+9 artikla 2

9 artikla 2

2.   Kriisinratkaisuviranomaisten on laadittava kriisinratkaisusuunnitelmat vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksille, joiden osalta ne arvioivat kriisinratkaisutoimien toteuttamisen asianomaisen yrityksen kaatuessa todennäköisemmin olevan 19 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun yleisen edun mukaista niiden toimivaltaan liittyviin muihin yrityksiin verrattuna tai joiden osalta viranomaiset arvioivat niiden toiminnan olevan kriittisiä toimintoja. Kyseisissä arvioinneissa on otettava huomioon vähintään tarve saavuttaa kriisinratkaisutavoitteet sekä yrityksen koko, liiketoimintamalli, riskiprofiili, sidokset, korvattavuus ja erityisesti sen rajatylittävä toiminta.

Kriisinratkaisuviranomaisten on varmistettava ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettujen arviointien pohjalta, että kriisinratkaisun suunnittelua sovelletaan vähintään 40 prosenttiin jäsenvaltion henki- ja jälleenvakuutusmarkkinoista sekä 40 prosenttiin sen vahinkovakuutus- ja jälleenvakuutusmarkkinoista siten, että osuus henkivakuutusmarkkinoista perustuu vakuutusteknisen vastuuvelan bruttomäärään ja osuus vahinkovakuutusmarkkinoista perustuu bruttomääräisiin vakuutusmaksutuloihin. Markkinoihin soveltamisen tasoa laskettaessa voidaan ottaa huomioon ryhmän tytäryritykset, jos kyseiset tytäryritykset kuuluvat ryhmän kriisinratkaisusuunnitelman piiriin.

Kriisinratkaisun suunnittelua koskevia vaatimuksia ei sovelleta pieniin ja ei-monimutkaisiin yrityksiin, jollei kriisinratkaisuviranomainen katso, että tällainen yritys muodostaa erityisen riskin kansallisella tai alueellisella tasolla.

1. Yleiskatsaus

,
Otsikko Sääntely

1.1 Viittaukset

1.2 Tunnistetut vaatimukset

1.3 Liittyvät standardit

2. Tunnistetut vaatimukset

Vaatimukset
Lähde Vaatimus

3. Liittyvät standardit

Standardit
Lähde Vaatimus