9 artikla Muiden kuin asuinrakennusten energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset ja asuinrakennuskannan asteittaista perusparannusta koskevat kehityspolut

Energiatehokkuuden enimmäiskynnysarvoja vahvistettaessa perustana käytetään muuta kuin asuinrakennuskantaa 1 päivänä tammikuuta 2020 saatavilla olevien tietojen ja tarvittaessa tilastollisen otannan pohjalta. Jäsenvaltiot eivät saa laskea perustasoon mukaan sellaisia muita kuin asuinrakennuksia, jotka ne vapauttavat vaatimuksista 6 kohdan nojalla.

Kunkin jäsenvaltion on asetettava energiatehokkuuden enimmäiskynnys, jonka mukaan 16 prosenttia sen kansallisesta muiden kuin asuinrakennusten rakennuskannasta ylittää kyseisen kynnysarvon, jäljempänä ”16 prosentin kynnysarvo”. Kunkin jäsenvaltion on myös asetettava energiatehokkuuden enimmäiskynnysarvo siten, että 26 prosenttia sen kansallisesta muiden kuin asuinrakennusten rakennuskannasta ylittää kyseisen kynnysarvon, jäljempänä ”26 prosentin kynnysarvo”. Jäsenvaltiot voivat asettaa energiatehokkuuden enimmäiskynnysarvot kansalliselle muiden kuin asuinrakennusten koko rakennuskannalle tai rakennustyypeittäin tai -luokittain.

Jäsenvaltiot voivat asettaa kynnysarvot tiettyä energiatehokkuusluokkaa vastaavalle tasolle edellyttäen, että ne ovat kolmannen alakohdan mukaisia.

Energiatehokkuutta koskevilla vähimmäisvaatimuksilla on varmistettava vähintään, että kaikki muut kuin asuinrakennukset jäävät alle

Se, noudatetaanko yksittäisissä muissa kuin asuinrakennuksissa kynnysarvoja, tarkistetaan energiatehokkuustodistusten perusteella tai tarvittaessa muiden käytettävissä olevien keinojen avulla.

Jäsenvaltioiden on 3 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetussa etenemissuunnitelmassaan vahvistettava muille kuin asuinrakennuksille erityiset määräajat alempien energiatehokkuuden enimmäiskynnysarvojen noudattamiseksi viimeistään vuosina 2040 ja 2050 kansallisen rakennuskannan muuttamista päästöttömiksi rakennuksiksi koskevan kehityskulun mukaisesti.

Jäsenvaltiot voivat vahvistaa ja julkaista perusteita yksittäisten muiden kuin asuinrakennusten vapauttamiseksi tämän kohdan vaatimuksista kyseisen rakennuksen odotettavissa olevan tulevan käytön, vaikeiden ongelmatilanteiden tai epäsuotuisan kustannus-hyötyanalyysin perusteella. Tällaisten perusteiden on oltava selkeitä, täsmällisiä ja tiukkoja, ja niillä on varmistettava muiden kuin asuinrakennusten tasapuolinen kohtelu. Näitä perusteita vahvistaessaan jäsenvaltioiden on voitava ennalta arvioida vapautuksen piiriin kuuluvien muiden kuin asuinrakennusten mahdollinen osuus ja vältettävä se, että suhteettoman suuri määrä muita kuin asuinrakennuksia vapautetaan vaatimuksista. Jäsenvaltioiden on myös ilmoitettava perusteet osana komissiolle 3 artiklan mukaisesti toimitettavia kansallisia rakennusten perusparannussuunnitelmiaan.

Jos jäsenvaltiot vahvistavat kriteerit kahdeksannen alakohdan mukaisille vapauksille, niiden on saavutettava vastaavat energiatehokkuuden parannukset muun kuin asuinrakennuskannan muissa osissa.

Jos tässä kohdassa määritettyjen energiatehokkuutta koskevien kynnysarvojen saavuttamiseksi tarvittavalla yleisellä perusparannuksella on tietyn muun kuin asuinrakennuksen osalta epäsuotuisa kustannus-hyötyanalyysi, jäsenvaltioiden on edellytettävä, että kyseisen tietyn muun kuin asuinrakennuksen osalta toteutetaan vähintään sellaiset yksittäiset perusparannustoimenpiteet, joiden kustannus-hyötyanalyysi on suotuisa.

Jos luonnonkatastrofi vahingoittaa vakavasti kansallista muuta kuin asuinrakennuskantaa tai sen osaa, jäsenvaltio voi tilapäisesti mukauttaa energiatehokkuuden enimmäiskynnysarvoa siten, että vahingoittuneiden muiden kuin asuinrakennusten energiaperusparannuksella korvataan muiden energiatehokkuudeltaan heikoimpien muiden kuin asuinrakennusten energiaperusparannus, samalla kun varmistetaan, että samankaltaiselle prosenttiosuudelle muusta kuin asuinrakennuskannasta tehdään energiaperusparannus. Tässä tapauksessa jäsenvaltion on ilmoitettava mukautuksesta ja sen ennakoidusta pituudesta kansallisessa rakennusten perusparannussuunnitelmassaan.

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että koko asuinrakennuskannan primäärienergian keskimääräinen kokonaiskäyttö (kWh/m2/vuosi)

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että vähintään 55 prosenttia kolmannessa alakohdassa tarkoitetusta primäärienergian keskimääräisen kokonaiskäytön vähenemisestä saavutetaan sellaisten asuinrakennusten perusparannuksilla, joiden energiatehokkuus kuuluu heikoimpaan 43 prosenttiin. Jäsenvaltiot voivat lukea primäärienergian keskimääräisen kokonaiskäytön vähenemisen, joka on saavutettu maanjäristysten ja tulvien kaltaisista luonnonkatastrofeista kärsineiden sellaisten asuinrakennusten perusparannuksilla saavutettuun osuuteen, joiden energiatehokkuus kuuluu heikoimpaan 43 prosenttiin.

Jäsenvaltioiden on perusparannuspyrkimyksissään saavuttaa vaadittu koko asuinrakennuskannan primäärienergian keskimääräisen kokonaiskäytön väheneminen otettava käyttöön toimenpiteitä, kuten energiatehokkuutta koskevia vähimmäisvaatimuksia, teknistä apua ja taloudellisia tukitoimia.

Jäsenvaltiot eivät saa perusparannuspyrkimyksissään vapauttaa vaatimuksista suhteetonta määrää vuokrattavia asuinrakennuksia tai asuinyksikköjä.

Jäsenvaltioiden on ilmoitettava kansallisissa rakennusten perusparannussuunnitelmissa toisessa ja kolmannessa alakohdassa tarkoitettujen arvojen arviointia varten käytetyt menetelmät ja kerätyt tiedot. Komissio seuraa osana kansallisten rakennusten perusparannussuunnitelmien arviointia toisessa ja kolmannessa alakohdassa tarkoitettujen arvojen saavuttamista, myös sellaisten asuinrakennusten tai asuinyksikköjen määrän tai näiden pinta-alan osalta, joiden energiatehokkuus kuuluu heikoimpaan 43 prosenttiin, ja antaa tarvittaessa suosituksia. Kyseisiin suosituksiin voi sisältyä energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten laajempi käyttö.

Asuinrakennuskannan asteittaista perusparannusta koskevassa kansallisessa kehityspolussa on viitattava kansallista asuinrakennuskantaa koskeviin tietoihin, jotka perustuvat tarpeen mukaan tilastolliseen otantaan ja energiatehokkuustodistuksiin.

Jos fossiilisten polttoaineiden keskimääräinen osuus asuinrakennusten energiankäytössä on alle 15 prosenttia, jäsenvaltiot voivat mukauttaa kolmannen alakohdan a ja b alakohdassa säädettyjä tasoja sen varmistamiseksi, että koko asuinrakennuskannan primäärienergian keskimääräinen kokonaiskäyttö (kWh/m2/vuosi) on vuoteen 2030 mennessä ja sen jälkeen viiden vuoden välein yhtä suuri tai pienempi kuin kansallisesti määritetty arvo, joka johdetaan primäärienergian keskimääräisen kokonaiskäytön lineaarisesta vähenemisestä vuosina 2020–2050 linjassa sen tavoitteen kanssa, jonka mukaan asuinrakennuskanta muutetaan päästöttömäksi rakennuskannaksi.

Seuraamuksia koskevia sääntöjä vahvistaessaan jäsenvaltioiden on otettava huomioon asunnonomistajien, erityisesti heikossa asemassa olevien kotitalouksien, taloudellinen tilanne ja mahdollisuus saada riittävää taloudellista tukea.

Komissio toimittaa analyysin perusteella Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen rahoitusvälineiden tehokkuudesta ja asianmukaisuudesta rakennusten ja erityisesti energiatehokkuudeltaan heikoimpien rakennusten energiatehokkuuden parantamisen kannalta.