7.3. Ylivelkaantumisriskiä koskevat pilarin 2 mukaiset vaatimukset (P2R-LR)

Jos toimivaltaiset viranomaiset määrittävät ylivelkaantumisriskin perusteella direktiivin 2013/36/EU 104 a artiklan 3 ja 4 kohdan mukaisesti ylivelkaantumisriskiä koskevan pilarin 2 mukaisen vaatimuksen tämän riskin torjumiseksi, niiden tulisi lisätä tämä vaatimus asetuksen (EU) N:o 575/2013 92 artiklan 1 kohdan d alakohdassa määriteltyyn vähimmäisomavaraisuusasteeseen perustuvaan omien varojen vaatimukseen eikä 92 artiklan 1 kohdan a–c alakohdissa määriteltyyn kokonaisriskin määrään perustuvaan pilarin 1 mukaiseen vaatimukseen. Toimivaltaisten viranomaisten tulisi ottaa vähimmäisomavaraisuusastetta koskeva vaatimus ja ylivelkaantumisriskiä koskeva pilarin 2 mukainen vaatimus huomioon erillään kokonaisriskin määrään perustuvista vaatimuksista ja pilarin 2 mukaisesta vaatimuksesta kaikkien riskityyppien osalta (eli käytettävissä olevia varoja voidaan käyttää vaatimusten täyttämiseen samanaikaisesti kokonaisriskin määrään perustuvassa osatekijässä ja omien varojen vaatimusten vähimmäisomavaraisuusasteeseen perustuvassa osatekijässä).

7.3.1. Ylivelkaantumisriskin arviointi

Vähimmäisomavaraisuusaste (ja sen vaatimuksia koskeva osatekijä) on kokonaisriskin määrään perustuvien omien varojen vaatimuksia koskeva varautumisjärjestely. Sen mukaisesti ylivelkaantumisriskin arvioinnissa toimivaltaisten viranomaisten tulisi keskittyä mahdollisin olennaisiin haavoittuvuuksiin, joita ei kateta tai ei kateta riittävästi asetuksen (EU) N:o 575/2013 92 artiklan 1 kohdan d alakohdassa asetetuilla omien varojen vaatimuksilla ja jotka voivat edellyttää laitoksen liiketoimiin korjaavia toimenpiteitä, joita ei ole ennakoitu laitoksen liiketoimintasuunnitelmassa.

Arvioidessaan ylivelkaantumisriskiä toimivaltaisten viranomaisten tulisi ottaa huomioon kaikki seuraavat näkökohdat ja mukauttaa kunkin näkökohdan arvioinnin perusteellisuutta sen mukaan, miten merkittävä se on laitokselle:

• a. ylivelkaantumisriskin osatekijät, joita asetuksen (EU) N:o 575/2013 92 artiklan 1 kohdan d alakohdassa asetetun vähimmäisomavaraisuusastetta koskevan omien varojen vaatimuksen ei katsota kattavan tai kattavan riittävästi erityisesti siksi, että
• i. sääntelyeroja käytetään hyväksi / vähimmäisomavaraisuusastetta optimoidaan vaihtamalla vähimmäisomavaraisuusasteeseen laskettuja vastuita taloudellisesti samanlaisiin vastuisiin, joita voidaan laskea vähemmän vähimmäisomavaraisuusastetta koskevaan vastuulaskelmaan
• ii. sääntelyeroja käytetään hyväksi / optimoidaan minimoimalla vähimmäisomavaraisuusastetta koskeva vastuu vähentämällä liiketoimien määrää tilapäisesti keskeisillä rahoitusmarkkinoilla (erityisesti rahamarkkinoilla tiettyjen toimien, kuten arvopapereilla toteutettavien rahoitustoimien osalta, mutta myös johdannaismarkkinoilla) viitepäivämäärien lähellä, jolloin voidaan raportoida ja julkistaa korkeammat vähimmäisomavaraisuusasteet (taseen kaunistelu)
• iii. liiketoimintamallissa tai liiketoimissa on erityispiirteitä tai pankkitoiminnassa muita poikkeavuuksia, jotka joko lisäävät tai vähentävät laitoksen altistumista ylivelkaantumisriskille, mutta joita vähimmäisomavaraisuusasteen laskenta ei kata tai ei kata riittävästi. Toimivaltaisten viranomaisten tulisi tarvittaessa ottaa huomioon osakepääomaa vastaan asetettuja optioita tai luottojohdannaisilla toteutettuja lyhyitä positioita koskevat suuret vastuut. Niiden altistuminen tappioille voi olla suurta, koska kyseiset positiot eivät kuulu kokonaan vähimmäisomavaraisuusastetta koskevaan vastuuseen (toisin kuin esimerkiksi asetetut luottojohdannaiset) ja tietyissä taseen ulkopuolisissa erissä on keskittymiä, joissa laitoksen liiketoimille ominaiset poikkeavuudet voivat johtaa volatiliteetin lisääntymiseen arvonalenemissa
• b. ylivelkaantumisriskissä on osia, jotka on yksiselitteisesti suljettu pois vähimmäisomavaraisuusastetta koskevasta omien varojen vaatimuksesta tai niitä ei käsitellä siinä yksiselitteisesti, muun muassa asetuksen (EU) N:o 575/2013 429 a artiklassa lueteltujen poikkeuksien vuoksi erityisesti silloin, kun on huolia näitä poissulkemisia koskevien ehtojen jatkuvan noudattamisen arvioinnista ja kun vetoaminen yhteen poissulkemiseen on laitokselle erittäin merkittävää ja poissuljettu määrä on epäasianmukaisen epävakaa
• c. laitoksen vähimmäisomavaraisuusasteessa ja sen osissa on muutoksia, muun muassa nykyisten ja tulevien odotettujen tappioiden ennakoitavissa oleva vaikutus vähimmäisomavaraisuusasteeseen, kun otetaan huomioon laitoksen liiketoimintamalli.

7.3.2. Ylivelkaantumisriskiä koskevan pilarin 2 mukaisen vaatimuksen määrittäminen

Toimivaltaisten viranomaisten tulisi määrittää ylivelkaantumista koskeva pilarin 2 mukainen vaatimus liiallisen velkaantumisen riskin kattamiseksi riittävänä pidetyn pääoman ja asetuksen (EU) N:o 575/2013 92 artiklan 1 kohdan d alakohdassa määriteltyjen vähimmäisomavaraisuusastetta koskevien omien varojen vaatimusten välisenä erona. Tämä määrä ei voi olla negatiivinen.

Ylivelkaantumisriskiä koskevaa pilarin 2 mukaista vaatimusta määritellessään toimivaltaisten viranomaisten tulisi ottaa huomioon erityisesti

• a) ylivelkaantumisriskin osat, joita asetuksen (EU) N:o 575/2013 92 artiklan 1 kohdan d alakohdassa asetettujen vähimmäisomavaraisuusastetta koskevan omien varojen vaatimuksen ei katsota kattavan tai kattavan riittävästi erityisesti, jos 325 ja 326 kohdassa kuvattujen näkökohtien arvioinnista käy ilmi suuri haavoittuvuus verrattuna vähimmäisomavaraisuusastetta koskevaan vastuuseen
• b) ylivelkaantumisriskin osat, jotka on yksiselitteisesti suljettu pois vähimmäisomavaraisuusastetta koskevasta omien varojen vaatimuksesta tai joita ei käsitellä siinä yksiselitteisesti, muun muassa asetuksen (EU) N:o 575/2013 429 a artiklan 1 kohdassa lueteltujen poikkeuksien vuoksi, ja joita arvioidaan 326 kohdan b alakohdan mukaisesti. Toimivaltaisten viranomaisten tulisi asettaa ylivelkaantumisriskiä koskeva pilarin 2 mukainen vaatimus vain niissä tapauksissa, joissa tietyn poissulkemisen tulosten erityisen laaja käyttö johtaa vähimmäisomavaraisuusasteen tasoon, joka ei kuvaa asianmukaisesti laitokseen kohdistuvaa riskiä.

Toimivaltaisten viranomaisten tulisi tunnistaa, arvioida ja määrittää ylivelkaantumisriski 302 ja 303 kohdassa esitettyjen tietolähteiden ja menetelmien perusteella, mikäli ne ovat merkityksellisiä ylivelkaantumisriskin kannalta.

7.3.3. Ylivelkaantumisriskiä koskevan pilarin 2 mukaisen vaatimuksen koostumus

Toimivaltaisten viranomaisten tulisi sisällyttää ylivelkaantumisriskiä koskeva pilarin 2 mukainen vaatimus vähimmäisomavaraisuusastetta koskevaan ensisijaisen pääoman vaatimukseen. Tämän lisävaatimuksen täyttämiseksi laitosten pitäisi myös pystyä käyttämään mitä tahansa ensisijaista pääomaa.

Tarvittaessa, ja ottaen huomioon laitoksen erityisolosuhteet, toimivaltaiset viranomaiset voivat vaatia laitosta kattamaan ylivelkaantumisriskiä koskevan pilarin 2 mukaisen vaatimuksen laadukkaammalla pääomalla kuin edellisessä kohdassa tarkoitetaan. Tämä päätös tulisi perustella selkeästi ja tuoda esiin siihen johtaneet erityisolosuhteet niin, että otetaan huomioon laitoksen yksittäinen riskitilanne ja huomioidaan tilanteet, joissa ylivelkaantumisriskin toteutuminen voi edellyttää laadukkaampaa pääomaa mahdollisten tappioiden kattamiseksi.