Aihe ja soveltamisala

Näissä ohjeissa määritetään vaatimukset, jotka koskevat palkitsemisperiaatteiden ja - käytäntöjen suunnittelua ja toteutusta 17 kohdassa määriteltyjen laitosten tarjotessa pankkituotteita ja -palveluja kuluttajille. Tarkoituksena on suojella kuluttajia myyntihenkilöstön palkitsemisen aiheuttamilta ei-toivotuilta vaikutuksilta.

Ohjeissa annetaan yksityiskohtaista tietoa siitä, miten finanssilaitosten tulisi toteuttaa käytännössä asiaan sovellettavissa EU-direktiiveissä asetettuja erityissäännöksiä. Tällaisia säännöksiä ovat muun muassa i) direktiivin 2013/36/EU² 74 artiklan 3 kohta ja 75 artiklan 2 kohta, joissa EPV:lle annetaan valtuus laatia ohjeita luottolaitosten ohjaus- ja hallintojärjestelmistä, kuten palkitsemisperiaatteista ja -käytännöistä; ii) direktiivin 2014/17/EU³ 7 artiklan 2 kohta, jossa jäsenvaltioita vaaditaan varmistamaan, että tapa, jolla luotonantajat ja luotonvälittäjät palkitsevat henkilöstönsä, ei estä niitä toimimasta rehellisesti, tasapuolisesti, avoimesti ja ammattimaisesti eikä ottamasta huomioon kuluttajan oikeuksia ja etuja, ja iii) direktiivin (EU) 2015/2366⁴ 11 artiklan 4 kohta ja direktiivin 2009/110/EY⁵ 3 artiklan 1 kohta, joissa vaaditaan, että maksulaitoksilla ja sähköisen rahan liikkeeseenlaskijalaitoksilla on oltava käytössään palkitsemisperiaatteita ja -käytäntöjä koskevilta osin toimiva ohjaus- ja hallintojärjestelmä.

² Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/36/EU, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa ja luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvalvonnasta, direktiivin 2002/87/EY muuttamisesta sekä direktiivien 2006/48/EY ja 2006/49/EY kumoamisesta (EUVL L 176, 27.6.2013, s. 338). 3 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/17/EU, annettu 4 päivänä helmikuuta 2014, kuluttajille tarkoitetuista kiinteää asunto-omaisuutta koskevista luottosopimuksista ja direktiivien 2008/48/EY ja 2013/36/EU sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta (EUVL L 60, 28.2.2014, s. 34). 4 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2015/2366, annettu 25 päivänä marraskuuta 2015, maksupalveluista sisämarkkinoilla, direktiivien 2002/65/EY, 2009/110/EY ja 2013/36/EU ja asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta sekä direktiivin 2007/64/EY kumoamisesta (EUVL L 337, 23.12.2015, s. 35). 5 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/110/EY, annettu 16 päivänä syyskuuta 2009, sähköisen rahan liikkeeseenlaskijalaitosten liiketoiminnan aloittamisesta, harjoittamisesta ja toiminnan vakauden valvonnasta, direktiivien 2005/60/EY ja 2006/48/EY muuttamisesta sekä direktiivin 2000/46/EY kumoamisesta (EUVL L 267, 10.10.2009, s. 7). 6 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/17/EU, annettu 4 päivänä helmikuuta 2014, kuluttajille tarkoitetuista kiinteää asunto-omaisuutta koskevista luottosopimuksista ja direktiivien 2008/48/EY ja 2013/36/EU sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta (EUVL L 60, 28.2.2014, s. 34).

Nämä ohjeet eivät koske palkkioita, joita laitokset maksavat luotonvälittäjille (ja joita kutsutaan usein myös välityspalkkioiksi), eivätkä ne vaikuta palkitsemissääntöihin, joista on säädetty direktiivissä 2014/17/EU⁶ ja erityisesti sen 7 artiklan 2 kohdassa, jossa edellytetään, että kun luotonantajat palkitsevat luotonvälittäjiä, niiden on tehtävä se tavalla, joka ei estä luotonantajaa, luotonvälittäjää tai nimettyä edustajaa toimimasta rehellisesti, tasapuolisesti, avoimesti ja ammattimaisesti ja ottamasta huomioon kuluttajien oikeuksia ja etuja.

Nämä ohjeet koskevat pankkituotteita ja -palveluja, joihin sovellettavien säädösten nojalla laitoksilla on lupa toteuttaa 17 kohdassa määriteltyjä toimintoja.

Nämä ohjeet eivät myöskään estä soveltamasta alakohtaisessa lainsäädännössä ja erityisesti direktiivin 2014/17/EU 7 artiklan 4 kohdassa asetettuja tiukempia vaatimuksia kyseisen direktiivin 4 artiklan 21 alakohdassa määriteltyjen luottosopimuksia koskevien neuvontapalvelujen tarjontaan.

Toimivaltaiset viranomaiset voivat harkita näiden ohjeiden soveltamista myös muihin yhteisöihin kuin 17 kohdassa määriteltyihin laitoksiin ja erityisesti

• a. muihin välittäjiin kuin direktiivin 2014/17/EU 4 artiklan 5 alakohdassa määriteltyihin luotonvälittäjiin;
• b. direktiivin 2014/17/EU 4 artiklan 8 alakohdassa määriteltyihin nimettyihin edustajiin.

Toimivaltaiset viranomaiset voivat harkita näiden ohjeiden soveltamista muihin kuin 17 kohdassa määriteltyihin kuluttajiin, kuten mikroyrityksiin sekä pieniin ja keskisuuriin yrityksiin (pk-yrityksiin).

Lisäksi toimivaltaiset viranomaiset voivat harkita näissä ohjeissa asetettujen palkitsemista koskevien vaatimusten ulottamista (myös välityspalkkioiksi kutsuttuihin) palkkioihin, joita finanssilaitokset maksavat luotonvälittäjille.

Kun näissä ohjeissa esitetään lopputulos, se voidaan saavuttaa erilaisin keinoin. Toimivaltaiset viranomaiset voivat arvioida finanssilaitoksen käyttämien keinojen asianmukaisuuden sen liiketoimintamalli, koko ja toiminnan monimuotoisuus huomioon ottaen.

Näiden ohjeiden täytäntöönpano ei vaikuta luottolaitoksille asetettuun vaatimukseen noudattaa EPV:n ohjeita direktiivin 2013/36/EU 74 artiklan 3 kohdassa ja 75 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuista moitteettomista palkitsemisjärjestelmistä sekä asetuksen (EU) N:o 575/2013 450 artiklan mukaisista tiedonantovelvollisuuksista.