9 artikla Mittaukset ja menetelmät

1.   Jäsenvaltioiden on määritettävä näytteenottopaikkojen lukumäärä ja sijainti soveltamalla liitteessä II olevassa A osassa vahvistettua menetelmää.

Ensimmäisen alakohdan soveltamiseksi komissio toimittaa jäsenvaltioille asiaankuuluvat kartat maaperäkuvaajista ja alustavista näytteenottopaikoista sekä näytteenottopaikkoihin liittyvät aiempien LUCAS-pinta-alatutkimusten yhteydessä kerätyt asiaankuuluvat tiedot.

2.   Näytteenottopaikkojen lukumäärän ja niiden sijaintien määrittämisen jälkeen ja ennen näytteenottokartoituksen suorittamista jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle kaikista mahdollisista tukitarpeista, jotka liittyvät kentällä tapahtuvaan näytteenottoon ja maaperäanalyyseihin, sekä kaikista muista näytteenottokartoitukseen liittyvistä tarpeista.

Komissio arvioi tuen tarpeet ja vahvistaa sen asianmukaisen tason koordinoidusti asianomaisten jäsenvaltioiden kanssa.

Jos komissio antaa tukea tämän kohdan mukaisesti, asianomaisen jäsenvaltion on mukautettava näytteenottokartoitusta vastaavasti. Asianomaisen jäsenvaltion ja komission on vahvistettava kirjallisessa sopimuksessa tällaista tukea koskevat käytännön järjestelyt.

Jos komissio antaa tukea kentällä tapahtuvalle näytteenotolle, asianomaisen jäsenvaltion on varmistettava, että komissio voi suorittaa maaperänäytteiden ottoa paikan päällä.

3.   Jäsenvaltiot ja, jos komissio antaa 2 kohdan mukaista tukea kyseisen kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitetun kirjallisen sopimuksen mukaisesti, komissio suorittavat maaperämittauksia ottamalla maaperänäytteitä 1 kohdassa tarkoitetuista näytteenottopaikoista ja tapauksen mukaan keräävät, käsittelevät ja analysoivat tietoja seuraavien seikkojen määrittämiseksi:

Jäsenvaltiot vapautetaan velvollisuudesta ottaa maaperänäytteitä suljetusta maaperästä ja alueilta, joilta maata on poistettu.

Jäsenvaltiot voivat jättää alueet, joilla ei ole suolaantumisriskiä, liitteessä I olevassa A osassa tarkoitetun sähkönjohtavuuden mittauksen ulkopuolelle, ja niiden on ilmoitettava tästä komissiolle ja annettava selvitys asiasta.

Maaperänäytteiden otto paikan päällä on suoritettava liitteessä II olevan A osan 2 kohdassa vahvistettujen kentällä tapahtuvan näytteenottokartoituksen menetelmiä koskevien vähimmäisvaatimusten mukaisesti.

Liitteessä I olevassa C osassa luetellun maaperän pilaantumista koskevan kuvaajan osalta jäsenvaltiot voivat rajoittaa näytteenottopaikat olennaiseen osajoukkoon tämän artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti määritetystä näytteenottopaikkojen kokonaismäärästä.

Liitteessä I olevassa C osassa luetellun maaperän biodiversiteetin häviämistä koskevan kuvaajan osalta jäsenvaltioiden on tehtävä mittauksia vähintään 5 prosentille tämän artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti määritetystä näytteenottopaikkojen kokonaismäärästä.

4.   Edellyttäen, että tiedot on kerätty samalla seurantajaksolla kuin näytteenottokartoitus suoritettiin ja noudattaen liitteessä II olevan A osan 2 kohdassa ja B osassa tarkoitettuja menetelmiä, jäsenvaltioiden tämän artiklan 3 kohdan nojalla tekemät maaperämittaukset voivat koostua tarvittaessa mittauksista, joiden suorittajia ovat

Ensimmäisten 8 kohdassa tarkoitettujen maaperämittausten suorittamisen osalta tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu tietojen keräämisen jakso alkaa, siinä määrin kuin kyseisiä tietoja on saatavilla 16 päivänä joulukuuta 2024.

5.   Jäsenvaltioiden on kerättävä, käsiteltävä ja analysoitava tietoja liitteessä I olevassa D osassa lueteltujen maaperän sulkemista ja maaperän poistamista koskevien indikaattorien arvojen määrittämiseksi.

6.   Jäsenvaltioiden on noudatettava seuraavia:

Jäsenvaltiot voivat soveltaa myös muita kuin tämän kohdan ensimmäisen alakohdan a ja b alakohdassa lueteltuja menetelmiä edellyttäen, että käytettävissä on validoituja siirtofunktioita liitteessä II olevan B osan neljännen sarakkeen vaatimusten mukaisesti.

7.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että jäsenvaltioiden 3 kohdan nojalla tekemiä maaperämittauksia suorittavat laboratoriot tai niiden alihankkijat soveltavat laadunhallintajärjestelmiä koskevia käytäntöjä EN ISO/IEC-17025 -standardin tai muiden vastaavien unionin tai kansainvälisellä tasolla hyväksyttyjen standardien mukaisesti ja että ne saavat käyttöönsä henkilöstön, jolla on soveltuva pätevyys ja riittävä koulutus, sekä infrastruktuurin, laitteet ja tuotteet, joita tarvitaan maaperämittausten suorittamiseksi.

Arvioidessaan laadunhallintajärjestelmiä koskevien käytäntöjen noudattamista jäsenvaltiot voivat katsoa, että yksi akkreditointi riittää kutakin liitteessä II olevassa B osassa vahvistettua maaperäkuvaajien arvojen määritysmenetelmää kohden.

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että jäsenvaltioiden 3 kohdan nojalla tekemiä maaperämittauksia suorittavat laboratoriot tai niiden alihankkijat osoittavat pätevyytensä asiaankuuluvien mittausarvojen analysoinnissa seuraavin tavoin:

Jos komissio suorittaa maaperämittauksia 3 ja 4 kohdan mukaisesti, tätä kohtaa sovelletaan komissioon.

8.   Jäsenvaltioiden ja, jos komissio antaa 2 kohdan mukaista tukea, komission on varmistettava, että ensimmäiset maaperämittaukset tehdään viimeistään 17 päivänä joulukuuta 2030.

9.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että uusia maaperämittauksia tehdään kuuden vuoden välein yhden näytteenottokauden aikana tai osana jatkuvaa näytteenottojärjestelmää asianmukaisen kuuden vuoden ajanjakson aikana.

10.   Poiketen siitä, mitä tämän artiklan 9 kohdassa säädetään, jäsenvaltiot voivat päättää ennen toista ja sitä seuraavia näytteenottokausia olla suorittamatta jonkin maaperäkuvaajan osalta uusia maaperämittauksia osassa aluettaan tai koko alueellaan, jos aiemmin tämän artiklan ja 6, 7 ja 8 artiklan mukaisesti kerättyjen tietojen sekä tieteellisen näytön, mukaan lukien maaperää koskevien ennustemallien, jonka tukena on tilastollisesti merkittävä määrä maantieteellistä ja ajallista kattavuutta koskevaa kenttäaineistoa, käyttämisen perusteella on kohtuullista ja perusteltua olettaa, että tällaisen maaperäkuvaajan arvo ei ole muuttunut merkittävästi mittausepävarmuuden rajoissa edellisen seurantajakson jälkeen. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle tällaisista päätöksistä ilman aiheetonta viivytystä.

Ensimmäisessä alakohdassa säädettyä poikkeusta ei sovelleta samaa kuvaajaa koskevien maaperämittausten suorittamiseen kahden peräkkäisen näytteenottokauden aikana.

11.   Jäsenvaltioiden on taltioitava kunkin seurantajakson osalta vähintään kahden seurantajakson ajaksi edustava osajoukko maaperänäytteitä erityisiin maaperäarkistoihin. Jäsenvaltiot voivat päättää olla taltioimatta maaperänäytteitä syrjäisimmiltä alueiltaan.

Jos jäsenvaltiot taltioivat maaperänäytteitä erityisiin maa-arkistoihinsa, niiden on määritettävä ehdot tällaisten maaperänäytteiden saatavuudelle ja käytölle.

Jos jäsenvaltiot päättävät siirtää edustavan otoksen maaperänäytteistään komission erityiseen maaperäarkistoon, komissio säätää kyseisestä siirtämisestä. Jäsenvaltiot ja komissio vahvistavat kyseisten maaperänäytteiden lähettämistä koskevat käytännön järjestelyt sekä niiden saatavuutta ja käyttöä koskevat edellytykset. Komissio toimittaa jäsenvaltioille kaikki asiaankuuluvien parametrien lisätarkastuksista tai uusien parametrien tulevasta analysoinnista saatavat tulokset. Komissio taltioi maaperänäytteet arkistointiprotokollansa mukaisesti.

12.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että maaperän sulkemista ja maaperän poistamista koskevien indikaattoreiden arvot päivitetään saatavilla olevien tietojen perusteella vähintään joka kolmas vuosi.

13.   Siirretään komissiolle valta antaa 21 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, joilla mukautetaan liitteessä II olevassa B osassa mainittuja viitemenetelmiä tieteen ja tekniikan kehitykseen, erityisesti silloin, kun maaperäkuvaajien arvot voidaan määrittää 6 artiklan 4 kohdassa tarkoitettujen maaperän kaukokartoitustuotteiden avulla.