4.7 Yksilölliset riskialueet

Laitosten olisi varmistettava, että yksittäiseen riskiin kohdistuva stressitestaus on oikeasuhteinen kyseisen liiketoiminnan ja kyseisten riskien luonteeseen, kokoon ja monimutkaisuuteen nähden.

Laitosten olisi otettava huomioon yksilötasolla kerrannaisvaikutukset stressitestauksen kohteena olevaan yksittäiseen riskiin.

4.7.1 Luotto- ja vastapuoliriskit

Laitosten olisi analysoitava vähintään

• a) lainanottajan takaisinmaksukyky, esim. PD-arvolla
• b) takaisinperintäaste tilanteessa, jossa lainanottaja on maksukyvytön, mukaan lukien vakuusarvon tai takauksen tarjoajan luottokelpoisuuden heikkeneminen, esim.tappio-osuuden ( LGD) arvolla
• c) luottovastuun koko ja dynamiikka, mukaan lukien lainanottajien käyttämättömien sitoumusten vaikutus, esim. EAD-arvolla (vastuu maksukyvyttömyyshetkellä).

Laitosten olisi varmistettava, että laitoksen laajuiseen luottoriskiin kohdistuvat stressitestit kattavat kaikki laitoksen pankki- ja kauppapositiot, mukaan lukien suojauspositiot ja keskeiset selvitysyhteistyöhön liittyvät vastuut.

Laitosten olisi pyrittävä määrittämään erityiset riskitekijät ja esittämään alustavasti, kuinka nämä tekijät voivat vaikuttaa laitoksen yhteenlaskettuihin luottoriskitappioihin ja pääomavaatimuksiin. Laitosten olisi pyrittävä määrittämään kyseinen vastuuryhmä vastuuryhmäluokituksen perusteella (esim. asuntolainoihin liittyvät tekijät voivat olla muita kuin yritysten omaisuuseriin liittyvät tekijät).

Laitosten olisi varmistettava, että luottoriskiä arvioidaan sokkiskenaarioiden eri tasoilla yksinkertaisista herkkyysanalyyseista koko laitoksen tai konsernin laajuisiin stressitesteihin, erityisesti:

• a) markkinoiden laajuisissa sokkiskenaarioissa (esim. talouden jyrkkä hidastuminen, joka vaikuttaa salkun laatuun kaikkien luotonantajien kohdalla)
• b) vastapuolikohtaisissa ja laitoskohtaisissa sokkiskenaarioissa (esim. suurimman pankkivelkojan konkurssi)
• c) alakohtaisissa ja aluekohtaisissa sokkiskenaarioissa
• d) yllä mainittujen yhdistelmässä.

Laitosten olisi altistettava riskitekijät herkkyysanalyyseille, joiden puolestaan olisi tarjottava määrällistä taustatietoa skenaarioiden suunnittelua varten.

Laitosten olisi sovellettava eri aikajänteitä stressiskenaarioita soveltaessaan. Aikajänteen tulisi vaihdella yhdestä vuorokaudesta (kertavaikutukset) pidempiin ajanjaksoihin (esim. hidas talouden taantuma).

Kun stressitesti kohdistuu rahoituksen vakuusarvoihin, laitosten olisi tunnistettava olosuhteet, jotka vaikuttaisivat epäedullisesti niiden vakuuspositioiden realisointiarvoon. Näitä voivat olla esimerkiksi vakuuksien myöntäjien luottoluokan heikkeneminen tai markkinoiden epälikvidiys.

Skenaarioita suunnitellessaan laitosten olisi otettava huomioon stressitapahtumien vaikutus muihin riskityyppeihin, kuten likviditeettiriskiin ja markkinariskiin, sekä heijastusvaikutusten mahdollisuus laitosten välillä.

Laitosten olisi laskettava skenaarion vaikutus luottotappioihin (eli varauksiin), riskialtistumisiin, tuloihin ja omia varoja koskeviin vaatimuksiin. Lisäksi laitosten olisi pystyttävä mittaamaan kyseiset vaikutukset segmentti-/salkkukohtaisesti.

Laitosten olisi otettava huomioon, mikäli mahdollista, seuraavat parametrit: PD, LGD, EAD, odotettu tappio (EL) ja riskialtistumisen määrä sekä luottotappioihin ja omia varoja koskeviin vaatimuksiin kohdistuva vaikutus.

Arvioidessaan stressitesteissä tulevia tappioita laitosten olisi tarvittaessa tukeuduttava luottoriskiparametreihin, jotka ovat muita kuin ne, joita sovelletaan pääomavaatimusten laskemiseen. Jälkimmäiset ovat yleensä suhdannesyklin ylittäviä parametreja tai hybridiparametreja (joissa yhdistyvät suhdannesyklin ylittävät parametrit ja yksittäisen ajankohdan parametrit). Laitosten olisi erityisesti sovellettava arvioita, jotka perustuvat yksittäistä ajankohtaa koskeviin parametreihin skenaarion vakavuuden mukaisesti, jotta voitaisiin arvioida luottotappiot.

EAD-arvon laskemiseksi laitoksen olisi otettava huomioon myös luottovasta-arvokerroin (CCF) ja erityisesti vaikutus, joka johtuu laitoksen laillisesta mahdollisuudesta peruuttaa yksipuolisesti sitovien luottojärjestelyjen nostamattomat määrät erityisesti stressitilanteissa.

Laitosten olisi sovellettava soveltuvin osin luottoriskin sisäisten mallien lähestymistapoja, jotka kyseenalaistavat historiallisia yhteyksiä ja tietoja, sekä luottoluokkaa muuttavia simulaatioita eri altistumiskategorioissa, jotta tappiot voidaan arvioida.

Kun laitokset arvioivat velkaantuneisiin vastapuoliin tai varjopankkiyksikköihin kohdistuvaa riskiä, niiden tulisi ottaa huomioon riskikeskittymät eivätkä ne saisi olettaa, että on olemassa vakuussopimuksia tai jatkuvia nettoarvon tilitystä koskevia sopimuksia, sillä niitä ei välttämättä ole saatavissa vakavien markkinahäiriöiden tilanteessa. Laitosten olisi pyrittävä ottamaan riittävässä määrin huomioon tällaiset korreloivat häntäriskit.

4.7.2 Arvopaperistaminen

Laitosten olisi otettava huomioon arvopaperistamiseen liittyvät riskit, jotka johtuvat strukturoiduista luottotuotteista, jotka luodaan tavallisesti uudelleenpaketoimalla tietystä omaisuuserien ryhmästä peräisin oleva kassavirta useampiin eriin tai omaisuusvakuudellisiin arvopapereihin. Niiden tulisi ottaa huomioon myös erilaiset positiot, joita laitoksilla voi olla arvopaperistamismenettelyssä toimimalla alullepanijana, järjestäjänä tai sijoittajana.

Laitosten olisi varmistettava, että arvopaperistettuihin omaisuuseriin kohdistetuissa stressitesteissä otetaan huomioon perustana olevien omaisuuserien ryhmän luottoriski, mukaan lukien maksukyvyttömyysriski, mahdolliset ei-lineaariset ja dynaamiset maksukyvyttömyyden korrelaatiot, sekä vakuuksien arvojen kehittyminen. Laitosten olisi otettava huomioon kaikki soveltuvat tiedot kunkin arvopaperin rakenteesta, kuten etuoikeusluokan taso, etuoikeusluokan tiheys, lisävakuusjärjestelmät ja hajautuneisuus, ja ilmaistava ne vastuiden efektiivisenä lukumääränä.

Erityisesti olisi otettava huomioon herkkyys systeemisille markkinavaikutuksille, jotka vaikuttavat esimerkiksi likviditeetin ehtymiseen tai omaisuuserien korrelaatioiden lisääntymiseen kaikilla strukturoidun tuotteen tasoilla. Lisäksi olisi arvioitava maineriskejä, jotka johtavat esimerkiksi rahoitusongelmiin.

Stressitesteissä tulisi käsitellä kaikkia sovellettavia sopimusjärjestelyjä, upotettujen laukaisijoiden mahdollista vaikutusta (esim. ennenaikaista kuoletusta koskevat ehdot), arvopaperistamisen rakenteen vipuvaikutusta ja rakenteesta johtuvia likviditeetti-/rahoitusriskejä (esim. kassavirran epätasapainoa ja ennakkomaksuehtoja, muun muassa suhteessa korkomuutoksiin).

Skenaarioissa tulisi ottaa huomioon mahdollisuus yhden tai useamman sopimuksellisen arvopaperistamisrakenteessa mukana olevan vastapuolen maksukyvyttömyydestä, erityisesti niiden, jotka toimivat tiettyjen etuoikeusluokkien takaajina.

Jos laitos käyttää ulkopuolisia arvioita arvopaperistettujen tuotteiden riskien arvioinnissa, kyseisiä arvioita olisi tarkasteltava kriittisesti, ja niitä sisältäviä skenaarioita, mukaan lukien luokitusluokkien erityiset arvonalenemiset, olisi arvioitava stressitestaamalla esimerkiksi (historiallisia) arvioiden siirtymämatriiseja.

Stressitestauksen lähestymistapaa suunnitellessaan laitosten olisi otettava huomioon seuraavat seikat:

• a) Strukturoituja luottotuotteita koskevien stressitestien vaikutukset materialisoituvat omaisuuserien ryhmän tasolla kasvavina maksukyvyttömyystapauksina (tai PD- ja LGD-arvoina, jos sovellettavissa). Siksi häiriöiden aikana tulisi odottaa ennakoitujen tappiolukujen ja sääntelyperustaisten pääomavaatimusten kasvua (sekä alenemien suurempaa todennäköisyyttä).
• b) Muita vaikutuksia voivat tuottaa nettokassavirran väheneminen, kaupankäynnin tappioiden ja arvonalennuksien lisääntyminen tai sääntelyperustaisten parametrien (esim. pysyvän varainhankinnan vaatimus) aleneminen.

4.7.3 Markkinariski

Laitosten olisi otettava huomioon markkinariski, erityisesti riskit, jotka johtuvat positioiden arvon epäedullisista muutoksista, jotka taasen johtuvat markkinahintojen muutoksista hyödyke-, luotto-, osake-, valuutta- ja korkoriskitekijöissä. Kaupankäyntivaraston positioiden korkoriskit olisi otettava huomioon markkinariskin osana.

Laitosten olisi suoritettava stressitestejä, jotka kohdistuvat positioihin kaupankäyntitarkoituksessa pidettävissä ja käypään arvoon arvostettavissa rahoitusinstrumenteissa, jotka raportoidaan muissa laajan tuloksen (FVOCI) salkuissa (rahoitusvarojen kirjanpidollinen luokitus), mukaan lukien arvopaperistamisvälineet/-positiot ja katetut joukkolainat. Nämä stressitestit olisi suoritettava osana koko laitoksen laajuista stressitestausta sekä markkinariskin hallinnan ja laskennan tarkoituksiin.

Laitosten olisi sovellettava kaikkiin positioihin useita vakavia mutta uskottavia skenaarioita, joihin viitataan edellisessä kohdassa, esim. markkinahintojen poikkeuksellisia muutoksia, likviditeettivajetta markkinoilla ja suurten markkinatoimijoiden maksukyvyttömyyttä. Eri markkinoiden väliset riippuvuus- ja korrelaatiosuhteet ja näin ollen epäedulliset korrelaatioiden muutokset olisi myös otettava soveltuvin osin huomioon ja sisällytettävä laskelmiin. Luottoriskin oikaisut ja laitoksen salkkuihin liittyvät varaukset (esim. likviditeettivaraukset epävarmuustekijöiden mallintamiseksi) olisi otettava stressitesteissä yhtä lailla huomioon. Markkinariskiin kohdistuvat käänteiset stressitestit olisi perusteltava.

Näitä stressitestejä kalibroitaessa laitosten olisi otettava huomioon vähintään salkkujensa ja muiden soveltuvien rahoitusinstrumenttiensa luonne ja ominaisuudet (esim. yksinkertaiset/eksoottiset tuotteet, likviditeetti, maturiteetti), kaupankäyntistrategiansa sekä laitoksiin liittyvät kulut ja laitosten suojaamiseen tai riskien hallintaan mahdollisesti kuluva aika vaikeissa markkinaolosuhteissa.

Koska instrumentit ja kaupankäyntistrategiat muuttuvat ajan kuluessa, laitosten olisi varmistettava, että stressitestejä päivitetään kyseisten muutosten mukaisesti.

Laitosten olisi kehitettävä tarvittaessa sopiva lähestymistapa häntäriskin aliarvioinnin huomioon ottamiseksi historiallisten tietojen avulla (ns. fat tail -riskit), esim. soveltamalla useita hypoteettisia skenaarioita. Kun riskiä arvioidaan prosenttimääräisinä luottamustasoina, häntätapahtumat olisi otettava huomioon myös kyseiset luottamustasot ylittäen.

Laitosten olisi erityisesti

• a) arvioitava laajojen markkinahäiriöiden seuraukset ja tunnistettava uskottavat tilanteet, jotka voisivat johtaa epätavallisen suuriin tappioihin ja joiden pitäisi soveltuvin osin sisältää myös tilanteita, joissa kaikilla keskeisillä riskityypeillä on pieni toteutumistodennäköisyys, erityisesti markkinariskien eri komponenteilla; salkkutason stressitesteissä voitaisiin tarkastella epäedullisten korrelaatiomuutosten vaikutuksia; johdon toimien lieventävät vaikutukset olisi hyvä ottaa huomioon, jos ne perustuvat uskottaviin oletuksiin markkinoiden likvidiydestä
• b) otettava käyttöön lista toimenpiteistä, jotka sisältävät rajoituksia ja muita mahdollisia toteutettuja toimia, joiden tarkoitus on vähentää riskejä ja suojella omia varoja; erityisesti laitosten asettamat rajoitukset valuuttakursseja, korkotasoa, osakehintaa ja hyödykkeiden hintaa koskeville riskeille olisi otettava huomioon soveltuvin osin ja verrattava niitä stressitestien laskelmiin.

4.7.4 Operatiivinen riski

Laitosten tulisi olla tietoisia siitä, että operatiiviseen riskiin liittyvät soveltuvat riskiparametrit voivat olla peräisin puutteellisista tai epäonnistuneista sisäisistä menettelyistä, ihmisistä ja järjestelmistä, mukaan lukien oikeudelliset riskit, tai ulkopuolisista tapahtumista, ja ne voivat vaikuttaa kaikkiin laitoksen tuotteisiin ja toimintoihin.

Soveltuvien riskiparametrien stressitestaamista varten laitosten olisi käytettävä operatiivisten tappioiden pääasiallisena mittarina tulosvaikutusta (P&L). Mahdollisia operatiivisen riskin aiheuttamia sisäisiä vaikutuksia olisi pidettävänä operatiivisen riskin aiheuttamana tappiona (esim. vaihtoehtoiskustannusten sisäiset vaikutukset tai sisäiset kustannukset kuten ylityö/bonukset jne. liittyessään operatiivisen riskin aiheuttamaan tapahtumaan). Lisäksi operatiivisen riskin aiheuttamista tapahtumista johtuvat tulevat tappiot olisi otettava huomioon (pois lukien makrotalouden ympäristöön kohdistuvat kerrannaisvaikutukset) ja vain stressitestin tarkoitukseen. Vähintään kehittyneiden mittaamismenetelmien (AMA) järjestelmään kuuluvien laitosten olisi otettava nämä tappiot huomioon, kun ne siirretään sisäiseen tappiotietokantaan, jotta voitaisiin laskea lisäpääomavaatimukset. Kun historiallisia tietoja, ulkopuolisia tietoja tai skenaarioita käytetään syötteinä tulos- ja RWA-ennusteille, laitosten olisi otettava huomioon mahdollisen kaksinkertaisen laskennan vaikutukset ja vältettävä sitä tietojen syötössä.

Koska operatiiviset tappiot voivat aiheuttaa kerrannaisvaikutuksia (esim. maineriskiä), kyseisten vaikutusten huomioon ottamiseksi laitoksen laajuiseen stressitestiin olisi sisällytettävä operatiivisen riskin stressitestiohjelma, jonka tulisi sisältää likviditeetin ja omien varojen vaatimusten välisiä yhteyksiä. Laitosten olisi analysoitava vähintään

• a) laitoksen toimintariski ja sen riskikulttuuri ja viimeksi kirjatut operatiiviset tappiot, keskittyen tappioiden ja bruttotulojen muutoksiin viime vuosina
• b) liiketoimintaympäristö, mukaan lukien maantieteelliset sijainnit, joissa laitos toimii, sekä makrotalouden olosuhteet
• c) henkilöstömäärän kehitys ja taseen koko ja kompleksisuus edeltävinä vuosina, mukaan lukien yritystason tapahtumista kuten fuusioista ja yritysostoista johtuvat rakenteelliset muutokset
• d) tietoteknisen infrastruktuurin merkittävien elementtien muutokset
• e) kompensaatiojärjestelmiin liittyvä kannustamisen aste ja sen suunta
• f) menettelyjen ja toimintatapojen sekä tuotteiden ja tietoteknisten järjestelmien monimutkaisuus
• g) ulkoistamisen laajuus ottaen huomioon kaikkiin ulkoistamisjärjestelyihin ja ulkoisiin markkinainfrastruktuureihin liittyvä keskittymäriski
• h) mallinnusriskiin liittyvä haavoittuvuus erityisesti aloilla, jotka liittyvät kaupankäyntiin rahoitusvälineillä, riskin mittaamiseen ja hallintaan sekä pääoman kohdentamiseen.

Lisäksi olisi tarkasteltava laitoskohtaisia riskitekijöitä ja käytettävä niitä skenaarionsuunnittelun syöttötietoina. AMA-järjestelmään kuuluvien laitosten olisi testattava liiketoimintaympäristöään ja sisäiseen valvontaan liittyviä tekijöitä (BEICF-tekijät).

Laitosten olisi operatiivista riskiään määrittäessään otettava huomioon yksittäisten laitoskohtaisten riskitekijöiden vuorovaikutukset ja yksittäiset altistumiset.

Laitosten olisi analysoitava mahdollinen operatiivisen riskin tappioiden vaikutus luotto- ja markkinariskeihin.

Stressitestitapahtumien analyysiin tulisi kuulua asiantuntija-arvio vähintään harvinaisten mutta vakavien tapahtumien osalta.

Laitosten olisi suunniteltava vakavia mutta uskottavia stressitapahtumia. Oletukset voivat poiketa niistä oletuksista, joita käytetään luotto- ja markkinariskien stressiskenaarioissa. Vakavien mutta uskottavien stressitestiskenaarioiden olisi perustuttava asiantuntija-arvioon mahdollisen historiallisen tiedon puutteen paikkaamiseksi, kun laitos laajentaa liiketoimintaansa paikallisille tai kansainvälisille markkinoille fuusioiden ja yritysostojen kautta tai suunnittelemalla uusia tuotteita tai uuden liiketoiminta-alueen.

Laitosten olisi muodostettava stressitestiohjelma sekä sisäisen että ulkoisen tiedon perusteella, analysoiden huolellisesti

• a) korostuskertoimien käyttö (esim. tilanteessa, jossa ulkoiset tiedot on skaalattu alas, skaalausta voidaan vähentää) ja mahdollinen lisävaikutusten tarve, joka voi johtua muuttuvista korostuskertoimista stressitilanteissa
• b) kriteerit tietojen soveltuvuuden määrittämiselle (esim. suurta tappiota koskevia tietoja, joita ei pidetä merkityksellisinä, voidaan käyttää stressitestissä, vakavaraisuusasetuksen vaatimusten lisäksi).

4.7.5 Menettelytapariski ja siihen liittyvät oikeudenkäyntikulut

Laitosten olisi otettava huomioon, että menettelytapariski osana operatiivisen riskin piiriin kuuluvaa oikeudellista riskiä johtuu epäasianmukaisesta rahoituspalvelujen tarjoamisesta johtuvien tappioiden nykyisestä tai tulevasta riskistä ja siihen liittyvistä oikeudenkäyntikuluista, mukaan lukien tahallinen ja tuottamuksellinen väärinkäyttö.

Laitosten olisi stressitesteissään arvioitava seuraavien vastuiden mielekkyyttä ja merkitystä menettelytapariskiin ja siihen liittyviin oikeudenkäyntikuluihin nähden:

• a) tuotteiden harhaanjohtava myynti sekä vähittäis- että tukkumarkkinoilla
• b) tyrkyttävä tuotteiden ristiinmyynti vähittäisasiakkaille, esimerkkeinä pakatut pankkitilit tai lisätuotteet, joita asiakkaat eivät tarvitse
• c) liiketoiminnan eturistiriidat
• d) vertailukorkokantojen, valuuttakurssien tai muiden rahoitusinstrumenttien tai indeksien manipulointi laitoksen voittojen parantamiseksi
• e) epäreilut esteet rahoitustuotteiden vaihtamiseksi niiden maturiteetin aikana ja/tai rahoituspalvelutarjoajan vaihtamiseksi
• f) huonosti suunnitellut jakelukanavat, jotka voivat johtaa eturistiriitoihin väärin kannustimin
• g) tuotteiden epäreilu automaattinen uusiminen tai käytön lopettamisesta seuraavat rangaistukset
• h) asiakkaiden valitusten epäoikeudenmukainen käsittely.

Kun menettelytapariskiä mitataan, laitosten olisi otettava huomioon a) epävarmuus, joka liittyy menettelytapaan liittyvistä tapahtumista johtuviin varauksiin tai odotettuihin tappioihin, ja b) häntäriskeihin liittyvät äärimmäiset tappiot (odottamattomat tappiot). Laitosten olisi arvioitava pääomatarpeitaan kyseisissä tapahtumissa ja skenaarioissa, ja niiden olisi otettava huomioon menettelytapoihin liittyvien tappioiden vaikutus maineeseen. Periaatteessa tunnetuista menettelytavan ongelmista odotettavat tappiot olisi katettava varauksina ja sisällytettävä tuloslaskelmaan, kun taas odottamattomat tappiot lasketaan ja ne katetaan laitoksen pääomavaatimuksin. Testattujen menettelytapoihin liittyvien tappioiden ennusteen jälkeinen mahdollinen ylijäämä olisi sisällytettävä laitoksen mahdollisia pääomatarpeita koskevaan arvioon.

Laitosten olisi arvioitava menettelytapariskistä johtuvat odotetut tappiot yli olemassa olevien varausten ja huomioida nämä ennusteissa, jotta voitaisiin havaita se riski, että varaukset ovat riittämättömiä tai ajallisesti epäsopivia. Laitosten olisi arvioitava tarvittaessa, ovatko tulevat voitot riittäviä näiden skenaarioiden mukaisten lisätappioiden tai kulujen kattamiseen, ja sisällytettävä tämä tieto osaksi pääomasuunnitelmiaan.

Laitosten olisi kerättävä ja analysoitava määrällistä ja laadullista tietoa liiketoimintansa laajuudesta haavoittuvilla alueilla. Laitosten olisi myös toimitettava tietoa sellaisten merkittävien oletusten tueksi, joihin laitosten menettelytapoihin liittyviä kuluja koskevat arviot perustuvat.

Niissä harvoissa tapauksissa, joissa laitos ei kykene antamaan arviota yksittäisestä merkittävästä menettelytapariskistä suuren epävarmuuden vuoksi, laitoksen olisi selvennettävä, että asia on niin ja toimittaa todisteet ja oletukset, jotka tukevat tätä arviota.

Stressitestausta olisi käytettävä tarvittaessa häntäriskeihin liittyvien äärimmäisten tappioiden arviointiin (odottamattomat tappiot) ja sen arvioimiseen, tulisiko lisäpääomaa pidättää Pilari 2 -sääntelyn mukaisesti.

Laitosten olisi muodostettava näkemys odottamattomista tappioista, jotka voivat johtua menettelytapoihin liittyvistä tapahtumista. Sen tulisi perustua

• a) arviointiin
• b) historialliseen tappiokokemukseen (esim. laitoksen suurin menettelytapoihin liittyvä tappio viimeisten viiden vuoden aikana)
• c) odotettuun menettelytapoihin liittyvän tappion vuositasoon
• d) menettelytapoihin liittyviin skenaarioihin, joissa tarkastellaan mahdollisia altistumisia lyhyellä aikajänteellä (esim. viisi vuotta)
• e) samankaltaisten yhteisöjen tai samanlaisessa tilanteessa olevien yhteisöjen (esim. joissa oikeudenkäyntikuluja) kokemiin tappioihin.

4.7.6 Likviditeettiriski

Laitosten olisi otettava huomioon, että likviditeetti- tai rahoitusriskejä syntyy, kun laitos ei pysty saavuttamaan nykyisiä ja tulevia kassavirtojaan.

Laitosten olisi otettava huomioon, että likviditeetti- ja rahoitusriskit kattavat

• a) lyhyen ja keskipitkän aikavälin likviditeettiriskit
• b) rahoitusriskit.

Laitosten olisi analysoitava ja mitattava itseään sellaisten riskitekijöiden osalta, jotka liittyvät sekä varoihin että velkoihin liittyviin eriin sekä taseen ulkopuolisiin sitoumuksiin, jotka on määritelty EPV:n ohjeissa valvojan arviointiprosessin (SREP) yhteisistä menettelyistä ja menetelmistä.

Laitoksen suorittamassa riskitekijöiden analyysissa olisi otettava huomioon muun muassa

• a) makrotalouden olosuhteiden vaikutus, esim. korkokannan sokkien vaikutus ehdollisiin kassavirtoihin
• b) varojen ja velkojen valuutta, myös taseen ulkopuolisissa erissä, joka osoittaa vaihdettavuuteen liittyvää riskiä ja mahdollisia häiriöitä valuuttamarkkinoille pääsyssä
• c) likviditeettitarpeiden sijainti ja saatavilla olevat varat, konsernin sisäiset likviditeetin transaktiot ja varojen siirtoon lainkäyttöalueiden tai konsernin yhteisöjen välillä liittyviin rajoitteisiin liittyvä riski
• d) toimet, joita laitos saattaa toteuttaa säilyttääkseen maineensa tai toimilupansa (esim. ennen eräpäivää eräännytettävien velkojen varhainen takaisinmaksu)
• e) tiettyihin toimintoihin liittyvien riskien sisällyttäminen, esimerkiksi perusarvopapereiden välityspalvelujen (prime brokerage) tapauksessa, jossa voidaan vaatia jonkinasteista symmetriaa arvopaperien lainanantaja- ja -ottajapuolten välillä, esim. asiakkaiden pitkäaikaiset positiot rahoitetaan käyttämällä asiakkaiden lyhyiden kauppojen saamisia. Kyseinen symmetria riippuu vastapuolten käytöksestä ja siihen liittyy siksi maineriski. Kyseisen riskin tapauksessa se voi laukaista kaupan purkautumisen, mikä johtaisi siihen, että arvopaperit (sekä niiden rahoitustarve) jäisivät odottamattomasti laitoksen taseeseen
• f) ulkoisista, sisäisistä tai sopimuksellisista tapahtumista johtuvat rahoitusjakson rakenteeseen liittyvät haavoittuvuudet
• g) normaaleissa olosuhteissa realistiset run off -asteet, jotka kiihtyvät stressikausina
• h) rahoituksen keskittymät
• i) tulevaa taseen kasvua koskevat arviot.

Laitosten olisi altistettava nämä riskitekijät herkkyysanalyyseille, joista puolestaan olisi saatava asianmukaista määrällistä taustatietoa skenaarioiden suunnittelua varten.

Laitosten olisi sovellettava kolmea seuraavaa stressiskenaarioiden tyyppiä: laitoskohtaista skenaariota, markkinoiden laajuista skenaariota ja kahden mainitun yhdistelmää. Laitoskohtaisessa stressiskenaariossa olisi oletettava tapahtuvan laitoskohtaisia tapahtumia (esim. luokituksen aleneminen, suurimman rahoitusalan vastapuolen maksukyvyttömyys, markkinoille pääsyn ongelmat, valuutan vaihdettavuuden ongelmat, suurimpia kassavirtoja tarjoavan vastapuolen maksukyvyttömyys), kun taas markkinoiden laajuisessa stressiskenaarioissa vaikutusten olisi oletettava koskevan laitosryhmää tai koko rahoitusalaa (esim. rahoitusmarkkinoiden ehtojen huonontuminen tai niiden maiden luokituksen aleneminen, joissa laitos toimii).

Laitosten olisi suunniteltava stressitestauksessaan erilaisia aikajänteitä. Aikajänteiden tulisi vaihdella vuorokaudesta vähintään kahteentoista kuukauteen. Päivän sisäisille likviditeettiriskeille tulisi olla erilliset stressitestit. Aikajänteessä tulisi näkyä esimerkiksi lyhyt, akuutti stressijakso (korkeintaan 30 päivää, jotta kyseiset jaksot voidaan kattaa vaihtamatta liiketoimintamallia), jota seuraa pidempi, vähemmän akuutin mutta pitkittyneemmän stressin jakso (3–12 kuukautta).

Laitosten olisi yhdistettävä lyhyen ja keskipitkän aikavälin likviditeettiriskin stressi rahoitusriskin stressiin tarkastelemalla vähintään 12 kuukauden ajanjaksoa.

Laitosten olisi suunniteltava asiakkaille, kuten tallettajille, muille varojen tarjoajille ja vastapuolille, joukko epäedullisia käytösmalleja jokaista skenaariota ja aikajännettä varten.

Skenaarioiden suunnittelussa laitosten olisi otettava huomioon muiden riskityyppien stressitapahtumien, esim. luottoriskitappioiden ja maineriskin tapahtumien, vaikutukset likviditeettiasemaansa sekä mahdollisen pikamyynnin vaikutukset (esim. heijastusvaikutukset) muilta laitoksilta tai omasta likviditeettipuskuristaan laitosten hallussa olevien omaisuuserien markkinoilta-markkinoille-arvoon.

Vaikutuksen suuruuden laskennassa pääasiallisen menetelmän olisi oltava nettokassavirtaprofiili. Laitos määrittää kussakin skenaariossa ja kullakin stressitasolla tulevat ja lähtevät kassavirrat, jotka arvioidaan jokaiselle tulevalle ajanjaksolle, ja tuloksena olevat nettokassavirrat. Laitosten olisi otettava huomioon nettokassavirtojen alhaisin kertymäkohta kussakin skenaariossa arvioidun ajanjakson aikana.

Laitosten olisi laajennettava analyysinsa tarvittaessa muihin mittareihin, esimerkiksi seuraaviin:

• a) likviditeettisuhteet ja muut kehyksessä käytetyt mittarit, joiden olisi sisällettävä muun muassa valvontaperusteisia likviditeettisuhteita ja -mittareita, erityisesti maksuvalmiusvaatimuksen ja pysyvän varainhankinnan vaatimuksen
• b) laitoksen käytettävissä oleva likviditeettipuskuri (yli mainittujen tunnuslukujen) sekä muita tasapainottavia toimenpiteitä, eli niiden likviditeetinhankintakapasiteetti, jokaista stressiskenaariota kohti; tämän mittarin stressitestauksen yhteyteen olisi liitettävä arviointi kiinnitettyjen omaisuuserien osuuteen ja luonteeseen kohdistuvasta vaikutuksesta
• c) laitoksen selviytymishorisontti, joka perustuu sen likviditeetinhankintakapasiteettiin, eli laitoksen valmiuksiin pitää hallussaan tai saada käyttöönsä likviditeettiä lyhyellä aikavälillä, keskipitkällä aikavälillä ja pitkällä aikavälillä stressiskenaarioiden perusteella, kuten on määritelty EPV:n ohjeissa valvojan arviointiprosessin (SREP) yhteisistä menettelyistä ja menetelmistä, ja stressitestatut kassavirrat tasapainottavien toimenpiteiden kanssa samanaikaisesti sekä ennen niitä ja niiden jälkeen
• d) vakavaraisuus ja kannattavuus.

Kun erilaisia stressiskenaarioita sovelletaan, laitosten olisi arvioitava ja korostettava keskuspankkien tarjoamia tasapainottavia vaikutuksia (rahapolitiikka) ja käytettävä varovaista lähestymistapaa.

Likviditeetin stressitestien mittareiden olisi sisällettävä tarvittaessa ja vähintään kaikkien merkittävien valuuttojen osalta valuutan yksityiskohtaiset tiedot, jotta skenaarioiden oletukset voitaisiin analysoida valuuttakohtaisesti (esim. valuuttakurssien volatiliteetti tai valuuttapoikkeamat).

Laitosten olisi tarvittaessa sisällytettävä likviditeetin stressitestit laitoksen laajuisiin stressitesteihin ja otettava huomioon likviditeetin stressitestien kattamien ja laitoksen laajuisten vakavaraisuuteen kohdistuvien stressitestien kattamien ajanjaksojen erot. Laitosten olisi arvioitava vähintään kasvavien rahoituskulujen vaikutus tuloslaskelmaan. Lisäksi laitosten olisi otettava huomioon, että rahoituskulujen liittäminen vakavaraisuusasemaan voi vaikuttaa likviditeetin stressitestin laatuun, tarkemmin sanoen likviditeetin liian hitaana heikkenemisenä.

4.7.7 Muuhun kuin kaupankäyntitoimintaan liittyvä korkoriski

Tämä jakso ei rajoita EPV:n ohjeita muuhun kuin kaupankäyntitoimintaan liittyvän korkoriskin hallinnasta.

Stressitestien olisi tuettava ja oltava olennainen osa rahoitustaseen korkoriskin sisäistä hallintajärjestelmää.

Stressitestitarkoituksiin käytettävien korkoskenaarioiden, myös direktiivin 2013/36/EU muun kuin kaupankäyntitoiminnan aiheuttamia korkoriskejä koskevan 98 artiklan 5 kohdan soveltamistarkoituksissa, olisi oltava riittäviä kaikkien merkittävien korkoriskien, esim. gap riskin, korkoperusteriskin ja optioriskin tunnistamiseksi.

Laitosten olisi varmistettava, että edellisessä kappaleessa mainitut testit eivät perustu ainoastaan rinnakkaiseen muutokseen vaan että niiden skenaarioiden analyyseissa otetaan huomioon korkokäyrän muodon liikkeet ja muutokset.

Laitosten olisi otettava huomioon

• a) leviämisriski, joka johtuu viitekorkojen epäsuhteesta ajanjaksokohtaisen rahoituksen ja sijoitusten välillä
• b) kytkettyjen optioiden sopimuksiin liittyvät ennenaikaisen erääntymisen riskit, jotka voisivat pakottaa laitoksen uuteen transaktioon epäedullisemmilla ehdoilla.

Laitosten olisi oltava tietoisia mahdollisista epäsuorista korkovaikutuksista, jotka aiheuttavat tappioita muualla (esim. että lainakorkoihin kohdistuvat heijastusvaikutukset voivat laukaista lisänä luottoriskitappioita, mikä johtuu asiakkaan maksukyvyn heikentymisestä).

Yksinkertaisempien rahoitusinstrumenttien tapauksessa laitosten olisi laskettava häiriön vaikutus käyttämällä herkkyysanalyysia (ilman häiriön alkuperän tunnistamista ja soveltamalla häiriötä yksinkertaisesti salkkuun). Jos laitoksella on käytössä monimutkaisempia rahoitusvälineitä, joihin häiriöllä on monitahoisia ja epäsuoria vaikutuksia, laitoksen olisi käytettävä kehittyneempiä lähestymistapoja, jotka sisältävät kyseistä laitoskohtaista riskiä edustavien epäedullisten (stressi)tilanteiden yksityiskohtaiset määritelmät.

4.7.8 Keskittymäriski

Stressitestauksen olisi oltava keskeinen väline keskittymäriskin tunnistamisessa, sillä sen avulla laitokset voivat tunnistaa altistuksien välisiä riippuvuuksia, jotka voivat paljastua vain stressitesteissä tarkastelluissa olosuhteissa, sekä piileviä keskittymiä.

Laitosten olisi otettava huomioon kunkin altistuksen luottoriski, kun tätä riskiä arvioidaan laitosten stressitestausohjelmissa, mutta tarkasteltava myös riskien muita lähteitä, jotka johtuvat tiettyjen altistumisten samankaltaisesta käyttäytymisestä (esim. korkeampi korrelaatio). Analysoitavien riskin lisälähteiden olisi katettava vähintään

• a) yhteen riskikohteeseen perustuvat keskittymät (eli asiakas tai asiakaskokonaisuus asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 39 kohdan määritelmän mukaisesti)
• b) alakohtaiset keskittymät
• c) maantieteelliset keskittymät
• d) tuotekeskittymät
• e) vakuus- ja takuukeskittymät.

Stressitestauksessa, erityisesti laitoksen laajuisessa ja myös konsernin laajuisessa stressitestauksessa, olisi arvioitava keskittymäriskiä tarkastelemalla taseeseen kuuluvia ja sen ulkopuolisia altistumia, sekä pankki-, kauppa-, ja suojauspositioita.

Stressitestissä olisi otettava huomioon mahdolliset liiketoimintaympäristön muutokset, jotka johtaisivat keskittymäriskin toteutumiseen. Erityisesti stressitesteissä olisi otettava huomioon epätavalliset mutta uskottavat korrelaatiomuutokset useiden eri riskitekijöiden välillä sekä äärimmäiset ja epätavalliset riskiparametrien muutokset, jotka ylittävät yksittäiset riskitekijät. Näin voidaan tarkastella skenaarioita, joissa otetaan huomioon yhteen liittyvät riskitekijät ja joihin sisältyy välittömien vaikutusten lisäksi heijastusvaikutuksia.

Riskikeskittymien kehitys niiden reagoidessa samoihin riskitekijöihin olisi otettava stressitesteissä huomioon, mukaan lukien lyhyen aikavälin lisätappioiden riski, joka johtuu keskittyneistä vastuista vähittäis- ja yrityspankkitoiminnan luottokirjanpidossa tai konsernin eri yrityksissä.

Laitosten olisi tarkasteltava yksittäiselle riskitekijälle altistumisen tai useimpien korreloivien riskitekijöiden vaikutusta kaupankäyntivarastoon.

Keskittymäriskin ja/tai keskittymätason skenaarioon kohdistuvan vaikutuksen ennakkotason arvioimiseksi laitosten olisi otettava tarvittaessa huomioon enemmän ja vähemmän monimutkaisia indikaattoreita, esimerkiksi Herfindahl-Hirschman-indeksi (HHI) tai Gini-kerroin.

Laitosten olisi otettava huomioon, että eri keskittymälähteiden välillä voi olla päällekkäisyyksiä. Laitosten ei pitäisi ainoastaan laskea riskivaikutuksia yhteen vaan ottaa käyttöön aggregointimenetelmiä, joissa otetaan huomioon taustatekijät.

4.7.9 Valuuttaluottoriski

Laitosten olisi otettava huomioon, että valuuttaluottoriski

• a) voi syntyä suojaamattoman lainanottajan (eli vähittäisasiakkaiden ja pienten ja keskisuurten yritysten, joilla ei ole luontaista tai rahoituksellista suojaa ja jotka altistuvat lainavaluutan ja suojavaluutan välisille valuuttapoikkeamille, kuten on määritelty asiakirjassa EBA/GL/2014/13), kyvyttömyydestä maksaa lainan korkoja nimetyssä valuutassa, joka on muu kuin sen jäsenvaltion valuutta, jossa laitoksella on toimilupa
• b) liittyy puhtaaseen luotto- ja valuuttamarkkinariskiin
• c) sisältää luoton ja valuuttamarkkinariskin komponenttien ei-lineaarisen suhteen
• d) on yleisen valuuttakurssiriskin vaikutusten alainen
• e) voi syntyä menettelytapariskistä.

Laitosten olisi otettava stressitestausohjelmissaan huomioon valuuttaluottoriski, joka vaikuttaa luottotyyppeihin taseen saamispuolella sekä sen moniin riskilähteisiin, ottaen huomioon, että velallisen kyvyttömyys maksaa velkaansa voi johtua

• a) velallisen sisäisiin tulonlähteisiin liittyvistä riskeistä
• b) sen maan taloustilanteeseen liittyvistä riskeistä, jossa valuutta on käytössä
• c) valuuttariskistä.

Laitosten olisi stressitestiskenaarioita suunnitellessaan ja soveltaessaan otettava huomioon, että valuuttaluottoriskiin kohdistuvat vaikutukset voivat johtua sekä velan arvossa että palvelun, kuten velan, maksuvirroissa tapahtuvasta kasvusta, tai velan arvon noususta verrattuna kotimaan valuutan määräisten vakuutena käytettävien omaisuuserien arvoon.

Laitosten olisi kehitettävä stressiskenaarioita vaihtelemalla eri parametreja, jotta ne voivat ennustaa valuuttaluottosalkun tuloksia erilaisissa tilanteissa, kuten seuraavissa:

• a) olettaen, että isäntämaan valuuttakurssi vahvistuu ennalta määrätyllä prosenttimäärällä
• b) olettaen, että ulkomaan valuuttakurssissa tapahtuu muutos ennalta määrätyllä prosenttimäärällä
• c) yhdistämällä molemmat edellä esitetyt.

Jotta voitaisiin arvioida mahdollista haavoittuvuutta, laitosten olisi kyettävä osoittamaan lisäksi luottoriskitappioita, jotka johtuvat valuuttaluottoriskistä, erillään niistä luottoriskitappioista ja riskimääristä, jotka johtuvat skenaarion vaikutuksesta luottoriskitekijöihin.

Kun stressitesti kohdistuu valuuttaluottoriskiin, laitosten olisi otettava huomioon vähintään

• a) valuuttakurssijärjestelmän tyyppi ja se, miten tämä voisi vaikuttaa valuuttakurssien kehitykseen kotimaan ja ulkomaan valuuttojen välillä
• b) valuuttakurssivaihtelujen herkkyysvaikutus lainanottajien luottoluokituksiin tai - pisteytykseen ja velanhoitokykyyn
• c) luotonantotoiminnan mahdolliset keskittymät yhteen ulkomaiseen valuuttaan tai rajalliseen määrään ulkomaisia valuuttoja, joiden keskinäinen riippuvuussuhde on suuri
• d) luotonantotoiminnan mahdolliset keskittymät maan valuutassa tietyillä talouden aloilla, joilla on ydintoimintaa ulkomaisen valuutan maissa tai markkinoilla, kun kyseisten alojen vastaava kehitys korreloi vahvasti ulkomaisten valuuttojen kanssa
• e) kyky turvata rahoitus tämäntyyppisessä salkussa; laitoksilla, jotka käyttävät sisäisiä malleja luottoriskin pääomavaatimuksen laskemiseen, ulkomaisissa valuutoissa tehtävään luotonantoon liittyvän lisäriskin pitäisi heijastua kyseisten omaisuuserien suurempina riskipainoina, ja mallien, joissa käytettävä muuttujaluettelo on ei-tyhjentävä, olisi sisällettävä korkojen epäsuhdat, luototusasteet, valuuttojen ristikorrelaatio ja volatiliteetti.

Laitosten olisi otettava huomioon mahdolliset merkittävät heikkoudet, joita sisäiset mallit voivat rakenteellisesti sisältää, mukaan lukien mahdollinen valuutan heikkenemisen aliarviointi suhteessa asiakkaan velanmaksukykyyn, ottaen huomioon seuraavat viitteelliset elementit:

• a) Kriisijakson aikaisessa rahapolitiikassa keskitytään usein reaalitalouden stimulointiin alentamalla viitekorkoja merkittävästi, sisäisten mallien sisältäessä mahdollisesti harhaanjohtavaa tietoa näistä epäsuorista vaikutuksista.
• b) Putoavat korkotasot voivat osittain heikentää valuutan vahvistumista, mikä voi aiheuttaa valuuttamääräiseen luotonantoon liittyvän riskin aliarvioimista, sillä nollakoron ympäristössä kyseinen kompromissi ei välttämättä ole mahdollinen pitkällä aikavälillä.

Arvioitaessa valuuttamääräisen luotonannon mahdollisia vaikutuksia kannattavuuteen tietyissä skenaarioissa laitosten olisi tarvittaessa otettava huomioon oikeusjärjestelmä ja soveltuva lainkäyttöalue, joka voi pakottaa laitoksia suorittamaan valuuttamääräistä luotonantoa kotimaisella valuutalla valuuttakurssein, jotka ovat merkittävästi markkinakurssien alapuolella.