+50 artikla 2.

50 artikla 2.

Poikkeustapauksissa jäsenvaltiot voivat tehdä kahdenvälisiä sopimuksia ja järjestelyjä tietystä jätteestä huolehtimiseksi näissä jäsenvaltioissa, jos kyseisen jätteen huolto ei tapahdu lähtömaassa ympäristön kannalta hyväksyttävällä tavalla.

Näihin sopimuksiin ja järjestelyihin sovelletaan seuraavia vaatimuksia:

a) 

niiden on oltava yhteensopivia unionin oikeuden kanssa ja Baselin yleissopimuksen 11 artiklan mukaisia;

b) 

niiden on taattava, että loppukäsittelytoimet toteutetaan luvan saaneessa laitoksessa ja niissä noudatetaan tämän asetuksen 59 artiklan 1 kohdassa, direktiivin 2008/98/EY 13 artiklassa ja muussa jätteitä koskevassa unionin oikeudessa, erityisesti liitteessä IX olevassa 1 osassa tarkoitetussa unionin lainsäädännössä, tarkoitettuja ympäristön kannalta hyväksyttävää jätehuoltoa koskevia vaatimuksia;

c) 

niiden on taattava, että jäte tuotetaan lähtömaassa ja sen loppukäsittely toteutetaan yksinomaan siinä jäsenvaltiossa, joka on tehnyt kyseisen sopimuksen tai sopinut kyseisestä järjestelystä; ja

d) 

niistä on ilmoitettava komissiolle ennen niiden tekemistä tai kiireellisissä tapauksissa viimeistään kuukauden kuluttua niiden tekemisestä.

1. Yleiskatsaus

,
Otsikko Sääntely

1.1 Viittaukset

1.2 Tunnistetut vaatimukset

1.3 Liittyvät standardit

2. Tunnistetut vaatimukset

Vaatimukset
Lähde Vaatimus

3. Liittyvät standardit

Standardit
Lähde Vaatimus