6.1 General requirements specific to LGD estimation

Laitosten, jotka ovat saanet luvan käyttää omia LGD-estimaattejaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 143 artiklan 2 kohdan mukaisesti, tulisi sijoittaa LGD-estimaatti kullekin maksukykyiselle vastuulle sekä maksukyvyttömien vastuiden LGD-estimaatti ja EL BE kullekin maksukyvyttömälle vastuulle, jotka kuuluvat sen luokitusjärjestelmän soveltamisalaan, jolle kyseinen lupa on myönnetty asetuksen (EU) N:o 575/2013 172 ja 173 artiklan mukaisesti. Laitosten tulisi estimoida kaikkien erilliseen sopimustyyppien luokitusasteikkoon kuuluvien sopimustyyppiluokkien tai kaikkien luokitusjärjestelmään sisältyvien ryhmien LGD-arvot. LGD-estimointia varten laitosten tulisi kohdella kutakin maksukyvytöntä sopimusta erillisenä maksukyvyttömyyshavaintona, ellei yhdessä sopimuksessa havaita useampia itsenäisiä maksukyvyttömyystapauksia, jotka eivät täytä 101 kohdassa määriteltyjä ehtoja.

LGD-estimoinnissa laitosten tulisi kohdella yksittäisessä sopimuksessa havaittuja maksukyvyttömyyksiä, joissa vastuun maksukykyiseen tilaan palauttamishetkestä ja sen jälkeen tapahtuvasta maksukyvyttömäksi luokittelusta kuluu vähemmän kuin yhdeksän kuukautta, niin kuin ne olisivat olleet jatkuvasti maksukyvyttömiä ensimmäisestä maksukyvyttömyyshetkestä alkaen. Laitokset voivat määritellä yhdeksää kuukautta pidemmän ajanjakson, jonka aikana tapahtuneet kaksi toisiaan seuraavaa maksukyvyttömyyttä luokitellaan yhdeksi maksukyvyttömyydeksi LGD-estimoinnissa, jos tämä on sopivaa kyseessä olevien vastuutyyppien tapauksessa ja ottaa huomioon maksukyvyttömyyskokemuksen taloudellisen merkityksen.

Laitosten tulisi estimoida omat LGD-lukunsa niiden omiin tappio- ja takaisinperintäkokemuksiinsa perustuen, niin kuin ne ovat nähtävissä maksukyvyttömien vastuiden historiatiedoista. Laitokset voivat täydentää omia maksukyvyttömiä vastuita koskevia historiatietojaan ulkoisilla tiedoilla. Laitosten ei tulisi etenkään johtaa LGD-estimaattejaan ainoastaan rahoitusvälineiden markkinahinnoista, kuten markkinakelpoisista lainoista, joukkovelkakirjoista tai luottoriskivälineistä, mutta ne voivat kuitenkin käyttää näitä tietoja omien historiatietojensa täydentämisessä.

Mikäli laitokset johtavat vähittäisvastuita ja ostettuja yrityssaamisia koskevat LGD-estimaatit toteutuneista tappioista ja asianmukaisista PD-estimaateista asetuksen (EU) N:o 575/2013 161 artiklan 2 kohdan ja 181 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti, niiden tulisi varmistaa että

• (a) kokonaistappioiden estimointiin käytetty prosessi täyttää asetuksen (EU) N:o 575/2013 179 artiklan vaatimukset ja tulos on saman asetuksen 181 artiklan 1 kohdan a alakohdassa määritellyn LGD-käsitteen sekä luvussa 6 esitettyjen vaatimusten ja erityisesti 6.3.1 jaksossa määritellyn taloudellisen tappion käsitteen mukainen
• (b) PD-estimointiprosessi täyttää asetuksen (EU) N:o 575/2013 179 ja 180 artiklan vaatimukset sekä luvussa 5 määritellyt vaatimukset.

LGD-malli voi sisältää useita eri menetelmiä, erityisesti erityyppisten vakuuksien osalta, jotka yhdistämällä saadaan LGD-arvo kyseessä olevalle järjestelylle.

Laitosten tulisi kyetä osoittamaan, että niiden LGD-estimointiin valitsemansa menetelmät ovat soveltuvia niiden toimien ja estimointien soveltamisalaan kuuluvien vastuutyyppien näkökulmasta, ja niiden tulisi kyetä perustelemaan näiden menetelmien taustalla olevat teoreettiset oletukset. LGD-estimointiin käytettyjen menetelmien tulisi vastata erityisesti laitoksen takaisinperintäkäytäntöjä, ja niissä tulisi ottaa huomioon mahdolliset takaisinperintäskenaariot sekä mahdolliset erot lainsäädäntöympäristössä eri lainkäyttöalueilla.

Laitoksen LGD-estimoinnissa käyttämien menetelmien, menetelmien taustalla olevien olettamusten, laitoksen päätelmien laskusuhdanteen vaikutuksista, käytettyjen aineistosarjojen pituuden, varovaisuusmarginaalin, asiantuntija-arvioiden ja tarvittaessa riskitekijöiden valinnan tulisi olla riittäviä niiden vastuiden näkökulmasta, joihin niitä sovelletaan.

6.1.2 LGD-estimoinnin tietovaatimukset

LGD-estimointia varten laitosten tulisi käyttää vertailutietoaineistoja, jotka kattavat kaikki seuraavat alueet:

• (a) kaikki historiallisen tarkasteluajanjakson aikana tunnistetut maksukyvyttömyydet, jotka on määritelty 6.3.2.1 jakson mukaisesti
• (b) kaikki tarvittavat tiedot toteutuneiden LGD-arvojen laskemiseen 6.3.1 jakson mukaisesti
• (c) olennaiset tekijät, joita voidaan käyttää maksukyvyttömien vastuiden ryhmittelyyn merkityksellisillä tavoilla ja olennaiset tappiotekijät, kuten niiden arvot maksukyvyttömyyshetkellä ja vähintään vuotta ennen maksukyvyttömyyttä, mikäli tiedot ovat saatavilla.

Laitosten tulisi sisällyttää vertailutietoaineistoon tiedot takaisinperintäprosessien tuloksista, kuten palautuksista ja kustannuksista, jotka liittyvät kuhunkin yksittäiseen maksukyvyttömään vastuuseen. Tätä tarkoitusta varten laitosten tulisi sisällyttää

• (a) tiedot keskeneräisten takaisinperintäprosessien tuloksista LGD-estimoinnin viitepäivämäärään saakka
• (b) tiedot takaisinperintäprosessien tuloksista salkun tasolla, mikäli tällainen tietojen yhteenlaskeminen on perusteltua, ja erityisesti välillisten kustannusten sekä luottovelvoitesalkun myyntiä koskevissa tapauksissa.
• (c) tiedot ulkoisista ja yhdistetyistä tiedoista, joita on käytetty LGD-estimoinnissa.

Näiden vertailutietoaineistojen on sisällettävä vähintään seuraavat tiedot:

• (a) vastapuoleen, transaktioihin ja laitokseen liittyvien riskien ominaispiirteet sekä ulkoiset tekijät, joihin on viitattu 121 kohdassa ja jotka ovat mahdollisia riskitekijöitä viitepäivämäärinä, jotka on määritelty 122 kohdassa
• (b) maksukyvyttömyyshetki (päivämäärä)
• (c) kaikki tapahtuneet maksukyvyttömyyden laukaisijat, sisältäen niin erääntyneet suoritukset kuin myös maksamisen epätodennäköisyyttä koskevat tapahtumat , myös maksukyvyttömyyden havaitsemisen jälkeen; EPV:n maksukyvyttömyyden määritelmää koskevien ohjeiden mukaisesti laskettu summa, jolla taloudellinen velvoite on pienentynyt sellaisten vastuiden tapauksessa, jotka joutuvat uudelleenjärjesteltäviksi vastapuolen ahdingosta johtuen
• (d) vastuun maksamaton määrä maksukyvyttömyyshetkellä mukaan luettuna pääoma, korot ja maksut
• (e) maksukyvyttömyyden jälkeen tapahtuneiden lisänostojen määrät ja ajankohdat
• (f) tappiokirjausten määrät ja ajankohdat
• (g) vastuuseen liittyvien vakuuksien arvot ja, soveltuvin osin, arvostuksen tyyppi (kuten markkina-arvo tai kiinnitysluottoarvo asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 74 ja 76 alakohdassa määritellyssä merkityksessä), arviointipäivä, maininta siitä, onko vakuus myyty, ja sen myyntihinta
• (h) tiedot kaikista riippuvuuksista vastapuoleen liittyvän riskin ja vakuuteen tai vakuudenantajaan liittyvän riskin välillä
• (i) takauksen luonteisen luottosuojan tyypit, määrät ja maturiteetit sisältäen suojanantajan kuvauksen ja luoton laadun
• (j) perittyjen saatavien määrät, ajankohdat ja lähteet
• (k) perintäprosesseihin liittyvien suorien kustannusten määrät, ajankohdat ja lähteet
• (l) selkeä perintäprosessin päättämistyyppiä koskeva erittely
• (m) soveltuvin osin, eri valuuttojen käyttö kahdessa tai useammassa seuraavista osatekijöistä: laitoksen tilinpäätöksissä käyttämä valuuttayksikkö, taustalla oleva velvoite, mahdolliset vastikkeelliset tai takauksen luonteiset luottosuojat ja kassavirrat vastapuolen omaisuuserien likvidoinnista
• (n) toteutuneiden tappioiden määrä.

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 229 artiklan 1 kohdan mukaisesti laitokset voivat käyttää useita eri menetelmiä kiinteän omaisuuden muodossa olevien vakuuksien arvostamiseen, kuten erityisesti markkina-arvoa tai kiinnitysluottoarvoa saman asetuksen 4 artiklan 1 kohdan 74 ja 76 alakohdassa määritellyssä merkityksessä. Mikäli laitokset käyttävät useita arvostamismenetelmiä kiinteisiin omaisuuksiin, jotka suojaavat jonkin luokitusjärjestelmän soveltamisalaan kuuluvia vastuita, niiden tulisi koota ja säilyttää tiedot arvostamistyypistä vertailutietoaineistoissa ja käyttää näitä tietoja johdonmukaisesti LGD-estimoinnissa ja LGD-estimaattien soveltamisessa.

Mikäli laitokset johtavat LGD-estimaatit toteutuneista tappioista ja soveltuvista PD-estimaateista asetuksen (EU) N:o 575/2013 161 artiklan 2 kohdan ja 181 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti, niiden tulisi käyttää vertailutietoaineistoja, jotka sisältävät kaikkien 6.3.2.1 jakson mukaisesti määritellyllä historiallisella tarkasteluajanjaksolla havaittujen maksukyvyttömyyksien toteutuneet tappiot ja olennaiset tappiotekijät.

Mikäli yhteenlaskettuja tietoja kerätään ja säilytetään, laitosten tulisi kehittää soveltuvat menetelmät, joilla kohdentaa takaisinperintöjä ja kustannuksia yksittäisiin maksukyvyttömiin vastuisiin, ja niiden tulisi soveltaa näitä menetelmiä johdonmukaisesti pitkällä aikavälillä kaikkiin vastuisiin. Joka tapauksessa laitosten tulisi osoittaa, että takaisinperintöjen ja kustannusten kohdentaminen on tehokasta ja että se ei johda LGD-estimaattien harhaan.

Laitosten tulisi osoittaa, että ne keräävät ja säilyttävät tietokannoissaan kaikkia niitä tietoja, joita tarvitaan suorien ja välillisten kustannusten laskemiseen. Kaikki olennaiset välilliset kustannukset tulisi kohdentaa niitä vastaaviin vastuisiin. Tämän kustannusten kohdentamisprosessin tulisi perustua samoihin periaatteisiin ja tekniikoihin, joita laitokset käyttävät omissa kustannuskirjanpidoissaan. Välillisten kustannusten kohdentamiseen laitokset voivat käyttää menetelmiä, jotka perustuvat vastuiden painotettuihin keskiarvoihin, tai tilastollisiin menetelmiin, jotka perustuvat edustavaan otokseen maksukyvyttömistä vastuista tai sopimustyypeistä.

Laitosten tulisi ryhtyä kohtuullisina pidettäviin toimiin tunnistaakseen kassavirtojen lähteet ja kohdentaakseen ne riittävällä tavalla realisoituun vakuuteen tai takauksen luonteiseen luottosuojaan. Mikäli kassavirtojen lähdettä ei voida tunnistaa, laitosten tulisi määritellä selkeät käytännöt tällaisten takaisinperintään liittyvien kassavirtojen kohdentamiseen, mistä ei saa aiheutua harhaa LGD-estimaatteihin.

6.1.3 Takaisinperinnät vakuuksista

Laitosten tulisi kirjata takaisinperintöjen lähteeksi vakuudet kaikissa seuraavissa tilanteissa:

• (a) vastapuoli myy vakuuden ja hankittua hintaa on käytetty maksukyvyttömän vastuun maksamattoman määrän kattamiseen kokonaan tai osittain
• (b) laitos tai sen puolesta emoyritys tai jokin sen tytäryrityksistä ottaa haltuun tai myy vakuuden
• (c) vakuus myydään omaisuuden julkisessa huutokaupassa oikeuden määräyksen perusteella tai muulla vastaavalla menettelyllä sovellettavan lainsäädännön mukaisesti
• (d) luottovelvoite myydään yhdessä vakuuden kanssa ja luottovelvoitteen myyntihinta sisältää olemassa olevan vakuuden
• (e) leasing-toiminnan tapauksessa laitos myy vuokrattavan kohteen
• (f) vakuus realisoidaan jollakin muulla tavalla, joka on kyseisen lainkäyttöalueen lainsäädännön mukainen.

Sovellettaessa 115 kohdan (b) alakohtaa laitosten tulisi määritellä haltuun otetun omaisuuden arvo siksi arvoksi, jolla vastapuolen luottovelvoite on pienentynyt vakuuden haltuunoton seurauksena ja jonka arvoisena haltuunotettu vakuus on kirjattu varoiksi laitoksen taseeseen. Mikäli nämä arvot eroavat toisistaan, laitosten tulisi tarkastella näistä kahdesta haltuunoton arvosta pienempää. Haltuunoton arvoa tulisi pitää takaisinperinnän arvona haltuunottopäivämääränä, ja se tulisi sisällyttää taloudellisten tappioiden ja toteutuneen LGD:n laskelmiin 6.3.1 jakson mukaisesti.

Laitosten tulisi tarkastella sitä, otetaanko haltuunoton arvossa riittävällä tavalla huomioon haltuunotetun vakuuden arvo mahdollisten vakuuksien hallintaa, oikeusvarmuutta ja riskienhallintaa koskevien sisäisten vaatimusten mukaisesti. Mikäli haltuunotettu vakuus täyttää laadukkaiden likvidien varojen tason 1 määritelmän komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 2015/61 10 artiklan tarkoittamassa merkityksessä, laitokset voivat ottaa huomioon suoraan toteutuneena takaisinperintänä vakuuden markkina-arvon haltuunottohetkellä. Kaikissa muissa tapauksissa laitosten tulisi soveltaa asianmukaista arvonleikkausta haltuunoton arvoon ja sisällyttää taloudellisten tappioiden laskelmiin takaisinperinnän arvoksi arvonleikkauksen soveltamisen jälkeen saatu haltuunoton arvo. Laitosten tulisi arvioida arvonleikkaus ottamalla huomioon kaikki seuraavat ehdot:

• (a) arvonleikkauksessa tulisi huomioida mahdolliset virheet vakuuden arvostamisessa haltuunottohetkellä ottamalla huomioon haltuunottohetkellä käytettävissä olleen arvostustyypin, arvostuksen ajankohdan ja tämäntyyppisten vakuuksien markkinoiden likvidiyden
• (b) arvonleikkauksen perusteena tulisi käyttää oletusta, että laitos pyrkii myymään haltuunotetun vakuuden riippumattomalle kolmannelle osapuolelle ja sen tulisi perustua tällaisesta myynnistä saatavaan mahdolliseen hintaan, myyntikuluihin sekä haltuunoton ja myynnin välisen ajanjakson diskonttausvaikutukseen ja siinä tulisi ottaa huomioon tämäntyyppisten varojen osalta markkinoiden likvidiys
• (c) mikäli käytettävissä on havaintoja samantyyppisten vakuuksien haltuunotoista ja niitä seuranneista myynneistä, arvonleikkauksen arvion tulisi perustua näihin havaintoihin ja niille tulisi suorittaa säännöllisiä toteutumatestauksia; tätä tarkoitusta varten laitosten tulisi ottaa huomioon kaikki seuraavat tekijät:
• (i) haltuunoton arvon ja myyntihinnan välinen erotus, erityisesti mikäli markkinaolosuhteissa ja taloudellisissa olosuhteissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia haltuunottohetken ja myyntihetken välillä
• (ii) kaikki näihin varoihin liittyvät tulot ja kustannukset, jotka on havaittu haltuunottohetken ja myyntihetken välisenä aikana
• (iii) vähennysvaikutukset
• (iv) se, onko laitos ottanut vakuuden haltuun tarkoituksenaan myydä se välittömästi vai oliko käytössä muu strategia.
• (d) mikäli historiallisia havaintoja samantyyppisten vakuuksien haltuunotoista ja niitä seuranneista myynneistä ei ole saatavilla, arvonleikkauksen arvion tulisi perustua tapauskohtaiseen arvioon, joka sisältää senhetkisten markkina- ja taloudellisten olosuhteiden analyysin
• (e) mitä vähemmän laitoksella on tietoa aikaisemmista haltuunotoista ja mitä vähemmän likvidi markkina on tietyntyyppisten varojen ollessa kyseessä, sitä suurempi epävarmuus liittyy niistä tehtäviin arvioihin, mikä tulisi ottaa asianmukaisesti huomioon varovaisuusmarginaalissa 4.4.3 jakson mukaisesti.

Joka tapauksessa vakuuden haltuunotto tulisi kirjata haltuunottohetkellä, eikä sen tulisi estää laitosta päättämästä takaisinperintäprosessia 155 kohdan mukaisesti.

Kaikki luottovelvoitteiden 115 kohdan (d) alakohdan mukaiset myynnit tulisi sisällyttää LGD-estimointiin tavalla, joka soveltuu käytettävään LGD-estimointimenetelmään ottamalla huomioon seuraavat ehdot:

• (a) mikäli laitokset myyvät luottovelvoitteita säännöllisesti osana takaisinperintäprosessejaan, niiden tulisi ottaa luottovelvoitteiden myymistä koskevat havainnot huomioon mallien kehitysprosessissa
• (b) mikäli laitokset eivät myy luottovelvoitteita säännöllisesti osana takaisinperintäprosessejaan ja vakuuksiin liittyvän hinnan osan kohdentaminen on liian työlästä tai liian epäluotettavaa, ne voivat päättää, etteivät ne ota näitä havaintoja huomioon mallien kehitysprosessissa
• (c) laitosten ei tulisi kohdella suojattujen luottovelvoitteiden myynnistä perittyä määrää samoin kuin ilman vakuuksien käyttöä toteutuneita takaisinperintöjä, elleivät ne pysty osoittamaan, että näihin vakuuksiin liittyvät perityt määrät ovat epäolennaisia
• (d) joka tapauksessa laitosten tulisi sisällyttää kaikki havainnot, mukaan lukien luottovelvoitteiden myynnit, pitkän aikavälin keskimääräisen LGD-luvun laskentaan.

115 kohdan (f) alakohdan mukaisesti laitokset voivat määritellä ja kirjata mitä tahansa muita vakuuksien realisointimuotoja, jotka sopivat laitoksen käyttämiin vakuustyyppeihin ja jotka ovat sovellettavan lainsäädäntökehyksen mukaisia. Kirjatessaan tällaisia muita vakuuksien realisointimuotoja laitosten tulisi ottaa huomioon se, että vakuus voi olla monessa eri muodossa ja vakuuksien erilaiset muodot voivat liittyvä samoihin varoihin. Mikäli vakuuksien eri muodot liittyvät samoihin varoihin, mutta yhden vakuuden realisoiminen ei vähennä toisen vakuuden arvoa, laitosten tulisi katsoa ne erillisiksi vakuuksiksi LGD-estimointiprosessissa. Laitosten tulisi erityisesti kirjata erikseen sellainen vakuuden muoto, joka antaa oikeuden ottaa haltuun tai myydä varat (kuten kiinnitys), ja sellainen vakuuden muoto, joka antaa oikeuden kerätä varojen muodostamat kassavirrat (kuten vuokran tai maksujen luovutus).