29 artikla 3.

vanhentumisaikojen alkamista, kestoa, lykkäämistä tai keskeyttämistä koskevat kansalliset säännöt eivät saa aiheettomasti haitata vahingonkorvauskanteiden nostamista eivätkä missään tapauksessa saa olla rajoittavampia kuin yleistä siviilioikeudellista vastuuta koskevia kansallisia järjestelmiä koskevat säännöt;

tämän direktiivin mukaisten vahingonkorvauskanteiden nostamisen vanhentumisajan on oltava vähintään viisi vuotta eikä missään tapauksessa lyhyempi kuin yleistä siviilioikeudellista vastuuta koskevissa kansallisissa järjestelmissä säädetty vanhentumisaika;

vanhentumisajat eivät saa alkaa kulua, ennen kuin rikkominen on päättynyt ja kantaja tietää tai sen voidaan kohtuudella olettaa tietävän

oikeudenkäyntikulut eivät ole niin kalliita, että kantajat eivät voisi hakea oikeutta;

kantajat voivat hakea kieltotoimenpiteitä, myös yksinkertaistetussa menettelyssä; kyseiset kieltotoimenpiteet toteutetaan lopullisena tai väliaikaisena toimenpiteenä, jolla lopetetaan tämän direktiivin nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkominen toteuttamalla toimi tai lopettamalla toiminta;

kun kanne nostetaan ja kantaja esittää perustelut, jotka sisältävät kohtuullisesti saatavilla olevia tosiseikkoja ja todisteita, jotka riittävät tukemaan hänen vahingonkorvauskanteensa uskottavuutta, ja on ilmoittanut, että yrityksellä on käytettävissään lisätodisteita, tuomioistuimet voivat määrätä, että yritys esittää tällaiset todisteet kansallisen prosessioikeuden mukaisesti;

kansallisten tuomioistuinten on rajattava todisteiden esittäminen siihen, mikä on tarpeen ja oikeasuhteista mahdollisen kanteen tai vahingonkorvauskanteen tukemiseksi, sekä todisteiden säilyttäminen siihen, mikä on tarpeen ja oikeasuhteista tällaisen vahingonkorvauskanteen tukemiseksi; määrittäessään, onko todisteiden esittämistä tai säilyttämistä koskeva määräys oikeasuhteinen, kansallisten tuomioistuinten on otettava huomioon seuraavat: missä määrin kanteen tai puolustuksen tukena on käytettävissä olevia tosiseikkoja ja todisteita, jotka oikeuttavat todisteiden esittämistä koskevan pyynnön; esittämisen laajuus ja kustannukset sekä kaikkien osapuolten oikeutetut edut, myös kyseessä olevien kolmansien osapuolten osalta, mukaan lukien tietojen, joilla todennäköisesti ei ole merkitystä oikeudenkäynnin osapuolille, erittelemättömän hankinnan estäminen; se, sisältyykö esitettäväksi vaadittuihin todisteisiin luottamuksellisia tietoja, erityisesti kolmansia osapuolia koskevia luottamuksellisia tietoja, ja käytössä olevat järjestelyt tällaisten luottamuksellisten tietojen suojelemiseksi;

jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansallisilla tuomioistuimilla on valta määrätä esitettäväksi luottamuksellisia tietoja sisältävät todisteet, jos ne katsovat sen merkitykselliseksi vahingonkorvauskanteen kannalta; jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansallisten tuomioistuinten määrätessä tällaisia tietoja esitettäväksi niillä on käytössään tehokkaat toimenpiteet tietojen suojaamiseksi.