3 artikla Kriisinratkaisuviranomaisten ja toimivaltaisten ministeriöiden nimeäminen

1.   Kunkin jäsenvaltion on nimettävä yksi tai poikkeuksellisesti useampi kriisinratkaisuviranomainen, jolla on valtuudet soveltaa kriisinratkaisuvälineitä ja käyttää kriisinratkaisuvaltuuksia.

2.   Kriisinratkaisuviranomaisten on oltava kansallisia keskuspankkeja, toimivaltaisia ministeriöitä, hallintoviranomaisia tai viranomaisia, joille on annettu hallinnolliset valtuudet.

3.   Jos kriisinratkaisuviranomaiselle on annettu myös muita tehtäviä, mukaan lukien valvontatehtäviä, käytössä on oltava riittävät rakenteelliset järjestelyt, joilla vältetään eturistiriidat kriisinratkaisuviranomaiselle tämän direktiivin nojalla annettujen tehtävien ja valvonta- tai muiden tehtävien välillä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 6 kohdassa edellytettyjen tietojenvaihtoa ja yhteistyötä koskevien velvoitteiden soveltamista.

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kyseisillä järjestelyillä varmistetaan kriisinratkaisuviranomaisen tosiasiallinen toiminnallinen riippumattomuus, mukaan lukien erillinen henkilöstö sekä erilliset raportointilinjat ja päätöksentekoprosessit, kaikista kyseisen kriisinratkaisuviranomaisen valvonta- tai muista tehtävistä.

4.   Edellä 3 kohdassa säädetyt vaatimukset eivät estä sitä, että

5.   Kriisinratkaisuviranomaisten on annettava ja julkistettava sisäiset säännöt eturistiriitojen välttämiseksi 3 ja 4 kohdassa säädettyjen vaatimusten mukaisesti, mukaan lukien säännöt salassapitovelvollisuudesta ja eri tehtäväalueiden välisestä tiedonvaihdosta.

6.   Jäsenvaltioiden on vaadittava, että valvonta- ja kriisinratkaisutehtäviä suorittavat viranomaiset sekä niiden puolesta kyseisiä tehtäviä suorittavat henkilöt tekevät tiivistä yhteistyötä kriisinratkaisupäätösten valmistelussa, suunnittelussa ja soveltamisessa sekä silloin, kun kriisinratkaisuviranomainen ja valvontaviranomainen ovat erillisiä yhteisöjä, että silloin, kun toiminnot suoritetaan samassa yhteisössä.

7.   Kunkin jäsenvaltion on nimettävä yksi ministeriö tämän direktiivin nojalla toimivaltaiseksi ministeriöksi. Jäsenvaltioiden on tarvittaessa varmistettava, että muiden asianomaisten ministeriöiden kanssa otetaan käyttöön asianmukainen koordinointimekanismi.

8.   Jos jäsenvaltion kriisinratkaisuviranomainen ei ole toimivaltainen ministeriö, kriisinratkaisuviranomaisen on ilman aiheetonta viivytystä ilmoitettava toimivaltaiselle ministeriölle tämän direktiivin nojalla tehtävistä päätöksistä, ja jollei kansallisessa lainsäädännössä toisin säädetä, se ei saa panna täytäntöön päätöksiä, joilla on suoria finanssipoliittisia vaikutuksia, ennen kuin se on saanut kyseisen toimivaltaisen ministeriön hyväksynnän.

9.   Mikäli jäsenvaltio nimeää useamman kuin yhden kriisinratkaisuviranomaisen, sen on annettava menettelystään kattavasti perusteltu ilmoitus komissiolle ja vakuutus- ja lisäeläkeviranomaiselle, jaettava tehtävät ja vastuut yksiselitteisesti kyseisten viranomaisten kesken, varmistettava riittävä koordinointi niiden välillä sekä nimettävä niistä yksi yhteysviranomaiseksi muiden jäsenvaltioiden asiaankuuluvien viranomaisten kanssa tehtävää yhteistyötä ja koordinointia varten.

10.   Jäsenvaltioiden on ilmoitettava vakuutus- ja lisäeläkeviranomaiselle kriisinratkaisuviranomaiseksi ja soveltuvissa tapauksissa yhteysviranomaiseksi nimeämänsä kansallinen viranomainen tai kansalliset viranomaiset ja niiden erityiset tehtävät ja vastuualueet. Vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen julkaisee luettelon kyseisistä kriisinratkaisuviranomaisista ja yhteysviranomaisista.

11.   Jäsenvaltiot voivat rajoittaa kansallisten lakien mukaisesti kriisinratkaisuviranomaisen, valvontaviranomaisen ja niiden henkilöstön vastuuta tekoja ja laiminlyöntejä koskevan velvollisuuden osalta niiden hoitaessa tämän direktiivin mukaisia tehtäviään, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 67 artiklan soveltamista.