2.1. Katsaus SREP-kehykseen

Toimivaltaisten viranomaisten käytössä tulisi olla kattava SREP-kehys, jossa käsitellään seuraavia osatekijöitä. Näitä osatekijöitä tulisi arvioida säännöllisesti ja siinä tulisi ottaa huomioon EPV:n verkkosivustolla erikseen julkaistu säädösluettelo, jonka perusteella laitoksen säännösten noudattamista tulisi arvioida. Jäljempänä 2.4 jaksossa esitetyssä SREP-osallistumismallissa esitetään, miten tätä kehystä voidaan muokata eri laitoksissa suhteellisuusperiaatteen mukaisesti. Osatekijät ovat

• a. 2.1.1 jaksossa täsmennetty laitoksen luokitus
• b. osastossa 3 täsmennetty pääindikaattorien seuranta
• c. osastossa 4 täsmennetty liiketoimintamallianalyysi
• d. osastossa 5 täsmennetty sisäisen hallinnon ja laitoksen laajuisten valvontajärjestelyjen arviointi
• e. osastossa 6 täsmennetty pääomaan kohdistuvien riskien arviointi
• f. osastossa 7 täsmennetty laitoksen omien varojen riittävyyden arviointi
• g. osastossa 8 täsmennetty likviditeettiin ja rahoitukseen kohdistuvien riskien arviointi ja SREP:n mukainen likviditeetin ja rahoituksen arviointi
• h. osastossa 9 täsmennetty SREP-kokonaisarvio (myös valvontatoimenpiteiden soveltaminen ja tarvittaessa varhaisen puuttumisen toimenpiteiden käyttö) ja 2.1.2 jaksossa täsmennetty viestintä.

Toimivaltaisten viranomaisten tulisi pitää valvojan arviointia jatkuvana prosessina, jossa kaikkien valvontatoimien tulokset ja kaikki saatavilla olevat tietolähteet yhdistetään laitoksen kattavaksi valvontakatsaukseksi. Valvojan arviointiprosessissa tulisi ottaa huomioon seuraavat seikat:

• a. aiempien SREP-arviointien, liiketoimintamallianalyysin ja jatkuvan muualla kuin paikalla tehtävän valvonnan tulokset
• b. laitoksen taloudellinen raportointi, strategiset suunnitelmat, lakisääteinen raportointi (yhteinen COREP-raportointijärjestelmä, rahoitustietojen ilmoittaminen (FINREP) ja luottorekisteri, jos saatavissa) ja sisäinen raportointi (esim. johdon raportointi, pääoman ja likviditeetin raportointi sekä sisäiset riskiraportit)
• c. laitoksen ICAAP-/ILAAP-menettelyt ja elvytyssuunnitelmat
• d. paikalla tehtävät tarkastukset
• e. sisäisten mallien arvioinnit
• f. kohdennettu syväanalyysimenetelmä
• g. horisontaaliset aihekohtaiset arvioinnit
• h. stressitestin analyysi
• i. kolmansien osapuolten raportit (esim. tarkastusraportit, osake-/luottoanalyytikkojen laatimat raportit)
• j. muut asiaankuuluvat alakohtaiset tai makrotaloudelliset tutkimukset/selvitykset.

2.1.1. Laitosten luokitus

Toimivaltaisten viranomaisten tulisi luokitella kaikki valvontansa alaan kuuluvat laitokset niiden koon, merkityksen järjestelmän kannalta, toiminnan luonteen, laajuuden ja monimutkaisuuden perusteella neljään eri luokkaan ja ottaa siinä huomioon direktiivin 2013/36/EU 97 artiklan 4 kohta. Luokituksen tulisi perustua laitosten rahoitusjärjestelmälle aiheuttaman järjestelmäriskin arviointiin.

Jos toimivaltaiset viranomaiset toteavat, että konserniin kuuluvien eri yhteisöjen merkitys vaihtelee 17 kohdassa lueteltujen tekijöiden perusteella, ne voivat tehdä luokituksen yksittäisten yhteisöjen tasolla näiden erojen huomioon ottamiseksi (esim. osoittamalla eri luokkia konsernin eri tytäryrityksille ja/tai konsolidoidulle yhteisölle).

Toimivaltaisten viranomaisten tulisi tarkistaa laitostensa luokitus säännöllisesti sekä sellaisten tapahtumien jälkeen, jotka saattavat vaikuttaa liiketoimintamallien riskitasoon, tai merkittävien yritystoimintojen, kuten suuren luovutuksen, fuusion tai yrityskaupan tai tärkeän strategisen toimenpiteen, jälkeen.

Vertailukelpoisuuden vähimmäistason varmistamiseksi toimivaltaisten viranomaisten tulisi käyttää lähtökohtana seuraavia luokkia:

► Luokka 1 – Kaikki asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 146 alakohdan mukaisesti ’suuriksi laitoksiksi’ määritellyt laitokset. Toimivaltaiset viranomaiset voivat suhteellisuusperiaatteen mukaisesti luokitella ’suuret laitokset’ luokan 2 tai luokan 3 laitoksiksi, edellyttäen että ne eivät ole G-SII-laitoksia. ’Suurten laitosten’, jotka eivät ole G-SII-laitoksia, uudelleenluokittelu tulisi tehdä jäljempänä esitettyjen luokkien 2 ja 3 laadullisten kriteerien mukaisesti ottaen huomioon laitoksen koko, merkitys järjestelmän kannalta sekä toiminnan luonne, laajuus ja monimutkaisuus.

► Luokka 2 – i) muut kuin luokkaan 1 kuuluvat keskisuuret ja suuret laitokset, jotka eivät ole asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 145 alakohdassa määriteltyjä ’pieniä tai rakenteeltaan yksinkertaisia laitoksia’ ja jotka toimivat useilla liiketoiminta-alueilla, myös muissa kuin pankkitoiminnoissa, tai joilla on huomattavaa rajatylittävää toimintaa ja jotka tarjoavat luotto- ja rahoitustuotteita vähittäis- ja yritysasiakkaille; ii) erikoistuneet laitokset, jotka eivät ole järjestelmän kannalta merkittäviä ja joilla on merkittävä markkinaosuus liiketoiminta-aloillaan tai maksujärjestelmissään tai rahoitusvälineiden kaupankäyntialustat/markkinat; iii) laitokset, joiden katsotaan olevan kokonsa, toimintansa tai liiketoimintamallinsa vuoksi (esim. laitosten suojajärjestelmän keskuslaitokset, keskusvastapuolet, arvopaperikeskukset, keskusosuuspankit tai keskussäästöpankit) merkittäviä talouden kannalta (esim. niiden kokonaisvarojen osuus bruttokansantuotteesta) tai tietyn jäsenvaltion pankkitoimialan kannalta.

► Luokka 3 – i) pienet ja keskisuuret laitokset, jotka eivät kuulu luokkiin 1 tai 2, jotka eivät ole asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 145 alakohdassa määriteltyjä ’pieniä tai rakenteeltaan yksinkertaisia laitoksia’ ja jotka toimivat vain muutamilla liiketoiminta-alueilla tai joilla ei ole merkittävää rajatylittävää toimintaa ja jotka tarjoavat lähinnä luottotuotteita vähittäis- ja yritysasiakkaille sekä institutionaalisille asiakkaille ja joiden rahoitustuotteiden tarjonta on vähäistä; ii) erikoistuneet laitokset, joilla on vähemmän merkittävä markkinaosuus liiketoiminta-aloillaan tai maksujärjestelmissään tai pörssissä.

► Luokka 4 – kaikki asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 145 alakohdan mukaisesti ’pieniksi tai rakenteeltaan yksinkertaisiksi laitoksiksi’ määritellyt laitokset ja kaikki muut pienet ja rakenteeltaan yksinkertaiset kotimaiset laitokset, jotka eivät kuulu luokkiin 1–3 (esim. laitokset, joiden toiminta-ala on suppea ja joilla ei ole merkittävää markkinaosuutta liiketoiminta-aloillaan).

2.1.2. Jatkuva riskinarviointi, eskalointikehys ja valvontatoimenpiteet

Toimivaltaisten viranomaisten tulisi valvonnassaan jatkuvasti arvioida riskejä, joille laitos on tai saattaa olla alttiina 2.4 jaksossa esitetyn SREP-osallistumismallin mukaisesti.

Toimivaltaisten viranomaisten tulisi varmistaa, että niiden arviointien havainnot dokumentoidaan selkeästi, ja keskittyä siinä havaittujen puutteiden perimmäisiin syihin. Havainnot tulisi ottaa huomioon näiden ohjeiden mukaisesti annettavissa SREP-pistemäärissä, ja niistä tulisi saada tietoa myöhempiin valvontatoimenpiteisiin, joita toimivaltaiset viranomaiset voivat soveltaa direktiivin 2013/36/EU 102, 104 ja 105 artiklan ja kansallisen lainsäädännön mukaisesti, ja tarvittaessa direktiivin 2014/59/EU 27 artiklassa tarkoitettuihin varhaisen puuttumisen toimenpiteisiin tai edellä mainittujen yhdistelmiin.

Toimivaltaisten viranomaisten tulisi jatkuvan valvontatoimintansa osana toteuttaa asianmukaisia ja oikea-aikaisia jatkotoimia sen varmistamiseksi, että laitos todella on korjannut havaitut puutteet. Toimivaltaisten viranomaisten tulisikin laatia valvontatoimenpiteitä varten ylätasoneskalointikehys, jolla autetaan valitsemaan asianmukaisimmat (sekä määrälliset että laadulliset) toimenpiteet havaittujen puutteiden korjaamiseksi. Tämä ei rajoita sovellettavassa lainsäädännössä säädettyjä valvontavaltuuksia eikä toimivaltaisten viranomaisten harkintavaltaa sopivimmista toimenpiteistä tilanteen erityispiirteiden ja puutteiden perusteella.

Edellisessä kohdassa mainitussa kehyksessä tulisi harkita seuraavia toimia, joiden ei ole tarkoitus olla tiukasti peräkkäisiä ja joiden laajuutta voidaan tarvittaessa laajentaa tai supistaa:

• a. käydään laitoksen kanssa tehostettua vuoropuhelua valvonnasta, esimerkiksi järjestämällä kokous ylimmän hallintoelimen kanssa tai edellyttämällä laitokselta itsearviointia
• b. ilmoitetaan laitokselta odotettavat korjaavat toimenpiteet (ei-sitovat toimenpiteet), kuten valvojan odotukset tai suositukset
• c. vaaditaan laitokselta täsmällisiä korjaavia toimia (sitovat toimenpiteet), esimerkiksi asettamalla laadullisia vaatimuksia, joita laitoksen on noudatettava, ja/tai asettamalla tai lisäämällä pilarin 2 mukaista vaatimusta tai likviditeettivaatimusta
• d. pannaan täytäntöön havaittujen puutteiden korjaamiseksi valvontatoimenpiteitä, kuten hallinnollisia seuraamuksia, korjaavia toimenpiteitä tai sakkoja.

Valvontatoimenpiteitä valitessaan toimivaltaisten viranomaisten tulisi määrittää koko eskalointimenettely ja ottaa siinä huomioon käytettävissä olevat tiedot, laitoksen luonne, koko ja monimutkaisuus sekä se, että havaittujen puutteiden korjaamisesta ajoissa on huolehdittava. Valinnassa tulisi soveltuvin osin ottaa huomioon seuraavat näkökohdat:

• a. tulos, joka toimenpiteillä pyritään saavuttamaan, ja mahdollisuuksien mukaan odotetut määräajat, joissa laitoksen on korjattava puutteet
• b. puutteiden vakavuus ja niiden käsittelemättä jättämisen mahdollinen vaikutus vakavaraisuuteen (eli se, onko ongelmaan tarpeen puuttua täsmällisellä toimenpiteellä) ja se, onko puutteisiin jo puututtu tai onko niitä käsitelty muilla toimenpiteillä
• c. laitoksen osoitettu kyky tai aikomus korjata puutteet
• d. se, saavutettaisiinko sama tavoite muilla toimenpiteillä, joilla olisi vähäisempi hallinnollinen ja taloudellinen vaikutus laitokseen
• e. mahdollisuus siihen, että tunnistetut riskit ja heikkoudet voivat olla yhteydessä toisiinsa tai itseään vahvistavia tai molempia, jolloin valvontatoimenpiteitä on syytä tiukentaa
• f. muut toimivaltaisten viranomaisten merkityksellisiksi katsomat tekijät.

Kaikkia käytettävissä olevia määrällisiä ja laadullisia toimenpiteitä tulisi käyttää niin, että riskitasoa ja/tai puutteita pystytään hallitsemaan mahdollisimman hyvin, rajoittamatta toimivaltaisten viranomaisten harkintavaltaa sopivimpien toimenpiteiden valinnassa. Tässä yhteydessä tulisi ottaa huomioon riskin luonne (määrällinen ja/tai laadullinen), eskalointimenettely sekä se, että määrällisiä toimenpiteitä tulisi soveltaa sisäisen hallinnon, muun muassa sisäisen valvonnan järjestelyjen, puutteiden sekä muiden ongelmien korjaamiseksi silloin, kun muut valvontatoimenpiteet eivät ole olleet tehokkaita tai niitä pidetään riittämättöminä havaittujen puutteiden korjaamiseksi kohtuullisen ajan kuluessa⁷ .

⁷ Oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa ja luottolaitosten vakavaraisuusvalvonnasta, direktiivin 2002/87/EY muuttamisesta sekä direktiivien 2006/48/EY ja 2006/49/EY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/36 (EUVL 176, 27.6.2013, s. 338, ELI: http://data.europa.eu/eli/dir/2013/36/2026-01-11) 104a artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti.

Tämän osaston säännökset eivät vaikuta toimivaltaisten viranomaisten mahdollisuuteen toteuttaa valvontatoimenpiteitä, jotka liittyvät suoraan valvontatoiminnan (esim. paikalla suoritettava tutkinta tai ylimmän hallintoelimen jäsenten soveltuvuuden ja keskeisten toimintojen arvioinnit) tuloksiin, jos tällaisen toiminnan tulokset edellyttävät valvontatoimenpiteiden välitöntä toteuttamista merkittävien puutteiden käsittelemiseksi. 2.1.3. Vuoropuhelu laitosten kanssa

Toimivaltaisten viranomaisten tulisi valvontatehtäviään hoitaessaan käydä vuoropuhelua laitosten kanssa.

Toimivaltaisten viranomaisten tulisi ilmoittaa valvojan arvioinnin tulokset laitokselle osaston 9 mukaisesti ja tiedottaa laitokselle kaikista toimista, joita tarvitaan näiden tulosten perusteella sovellettavien valvontatoimenpiteiden noudattamiseksi.