5.4.4 Likvidaatiotoimet

Vaikka joissakin tapauksissa kestävää uudelleenjärjestelyratkaisua ei olisi löydettävissä, luottolaitoksen odotetaan silti selvittävän kaikki järjestämättömät saamisensa. Ratkaisu voi edellyttää oikeustoimia, ulosmittausta, velan vaihtamista osakkeisiin tai muihin omaisuuseriin, luottojärjestelyn purkamista myynnillä, siirtoa omaisuudenhallintayhtiölle tai arvopaperistamista. Jos kiinteän omaisuuden ulosmittauksesta saatu hinta vaikuttaa kuluttajan velkamäärään, luottolaitosten olisi likvidaatiotoimenpiteestä ja seuraavista vaiheista päättäessään otettava huomioon soveltuvin osin direktiivin 2014/17/EU²⁵ 17 artiklan 5 kohdan säännökset.

²⁵ Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/17/EU, annettu 4. helmikuuta 2014, kuluttajille tarkoitetuista kiinteää asunto-omaisuutta koskevista luottosopimuksista ja direktiivien 2008/48/EY ja 2013/36/EU sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta (EUVL L 60, 28.2.2014, s. 34).

Luottolaitoksen tulisi valvoa likvidaatiotoimia saadakseen tietoa strategiansa ja linjaustensa kehittämiseksi. Luottolaitosten tulisi valvoa luovutuksia ja toteutuneita myynti- tai siirtohintoja nettokirjanpitoarvoja vastaan.

Luottolaitosten tulisi seurata oikeustoimien ja ulosmittauksen kohteena olevia lainamääriä ja palautusasteiden kehitystä. Toimien onnistumista tulisi valvoa asetettuihin tavoitteisiin (kesto kuukausina/vuosina ja laitokselle aiheutuneet tappiot). Todellisten tappioiden seurannassa laitosten odotetaan laativan lainaryhmäkohtaisia historiallisia aikasarjoja tappioiden määristä ja käyttävän niitä oletusten tukena arvonalentumisen arvioinnissa ja stressitestauksessa.

Jos lainajärjestely on vakuudellinen tai sillä on takaaja, luottolaitosten tulisi valvoa vakuuksien tai takuun rahaksi muuttamiseen kuluvaa aikaa. Luottolaitosten tulisi myös valvoa mahdolliseen pakkomyyntiin liittyvää arvonalennusta sekä kehitystä tietyillä markkinoilla (esim. kiinteistömarkkinat) saadakseen kuvan mahdollisista palautusasteista.

Seuraamalla palautusasteita ulosmittaustapauksissa ja muissa oikeustoimissa luottolaitokset pystyvät arvioimaan luotettavammin, tuottaako ulosmittauspäätös paremman tuloksen (nettonykyarvolla mitattuna) kuin lainanhoitojousto. Ulosmittaustapausten palautusastetietoja tulisi valvoa jatkuvasti, ja niiden pohjalta tulisi esittää mahdollisia parannuksia luottolaitoksen takaisinperintästrategiaan.

Luottolaitosten tulisi valvoa myös lähimenneisyydessä päättyneiden oikeudellisten menettelyjen keskimääräistä kestoa ja niissä palautuneita summia (perintäkustannukset huomioon ottaen).

Luottolaitosten tulisi valvoa huolellisesti tapauksia, joissa velka vaihdetaan lainanottajan osakkeisiin tai muihin omaisuuseriin, ja tarkkailla ainakin erityyppisten omaisuuserien määriä ja kansallisten hallussapitorajoitusten noudattamista. Tällaisten uudelleenjärjestelyjen tukena tulisi olla asianmukainen liiketoimintasuunnitelma. Laitoksella tulisi olla hyväksyttäviin omaisuuseriin liittyvää asiantuntemusta, ja niiden arvo tulisi realistisesti pystyä saamaan takaisin markkinoilla lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä. Laitoksen tulisi myös varmistaa, että omaisuuserien arvostuksen suorittaa pätevä ja kokenut arviointiryhmä.