Komponentti Menetelmä Kohde

Rahoitustoiminnan korkoriskin mittaamiseksi ja valvomiseksi laitosten tulisi käyttää vähintään yhtä markkina-arvon muutokset huomioon ottavan nettokorkotulon mittausta sekä vähintään yhtä taloudellisen arvon mittausmenetelmää, jotka yhdessä ottaisivat huomioon kaikki rahoitustoiminnan korkoriskin komponentit. Suurten laitosten, joilla on rajat ylittävää toimintaa – erityisesti niiden laitosten, jotka kuuluvat SREP-ohjeiden luokkiin 1 ja 2 – sekä laitosten, jotka käyttävät monimuotoisia tai kehittyneitä liiketoimintamalleja, tulisi käyttää rahoitustoiminnan korkoriskiä varten useita mittausmenetelmiä, kuten on tarkennettu liitteessä II.

4.3.3 Korkosokkiskenaariot jatkuvaa hallintaa varten

Laitosten tulisi mitata rahoitustoiminnan korkoriskille altistumista säännöllisesti, vähintään neljännesvuosittain ja useammin silloin, kun korkojen epävakaisuus on kasvanut tai rahoitustoiminnan korkoriskin tasot ovat koholla, sekä eri rahoitustoiminnan korkoriskin mittausten yhteydessä eri korkosokkiskenaarioiden vallitessa, jotta huomioitaisiin korkotuottokäyrien tasossa ja muodossa mahdollisesti tapahtuvat muutokset sekä eri korkotasojen välisissä suhteissa tapahtuvat muutokset (eli korkoperusteriski).

Laitosten tulisi harkita, käyttävätkö ne ehdollista vai ehdotonta kassavirran mallinnusmenettelyä. Suurempien ja monimuotoisempien laitosten – erityisesti niiden laitosten, jotka kuuluvat SREP-ohjeiden luokkiin 1 ja 2 – tulisi ottaa huomioon myös skenaariot, joissa eri korkopolut lasketaan ja joissa jotkin oletuksista (esim. käyttäytymiseen, riskiin vaikuttamiseen sekä taseen kokoon ja rakenteeseen liittyvät oletukset) ovat itsessään muuttuvien korkoriskitasojen funktioita.

Laitosten tulisi arvioida alttiutta jokaisessa valuutassa, jossa niillä on positioita. Olennaisten valuutta-altistusten kohdalla korkosokkiskenaarioiden tulisi olla valuuttakohtaisia ja yhdenmukaisia niiden perusteena olevien taloudellisten ominaisuuksien kanssa. Rahoitustoiminnan korkoriskin sisäisessä mittausjärjestelmässä tulisi ottaa valuuttakohtaiset korkosokkiskenaariot huomioon vähintään jokaisen sellaisen valuutan kohdalla, jossa kyseisessä valuutassa ilmoitettujen rahoitusvarojen tai -velkojen kirjanpitoarvo on 5 % tai enemmän rahoitustoiminnan kokonaisrahoitusvaroista tai -veloista taikka vähemmän kuin 5 %, jos laskentaan sisällytetty rahoitusvarojen tai -velkojen summa on vähemmän kuin 90 % rahoitustoiminnan kokonaisvaroista (pois lukien aineelliset varat) tai veloista. Laitosten tulisi sisällyttää sisäisiin mittausjärjestelmiinsä menetelmiä, joilla ne voivat koota yhteen rahoitustoiminnan korkoriskinsä eri valuutoissa. Jos laitokset hyödyntävät oletuksia korkojen välisistä riippuvuuksista eri valuutoissa, niillä tulisi olla siihen tarvittava taito- ja kehitystaso. Laitosten tulisi ottaa huomioon niiden oletusten vaikutus, jotka koskevat korkojen välisiä riippuvuuksia eri valuutoissa.

Korkosokkiskenaarioita valitessa laitosten tulisi huomioida seuraavat asiat:

• (a) Niiden omien, sisäisesti kehittämiensä korkosokkiskenaarioiden tulisi olla oikeasuhteisia niin niiden toiminnan luonteen, laajuuden ja monimuotoisuuden kuin niiden riskiprofiilinkin kanssa, ottaen huomioon äkilliset ja asteittaiset paralleelit ja ei-paralleelit siirtymät ja tuottokäyrien muutokset. Skenaarioiden tulisi perustua korkojen historiallisiin liikkeisiin ja käyttäytymiseen sekä tulevien korkojen simulaatioihin.
• (b) Korkoskenaariot, jotka kuvastavat tärkeimpien markkinakorkojen välisissä suhteissa tapahtuvia muutoksia, korkoperusteriskin käsittelemiseksi.
• (c) Direktiivin 2013/36/EU 98 artiklan 5 kohdassa tarkoitetut ennalta määritetyt korkosokkiskenaariot.
• (d) Valvojien mahdollisesti edellyttämät muut korkosokkiskenaariot.
• (e) Hajautusta koskevien oletusten validoinnin asianmukainen korostaminen.
• (f) Matalan koron ympäristöissä laitosten tulisi huomioida myös negatiiviset korkoskenaariot sekä negatiivisten korkojen epäsymmetristen vaikutusten mahdollisuus niiden korkoherkkiin instrumentteihin.

Sokkiskenaarioiden tulokset tulisi ottaa huomioon päätöksenteossa asianmukaisella hallintotasolla. Tähän kuuluvat strategiset tai liiketoiminnalliset päätökset, sisäisen pääoman kohdentaminen ja hallintoelimen tai sen delegoimien tahojen tekemät riskinhallintapäätökset. Tulokset tulisi ottaa huomioon myös laadittaessa ja arvioitaessa rahoitustoiminnan korkoriskiä koskevia käytäntöjä ja rajoja.

4.3.4 Korkostressiskenaariot

Rahoitustoiminnan korkoriskin stressitestaus tulisi huomioida ICAAP-analyysissa, jonka osalta laitosten tulisi suorittaa tarkkaa, tulevaisuuteen suuntautuvaa stressitestausta, jossa tunnistetaan ne mahdolliset epäedulliset seuraukset, joita markkinatilanteissa tapahtuvilla vakavilla muutoksilla voi olla niiden pääomaan tai markkina-arvon muutokset huomioon ottavan nettokorkotulon mittauksiin. Laitosten tulisi ottaa rahoitustoiminnan korkoriskin stressitestaukseen mukaan muutokset niiden asiakaskunnan käyttäytymisessä. Rahoitustoiminnan korkoriskin stressitestaus tulisi integroida laitosten yleiseen stressitestauskehykseen, käänteinen stressitestaus mukaan lukien, ja sen tulisi olla oikeasuhteinen niiden luonteen, koon ja monimuotoisuuden kanssa sekä niiden liiketoiminnan ja yleisen riskiprofiilin kanssa.

Rahoitustoiminnan korkoriskin stressitestaus tulisi tehdä säännöllisesti, vähintään vuosittain ja useammin silloin, kun korkojen epävakaisuus on kasvanut ja IRRBB-tasot ovat koholla.

Rahoitustoiminnan korkoriskin stressitestauskehykseen tulisi sisältyä selkeästi määritetyt tavoitteet, laitosten liiketoiminnan ja riskien mukaan räätälöidyt skenaariot, hyvin dokumentoidut oletukset sekä pätevät menetelmät.

Yrityksen laajuisissa stressitesteissä tulisi laskea rahoitustoiminnan korkoriskin vuorovaikutus muiden riskiluokkien (luottoriski, likviditeettiriski, markkinariski jne.) kanssa sekä olennaiset kerrannaisvaikutukset.

Laitosten tulisi tehdä käänteisiä stressitestejä, jotta ne (i) tunnistavat korkoskenaariot, jotka voisivat muodostaa vakavan uhan laitoksen pääomalle, taloudelliselle arvolle ja markkina-arvon muutokset huomioon ottavan nettokorkotulon mittauksille, ja (ii) paljastaisivat haavoittuvuudet, jotka aiheutuvat niiden suojautumisstrategioista ja niiden asiakkaiden mahdollisista käyttäytymisreaktioista.

Testatessaan haavoittuvuuksia stressiolosuhteissa laitosten tulisi rahoitustoiminnan korkoriskin arviointia varten käyttää laajempia ja äärimmäisempiä siirtymiä ja korkomuutoksia kuin jatkuvassa hallinnassa, mukaan lukien ainakin seuraavat:

• a) merkittävät muutokset tärkeimpien markkinakorkojen välisissä suhteissa (korkoperusteriski);
• b) äkilliset ja merkittävät siirtymät tuottokäyrässä (sekä paralleelit että ei-paralleelit siirtymät);
• c) erittely tärkeimmistä vara- ja velkaluokkien käyttäytymistä koskevista oletuksista;
• d) muutokset tärkeiden korkojen riippuvuussuhteita koskevissa oletuksissa;
• e) merkittävät muutokset nykyisissä markkina- ja makro-olosuhteissa sekä kilpailullisessa ja taloudellisessa ympäristössä, sekä niiden mahdollinen kehitys; ja
• f) erityiset skenaariot, jotka liittyvät laitoksen yksilölliseen liiketoimintamalliin ja - profiiliin.

Stressiskenaarioiden tulokset tulisi ottaa huomioon päätöksenteossa asianmukaisella hallintotasolla. Tähän kuuluvat strategiset tai liiketoiminnalliset päätökset, sisäisen pääoman kohdentaminen ja hallintoelimen tai sen delegoimien tahojen tekemät riskinhallintapäätökset. Tulokset tulisi ottaa huomioon myös laadittaessa ja arvioitaessa rahoitustoiminnan korkoriskiä koskevia käytäntöjä ja rajoja.

Stressiskenaarioiden herkkyysanalyyseissa laitosten tulisi taloudellisen arvon mittareilla arvioida divestointioletuksen käyttöön liittyviä rajoituksia ja laitoksen kykyä kartoittaa pitkäaikainen korkoriski.

Jos taseeseen kuuluvilla instrumenteilla on merkittäviä uudelleenhinnoittelurajoituksia (esim. ylä- ja alarajoja), laitosten tulisi tarvittaessa ottaa huolellisesti huomioon vaikutus, joka kyseisten instrumenttien uusimisella olisi, kun ne vaihdetaan toisiin instrumenttien, joilla on vastaavat piirteet, riippumatta divestointioletuksesta. Tämä on tehtävä varovaisella aikataululla ja siinä on otettava huomioon pankin liiketoimintamalli.

4.3.5 Rahoitustoiminnan korkoriskin mittausta koskevat oletukset

Rahoitustoiminnan korkoriskiä mitatessaan laitosten tulisi ymmärtää ja dokumentoida täydellisesti tärkeimmät käyttäytymisperusteiset ja mallinnusta koskevat oletukset. Näiden oletusten tulisi olla liiketoimintastrategioiden mukaisia, ja niitä tulisi testata säännöllisesti. Nämä oletukset tulisi määrittää oikeasuhteisesti, ja niissä olisi erityisesti otettava huomioon vakavaraisuusdirektiivin 84 artiklan 5 kohdassa säädettyjen teknisten sääntelystandardien 7 artiklan 12 kohdassa, 8 artiklan 2 kohdassa, 9 artiklan 4 kohdassa, 11 artiklan 3 kohdassa ja 21 artiklan 1 kohdassa vahvistetut olennaisuusrajat.

Inflaatioon ja muihin markkinatekijöihin liittyvien korkoherkkien tuotteiden riskiä arvioitaessa tulisi käyttää varovaisia oletuksia. Nämä oletukset voivat perustua esimerkiksi nykyiseen/uusimpaan havaittuun arvoon, tunnetun taloustutkimuslaitoksen ennusteisiin tai muihin yleisesti hyväksyttyihin markkinakäytäntöihin (esim. inflaation yhteydessä inflaation etenemisodotuksia koskeviin käyriin).

Rahoitustoiminnan korkoriskiä mitattaessa eläkevelvoitteet ja eläkejärjestelmän varat tulisi sisällyttää mukaan, paitsi jos niiden korkoriski otetaan huomioon toisessa riskimittarissa.

Laitosten tulisi rahoitustoiminnan korkoriskin eri mittausten osalta tarvittaessa ottaa huomioon riskinmääritystä varten tehdyt oletukset, ainakin seuraavien alueiden osalta:

• a) sekä laitoksen että sen asiakkaan korko-optioiden käyttö (automaattinen tai käyttäytymisperusteinen) erityisten korkosokki- ja stressiskenaarioiden vallitessa;
• b) eräpäivättömistä talletuksista aiheutuvien taseiden ja korkovirtojen käsittely;
• c) sellaisten määräaikaistalletusten käsittely, joita koskee ennenaikaisen noston riski;
• d) kiinteäkorkoisten lainojen ja kiinteäkorkoisten lainasitoumusten käsittely;
• e) oman pääoman käsittely sisäisissä taloudellisen arvon mittauksissa;
• f) kirjanpitokäytäntöjen seuraamukset rahoitustoiminnan korkoriskin mittaamiseen ja erityisesti suojauslaskennan tehokkuuteen; ja
• g) hajautusta koskevien oletusten validointi.

Markkinatilanteet, kilpailuympäristöt ja strategiat muuttuvat ajan kuluessa, joten laitosten tulisi arvioida merkittäviä mittausoletuksia vähintään vuosittain ja useammin nopeasti muuttuvissa markkinatilanteissa.

• a) Käyttäytymisperusteiset oletukset, jotka koskevat asiakastilejä, joissa on asiakkaan valinnanmahdollisuus rahoitustoiminnan korkoriskin osalta

Arvioidessaan valinnanmahdollisuuden seurauksia laitosten tulisi huomioida seuraavat:

• (a) Nykyisten ja tulevien lainojen ennenaikaisen takaisinmaksamisen nopeuteen kohdistuvat mahdolliset vaikutukset, jotka johtuvat korkoskenaariosta, taustalla olevasta taloudellisesta ympäristöstä ja sopimuksellisista piirteistä. Laitosten tulisi ottaa huomioon ne eri ulottuvuudet, jotka vaikuttavat kytkettyihin käyttäytymisperusteisiin optioihin.
• (b) Tuotehintojen sopeutumisen joustavuus markkinakorkojen muutoksiin.
• (c) Saldojen siirtyminen tuotetyyppien välillä niiden piirteissä ja käyttöehdoissa tapahtuvien muutosten vuoksi.

Laitoksilla tulisi olla käytäntöjä, jotka ohjaavat tärkeimpien oletuksien määrittämistä ja säännöllistä arviointia sellaisten taseessa olevien ja taseen ulkopuolisten omaisuuserien kohdalla, joiden korkoriskikehys sisältää kytkettyjä optioita. Tämä tarkoittaa sitä, että laitosten tulisi

• (a) tunnistaa kaikki tärkeät tuotteet ja omaisuuserät, joissa on kytkettyjä optioita, jotka saattaisivat vaikuttaa joko veloitettuun korkoon tai käyttäytymisperusteiseen uudelleenhinnoittelupäivään (toisin kuin sopimusperusteiseen erääntymispäivään) asianmukaisten saldojen kohdalla;
• (b) käyttää asianmukaisia hinnoittelu- ja riskinhallintastrategioita (esim. johdannaisten käyttö) hallitakseen valinnaisuuden vaikutusta riskinottohalukkuudessa; tähän saattaa kuulua asiakkaalta ennenaikaisesta lunastuksesta veloitetut maksut, jotka kattavat mahdolliset keskeytyskustannukset (mikäli sallittu);
• (c) varmistaa, että tärkeimpien käyttäytymistä koskevien oletuksien mallintaminen on oikeutettua perusteena olevien historiallisten tietojen kannalta ja perustuu varovaisiin hypoteeseihin;
• (d) kyetä osoittamaan, että niiden mallinnusmenetelmät ovat tarkkoja (toteutumatestaus);
• (e) dokumentoida oletukset asianmukaisesti käytäntöihin ja menettelytapoihin sekä käyttää niitä koskevaa tarkastusprosessia;
• (f) ymmärtää laitoksen riskien mittaamisen tulosten herkkyys näille oletuksille, mukaan lukien oletuksia koskevien stressitestien suorittaminen sekä tällaisten testien tulosten huomioiminen sisäisissä pääomien kohdentamispäätöksissä; ja
• (g) validoida sisäisesti nämä oletukset säännöllisesti, jotta niiden vakaus voitaisiin varmistaa ajan kuluessa ja jotta niitä voitaisiin säätää tarpeen mukaan.

Rahoitusasiakkaiden eräpäivättömille talletuksille ei tulisi tehdä käyttäytymisperusteista mallinnusta, paitsi jos ne ovat maksuvalmiusvaatimuksesta annetun delegoidun asetuksen 27 artiklan 1 kohdan a alakohdassa määritettyjä toiminnallisia talletuksia.

Muiden kuin rahoitusasiakkaiden vähittäistalletusten ja tukkutalletusten ja kohdassa 110 tarkoitettujen toiminnallisten talletusten, joilla ei ole tiettyjä uudelleenhinnoittelupäiviä (eräpäivättömät talletukset), oletettua käyttäytymisperusteista uudelleenhinnoittelupäivää tulisi rajoittaa niin, että sen keskimääräinen painotettu uudelleenhinnoittelupäivä olisi enintään viisi vuotta, lukuun ottamatta vakavaraisuusasetuksen 428 f artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettuja säänneltyjä säästöjä, rajoittumatta keskitettyyn osaan, ja joilla on olennaisia taloudellisia tai verotuksellisia rajoituksia talletuksia nostettaessa. Tämä viiden vuoden raja koskee kyseisten talletusten yhteenlasketun salkun koko määrää (eli ydinliiketoimintaan kuuluvia ja kuulumattomia), ja sitä sovelletaan erikseen jokaiseen valuuttaan.

Tehdessään käyttäytymistä koskevia oletuksia sellaisten tilien kohdalla, joilla ei ole määritettyjä uudelleenhinnoittelupäiviä korkoriskin hallitsemiseksi, laitosten tulisi toimia seuraavasti:

• (a) Kyetä tunnistamaan ydinsaldot eli talletukset, jotka ovat vakaita ja joita ei todennäköisesti uudelleenhinnoitella edes korkoympäristön muuttuessa merkittävästi, ja/tai muut talletukset, joiden rajallisen joustavuuden korkomuutoksiin pankit voivat mallintaa.
• (b) Näiden talletusten mallinnusoletusten tulisi kuvastaa tallettajan ominaisuuksia (esim. vähittäis-/tukkutallettaja) ja tilin ominaisuuksia (esim. maksuliikennetili / muu kuin maksuliikennetili). Seuraavassa on yleisluontoinen kuvaus edellä mainituista luokista:
• i. Vähittäistallettajien maksuliikennetalletuksiin kuuluvat korkoa tuottamattomat ja muut vähittäistilit, joiden palkkio-osa ei ole tärkeä asiakkaan päättäessä, pitääkö hän rahaa tilillä.
• ii. Vähittäistallettajien muihin kuin maksuliikennetalletuksiin kuuluvat vähittäistilit (säännellyt tilit mukaan lukien), joiden palkkio-osa on tärkeä asiakkaan päättäessä, pitääkö hän rahaa tilillä.
• iii. Tukkutalletuksiin kuuluvat yritys- ja muiden tukkumyyntiasiakkaiden tilit, pois lukien pankkien väliset tilit tai muut täysin hintaherkät tilit.
• (c) Arvioida mahdollista siirtymistä talletusten välillä, joilla ei ole erityisiä uudelleenhinnoittelupäiviä ja muiden talletuksien välillä, jotka voisivat muokata, erilaisten korkoskenaarioiden vallitessa, tärkeimpiä käyttäytymisperusteisia mallinnusoletuksia.
• (d) Huomioida mahdolliset rajoitteet vähittäistalletusten uudelleenhinnoittelussa matalissa tai negatiivisissa korkoympäristöissä ja vaikutus, joka tällaisilla rajoitteilla voi olla talletusten vakauteen erilaisissa korkoskenaarioissa.
• (e) Varmistaa, että ydin- ja muiden mallinnettujen saldojen heikentymistä koskevat oletukset ovat varovaisia a asianmukaisia tasapainotettaessa hyötyjä nettokorkotuloihin taloudellisen arvon lisäriskiä vastaan, joka sisältyy siihen, että tuleva korkotuotto lukitaan näillä saldoilla rahoitettuihin varoihin ja mahdollisiin menetettyihin tuloihin ympäristössä, jossa korot nousevat.
• (f) Korostaa tilastollisten tai kvantitatiivisten menetelmien merkitystä määritettäessä käyttäytymisperusteisia uudelleenhinnoittelupäiviä ja eräpäivättömien talletusten kassavirtaprofiilia. Lisäksi asianmukaisten mallinnusoletusten määrittäminen eräpäivättömiä talletuksia (eli eteenpäin suuntautuva näkökulma) varten saattaa edellyttää laitoksen eri asiantuntijoiden välistä yhteistyötä (esim. riskinhallinta- ja riskinvalvontaosasto, myynti ja kassanhallinta).
• (g) Dokumentoida oletukset asianmukaisesti käytäntöihin ja menettelytapoihin sekä käyttää niitä koskevaa tarkastusprosessia.
• (h) Ymmärtää oletusten vaikutus laitoksen itse valitseman riskien mittausjärjestelmän tuloksiin ja sisäisiin pääomien kohdentamispäätöksiin, mukaan lukien laskemalla jaksoittain herkkyysanalyyseja tärkeimmistä parametreista (esim. tileillä olevien ydinsaldojen prosenttiosuus ja maturiteetti sekä välittymisnopeus) ja tekemällä mittaukset sopimusehtojen perusteella käyttäytymiseen perustuvien oletusten sijaan, jotta eri rahoitustoiminnan korkoriskin mittauksiin kohdistuvien oletusten vaikutukset voidaan eristää.
• (i) Suorittaa stressitestejä ymmärtääkseen valittujen riskimittareiden herkkyyttä tärkeimpien oletusten muutoksiin sekä huomioida tällaisten testien tulokset sisäisissä pääomien kohdentamispäätöksissä.
• b) Liiketoimintasuunnitelmia koskevat oletukset oman pääoman suhteen rahoitustoiminnan korkoriskin kannalta