LIITE IV Ilmanlaadun arviointi ja näytteenottopaikkojen sijainti

1.

Ilmanlaatua on arvioitava kaikissa paikoissa lukuun ottamatta 2 kohdassa lueteltuja paikkoja.

Näytteenottopaikkojen sijaintiin sovelletaan B ja C kohtaa. Jäljempänä B ja C kohdassa vahvistettuja periaatteita sovelletaan myös siltä osin kuin ne ovat merkityksellisiä niiden paikkojen yksilöimiseksi, joissa merkityksellisten epäpuhtauksien pitoisuuksia on määritelty, jos ilmanlaatua arvioidaan suuntaa-antavilla mittauksilla tai mallintamissovelluksilla.

2.

Ihmisten terveyden suojelemiseksi vahvistettujen raja-arvojen ja tavoitearvojen noudattamista ei saa arvioida seuraavissa paikoissa:

a)

Ihmisten terveyden suojelemiseksi perustetut näytteenottopaikat on sijoitettava siten, että saadaan luotettavia tietoja kaikista seuraavista:

b)

näytteenottopaikat on yleensä sijoitettava siten, että vältetään mittaukset näytteenottopaikan välittömässä läheisyydessä olevista mikroympäristöistä, mikä tarkoittaa, että näytteenottopaikka on mahdollisuuksien mukaan sijoitettava siten, että mitattu ilma edustaa ilmanlaatua vähintään 100 metrin pituudelta katua paikoissa, joissa mitataan tieliikenteen vaikutuksia, vähintään 25 m × 25 m:n alueelta paikoissa, joissa mitataan kotitalouksien lämmityksen vaikutuksia, ja vähintään 250 m × 250 m:n alueelta paikoissa, joissa mitataan teollisuusalueiden tai muiden lähteiden, kuten satamien tai lentoasemien, vaikutuksia;

c)

kun tavoitteena on arvioida ilmanlaatua ilman saastumisenkeskittymissä, on perustettava näytteenottopaikkoja vyöhykkeiden niille alueille, joilla on suurimmat pitoisuudet, joille väestö todennäköisesti altistuu suoraan tai välillisesti ajanjaksona, joka on merkittävässä suhteessa raja-arvojen tai tavoitearvojen keskiarvon laskentajaksoon; tällaiset näytteenottopaikat on tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan sijoitettava alueille, joilla herkät ja haavoittuvat väestöryhmät todennäköisesti altistuvat suoraan tai välillisesti ajanjaksona, joka on merkittävässä suhteessa raja-arvojen tai tavoitearvojen keskiarvon laskentajaksoon, kuten asuma-alueet, koulut, sairaalat, palvelutalot tai toimistotilat;

d)

kaupunkien tausta-alueilla sijaitsevien näytteenottopaikkojen sijainti on valittava niin, että niiden epäpuhtaustasoon vaikuttavat kaikkien merkityksellisten lähteiden päästöt; yksittäinen lähde ei saa olla hallitseva epäpuhtaustasoon nähden, ellei tällainen tilanne ole luonteenomaista suuremmalle kaupunkialueelle; näiden näytteenottopaikkojen on pääsääntöisesti edustettava ilmanlaatua usean neliökilometrin laajuudelta;

e)

maaseudun tausta-alueilla sijaitsevien näytteenottopaikkojen sijainti on valittava niin, että niiden epäpuhtaustasoon vaikuttavat muiden merkityksellisten lähteiden päästöt mutta eivät niiden läheisyydessä eli viittä kilometriä lähempänä sijaitsevien kaupunkialueiden, pääteiden tai teollisuusalueiden päästöt;

f)

kun tavoitteena on arvioida tieliikenteen vaikutuksia, näytteenottopaikkojen sijainti on valittava niin, että niillä saadaan tietoa kaduista, joilla on suurimmat pitoisuudet ottaen huomioon liikennemäärät (alueet, jotka edustavat vyöhykkeen suurinta liikennetiheyttä), paikalliset leviämisolosuhteet ja tilaa koskeva maankäyttö (esimerkiksi katukuiluissa);

g)

kun tavoitteena on arvioida kotitalouksien lämmityksen vaikutuksia, näytteenottopaikkoja on perustettava merkittävimmistä lähteistä katsoen tuulen alapuolelle vallitsevan tuulensuunnan myötäisesti;

h)

kun tavoitteena on arvioida teollisten lähteiden, satamien tai lentoasemien vaikutuksia, on perustettava ainakin yksi näytteenottopaikka merkittävimmästä lähteestä katsoen lähimmälle tuulen alapuolella sijaitsevalle asutusalueelle vallitsevan tuulensuunnan myötäisesti; mikäli taustapitoisuutta ei tiedetä, on sijoitettava yksi ylimääräinen näytteenottopaikka vastatuuleen merkittävimmästä lähteestä vallitsevaan tuulensuuntaan nähden; näytteenottopaikat voidaan sijoittaa siten, että parhaiden käytettävissä olevien tekniikoiden (BAT) soveltamista voidaan seurata;

i)

näytteenottopaikoiksi on mahdollisuuksien mukaan valittava paikkoja, jotka edustavat myös samankaltaisia paikkoja, jotka eivät sijaitse niiden välittömässä läheisyydessä; vyöhykkeillä, joilla ilman epäpuhtauksien taso on arviointikynnyksen yläpuolella, on määritettävä selkeästi, mitä aluetta kukin näytteenottopaikka edustaa; kunkin kyseisen näytteenottopaikan edustamien alueiden on mahdollisuuksien mukaan katettava koko vyöhyke; pitoisuudet jonkin vyöhykkeen alueilla, joita kyseisen vyöhykkeen näytteenottopaikat eivät kata, on arvioitava asianmukaisilla menetelmillä;

j)

on otettava huomioon tarve sijoittaa näytteenottopaikkoja saarille, joilla se on tarpeen ihmisten terveyden suojelemiseksi;

k)

arseenia, kadmiumia, lyijyä, elohopeaa, nikkeliä ja polysyklisiä aromaattisia hiilivetyjä mittaavat näytteenottopaikat on mahdollisuuksien mukaan sijoitettava PM10-hiukkasten näytteenottopaikkojen yhteyteen.

a)

maantieteelliseen alueeseen voi kuulua osia, jotka eivät ole yhteydessä toisiinsa, mutta alueen on rajoituttava tarkasteltavana olevan vyöhykkeen rajoihin;

b)

jos arviointiin käytetään mallintamissovelluksia, on käytettävä tarkoitukseensa sopivaa mallintamisjärjestelmää sekä mallinnettuja pitoisuuksia näytteenottopaikoissa, jotta voidaan välttää mallinnusten ja mittausten välisten järjestelmällisten vinoumien aiheuttama arvioinnin vääristyminen;

c)

myös muiden muuttujien kuin absoluuttisten pitoisuuksien, esimerkiksi prosenttipisteiden, käyttöä voidaan harkita;

d)

marginaalit ja eri epäpuhtauksien mahdolliset leikkausrajat voivat vaihdella näytteenottopaikkojen ominaisuuksista riippuen;

e)

havaitun epäpuhtauspitoisuuden vuotuista keskiarvoa on käytettävä kyseisen vuoden ilmanlaadusta kertovana muuttujana.

a)

näytteenoton tuloaukon lähellä ei saa olla ilmavirtaa rajoittavia esteitä, jotka vaikuttavat ilmavirran kulkuun tuloaukon läheisyydessä (yleensä vapaa kulma vähintään 270 astetta tai rakennusten lähellä sijaitsevien näytteenottopaikkojen osalta 180 astetta); näytteenottolaitteen on siten sijaittava vähintään 1,5 metrin päässä rakennuksista, parvekkeista, puista ja muista esteistä ja vähintään puolen metrin päässä lähimmästä rakennuksesta, jos näytteenottopaikka edustaa ilmanlaatua rakennusten lähellä;

b)

näytteenoton tuloaukon on yleensä oltava vähintään 0,5 metrin (hengitysvyöhyke) ja enintään neljän metrin korkeudella maanpinnasta; sijoittaminen korkeammalle voi myös olla aiheellista, jos näytteenottopaikka on sijoitettu tausta-alueelle; korkeammalle sijoittamista koskeva päätös on dokumentoitava kokonaisuudessaan;

c)

näytteenottopäätä ei tule sijoittaa päästölähteiden välittömään läheisyyteen, jotta näytteeseen ei tule suoraan ilmaan sekoittumattomia päästöjä, joille väestö ei todennäköisesti altistu;

d)

näytteenottolaitteen poistoaukko on sijoitettava siten, että poistoilma ei kierrä näytteenottosondiin;

e)

tieliikenteen vaikutuksia mittaavien näytteenottimien on sijaittava kaikkien ilman epäpuhtauksien osalta vähintään 25 metrin etäisyydellä suurten tienristeysten laidasta sekä enintään 10 metrin etäisyydellä ajokaistan reunasta; tässä alakohdassa tarkoitetaan ”ajokaistan reunalla” rajaa, joka erottaa moottoriliikenteen muista alueista, ja ”suurella tienristeyksellä” tienristeystä, joka keskeyttää liikennevirran ja aiheuttaa (jarruttamisen ja kaasuttamisen vuoksi) erilaisia päästöjä kuin muut osat tiestä;

f)

mitattaessa laskeumia tausta-alueilla olisi sovellettava EMEPin ohjeita ja kriteerejä;

g)

mitattaessa otsonia jäsenvaltioiden on varmistettava, että näytteenottopaikka sijoitetaan riittävän etäälle uunien ja savuhormien tyyppisistä lähteistä ja vähintään 10 metrin päähän lähimmältä tieltä; välimatkaa on pidennettävä suhteessa liikenteen määrän kasvuun;

h)

huomioon voidaan ottaa myös seuraavat tekijät:

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.