseen sekä sen toiminnan laajuuteen ja monimuotoisuuteen;
b)
palkitsemisjärjestelmä on sukupuolineutraali palkitsemisjärjestelmä;
c)
palkitsemisjärjestelmä on yhdenmukainen hyvän ja tehokkaan riskienhallinnan kanssa ja edistää sitä;
d)
palkitsemisjärjestelmä on yhdenmukainen sijoituspalveluyrityksen liiketoimintastrategian ja tavoitteiden kanssa, ja siinä otetaan lisäksi huomioon tehtyjen sijoituspäätösten pitkän aikavälin vaikutukset;
e)
palkitsemisjärjestelmään sisältyy toimia, joilla vältetään eturistiriidat, kannustetaan vastuulliseen liiketoimintaan ja edistetään riskitietoisuutta ja varovaisuutta riskinotossa;
f)
valvontatehtäväänsä hoitava sijoituspalveluyrityksen ylin hallintoelin hyväksyy ja arvioi säännöllisesti palkitsemisjärjestelmän ja vastaa yleisesti sen täytäntöönpanon valvonnasta;
g)
valvontatoiminnot tarkastavat vähintään kerran vuodessa palkitsemisjärjestelmän täytäntöönpanon keskitetysti, riippumattomasti ja sisäisesti;
h)
valvontatoiminnoissa työskentelevät henkilöt ovat riippumattomia valvonnassaan olevista liiketoimintayksiköistä, heillä on asianmukainen toimivalta ja heidän palkitsemisensa perustuu heidän tehtäviinsä liittyvien tavoitteiden saavuttamiseen riippumatta siitä, millainen on heidän valvonnassaan olevien liiketoiminta-alueiden tulos;
i)
jäljempänä 33 artiklassa tarkoitettu palkitsemiskomitea tai, jos tällaista komiteaa ei ole perustettu, valvontatehtäväänsä hoitava ylin hallintoelin valvoo riskienhallinnasta ja valvontatoiminnoista vastaavien ylimpien toimihenkilöiden palkitsemista suoraan;
j)
palkitsemisjärjestelmässä erotetaan, ottaen huomioon kansalliset palkan määräytymissäännöt, selvästi toisistaan perusteet, joilla määritetään seuraavat seikat:
i)
palkitsemisen kiinteä perusmäärä (kiinteä palkkio), jossa ensisijaisesti otetaan huomioon merkityksellinen työkokemus ja organisaatiovastuu sellaisina kuin ne vahvistetaan työntekijän toimenkuvassa osana työsuhteen ehtoja;
ii)
palkitsemisen muuttuva osa (muuttuva palkkio), jossa otetaan huomioon työntekijän kestävä ja riskien kannalta tarkoituksenmukainen suoritus sekä työntekijän toimenkuvassa vaadittujen tavoitteiden ylittyminen;
k)
riittävän suuri osuus palkitsemisen kokonaismäärästä säilytetään kiinteänä, jotta pystytään noudattamaan täysin joustavaa muuttuvan palkitsemisen politiikkaa, jonka mukaisesti muuttuva palkkio voidaan myös jättää maksamatta. 1. Yleiskatsaus
1.1 Viittaukset
1.2 Tunnistetut vaatimukset1.3 Liittyvät standardit2. Tunnistetut vaatimukset
3. Liittyvät standardit
|