4.2 Rahoitustoiminnan korkoriskin tunnistaminen ja hallinta

Laitosten tulisi ottaa huomioon kaikki rahoitustoiminnan korkoherkät instrumentit arvioidessaan ja hallinnoidessaan altistumisia rahoitustoiminnan korkoriskille, muun muassa varat, velat, korkojohdannaiset, muut kuin korkojohdannaiset, joilla on viitekorko, ja muut taseen ulkopuoliset erät (kuten luottositoumukset).

Laitosten tulisi pitää järjestämättömiä saamisia⁶ (ilman varauksia) korkoherkkinä instrumentteina, jotka kuvastavat odotettuja kassavirtoja ja niiden jaksotusta.

⁶ Järjestämättömät saamiset siten kuin ne on määritelty asetuksen (EU) 680/2014 liitteessä V.

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 94 artiklan 1 kohdassa määritetty pieni kaupankäyntivarastoon liittyvä liiketoiminta on 10 kohtaa rajoittamatta otettava mukaan, ellei sen korkoriskiä oteta huomioon toisessa riskimittauksessa.

4.2.2 Pääoman tunnistaminen, laskenta ja kohdentaminen rahoitustoiminnan korkoriskin kannalta

Arvioidessaan sisäisen pääoman määrää, laatua ja jakautumista direktiivin 2013/36/EU 73 artiklan mukaisesti laitosten tulisi perustaa rahoitustoiminnan korkoriskin osuus sisäisen pääoman yleiseen arviointiin laitoksen sisäisten mittausjärjestelmien tuloksista ottaen huomioon tärkeimmät oletukset ja riskirajat. Pääoman kokonaistason tulisi olla oikeasuhteinen sekä laitoksen todellisen mitatun riskitason (rahoitustoiminnan korkoriski mukaan lukien) että sen riskinottohalun kanssa ja dokumentoitu asianmukaisesti laitoksen sisäisen pääoman riittävyyden arviointimenettelyssä (ICAAP-raportti).

Laitosten tulisi osoittaa, että niiden sisäinen pääoma on oikeassa suhteessa niiden rahoitustoiminnan korkoriskitason kanssa, ja ottaa huomioon, kuinka korkotasojen muutoksista aiheutuvat mahdolliset muutokset laitosten taloudellisessa arvossa ja tulevat markkina-arvon muutokset huomioon ottavan nettokorkotulon mittaukset vaikuttavat niiden sisäiseen pääomaan. Laitosten tulisi arvioida rahoitustoiminnan korkoriskin riskimittauksia sisäisen pääomansa määrittämisessä erityisesti ottamalla huomioon, että rahoitustoiminnan korkoriskin mittauksissa riski kartoitetaan täydentävin tavoin (esim. arvioimalla rahoitustoiminnan korkoriskiä eri aikavälillä). Laitosten ei odoteta laskevan sisäistä pääomaansa kahdesti taloudelliselle arvolle ja markkina-arvon muutokset huomioon ottavan nettokorkotulon mittaukselle, mutta sisäisen pääoman kohdentamismenetelmässä tulisi huomioida molemmat rahoitustoiminnan korkoriskin mittaukset ja arvioida nimenomaisesti niiden mahdollinen vaikutus sisäiseen pääomaan.

ICAAP-analyysissaan rahoitustoiminnan korkoriskiä varten vaadittavan sisäisen pääoman määrästä laitosten tulisi huomioida

• (a) sisäinen pääoma, jota pidetään korkojen epäedullisista liikkeistä johtuvien taloudelliseen arvoon kohdistuvien riskien varalta; ja
• (b) sisäiset pääomavaatimukset, jotka johtuvat korkomuutosten vaikutuksesta tulevaan markkina-arvon muutokset huomioon ottavien nettokorkotulojen kapasiteettiin sekä niistä aiheutuvat seuraamukset sisäisiin pääomapuskuritasoihin.

Laitosten ei pitäisi nojautua rahoitustoiminnan korkoriskiä mitatessaan ainoastaan pääoman riittävyyden valvonta-arviointeihin tai valvonnan poikkeavien arvojen testin tulokseen, vaan kehittää ja käyttää myös omia menetelmiään pääoman kohdentamiseksi oman riskinottohalunsa, riskitasonsa ja riskinhallintakäytäntöjensä perusteella. Määrittäessään pääoman asianmukaista tasoa laitosten tulisi huomioida sekä tarvittavan pääoman määrä että laatu.

Tehtäessä pääoman riittävyyden arviointeja rahoitustoiminnan korkoriskiä varten tulisi ottaa huomioon

• (a) sisäisten rajojen koko ja korkoajanjakso rahoitustoiminnan korkoriskille altistumisessa sekä se, saavutetaanko näitä rajoja pääoman laskennan hetkellä;
• (b) oletetut kustannukset suojatessa avoimia positioita, joiden oletetaan hyödyntävän korkojen tulevan tason sisäisiä odotuksia;
• (c) rahoitustoiminnan korkoriskin sisäisten mittausten herkkyys tärkeimpiä tai epätäydellisiä mallinnusoletuksia kohtaan;
• (d) sokki- ja stressiskenaarioiden vaikutus positioihin, jotka on hinnoiteltu erilaisilla korkoindekseillä (korkoperusteriski);
• (e) eri valuuttojen epätäsmäävien positioiden vaikutus taloudelliseen arvoon ja markkina-arvon muutokset huomioon ottavaan nettokorkotuloon;
• (f) kytkettyjen tappioiden ja kytkettyjen ansioiden vaikutus;
• (g) pääoman jakautuminen suhteessa niiden oikeudellisten yksikköjen riskeihin, joihin sovelletaan konsernin vakavaraisuuden konsolidointia, ja lisäksi kokonaispääoman riittävyys konsolidoinnin perusteella;
• (h) perusteena olevan riskin osatekijät; ja
• (i) tilanteet, joissa riski voi toteutua.

Rahoitustoiminnan korkoriskiin liittyvät tulokset pääoman riittävyydestä tulisi ottaa huomioon laitoksen ICAAP-raportissa, ja niiden tulisi vaikuttaa liiketoiminta-alueisiin liittyviin pääoma-arviointeihin.

Jotta laitokset voisivat määrittää rahoitustoiminnan korkoriskin varalta pidettävän sisäisen pääoman määrän, niiden tulisi käyttää liiketoimintaprofiiliinsa sopivia mittausjärjestelmiä ja erilaisia korkosokki- ja korkostressiskenaarioita, jotta ne voisivat määrittää rahoitustoiminnan korkoriskin vaikutusten mahdollisen laajuuden epäedullisissa olosuhteissa.

Sisäisen pääoman malleja käyttävien laitosten tulisi varmistaa, että sisäisen pääoman kohdennus rahoitustoiminnan korkoriskiä varten sisällytetään asianmukaisesti sisäisen pääoman yleiseen kohdennukseen ja että kaikki hajautusta koskevat oletukset dokumentoidaan ja niiden luotettavuus ja vakaus tarkistetaan sellaisiin historiallisiin tietoihin nähden, jotka ovat asianmukaisia yksittäisen laitoksen ja sen toimintamarkkinoiden osalta. Sisäisen pääoman kustannukset voidaan kohdentaa takaisin liiketoimintayksiköille ja tuotteille, jotta voidaan varmistaa, että kustannusten perusteena olevien liiketoimintayksiköiden tai tuotteiden hallinnasta vastuussa olevat henkilöt ymmärtävät kunnolla niiden kaikki kustannukset.

Harkitessaan, tulisiko sisäisen pääoman kohdennus tehdä rahoitustoiminnan korkoriskin suhteessa markkina-arvon muutokset huomioon ottavan nettokorkotulon mittauksiin, laitosten tulisi huomioida

• (a) nettokorkotulojen suhteellinen tärkeys kokonaisnettotulojen kannalta ja siten nettokorkotulojen merkittävien vaihtelujen vaikutus vuodesta toiseen;
• (b) saavutettavissa olevat todelliset nettokorkotulotasot eri skenaarioissa (ts. missä määrin marginaalit ovat riittävän suuret vaimentamaan korkopositioista johtuvaa vaihtelua ja muutoksia velkojen kustannuksissa);
• (c) todellisten tappioiden mahdollisuus stressiolosuhteissa tai pitkän aikavälin markkinaympäristön muutosten tuloksena, jolloin esim. pitkäaikaiseen sijoitukseen tarkoitettujen positioiden realisointi saattaa olla välttämätöntä markkina-arvon muutokset huomioon ottavan nettokorkotulon mittausten vakauttamiseksi;
• (d) korkoherkkien instrumenttien suhteellinen tärkeys (mukaan lukien korkojohdannaiset) rahoitustoiminnassa; mahdolliset vaikutukset näkyvät joko tuloslaskelmassa tai suoraan omassa pääomassa (esim. muiden laajan tuloksen erien kautta); ja
• (e) markkina-arvon muutokset huomioon ottavan nettokorkotulon mittausten vaihtelu, markkina-arvon muutokset huomioon ottavan nettokorkotulon mittausten virtojen vahvuus ja vakaus ja tavanomaisen liiketoiminnan tuottamiseen ja ylläpitämiseen tarvittava tulotaso. Laitosten, joissa on korkea rahoitustoiminnan korkoriskin taso, joka voisi markkinaskenaarioiden uskottavalla vaihteluvälillä johtaa tappioihin, normaalin osakejaon supistumiseen tai liiketoiminnan vähenemiseen, tulisi varmistaa, että niillä on riittävästi pääomaa näiden skenaarioiden epäedullisesta vaikutuksesta selviämiseksi.

Laitosten tulisi harkita sisäisten pääomapuskureiden tarkistamista, jos markkina-arvon muutokset huomioon ottavan nettokorkotulon mittausten alenemisen (ja siten pääoman tuotantokyvyn alenemisen) mahdollisuus stressiolosuhteissa korostuu laitosten stressitesteissä.

4.2.3 Rahoitustoiminnan korkoriskin (IRRBB) hallintastrategia

Laitoksen IRRBB-strategian, mukaan lukien rahoitustoiminnan korkoriskiä koskeva riskinottohalu ja rahoitustoiminnan korkoriskin vähentäminen, tulisi olla osa yleistä strategiaa ja erityisesti strategisia tavoitteita ja riskitavoitteita, jotka hallintoelimen on hyväksyttävä direktiivin 2013/36/EU 88 artiklan 1 kohdan 2 alakohdan a alakohdan mukaisesti.

Laitoksen rahoitustoiminnan korkoriskiä koskeva riskinottohalu tulisi esittää vaihtelevien korkojen hyväksyttävänä vaikutuksena molempiin rahoitustoiminnan korkoriskin mittauksiin ja kuvata asianmukaisin rajoin. Laitosten, jotka altistuvat merkittävästi gap-riskille, korkoperusteriskille tai optioriskille, tulisi määrittää riskinottohalunsa kunkin tällaisen tärkeän rahoitustoiminnan korkoriskin alatyypin kohdalla.

Yleisen IRRBB-strategian tulisi sisältää myös päätös siitä, missä määrin liiketoimintamallin tulisi tukeutua nettokorkotulojen luomiseen ”tuottokäyrällä ratsastaen”, ts. rahoittamalla omaisuuseriä, joiden uudelleenhinnoittelujakso on suhteellisen pitkä, veloilla, joiden uudelleenhinnoittelujakso on suhteellisen lyhyt. Kun liiketoimintamalli on voimakkaasti riippuvainen tästä nettokorkotulolähteestä, hallintoelimen tulisi selittää IRRBB-strategiansa ja se, kuinka se aikoo selvitä jaksoista, joina tuottokäyrä on vaakasuora tai laskeva.

Laitosten tulisi arvioida asianmukaisesti ehdotuksia uusien tuotteiden käytöstä tai osallistumisesta uusiin toimiin taikka riskinotto- tai suojausstrategioihin ennen hankintaa tai toteutusta sen varmistamiseksi, että on määritetty tuotteen tai toimen pätevän ja tehokkaan rahoitustoiminnan korkoriskin hallinnan edellyttämät resurssit, että ehdotetut toimet vastaavat laitoksen yleistä riskinottohalua ja että on laadittu toimenpiteet ehdotetun tuotteen tai toimen riskien tunnistamiseksi, mittaamiseksi, valvomiseksi ja hallinnoimiseksi. Tulisi varmistaa, että näiden uusien tuotteiden ja toimien rahoitustoiminnan korkoriskin hallinnan piirteet ymmärretään hyvin.

Laitoksilla, jotka käyttävät johdannaisinstrumentteja vähentääkseen altistumistaan rahoitustoiminnan korkoriskille, tulisi olla tarvittavat tiedot ja asiantuntemus. Jokaisen laitoksen tulisi osoittaa, että se ymmärtää korkojohdannaisilla suojautumisen seuraukset.

Laitoksilla, jotka käyttävät asiakaskäyttäytymismalleja lähtötietoina mitatakseen altistumistaan rahoitustoiminnan korkoriskille, tulisi olla tarvittavat tiedot ja asiantuntemus. Jokaisen laitoksen tulisi pystyä osoittamaan, että se ymmärtää asiakaskuntansa käyttäytymisen mallintamisen seuraukset.

Suojaustoimiin liittyviä päätöksiä tehdessään laitosten tulisi olla tietoisia kirjanpitokäytäntöjen vaikutuksesta, mutta kirjanpitokäsittelyn ei tulisi olla riskinhallintamenetelmän perusteena.

Konsolidoivien laitosten tulisi varmistaa, että sisäiset ohjaus- ja hallintojärjestelyt ja rahoitustoiminnan korkoriskin hallinnan menettelyt ovat oikeassa suhteessa ja integroitu hyvin konsolidoinnin ja alakonsolidoinnin tasoilla.

4.2.4 Rahoitustoiminnan korkoriskin hallinnan kehys ja vastuut

Kun otetaan huomioon direktiivin 2013/36/EU 74 ja 88 artiklan mukaiset sisäiset ohjaus- ja hallintojärjestelyt, laitosten tulee, suhteessa rahoitustoiminnan korkoriskiin, varmistaa seuraavat:

• (a) Laitoksen tulisi varmistaa, että perimmäinen vastuu rahoitustoiminnan korkoriskin hallintakehyksen valvonnasta, laitoksen riskinottohalun kehyksestä ja sisäisen pääoman määrästä, tyypistä ja jakautumisesta on sen ylimmällä hallintoelimellä, jotta riskit saataisiin katettua asiaankuuluvasti. Hallintoelimen tulisi määrittää laitoksen yleinen IRRBB-strategia sekä hyväksyä sitä koskevat käytännöt ja prosessit. Hallintoelimen tulisi kuitenkin antaa rahoitustoiminnan korkoriskin valvonta- ja hallintatehtävät toimivalle johdolle, yksittäisille asiantuntijoille tai varojen ja velkojen hallinnasta vastaavalle komitealle kohdassa 42 tarkemmin määritetyissä tilanteissa.
• (b) Laitoksen tulee varmistaa, että sillä on käytössä rahoitustoiminnan korkoriskin hallintakehys, joka luo selkeät vastuurajat ja koostuu rajajärjestelmästä, käytännöistä, prosesseista ja sisäisistä valvontatoimista, mukaan lukien kehyksen tehokkuuden riippumattomat tarkastelut ja arvioinnit.
• (c) Laitoksen tulisi varmistaa, että rahoitustoiminnan korkoriskin arvioinnissa tarkoitetut järjestelyt, prosessit ja mekanismit ovat kattavia ja oikeassa suhteessa liiketoimintamallille ja laitoksen toiminnalle ominaisten riskien luonteeseen, laajuuteen ja monimutkaisuuteen nähden.

Hallintoelimen tulisi olla vastuussa erityisesti seuraavista:

• (a) Rahoitustoiminnan korkoriskille altistumisen luonteen ja tason ymmärtäminen. Hallintoelimen tulisi varmistaa, että olemassa on selkeät rahoitustoiminnan korkoriskin riskinottohalua koskevat ohjeet, jotka on suhteutettu laitoksen liiketoimintastrategioihin.
• (b) Sen vahvistaminen, että asianmukaiset, hyväksyttyjen strategioiden ja käytäntöjen kanssa yhdenmukaiset toimet toteutetaan rahoitustoiminnan korkoriskin tunnistamiseksi, mittaamiseksi, valvomiseksi ja hallinnoimiseksi. Tältä osin hallintoelin tai sen delegoimat tahot ovat vastuussa seuraavien asettamisesta:
• i. rahoitustoiminnan korkoriskin asianmukaiset rajat, mukaan lukien poikkeuksia varten tarvittavien erityiskäytäntöjen ja -hyväksyntöjen määritelmä, sekä näiden rajojen noudattamisen varmistaminen;
• ii. järjestelmät ja standardit rahoitustoiminnan korkoriskin mittaamista, positioiden arvottamista ja suorituksen arviointia varten, mukaan lukien korkosokkien, parametrien ja stressiskenaarioiden päivitysmenetelmät sekä tärkeimmät laitoksen IRRBB-analyysin perusteena olevat oletukset;
• iii. kattava rahoitustoiminnan korkoriskin raportointi- ja arviointiprosessi; ja
• iv. tehokkaat sisäiset valvontatoimet ja johdon tietojärjestelmät (MIS:t).
• (c) Merkittävien suojautumis- tai riskinottoaloitteiden hyväksyminen ennen täytäntöönpanoa. Positioiden, jotka liittyvät sisäisiin riskin siirtoihin rahoitustoiminnan ja kaupankäyntitoiminnan välillä, tulisi olla dokumentoitu asianmukaisesti.
• (d) IRRBB-hallintakäytäntöjen, -menettelyiden ja -rajojen hyväksynnän, täytäntöönpanon ja arvioinnin valvonnan toteuttaminen. Laitoksen rahoitustoiminnan korkoriskille altistumisen taso ja siinä tapahtuvat muutokset tulisi toimittaa hallintoelimelle säännöllisesti (vähintään neljännesvuosittain).
• (e) Sen varmistaminen, että IRRBB-mittausmenetelmien validointi ja vastaavan malliriskin arviointi on sisällytetty muodolliseen käytäntöprosessiin, joka hallintoelimen tai sen delegoimien tahojen tulisi arvioida ja hyväksyä.
• (f) Delegoimiensa tahojen toiminnan ymmärtäminen ja arviointi rahoitustoiminnan korkoriskin valvonnassa ja hallinnassa, hallintoelimen hyväksymien käytäntöjen mukaisesti, perustuen oikea-aikaisten ja riittävän yksityiskohtaisten tietojen säännöllisiin arviointeihin.
• (g) Laitoksen IRRBB-strategioiden seuraamusten ja sen ymmärtäminen, mikä yhteys niillä voi olla markkinoihin, likviditeettiin, luottoriskiin ja operatiiviseen riskiin, mutta edellyttämättä, että kaikki hallintoelimen jäsenet ovat alan asiantuntijoita. Joillakin jäsenillä tulisi olla riittävästi teknistä tietämystä, jotta he voisivat kyseenalaistaa ja haastaa hallintoelimelle tehdyt raportit. Laitoksen tulisi vahvistaa, että hallintoelimen jäsenet ovat vastuussa sen varmistamisesta, että toimivalla johdolla on taidot ymmärtää rahoitustoiminnan korkoriski ja että rahoitustoiminnan korkoriskin hallinta toteutetaan riittävin resurssein.

Laitoksilla tulisi olla käytössä tehtävien jakamiseen liittyvät järjestelyt ja menetelmät kaikkien hallintoelimen IRRBB-valvontaa tai -hallintaa koskevien delegointien osalta, mukaan lukien rajoituksetta seuraavat:

• (a) Hallintoelimen tulisi tunnistaa henkilöt tai komiteat, joille hallintoelimen tehtäviä annetaan IRRBB-menettelyjen ja -käytäntöjen kehittämiseksi, kuten toimiva johto, yksittäiset asiantuntijat tai varojen ja velkojen hallinnasta vastaava komitea (ALCO), sekä asettaa tavoitteet selvästi.
• (b) Hallintoelimen tulisi varmistaa, että rahoitustoiminnan korkoriskin varalta toteutettavassa riskinhallintaprosessissa on eroteltu vastuut asianmukaisesti. Rahoitustoiminnan korkoriskin tunnistamis-, mittaus-, valvonta- ja hallinnointitoiminnoilla tulisi olla selkeästi määritetyt vastuut, niiden tulisi olla riippumattomia IRRBB:n riskinottotoiminnoista, ja niiden tulisi raportoida rahoitustoiminnan korkoriskille altistuminen suoraan hallintoelimelle tai sen delegoimille tahoille.
• (c) Laitoksen tulisi varmistaa, että hallintoelimen delegoimien tahojen valtuudet erottuvat selvästi niiden yksikköjen valtuuksista, jotka vastaavat rahoitustoiminnan korkoriskiä koskevasta riskinotosta. Viestintäkanavan, jota käytetään delegoitujen tahojen ohjeiden välittämiseen näille liiketoimintayksiköille, tulisi olla selvä.
• (d) Hallintoelimen tulisi vahvistaa, että laitoksen rakenne mahdollistaa sen, että sen delegoimat tahot voivat toteuttaa vastuunsa, sekä helpottaa tehokasta päätöksentekoa, hallinnointia ja ohjausta. Tältä osin ALCO:n tai vastaavan elimen tulisi tavata säännöllisesti ja sen kokoonpanossa tulisi näkyä jokainen rahoitustoiminnan korkoriskiin liittyvä merkittävä osasto. Hallintoelimen tulisi edistää IRRBB-hallintaprosessia koskevaa keskustelua, sekä sen jäsenten ja sen delegoimien tahojen välillä että sen delegoimien tahojen ja muiden laitoksen jäsenten välillä. Hallintoelimen tulisi myös varmistaa, että säännöllinen viestintä riskinhallinnan ja strategisen suunnittelun alueiden välillä helpottaa tulevasta liiketoiminnasta aiheutuvan riskin valvontaa.

4.2.5 Rahoitustoiminnan korkoriskiä koskeva riskinottohalu ja käytäntörajat

Laitosten tulisi ilmaista rahoitustoiminnan korkoriskiä koskeva riskinottohalunsa erityisesti rahoitustoiminnan korkoriskin mittauksia koskevan riskin osalta:

• (a) Laitoksilla tulisi olla selkeästi määritetyt riskinottohalun lausumat, jotka niiden hallintoelin on hyväksynyt ja jotka pannaan täytäntöön kattavien riskinottohalun kehysten kautta, ts. rahoitustoiminnan korkoriskin rajoittamista ja hallintaa koskevien käytäntöjen ja menetelmien kautta.
• (b) Riskinottohalun kehyksissä tulisi
• a. kuvata delegoitua toimivaltaa, vastuualueita ja rahoitustoiminnan korkoriskin hallintapäätöksiä koskevaa vastuuvelvollisuutta; ja
• b. luetteloida rahoitustoiminnan korkoriskiä varten sallitut instrumentit, suojausstrategiat ja riskinottomahdollisuudet.
• (c) Riskinottohaluaan määrittäessään laitosten tulisi ottaa huomioon nettokorkotulojen riskit, joita saattaa ilmetä rahoitustoiminnan tapahtumien kirjanpitokäsittelyn seurauksena. Riskit eivät ehkä rajoitu korkotuloihin ja -kuluihin: erikseen tulisi ottaa huomioon instrumenttien markkina-arvoon kohdistuvat korkomuutosten vaikutukset, jotka kirjanpitokäsittelyn mukaan näkyvät joko tuloslaskelmassa tai suoraan omassa pääomassa (esim. muiden laajan tuloksen erien kautta). Laitosten tulisi erityisesti ottaa huomioon vaikutus, joka liittyy käyvän arvon instrumenttien kytkettyihin valinnaisuuksiin jatkuvissa korkosokki- ja stressiskenaarioissa. Laitosten tulisi ottaa huomioon myös korkojohdannaisilla suojautumisen mahdollisesti tuloslaskelmatileihin kohdistuva vaikutus, jos korkomuutokset ovat heikentäneet niiden tehokkuutta.

Laitosten tulisi panna täytäntöön rajat, joiden tavoitteena on pitää rahoitustoiminnan korkoriskille altistuminen yhdenmukaisena laitosten riskinottohalun kanssa sekä niiden rahoitustoiminnan korkoriskin mittaamista koskevan yleisen lähestymistavan kanssa, erityisesti seuraavat rajat:

• (a) Konsolidoinnin sekä soveltuvin osin yksittäisten tytäryhtiöiden tasolla tulisi soveltaa yhdistettyjä selvästi hallintoelimen hyväksyttävissä olevan rahoitustoiminnan korkoriskin määrän ilmaisevia riskirajoja.
• (b) Rajat voivat liittyä korkojen ja aikarakenteiden tiettyihin muutosskenaarioihin, kuten niiden kasvuun tai vähenemiseen tai tuottokäyrän muodon muutokseen. Näiden rajojen laatimisessa käytettyjen korkoliikkeiden tulisi kuvata riittävällä tavalla epäedullisia sokki- ja stressitilanteita, ottaen huomioon historiallinen korkojen epävakaus ja aika, jonka johto tarvitsee näille riskeille altistumisen lieventämiseen.
• (c) Käytäntörajojen tulisi olla asianmukaisia laitoksen luonteeseen, kokoon, monimuotoisuuteen ja pääoman riittävyyteen sekä sen riskien mittaus- ja hallintakykyyn nähden.
• (d) Laitoksen toiminnan ja liiketoimintamallin luonteesta riippuen voidaan tunnistaa myös alirajoja yksittäisille liiketoimintayksiköille, salkuille, instrumenttityypeille, erityisinstrumenteille tai olennaisille rahoitustoiminnan korkoriskin alityypeille, kuten gap-riskille, korkoperusteriskille ja optioriskille.
• (e) Käytössä tulisi olla järjestelmiä varmistamassa, että positiot, jotka ylittävät tai todennäköisesti ylittävät hallintoelimen tai sen delegoimien tahojen määrittämät rajat, saavat välittömästi johdon huomion ja eskaloidaan viipymättä. Tulisi olla selkeä käytäntö siitä, kenelle tiedotetaan, kuinka viestintä tapahtuu ja mitä toimia toteutetaan vastauksena.
• (f) Riskimittauksista tulisi raportoida hallintoelimelle tai sen delegoimille tahoille vähintään neljännesvuosittain, ja raportoinnissa tulisi vertailla nykyhetken vastapuoliriskiä käytäntörajoihin.

Käytössä tulisi olla kehys, jolla valvotaan johdannaisiin ja muihin vastaaviin instrumentteihin nojautuvien suojautumisstrategioiden kehittymistä sekä valvotaan käypään markkina-arvoon arvottamisen riskejä niiden instrumenttien kohdalla, joiden osuus kirjataan käypään arvoon.

4.2.6 Rahoitustoiminnan korkoriskin riskejä koskevat käytännöt, prosessit ja valvontatoimet

Riskejä koskevat käytännöt ja prosessit

Sisäiset valvontatoimet

Rahoitustoiminnan korkoriskin hallintaan käytetyt IT-järjestelmät ja tietojen laatu

Sisäinen raportointi

Mallihallinnointi ja -ohjaus