6.2. Häiriönsietokykyä koskeva analyysi

Laitosten tulisi laatia häiriönsietokykyä koskeva analyysinsa, jonka avulla voidaan arvioida niiden kykyä ylläpitää strategista linjaansa ja kannattavuuttaan epäsuotuisissa olosuhteissa.

Laitosten tulisi häiriönsietokykyä koskevan analyysin lähtökohtana tehdä perusteellinen analyysi toimintaympäristöstään ja sen odotettavissa olevasta kehityksestä lähitulevaisuudessa.

Tämän perusteella laitosten tulisi määrittää oma viiteskenaarionsa eli skenaario, jossa otetaan huomioon todennäköisin ympäristöpolku, jonka tuleva kehitys voi laitoksen mukaan kestää. Tämä sisäinen viiteskenaario perustuu stressitesteissä käytettyyn perus skenaarioon, mutta se ulottuu pitkälle tulevaisuuteen ja voi sen vuoksi jossain määrin poiketa havaittavissa olevien suuntausten jatkumosta.

Viiteskenaarion lisäksi laitosten tulisi valita joukko erillisiä vaihtoehtoisia skenaarioita, joissa on tarkoitus käsitellä monenlaisia uskottavia tulevaisuuksia.

Häiriönsietokykyä koskevaa analyysia tehdessään laitosten tulisi ottaa huomioon takaisinkytkennät , jotka kumpuavat finanssialan sopeutumisesta kasvaviin riskeihin (esim. ilmastolle alttiiden alueiden vakuutusturvan heikkeneminen, joka alentaa omaisuuden arvoa ja luottokelpoisuutta, mikä puolestaan kasvattaa taloudellisia tappioita ja rajoittaa tulevia investointeja), ja niiden vaikutukset talouden rahoitustarpeisiin. Laitosten tulisi tätä varten seurata pääoman uudelleenjakoa koskevia liikkeitä ja mahdollisia syrjäytymisvaikutuksia toimialoilla tai sektoreilla, joihin siirtymätoimet vaikuttavat eniten (esim. siirtyminen pois hiili- intensiivisiltä aloilta, koska riskin katsotaan kasvavan, tai sijoittajien liiallinen keskittyminen vihreisiin varoihin, mikä johtaa hinnoittelun vääristymiseen ja rahoituksen saatavuuden heikkenemiseen siirtymäaloilla tai haavoittuvissa pk - yrityksissä).

Tämän ympäristönsä perusteellisen analyysin rinnalla laitosten tulisi yksilöidä nykyisen liiketoimintamallinsa keskeiset piirteet, kuten perustana olevan kannattavuuden, varojen ja velkojen yhdistelmän, markkinaosuuden, rahoitusrakenteen, keskeiset menestystekijät ja keskeiset riippuvuudet.

Laitosten tulisi yhdistää tämä analyysi niiden liiketoimintamallin kannattavuuden lähteisiin ja viiteskenaarioon ja tehdä ennusteita riskikorjatusta kannattavuudestaan ja eräistä muista tarkoituksenmukaisista mittareista (myös ympäristömittareista) eri toi mintojensa osalta vähintään kymmenen vuoden aikajänteellä. Laitosten tulisi strategiansa häiriönsietokyvyn testaamiseksi toistaa viiteskenaarion perusteella tehdyt ennusteet vaihtoehtoisten skenaarioiden avulla.

Laitosten tulisi eritellä analyysi useaan aikahorisonttiin ja varmistaa samalla johdonmukaisuus eri horisonttien välillä. Näin tehdessään niiden pitäisi pystyä tekemään suhteellisesti tarkempia ennusteita lyhyellä aikavälillä (esim. alle viisi vuotta). Aikahorisontin pidentyessä laitokset voivat käyttää vaihteluvälejä strategiansa odotetun tuloksen ja muiden keskeisten mittareiden osalta.

Laitosten tulisi käyttää häiriönsietokykyä koskevassa analyysissa rajoitettua dynaamista salkkuoletusta, jossa rajoitetaan niiden pääsalkkujen muutokset niiden nykyisessä strategiassa määritettyihin muutoksiin. Laitosten tulisi erityisesti varmistaa, että niiden ennusteet ovat linjassa niiden direktiivin 2013/36/EU 76 artiklan 2 kohdan mukaisessa suunnitelmassa asetettujen tavoitteiden kanssa. Laitokset voivat täydennyksenä käyttää kokonaisvaltaista dynaamista salkkuoletusta, jossa otetaan huomioon sekä ymp äristötekijöiden odotettu kehitys että niiden odotettu reaktio tähän kehitykseen.

Laitosten tulisi häiriönsietokykyä koskevan analyysin perusteella arvioida liiketoimintamallinsa elinkelpoisuutta ja strategiansa kestävyyttä kussakin testatussa skenaariossa. Laitosten tulisi ottaa huomioon kaikkien skenaarioiden tulokset eikä keskittyä v ain keskipitkän aikavälin skenaarioiden tuloksiin (toisin sanoen skenaarioihin, jotka poikkeavat vain kohtalaisesti niiden viiteskenaariosta). Häiriönsietokykyä koskevan analyysin tekemisen olisi siis tuettava laitosta sen strategian (myös siirtymäsuunnitelman) arvioinnissa ja tarvittaessa mukauttamisessa, jotta voidaan varmistaa laitoksen kyky selviytyä vaihtoehtoisista epäsuotuisista skenaarioista.